Vedä vaan keuhkot täyteen ilmaa ja ryhdy pakkaamaan. Muista ylpeys, on kaikki muu turhaa.

scarf - Acne Studios

parka - H&M

leather gloves - Asos

bag - Michael Kors

jeans - H&M

boots - Merrell

Blackblackblack

Alan pikku hiljaa olla uuden mustan arkilaukun tarpeessa. Jo 4-5 vuoden ajan Michael Korsin Hamilton on ollut ylivoimaisesti mun käytetyin laukku, ja nyt alkaa vaikuttaa siltä että olisi asiallista päästää laukkuvanhus viettämään rauhallisia eläkepäiviä vaatehuoneen ylähyllylle, ja ottaa se sieltä käyttöön vain silloin tällöin. Laukku on jo menettänyt alkuperäisen ryhdikkyytensä täysin, ja toinen kahva taitaa pian mennä poikki. Painavat kantamukset ovat siis no-no. Täytyy myös myöntää, että jossain määrin Hamilton (ja ylipäätään Korsin laukut) kyllästyttävät mua. Kun vuonna 2011 sain laukun valmistujaislahjaksi, samanlaista ei tullut lähes koskaan vastaan Lahden kaduilla. Nyt tuntuu, että joka toisella on samanlainen joko aitona tai feikkinä (hyihyi!), ja "ekslusiivisuuteen" perustuva viehätys on alkanut hiljalleen kadota. En kuitenkaan osaisi luopua laukusta kokonaan, koska luonnollisesti sillä on pientä tunnearvoa kun se on vanhemmilta saatu. Yleisesti ottaen toki pyrin välttämään turhaa materiaan kiintymistä, sellainen ei ole terveellistä. Niin ja toisaalta, eipä tätä Hamiltonia varmaan edes kehtaisi laittaa myyntiin, kun se on sen verran heikossa hapessa. :D 

Todellisuudessahan haluaisin seuraavan laukkuni olevan LV:n Alma PM vernis-kiiltonahkaisena ja värissä amarante, mutta voi olla, että käytännöllisyyssyistä seuraava laukku onkin mustanvärinen. Yllä olevassa kuvassa komeileva Gucci Bamboo shopper tote tuntuu tällä hetkellä kaikista potentiaalisimmalta vaihtoehdolta täyttämään jatkossa mustan laukun paikan garderobissa. Siinä on prikulleen kaikki, mitä täydelliseltä arkilaukusta voi toivoa! Materiaali on teksturoitua nahkaa, joka on paksua ja hyvin kulutusta kestävää. Laukussa on kauniiden bambukahvojen lisäksi myös olkahihna, eli tarvittaessa sen voi heittää olalle ja kulkea kädet vapaana. Sisäpuolella on useita taskuja, jotta kaikki mukana kulkeva pikkutilpehööri pysyy tallessa. Large-kokoinen bamboo shopper on kooltaan 40cm leveä ja 30cm korkea, eli juuri passeli arkeen. Ja onhan laukku nyt ihan hiton hyvännäköinenkin, se on myös suuri plussa! ;) Uutena laukku maksaa Guccin nettikaupassa 1890€ eli no way in hell, siksipä on turvauduttava joko eBayhyn tai Vestiaire Collectiveen ja kytätä laukkua (vähän) käytettynä. Tosin, ennen kyttäämisen aloittamista lienee paikallaan säästääkin tulevaa hankintaa varten. :D Toivotaan, että laukkukassa on kondiksessa viimeistään lopputalvesta tai alkukeväästä. Saas nähdä, jaksaako Hamilton-vanhus sinnitellä sinne asti, vai onko otettava värikkäämpiä laukkuja hetkellisesti aktiivikäyttöön.

Vaikka oonkin jo melko varma siitä, että juuri Gucci on se merkki johon seuraavan laukun kohdalla päädyn, myös näitä seuraavia laukkuja olen silmäillyt: 

// Sooner than later I'm in a need of a new bag - a black bag this time. I've had my good old MK Hamilton tote bag for 4-5 years now, and soon it's time to put it in it's dust bag and let it rest on the bag shelf in my closet. Otherwise that poor bag will die very soon and move to the handbag heaven... I've been exploring bag selections online and in this post you can see my options. Bamboo shopper tote by Gucci is definitely the most potential one because it seems like the most perfect everyday bag. However, I'm sure I won't buy it as new because the price is very high. Luckily there's always eBay and Vestiaire Collective! 

Jouluaaton tunnelmia

Miten on joulu sujunut siellä ruudun toisella puolella? Täällä on mennyt varsin leppoisasti perheen kanssa. Viime hetkellä sitä kovasti kaivattua joulufiilistäkin alkoi löytyä, vaikkei ulkona olekaan edes millimetrin kerrosta lunta. No, nyt illalla on anyway niin pimeää, ettei tommoset seikat haittaa. :D Heräsin vasta aamupäivällä ja aloin samantien koristella kuusta, samalla Lumiukkoa sivusilmällä vilkuillen ja pipareita rouskuttaen. Iltapäivällä käytiin mummon luona joulupuurolla. Mulle jouluaatto mummolassa on aina ollut tietyllä tapaa pyhä asia; jokavuotinen perinne josta ei haluaisi ikinä päästää irti. Siispä aivan ihanaa kun mummo jaksoikin tuollaisen tarjoilun järkätä, vaikkei nyt pidemmän kaavan kautta enää vietetäkkään joulua hänen "passattavanaan".

Tulipa muuten puuron pupeltamisen jälkeen huomattua, että legendaarinen Rölli-peikko onkin varsinainen viskisieppo: siellä se veti pokkana Jack&Daniel'sia tv-ruudussa, ja seuraksena oli sumea näkökenttä. Enpäs ollut aiemmin huomannut/tajunnut tommosta detaljia. Muuttui pikkuisen käsitys yhdestä lapsuuden lemppari tv-hahmosta... :D No joo, oonpa itekkin naukkaillut brandya puuron päälle, Baileysia vähän joka palan painikkeeksi ja ruuan kanssa olisi tyrkyllä joko jouluomenasiideriä tai inkivääriolutta. Valintani tulee olemaan vaikea. Toisaalta, tällä hetkellä ihmetyttää sangen kovasti, mihin ihmeen mahaan pitäisi vielä saada mahtumaan se the jouluateria, kun on jo valmiiksi tullut mätettyä vaikka mitä pitkin päivää. Ehkä pitää suosiolla skipata kaikki raskaammat sapuskat, ja tyytyä vaan pikkuisen närppimään äidin tekemiä ihania laatikoita. En oo yleisesti ottaen jouluruokaihmisiä, mutta mamman bataattilaatikkoa ja aura-punajuurilaatikkoa ei päihitä mikään. Niitä en suostu skippaamaan. Saatan tosin räjähtää päivällisen päätteeksi...

Joka jouluna saa kyllä todeta, että mun kädentaidot on aivan onnettomat. Otetaan nyt esimerkkinä vaikka se kun Anne-Mari kohta 24-wee paketoi joululahjoja tai koristelee pipareita: iästä sen kakkosen voi huoletta pudottaa pois nelosen edestä. Näyttää prikulleen siltä, kuin joku neljävuotias olisi ollut asialla. Välillä kun kuulee käytettävän leikkimielistä termiä "askarrellapaskarrella" niin mulla se askartelu menee lähinnä paskartelun puolelle. Pitäisi vaan tajuta luovuttaa, ja ostaa jatkossa valmiit joululahjalaatikot/paperipussit. Mutta ei, joka vuosi täytyy vielä kerran kokeilla... ;)

Tämä on ainoa edes etäisesti jouluinen koristus mun kämpässä. La case de cousin Paul -brändin valopalloköynnös tuli viritettyä viikko sitten vihdoin käyttökuntoon, vaikka setti on ollut mulla jostain alkusyksystä saakka. Oli se rankkaa, kun noihin palloihin piti omin nakkisormin tehdä pieni reikä ja pujottaa lamppu sisään. :D En keksinyt vielä valopalloille järkevää paikkaa, joten nyt ne lojuu tv-pöydällä. 

Rakas kotikaupunkini iltaysiltä. Töissä joululounaalla joku alkoi puhua Lahdesta Suomen Chicagona, ja hyvä etten tirskahtanut ääneen kun mulla muistui oitis mieleen muinoinen Hikipedian artikkeli, joka alkoi seuraavasti: Lahti (ruots. Lahtis, engl. Chicago) on kaupunki Häme-Illinoisin osavaltiossa. Nyt kyseistä artikkelia on tosin harmillisesti muokattu tylsemmäksi ja mauttomammaksi, mitä se aikanaan oli. Mutta joo, Lahti on kyllä ihan mesta paikka niinku Matti Nykänen on joskus tokaissut. Välillä haikailen erityisesti Helsingin suunnalle, mutta realistisesti ajateltuna, tuskinpa täältä osaa ainakaan lähitulevaisuudessa lähteä. Onneksi Lahesta on helppo suhata julkisilla ympäriinsä.

Tässä joulun alla on ehtinyt maistella monenlaisia konvehteja. Maraboun Paradis -konvehtirasia oli aiemmin mun ehdoton suosikki, mutta sitten ne ruotsalaiset ÄÄLIÖT menivät pilaamaan yhden mun lempisuklaista täysin! Ihana nougatkonvehti korvattiin jollain vadelmalakritsishaissella, yök. V*ttuilun vuoksi piti vielä säilyttää sen konvehdin ulkonäkö just samana, että kivasti vasta haukatessa äkkäsin tuon megalomaanisen kusetuksen. Ei ikinä enää! Paradis-pettymyksestä huolimatta Marabou ei kuitenkaan ole täysin lost case mun silmissä, kiitos Symphony -rasian joka on tätänykyä todella jees. Siinä ei ole yhtään selkeästi "huonoa" suklaata. Uudeksi lemppariksi kuitenkin nousi heittämällä Lindtin Creation Dessert -konvehdit, joita ostin yhtenä viikonloppuna. Pyörin karkkiosastolla metsästämässä Wiener Nougatia, Twistiä sun muita lahjapaketteihin meneviä herkkuja, mutta ostinpa sitten lopulta itellenikin suklaata. Creme brulee, tiramisu, brownie sun muut leivonnaisia mukailevat konvehdit kuulostivat liian hyviltä ollakseen totta, joten pakkohan se oli päästä maistamaan. Ihan järkyttävän hyvää! Niin hyvää, että mun puolesta voitaisiin vaikka lailla kieltää. :D Ostin sitten jälkeenpäin toisen rasian J:n kanssa uutena vuotena tuhottavaksi. Vink vink, kannattaa etsiä hyppysiinsä Creation Dessert -loota jullen jälkeen, mikäli pukki ei jostain syystä tajunnut tuoda muuta kuin *tähän valinnainen inhokki joulukonvehtirasia*. :D 

J on pitkään usuttanut mua menemään hierojalle, ja yhdessä vaiheessa hän ilmoittikin kustantavansa mulle moisen joululahjaksi. Tilisiirtoa tehdessä hän kuitenkin teki sen taktisen virheen, että sanoi "osta jotai kivaa itelles". Olin typerä ämmä ja ostin korvakorut hierojalle menon sijasta. :D Olin ihastellut näitä tanskalaisen Dyrberg/Kernin korviksia pitkin syksyä, raaskimatta kuitenkaan haksahtaa niihin. Sitten kun sain tuolla tavalla vapaat kädet lahjani suhteen, en enää voinut vastustaa. Nyt mulla on korukokoelmassani tämmöset super kimmeltävät killuttimet muistuttamassa yhestä elämän tärkeimmästä otuksesta. Pakko myöntää, että oon käyttänyt näitä jo monet kerrat - en vaan malttanut odottaa jouluun asti... Tykkään tuosta ruusukullan ja vaaleanpunaisten Swarovski Elements -timanttien yhdistelmästä, mätsää mun makuun ihan täysillä. Ja hei, eiköhän sinne hierojallekin tuu vielä eksyttyä joka tapauksessa, kun salilla jossa alan käydä, saa jäsenyyden myötä tuntuvan alen hierontapalveluista. Kai se ihan hyvää tekisi, jos joku ammattilainen vähän moukaroisi niskoja ja selkää.

Näiden kuvien myötä, hyvää joulua kaikille! :)

// Merry Christmas everyone! 

Ollaan vanhempii ku koskaan ennen, ja nuorempii ku tullaan ikin olemaan. Meil on silmää biomassan kauneudelle, ja kiistaton halu mennä kovempaa.

Tuli tuossa vähän aikaa sitten tehtyä pieni tilaus H&M:lle ilmaisten postareiden innoittamana. Tilauksen myötä multa löytyy nyt cashmerea niin eteisen hyllyltä kuin kylppärin kaapista, ja koska nämä olivat ihan nappiostoksia, esiteltäköön ne nyt bloginkin puolella. :)

Olin jo pitkään kaipaillut kaulaliinakokoelmaani vaaleaa yksilöä; joko luonnonvalkoista tai beigeä. Aika usein tulee kuljettua tummanpuhuvissa vaatteissa, ja ajattelin että vaalea kaulaliina saattaisi hieman "raikastaa" kokonaisuutta. No, semmonen löytyi näppärästi Hennesin Premium Quality -osastolta. Mukamas hintatietoisena arvostan sitä seikkaa, että huivi oli 30% tarjouksessa. 70% cashmerea ja 30% villaa oleva huivi maksoi reilut kolmekymppiä, joten ei paha! Nyt kun tätä postausta varten tsekkasin, huomasin että tämän hetkinen hinta on enää 27 euroa, eli alennukset näyttävät vain kiihtyvän. Hassua, miten nuorena aina odotti tammikuussa alkavia alemyyntejä, jotka olivat parhaimmillaan vasta siinä tammi-helmikuun vaihteessa. Nyt alet alkaa jo viikkoja ennen joulua, ja usein suoraan niillä "kunnon" aleprosenteilla. :D No, joka tapauksessa tämä ihana kaulanlämmitin löytyy nettikaupasta TÄÄLTÄ, jos joku kiinnostui. 

H&M lanseerasi kosmetiikkamalliston hiljattain, joten pitihän sitäkin valikoimaa silmäillä. Vaikka esimerkiksi meikkejä on moni bloggaaja ehtinyt suorastaan ylistää, ainoat tuotteet joista oikeasti kiinnostuin, oli nämä Cashmere Haze -sarjan putelit. Miltä ihmeeltä cashmere tuoksuu? :D No, ainakin näiden purkkien sisällön perusteella hyvältä. Hinnat taisi olla neljästä seitsemään euroon, eli ei mitenkään erityisen tyyristä.

// Cashmere is definitely one of my favorite materials. Clothes made of cashmere are super soft and warm, so perfect during winter time! I bought this white cashmere scarf from H&M online shop. It was on sale and cost just a little bit over 30 euros, so not bad price at all. I also got something from their recently launched cosmetics line: Cashmere Haze shower gel, body cream and scrub. These smell like heaven, so I can only recommend! 

A clever person solves a problem. A wise person avoids it.

Huhheijaa. Ei oo mikään maailman loistavin päivä takana. Jotenkin tän kuvion osasi ennakoida jo sillä hetkellä, kun aamulla silmät lävähti lautasen kokoisiksi kelloon vilkaistessa. JAAHAS, oon sitten nukkunut puolitoista tuntia pidempään kuin oli tarkoitus. Ennen sängystä ylös pomppaamista venyttelen vähäsen, ja pohje alkaa krampata vimmatusti. Naama vääntyy kurttuun kuin uhmaikäisellä lapsella. Kun erehdyn kahvia hörppiessä vilkaisemaan ikkunasta ulos, maisema näyttää yhtä tympeän synkeältä kuin lokakuussa. Heippa vaan vähäinenkin joulufiilis, mustat joulut onkin todella tunnelmallisia. 

Sitten eikun vaan töihin. Puolivälissä matkaa lennän turvalleni! Mietin jo, ettei voi olla enää todellistakaan tää mun kömpelyys - siis meninkö just kompastumaan omiin kinttuihin, oikeesti? No en sentään, seuraavaksi huomaan että joku mulkero on päättänyt parantaa maailmaa kylvämällä maahan metallilankaa. Polviin sattuu, farkut ja nahkahansikkaat ovat kurassa. Kipin kapin takaisin kotiin. Liikennevaloissa vastaantulleilla teinityttösillä tuntuu olevan oikein hauskaa, kun näkevät mun rähjääntyneen lookin. Kun pääsen kotiovelle, oon jo valmis huokaisemaan helpotuksesta... vain todetakseni, että oven takana on kasa kissanpaskaa toivottamassa mut tervetulleeksi takaisin 43 neliöiseen kaksiooni. Todellinen oman elämänsä sketsihahmo olisi toki reippaasti ja rehellisesti astunut siihen paskaan, mutta oon oppinut suhtautumaan kissoihini sopivan epäilevästi ja varautumaan about kaikkeen. 

Polviruhjeita putsatessa kuulen kiukkuista oven raapimista. Siellä se Lulu mulkoilee mua vaatehuoneen lattialla; oli sitten taas onnistunut piilottamaan itsensä vaatepinojen taakse. Mikään, MIKÄÄN, ei oo yhtä mieltä ylentävää kuin kissan loukkaantunut katse. Farkut vaihdettuani totean, että jospa nyt kuitenkin istun hetken sohvalla ja täydennän vaikka yhtä töihin liittyvää kuvaprojektia. Eijjeijei. Ei pysty, ei kykene! Keskittyminen on mahdotonta. Ai mutta kappas, kuin tilauksesta on tullut sähköpostia; pitäisi poiketa paikassa X hakemassa sieltä tavaraa pois. Jes, no mutta senhän mä hoidan seuraavaksi, raitis ulkoilma piristää ja auttaa kasaamaan ajatukset. Koska aiemmin paksussa talvitakissa oli tullut vähän kuuma ulkona ollessa, nappaan naulakosta ohuemman parkan päälleni.

Ainiin, niihin polviin sattuu muuten edelleen. Jokainen askel muistuttaa, että tuntia aiemmin vedettyjen flippojen saldona molemmissa polvissa on perkeleenmoiset kuhmut. Kukaan autoilija ei ryhdy niin reiluksi, että päästäisi mut luikkimaan nopeasti noin kahden metrin pituisen suojatien yli. Ei auta kuin odotella, että letka menee ohi. Tekee mieli karjua v:llä, p:llä, s:llä ja h:lla alkavia ylistyssanoja elämästä. Pääsen määränpäähäni, siellä kaikki sujuu yllättävän mutkattomasti. Ulkona on helvetin kylmä, olisi kuitenkin ollut fiksua laittaa päälle se talvitakki. Mun psyyke ei kyllä kestäisi asua sataman lähellä, vaikka järvimaisema onkin kaunis. Keskustassa meinaan hukata itseni ihmispaljouteen, kun joka ikinen kadunvarsi suorastaan tulvii populaa. Hippulat vinkuen toimiston suojiin turvaan kaikelta tältä hullunmyllyltä! 

Koittaa päivän ensimmäinen leppoisa ja suorastaan mukava hetki. Kiskaisen toimiston oven kiinni, laitan Tarja Turusen joululevyn soimaan, mussutan onnellisena suklaata ja uppoudun Excelin ja Wordin ihanaan maailmaan (ihan oikeasti, suorastaan fiilistelen excelöintiä). Pääsen kunnon flow-tilaan lyhyttä raporttia työstäessäni. Kun homma on valmis, teen vielä pari pikkujuttua ja lähden kotiin. En todellakaan jaksa panostaa kokkaamiseen, mutta onneksi näitä päiviä varten on keksitty pakastin: sieltä löytyy aina valmiita ruoka-annoksia, joita pakastelen tuon tuosta kun usein tulee tehtyä liian isoja satseja ruokaa. Oi ihanaa, vielä sattuu olemaan jäljellä yksi rasiallinen lempisafkaani! Riisiä ja kanaa maapähkinävoikastikkeella, mmm. Toisin kuin yleensä, kumpikaan kissoista ei hyökkää kerjäämään. Lautasen tyhjennyttyä heittäydyn sohvalle röhnöttämään mahdollisimman epämääräisessä asennossa ja alan kirjoittaa tätä liirumlaarumia. Tästä taisi tulla puolivahingossa jonkinlainen "päivä mun kanssa" -postaus, ainoo vaan että yleensä ne tuppaa olemaan hitusen hienostuneempia tarinoita, esteettisesti miellyttävien kuvien siivittämänä. No mutta, tämmönen oli mun päivä tänään. Kenties huomenna onnistun kaivamaan itsestäni esiin henkisesti strömsöläisen puoleni, ja hommat hoituu vähän sulavammin. :D 

Take a writer away from his typewriter and all you have left is the sickness which started him typing in the beginning. – Charles Bukowski

Kyllä se vaan niin on, että kun vuosi etenee siihen pisteeseen jolloin ulkona on sysisynkkää jo neljältä iltapäivällä, ihmiselle tapahtuu jotakin aivan kamalaa. Tai ainakin mulle tapahtuu. Se on kuin jonkin sortin räjähdys sisä- ja ulkokuoressa. Henkinen takki on tyhjä, ja pärstäkerroin näyttää niin nuutuneelta, ettei kassatäditkään enää koe aiheelliseksi tsekata ikääsi, kun oot ostamassa inkivääriolutta viikonlopun saunajuomaksi. Joka ikinen vuosi siinä kovimpien kesähelteiden aikaan jaksan haaveilla "ai vitsit, tulispa jo äkkiä syksy ja pääsisi fiilistelemään pimeneviä iltoja teekupposen ja kirjan parissa". Sitä fiilistelyä kestää viikon tai kaksi ja sitten  k a a m e a   k a a m o s  iskee päin näköä. Kesäisin jaksan aina hymyillä ja olla iloisella tuulella, jopa silloin kun asiat on huonosti. Silloin ei vaan osaa ottaa turhaa ressiä mistään; aurinko säteilee valoa mieleenkin. Meininki on kuin peuralla pellossa, vailla huolen häivää. Syksyn ja talven pimeydessä kuvio kääntyykin ihan toisin päin: vaikka kaikki olisi äärimmäisen hyvin, minä hölmö alan silti kyseenalaistaa ja pistää elämääni mullinmallin. Jos en konkreettisesti, niin ainakin pääkopassani. Sitä alkaa miettiä, että entä jos tätä yltiöonnellisuutta ei kestäkään enää kauaa, jos se kohta loppuukin kuin seinään ja oon taas lähtöruudussa. Mitäpäs sitten?

2014 oli harvinaislaatuisen tympeä vuosi kokonaisuutena, mutta samalla myös todella merkityksellinen. Ymmärsin, ettei mun tarvitse aina joustaa ja olla valmiina miellyttämään muita; opin kantapään kautta pitämään edes alkeellisesti puoliani. TÄÄLTÄ voi lukea vuoden takaisia hajatelmia. Huomaan kyllä vieläkin päätyväni ihan liian helposti muiden tossun alle, tai vähintäänkin kevyesti pompoteltavaksi - se on usein vaan huomattavasti helpompaa olla mieliksi kuin älähtää että no nyt s**tana. Viime vuonna karsin elämästäni pois ihmisen, joka henkisellä tasolla otti paljon, antamatta mitään takaisin. Totesin, ettei hänen henkinen pahoinvointinsa ole millään tavoin mun vastuulla, eikä oo mitään pointtia sairastuttaa itseni murehtimalla jatkuvasti ihmissuhdesotkuja. Olin (täysin oikean) päätöksen tehtyäni pitkään hukassa, ja mietin ettei mun asiat voisi olla enää yhtään huonommin...

No, sitten keväällä tuli vielä tuplaten turpaan, tällä kertaa tunne-elämän saralla. Juku, silloin se maailma vasta romahti. Hyvä niin, silloin nimittäin vihdoin sisäistin sen karun faktan, että jos jotakin tosissaan haluaa, se pitää ottaa. Tai jos ei nyt ihan tosta noin vaan ottaa, niin ainakin tavoitella rohkeasti. :) Pitkälle syksyyn olin ihan murheissani, ja paras paikka universumissa oli vanhempien luona maalla, piilossa julmalta maailmalta. Loppuvuodesta piristyin, kun tutustuin lyhyen ajan sisällä pariin uuteen ihmiseen. Toisesta on tullut todella tärkeä tukipilari mun elämässä, enkä osaa saati sitten halua kuvitella sitä tilannetta, jossa meidän tiet ei olisikaan kohdanneet ihan vaan sattumoisin vuosi takaperin. Siitä sattumasta oon hyvin kiitollinen.

Tänä vuonna kaikki on mennyt jotenkin todella putkeen. Päällimäisenä mielessä on se, miten eriskummallisen hyvin mulla on alkanut mennä. Se on aivan helvetin pelottavaa. :D Vaikka maailma pahoinvoi tällä hetkellä todella dramaattisella tavalla, oon samaan aikaan alkanut taas uskoa ihmisten hyvyyteen. Vaikka mulkeroita riittää joka lähtöön, on niitä loistotyyppejäkin olemassa vaikka millä mitalla! Näiden kuluneen 12 kuukauden aikana oon saavuttanut jokusen henkilökohtaisen tavoitteeni, mainittakoon nyt ainakin laihdutus-/kuntoprojektin edistyminen ja ennen muuta se, kun viime keväänä pääsin ihan uskomattoman kivaan paikkaan töihin. Aiempien kokemusten perusteella aloin olla jo hieman skeptinen, voiko sellaista duunipaikkaa olla olemassakaan, jossa voisi rehellisesti sanoa viihtyvänsä täysin... Noh. Kyllä muuten voi!

Innostun vieläkin varmaan viikottain ihmettelemään itsekseni, mikä älytön tuuri mulla kävi kun mut valittiin tuonne töihin. Vielä enemmän ihmetyttää, minkä hiton takia just mut otettiin, eikä jotakuta toista. :D Tähän mennessä aina, AINA, on löytynyt joku itseä paljon osaavampi, koulutetumpi ja kaikin tavoin parempi vaihtoehto. Luovuttaminen alkoi olla yhteen otteeseen lähellä. Olin täysin vakuuttunut siitä, etten ikimaailmassa tule saamaan koulutustani vastaavaa työtä, vaan on tarrattava kynsin ja hampain kiinni vaikka varastohommista, jos sellaseen pestiin pääseminen olisi mahdollista. Mietin puolivakavissani jopa puhelinmyynnin kokeilemista, vaikka tiedostan hyvin että sellasella hommalla vetäisin itseni piippuun ajan myötä. Tavallaan uskon, että musta voisi hyvinkin ollakin myyntityöhön, mutta täysipäiväinen soittelu aka sosiaalisena oleminen johtaisi nopeasti siihen tilanteeseen, etten vapaa-ajalla jaksaisi nähdä ketään ja alkaisin eristäytyä. Arvostan ihmisiä jotka ovat valmiita tekemään "mitä vaan töitä", mutta omat rajat on pakko tiedostaa. Se on eduksi kaikkien kannalta. Toisaalta, niitä rajoja voi välillä kokeilla rikkoa...

Tänä vuonna oon kaiken muun ohella katsellut maailmaa vaaleanpunaisten sydänaurinkolasien läpi, reissannut bussilla tuhansien ja taas tuhansien kilometrien edestä akselilla Lahti-Kokkola, tykästynyt Antti Tuiskun musiikkiin, ottanut Imagine -tatuoinnin ja JES JES JES, oppinut jopa tykkäämään tomaateista. 23 vuoden siedätyshoito on tullut päätökseensä, sitkeys palkittiin. :D Oon myös vaihtanut elämäni ensimmäistä kertaa lampun ihan itse. Kyllä, luit ihan oikein! Ja oi kyllä, hävettää myöntää moista ääneen. Osaan välillä olla äärimmäisen (uus)avuton ja epäkäytännöllinen hyypiö. Olin pitkään suorastaan kammonnut lampun vaihtamista, ajattelin että TIETYSTI tommosissa puuhissa mä oon se onneton, joka saa sähköiskun tekemällä jotain väärin. No, sitten muuan mulkvisti jonka nimi alkaa J:llä (kaikella rakkaudella!) vaan meni ja ruuvasi mun valaisimesta lampun irti, ja sanoi että laitappas takasin. Vähän aikaa keräilin itseäni, mutta sitten uskaltauduin nakkisormillani tarttumaan lamppuun. Hienosti sain sen takaisin paikoilleen. Onhan tässä vuoden mittaan tainnut kaikkea muutakin jännää tapahtua, mutta muunmuassa nyt tollaista ainakin.

Nyt lähiaikoina on tullut huonoja uutisia ja tapahtunut ikäviä asioita samanlaisella volyymilla kun kauppojen hyllyjä täytetään Made in China -bulkkitavaralla. Oon koko ajan enemmän ja vähemmän huolissani jostain; jos en omista niin sitten läheisten asioista. Keskittymiskyky on ollut vähän vaakalaudalla, ja oon ison osan ajasta kuin mikäkin hemuli. Hajamielistelen ja unohtelen asioita. Tein yhtenä päivänä töissä monta laskua, ja tsekkasin ihan vaan oman mielenrauhani takia ne tyyliin kolme tai neljä kertaa läpi ennen lähettämistä, että varmasti menee kaikki luvut oikein. En luota itseeni ihan 100% tällä hetkellä, kun kyse on tarkkuutta vaativista asioista. Parasta siis double-checkin sijaan triple-checkata... :D Tykkään valtavasti mun työstä, mutta pakko sanoa että pikkuisen ootan jo jouluaattoa jolloin alkaa l-o-m-a! Sen tarpeessa tää akka vaikuttaisi jo olevan, vaikkei sitä oo kiva myöntää. Mulla on sotasuunnitelmana olla joulu perheen kanssa, ja sitten välipäiviksi karkaan J:n luo Kokkolaan. Sieltä valun sitten vuodenvaihteen jälkeen takaisin Etelä-Suomeen. Ajattelin vaihteeksi ihan vaan olla. Puhelin pysykööt äänettömällä, läppärin äärellä voisi viettää vähän vähemmän aikaa ja vastaavasti lukemiseen ja ulkoiluun voisi satsata. Taidanpa jopa varoittaa kaikkia kavereita, ettei musta irtoa kahvitteluseuraa ennen ensi vuotta.

Oottelen jo innolla vuoden vaihtumista uuteen. Ensinnäkin alkuvuodesta on tarkoitus ylittää itsensä ja mennä sinne salille, iik. Oon jo hommannut sinne sopivia releitä, ja satunpa tietämään että joulupukilla "saattaa" olla mulle lahjakortti salille. :D Enää ei siis voi perääntyä, muahaha. Toivon, että ensi vuonna osaisin hermoilla ja stressata vähemmän, ja vastaavasti olla taas hieman aiempaa rohkeampi ja avoimempi. Tällä kertaa en taida tehdä mitään varsinaisia lupauksia uuden vuoden varalle. Mulla on ollut traditiona polttaa paperille kirjoitetut lupaukset pihalla, ja kun ne kerran haihtuvat savuna ilmaan, puolet listan sisällöstä on jo iloisesti unohdettu juhannukseen mennessä. :D

Nyt täytyy rientää postiin ja kauppaan ennen kuin ne sulkevat ovensa. Adios!

Täydellinen villakangastakki

Oon pitkään kaivannut takkinaulakkooni mustaa villakangastakkia. Takin tulisi olla pitkän mallinen, laadukas, lämmin (ei mitään polyesterihöttöä) ja solmittava vyö olisi iso plussa. No, nyt oon bongannut kaikki mahdolliset kriteerit täyttävän takin Ted Bakerin valikoimasta: se on Lorili wool wrap coat. Tämän klassisen kauniin takin materialilapussa kerrotaan seuraavaa: 70% villaa, 20% polyamidia, 10% cashmerea. Täydellistä! Ainoa ei-täydellinen seikka on hinta, joka on turhan kova mun makuun: Zalandolla taitaa olla edullisinta, ja siellä takista saa pulittaa 375 euroa. Tässäpä onkin siis vaatekappele number uno, jota aion kytätä talven alemyyntien alkaessa lähiviikkoina. Jos tulisi mahdollisuus säästää edes parikymmentä prosenttia hinnasta, tarraisin saman tien kynsin ja hampain kiinni! :D

Koko on tietenkin yksi arvuuttelun aihe; haluaisin että jokaikinen tänä talvena ostettu takki olisi käyttökelpoinen myös ensi vuonna, mutta koska laihduttelu jatkuu vielä loppurutistuksen verran, kokojen kanssa on hieman kikkailtava. Joissain vaatteissa peräti S passaa parhaiten, mutta myös M on vielä aika yleinen koko mun vaatekaapissa. Nyt on siis parasta suosia hiukan tyköistuvampaa, jopa aavistuksen naftihkoa kokoa, jotta ensi talvena ei tulisi TAAS KERRAN sitä ongelmaa että ne edellisvuoden takit on liian isoja, jolloin pitää heivata ne myyntiin ja hankkia ihan vaan vaihteeksi uusia tilalle. Inhoan takkien ostamista, on todella vaikeaa löytää oikeasti mieluisia takkeja joita käyttäisi mielellään vuodesta toiseen. Tää Ted Bakerin villakangastakki olisi ehdottomasti sellainen, sillä tuohon ei vaan mitenkään voi kyllästyä. Vai mitäs sanotte? Värillisetkin Lorili -takit ovat hienoja, mutta nimenomaan mustalle olisi tarvetta.

// This wool coat by Ted Baker is definitely a piece of clothing that I would accept into my wardrobe anytime! It's made of 70% wool, 20% polyamide and 10% cashmere so I'm sure quality should be fantastic. The only coin side is the price tag, it costs up to 425€ which is too much for my budget of the moment. Now I'm just hoping very bad that the coat goes on sale when those oh-so-annoying winter sales begin within few weeks... :D

But I'm a creep, I'm a weirdo. What the hell am I doing here? I don't belong here.

necklace - H&M

stripe pullover - Esprit

bracelet - Michael Kors

bag - Sophie Hulme

jeans - Gina Tricot

boots - Bianco

Tässä simppelissä asussa on havaittavissa kapinaa perinteisiä tyylisääntöjä vastaan. Moni on varmaan kuullut sanottavan "älä yhdistä mustaa ja ruskeaa" ja "älä yhdistä mustaa ja tummansinistä". Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. ;) Kaipa niitäkin löytyy, joille tuollaisten klassisten neuvojen rikkominen on ihan no-no, mutta omasta mielestäni näitä värejä voi yhdistää huoletta keskenään. Ainoastaan vihreän ja kirkkaanpunaisen yhdistelmä on sellainen, jota tietoisesti välttelen - en todellakaan halua joulukuusiviboja. :D Tossa alemmassa kuvassa vilahtaa tyyliin eka sivuprofiilikuva ever tässä blogissa, ja Pochette Roulette -domain on sentään ollut mulla pian viisi vuotta käytössä. About 99 prosentissa sivuprofiilikuvista näytän lähinnä pelottavalta velholta, mutta yllättäen tota kuvaa kestin peräti katsoa kuvia selatessa. Päätinpä sitten heittäytyä tosi hurjaksi ja julkaista sen, hui ja hai.

Peanut butter madness!

Maapähkinävoipitoisia ruokaohjeita on syksyn mittaan ilmestynyt blogiin tuon tuosta, mutta nyt kyllä viedään viimeistä - ainakin tämän vuoden osalta... :)  Mulla oli vielä viisi ohjetta jemmassa, ja nyt on aika laittaa ne tänne jakoon. Toivottavasti ohjeista irtoaa iloa jollekulle, varsinkin jos sieltä ruutujen takaa löytyy muita yhtä pahasti maapähkinävoihin addiktoituneita kuin allekirjoittanutkin on! Sitä riippuvuutta onkin jatkunut jo pitkään, eikä loppua näy. En edes halua tietää, miten monta kymmentä "kurre-purkkia" oon ennättänyt tuhota parin viime vuoden aikana. :D 

Suklainen maapähkinävoivanukas

Mun oli jo pitkään tehnyt mieli kokeilla jonkinlaista avokadovanukasta, ja tämän ohje vaikutti niin kivalta että oli pakko laittaa blenderi laulamaan. No, mun rakkaan Mix2Go:n laulu meinasi hieman hyytyä ja pari kertaa jouduin irrottamaan lusikalla avokado- ja taatelipaloja teristä, arghh.  Päätä huimaavat 20 euroa maksanut parivuotias blenderi surauttaa täydellisen smoothien hetkessä, mutta näköjään vanukkaat on jo liian kiinteää tavaraa. Kannattanee siis suosiolla tehdä vanukas sauvasekoittimella, ellei sitten omista jotain Vitamixin kaltaista superblenderiä. :)

Tarvitset: 

1 avokado

1 banaani

50-100 g kreikkalaista jogurttia

2 ruokalusikallista maapähkinävoita

2 ruokalusikallista makeuttamatonta kaakaojauhetta

1 teelusikallinen vaniljauutetta

Kivettömiä taateleita makeutukseen

Pilko avokado, banaani ja taatelit suht pieniksi paloiksi. Sitten vaan kaikki kulhoon ja soseutus blenderillä tai sauvasekoittimella. Helppo ja suht terveellinen jälkkäri. :) Ohjeen mitoilla tulee yksi annos.

Maapähkinävoikeksit

Tarvitset:

1 dl maapähkinävoita

1 dl fariinisokeria

1 kananmuna

2 dl kaurahiutaleita

1 tl leivinjauhetta

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita maapähkinävoi ja fariinisokeri tasaiseksi massaksi joko käsin tai yleiskoneella. Sekoita joukkoon kananmuna, ja sen jälkeen lisää vielä kaurahiutaleet ja leivinjauhe. Pyörittele taikinasta (noin ruokalusikallisen kokoisia) palloja ja laita leivinpaperille. Litistä taikinapallerot painamalla kevyesti haarukalla. Paista keksejä kymmenisen minuuttia, kunnes ne ovat kauniisti ruskistuneet. 

Riisikakut maapähkinävoilla ja marjoilla

Tähän nyt ei erikoisempaa ohjetta tarvitsekaan  - voitele riisikakut maapähkinävoilla ja iske pintaan suosikkimarjojasi. Helppoa ja nopeaa, ja hemmetin herkullista!

Kaurapuuro "kaikilla mausteilla"

Tämäkään ei tarvinne erillistä ohjetta. :D Kaurapuuro on toki sellaisenaankin hyvää, mutta jos tekee mieli semmosta aamupuuro goes special edition -versiota, suosittelen nauttimaan sen maapähkinävoin, vadelmahillon, raejuuston ja marjojen kera. Kylkeen kupillinen chai-teetä ja avot!

Maapähkinävoipannukakut

Tarvitset (2 annosta):

1 kypsä, reilusti tummunut banaani

3 rkl maapähkinävoita

3 kananmunaa

0,5 dl saksanpähkinöitä murskattuna

Kookosöljyä paistamiseen

Sekoita kaikki ainekset blenderillä tai sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Paistele pieniä lettuja kookosöljyssä - ole tarkkana, sillä letut ruskistuvat melko nopeasti. Tarjoa esimerkiksi maapähkinävoin ja marjojen kanssa.

Tässä vielä aiemmin ilmestyneitä maapähkinävoiohjeita:

Maapähkinä-bataattikeitto TÄÄLLÄ

Kanaa maapähkinä-kookoskastikkeella TÄÄLLÄ

Marjainen maapähkinävoijuustokakku TÄÄLLÄ

Mustikkainen maapähkinävoismoothie rahkajuomasta tehtynä TÄÄLLÄ

Täyteläinen PB-mustikkasmoothie ja omenapiirakkasmoothie TÄÄLLÄ

Jogurttijäätelö, peanut butter & banana toast, dippi hedelmille ja pb-fudge TÄÄLLÄ
Hampurilainen maapähkinävoikastikkeella TÄÄLLÄ

Ja TÄÄLTÄ puolestaan löytyy maapähkinävoivertailu viiden eri valmistajan tuotteista.

// Sorry, it would take too long to translate these recipes so no english version this time. All I'm saying about this blog post, is that I just freaking love peanut butter. :D I eat it almost daily and my most common peanut butter "meal" is PB with apple slices, it's just so damn good. Peanut butter is also a fantastic ingredient when cooking or baking: it's great in cookies, pancakes, puddings, fro-yo ice cream, sauce for chicken, even enjoyed with homemade burgers. Yum yum! ;)

Insanity: doing the same thing over and over again and expecting different results.

earrings (not showing well) - Miu Miu

mohair cardigan - Gina Tricot Premium

tee - H&M

bag- Calvin Klein

bracelet - Michael Kors

pants - H&M

boots - Billi Bi

Suvi

Onko joku muukin jo huomannut, kuka tähdittää H&M:n tuoreehkoja kampanjakuvia? Jep, suomalainen Suvi Riggs (ent. Koponen) se siellä poseeraa mallina kauden juhlatamineissa! Hieno juttu, kivaa vaihtelua nähdä hänet vaihteeksi luksusmuotitalojen sijaan "tavis" muotiketjun kamppiksessa mukana.

// It's great to see someone from Finland starring the latest H&M campaign photos! Yes, who else could that be than Suvi Riggs, our finnish super model. She must be very busy partnering with luxurious fashion houses like Chloé, Dior, LV, Fendi and so on, so it's nice to see her in these photos of swedish retail brand for a change.

Heippa 50 kiloa!

Pari päivää sitten koitti taas tietynlainen rajapyykki painonpudotuksessa: kiloja on lähtenyt jo 50! Oikeesti,  v i i s i k y m m e n t ä  helkkarin kiloa! Tuntuu hullulta, kun miettii että jotkut petite-kokoiset tai muuten luonnostaan hoikat/sirot tyypit painaa ton verran aikuisenakin, aiemmin olen miettinyt lähinnä niin että "noniin, nyt oon laihtunut about sen ja sen ikäisen lapsen painon verran". :D Aika hidas prosessihan tää on ollut, aloitin 2013 syksyllä eli semmoset kaksi ja puoli vuotta painoa on jo pudotettu. Haluan tässä kohtaa sanoa, että olen kyllä tyytyväinen saavutuksestani ja ylpeä itsestäni - siitä huolimatta, että joka kerta se on mulle yhtä kiusallista, kun joku innostuu kehumaan. Mutta yllättävän paljon negatiivisiakin ajatuksia on pyörinyt mielen uumenissa lähiaikoina, ajattelin tässä postauksessa kertoa hieman niistä. Hmmm, jonkinlaisena "pohjustuksena" voi halutessaan lukea postaukset -38kg (klik!) ja kilpirauhasen vajaatoiminta (klik!).

Aloitetaan mahdollisimman kevyestä probleemasta. Oon ihan uskomattoman kömpelö, edelleenkin. Oon aina ollut jossain määrin köntys, mutta laihdutuksen aloitettuani kuvittelin, että tilanne helpottaisi kilojen pudotessa. Vaan vielä mitä, juuri päinvastoin on käynyt! Oon 99% ajasta kuin norsu posliinikaupassa, heh. Sotken, tömistelen, törmäilen, enkä todellakaan osaa sujahtaa naisellisen äänettömästi pöydän ääreen omalle paikalleni. Rymyän minkä ehdin.  En oo aina ihan sinut tän muuttuneen kropan kanssa, ja olo on kuin kasvupyrähdyksen pyörteissä seikkailevalla teinipojalla konsanaan. :D Toivon todella, että se balanssi löytyy vielä ajan myötä...

Palelu etenkin aamuisin on vähän kelju homma. Olin jo syyskuussa aivan syväjäässä, eikä tehnyt yhtään mieli kömpiä pois peiton alta herätyskellon aloittaessa ulinan. Kilpirauhasesta johtuen oon kyllä aina palellut kohtalaisen helposti, mutta painon pudotessa se ongelma on korostunut valtavasti. Nykyään mun ruumiinlämpö on keskimäärin n. 35,5 astetta kun herään. :D Aika ihanaa. Kauhulla oottelen tulevan talven paukkupakkasia, hyi hitto. En oo omistanut toppahousuja varmaan sitten ala-asteen, mutta nyt suorastaan haaveilen semmosista. Kai se täytyy mennä tutkailemaan valikoimia tässä joskus.

Muiden reaktiot on välillä aika jännittäviä. Valtaosa on ihan aidosti kannustavia ja onnellisia mun puolesta, mutta on niitäkin, jotka keskittyy lähinnä silmäilemään "arvioivasti". Paras tilanne tähän mennessä on se, kun päin naamaa yksi tyyppi antoi ymmärtää ettei pidä mun laihdutusta oikein minään, ja heti perään hänellä tuli kiire korostaa omaa kuntoprojektiaan, johon sisältyi se "pakollinen" kuntosalikin. Tietty! Jälkeenpäin kuulin ko. ihmisen kyselleen, "miten se sen on tehnyt?" :D Tuli sellainen fiilis, että hän suhtautuu muhun jonkinlaisena kilpailijana, eikä positiivisen palautteen antaminen käy päinsä. On myös niitä, joita huvittaa kilpirauhasen vajaatoiminnan mainitseminen siinä vaiheessa, kun aletaan läpikäydä syitä sille, miten ihmeessä oon aikoinaan onnistunut paisuttamaan itseni niinkin lihavaksi kuin mitä olin. Jotkut vaan ovat päättäneet mun olevan 100% elintapaläski, ja että oon ahminut itseni pulleroksi. Fine. Oon melkolailla jo luovuttanut tällaisten syyllistäjien suhteen; tuntuu että vain omakohtainen kokemus kilppariongelmista olisi sellainen keino, jolla heidät voisi saada ymmärtämään ko. sairaudesta edes jotakin. Ehkä. 

Tottakai sillä on väliä, mitä suuhunsa pistää, enkä todellakaan syönyt kovin terveellisesti ennen vajaatoiminnan toteamista. Lapsesta aikuisikään saakka ongelman ydin vaan piili siinä, että sitä ylimääräistä pullaa sai ihan liian helposti kerrytettyä elimien ympärille, mutta pois sitä ei saanut millään - ei edes näännyttämällä itseään ja syömällä vähäkalorisia ruokia, minimaalisina annoksina. Tästä on kiittäminen sopimuksensa irtisanonutta aineenvaihduntaa. Sama se vaikka pupeltaisi aamusta iltaan pelkkää salaattia ja näkkäriä, todennäköisesti painoa olisi silti haasteellista, ellei jopa mahdotonta, saada putoamaan. Elimistö on vain yksinkertaisesti jumissa. Ennen tyroksiinireseptin saamista olin jo tietyllä tapaa luovuttanut kaiken suhteen; aina vaan väsytti, masensi ja ainoa unelma oli siirtyä vaivihkaa ajasta ikuisuuteen, huhui. Elin sumussa, eikä siinä vaiheessa enää kiinnostanut miettiä ruuan ravitsevuutta sen kummemmin. Söin miten sattuu ainakin 4-5 kuukauden ajan. Kaikki tietää sen inhan seikan, joka jäätävän kovaan väsymykseen liittyy: epäterveellinen sapuska ja herkut alkavat kummasti kiehtoa. Eli kyllä, osittain söin itseni pulskaksi, mutta altistavana tekijänä oli vajaatoiminta. Tämä on muutaman ihmisen mielestä pelkkää selittelyä itsehillinnän puutteelle, ja toki se mielipide heille sallittakoon. :)

Neljäntenä juttuna sanotaan vaikka arvet. Painoa oli pari vuotta takaperin sen verran hurjasti, että siinä vaiheessa iholle oli vuosien mittaan ilmestynyt arpia tyyliin lapsikatraan edestä. Kun kiloja alkoi pudota, ajattelin kylmän rauhallisesti että alright, mulla ei tuu koskaan olemaan kaunis ja sileä iho, mutta onneksi ne arvet sentään haalenee huomattavasti ajan myötä. Kuvittelin, että kun kerran vaa'an lukema ei ollut enää noususuhdanteessa, niitä arpiakaan ei tulisi enää lisää. Kuinka väärässä olin! Laihtuessa niitä vasta onkin tullut. Osa ihmisistä on kovin onnekkaita, kun heillä on iho joka kestää niin tuulen, tuiskeen, lihomisen, laihtumisen ja siihen päälle vielä ne muksutkin - ei mitään ongelmia, ehkä nyt pari hassua arpea ilmestyy masuun. No, mäpäs edustan sitä toista äärilaitaa, ja about kaikki mahdollinen heijastuu ihoon, osa lyhyt- ja osa pitkäkestoisemmin: stressi, yöunien pituus ja laatu, sää/vuodenaika, vuosien karttuminen mittariin, syömiset, muutokset puntarin näytössä. Siinä nyt ekana mieleen tulleet esimerkit. Arpia näkyy päivänvalossa katsoessa vähän siellä ja täällä - yhdessä vaiheessa aloin olla niiden suhteen todella skeptinen ja mietin, että eiköhän niitä kohta oo jo kaulassa ja naamassakin, eikä niitä voi enää peittää vaatteilla. Onneksi näin ei ole kuitenkaan käynyt, huh. :D Suurin osa olemassa olevista arvista ei ole niitä "syviä", eli ne todennäköisesti vaalenevat näkymättömiin vuosien kuluessa. Sitä odotellessa.

Sitähän monesti varoitellaan, että huomattava painonpudotus voi heijastua varsinkin kasvoihin vanhenemisen merkkeinä. Ihonalaisen rasvan kadotessa iho nimittäin menettää kimmoisuutta ja ne jo olemassa olevat rypyt sen kun vaan korostuvat entisestään. Pitää täysin paikkansa mun kohdalla, kovasti on pärstäkerroin vanhentunut tässä lähivuosina. En omasta mielestäni näytä yhtään kohta 24 täyttävältä naikkoselta, vaan reilusti yli kolmikymppiseltä. Botox, here I come... or not, pelottava ajatus että myrkkyjä tökitään neulalla kasvoihin, hrr. :D Ei auta edes legendaarisen Touche Éclatin sively silmänalusiin, joten ehkä ne tummat harakanvarpaat on vaan koitettava hyväksyä. Saa toki suositella, jos sattuu tietämään helkkarin tehokkaan silmänympärysvoiteen tai peitevoiteen... ;) Toivottavasti edes sattuisin olemaan niitä tyyppejä, jotka nuorena vanhenee hurjaa vauhtia, mutta sitten joskus neljänkympin kieppeillä kuin taikaiskusta se ulkoinen rupsahtaminen loppuu ja yks kaks ihminen näyttääkin lähinnä "iättömältä".

Sitten se ei-niin-kovin-kevyt aihe. Kirurgia. Tarkennettuna kauneuskirurgia - kyllä vain, oon ihan vakavasti alkanut harkita sitä vaihtoehtoa. 50 kiloa pudotettuani mulla ei ole tähän astisen elämäni kiintein masu, vaan epämääräinen pömppis jonka takia vaatteet eivät istu, ja joka surettaa mua nätisti sanottuna helvetisti. Aiemmin oon hiljaa mielessäni tuominnut ihmiset, jotka turhamaisuuttaan ovat valmiita maksamaan tuhansia, ellei jopa kymmeniä tuhansia kirurgille siitä hyvästä, että hän "parantelee" luontoäidin juuri sinulle lahjoittamaa kroppaa veitsellä ja ties millä instrumenteilla. Nyt harkitsen sellaista itsekin. Musta on älyttömän tympeää, että nyt kun oon tavallaan elämäni kunnossa ja oon vuosien ajan nähnyt vaivaa laihtuakseni, en siltikään pysty kunnolla iloitsemaan tuloksista. Tiedän, millainen karu totuus vaatteiden alla lymyää, ja se syö itsetuntoa valtavasti. Jos jokusella tonnilla pystyisin lunastamaan itselleni paremman mielen siten, että kirurgisetä tai -täti kiristää vatsanahkan kuosiin poistamalla ylimääräisen ihon, miksen sitä tekisi?

Olisihan se tietty mukavaa jos vaan osaisi hyväksyä itsensä semmosena kun on, löllöineen päivineen, mutta ei. Todennäköisesti tuo menossa mukana hengaileva ylimääräinen röllykkä blokkaa alla piileskeleviä lihaksiakin näkyvistä, mikä on turhauttavaa. Olisi kiva nähdä konkreettisia tuloksia - mitä ne kymmenet tuhannet sit-upit sun muut jumppajutut on tähän mennessä saaneet aikaan! En kuitenkaan vielä (toistaiseksi!) ole alkanut säästää minkään sortin operaatioita varten; muhikoon tämä ajatusten sekamelska ihan rauhassa. Ensinnäkin mun tavoite on pudottaa vielä joitakin kiloja, ja haluan myös tsekata sen salihomman ennen kuin teen mitään "lopullista" päätöstä. Henkisesti oon kuitenkin jo varautunut siihen, ettei mun vatsa tuu koskaan palautumaan luonnollisin keinoin, eli liikunnalla ja ajan myötä.

Vaikka tuossa tulikin lueteltua pitkä lista laihtumiseen liittyviä negatiivisia seikkoja, päällimäinen fiilis on kuitenkin koko ajan ollut että jes, ihanaa kun ylipainosta on päässyt hiljalleen eroon. En ottaisi kiloakaan takaisin mistään hinnasta. Oon pirteämpi, jaksan arkipäiväisiä juttuja paremmin ja vaateostoksilla käyminen ei ole enää helvettiä. Parin vuoden takaiseen verrattuna mun itsetunto on huomattavasti paremmalla tasolla, vaikkakin toi pömppömasu kovasti häiritseekin ja tietyllä tapaa "varjostaa" koko ajan hyvää yleisfiilistä. BMI mulla on nyt 23, eli normaalin keskivaiheilla (20-25). Aion vielä pudottaa viidestä kymmeneen kiloa, mutta samalla oon jo nyt tyytyväinen tähän astisista saavutuksista. Tällä postauksella halusin kai vaan tuoda esiin, että ei se laihtuminen ole aina yhtä juhlaa, kuten vaikkapa naistenlehtien artikkelit antavat monesti ymmärtää. Niissä kerrotaan hurjista muodonmuutoksista, joiden myötä ihmisestä on kuoriutunut kokonaan uusi persoona ja elämä on kilojen lähdettyä ihanaa kuin shampanja ja vaaleanpunaiset vaahtokarkit. Sitä harvemmin nostetaan tapetille, jos ne kokemukset ei olekaan pelkästään positiivisia.

Otsikon alla olevassa kuvassa näkyvän kellon hommasin vuonna 2013, jolloin painoa ei ollut vielä ihan hurjasti lähtenyt. Heti ostamisen jälkeen vein kellon kultasepänliikkeeseen, jossa siitä poistettiin yksi pala - sitten kello oli täydellisen sopiva ranteeseeni. Kun kello alkoi pikku hiljaa käydä väljäksi ranteeseen, en jaksanut viedä sitä heti uudestaan liikkeeseen. Viivyttelin hommaa aina vaan, ja lopulta totesin että paskat, poistatan paloja vasta sitten kun oon tavoitepainossa. Ensi vuonna se hetki varmasti koittaa, ja pääsen taas käyttämään tätä + erästä toista rannekelloani, jee. :D

What is a cynic? A man who knows the price of everything and the value of nothing.

earrings - H&M

knit jacket - H&M

top - H&M

bracelet - Michael Kors

clutch - Yves Saint Laurent

jeans - H&M

boots - Billi Bi
tired face - the darkness that begins at 4 p.m.

Possua ja bulguria

Nyt Anne-Marin kokkicornerissa olisi vuorossa jotakin todella helppoa ja eri herkullista - ja vieläpä täysin omasta päästä keksittyä! Kuulostaa kieltämättä epäilyttävältä, ja sitähän ne inspiraationsa milloin mistäkin ammentaneet kotikutoiset viritelmät monesti ovatkin. Toisinaan lopputuloksena on floppi, joka on joko mauton tai vaihtoehtoisesti "liikaa kaikkea". Mutta tämä possubulgurmössö oli sattumalta täysi kymppi, jes. Viime viikolla sapuskajuttuja ideoidessa aloin miettiä, mitenköhän possu ja couscous mahtaisivat sopia yhteen. En jaksanut selata reseptejä ollenkaan, vaan sattuman varaisesti kaupasta tarttui mukaan rypsipossua, creme fraichea ja vihanneksia. Se couscous vaihtuikin lopulta bulguriin, joka osui silmään hyllyvalikoimaa tutkiessa. Bulgurissa on enemmän vitamiineja ja proteiinia kuin couscousissa, ja näemmä sitä on saatettu keitellä jo Babylonissa 4000 vuotta sitten. OK. Sitten vaan kokkailemaan...

Possu-bulgur 4:lle

Tarvitset:

400 g rypsiporsaan suikaletta

1 rkl voita

3 dl bulguria

1 rkl oliiviöljyä

1/2 tl suolaa

150 g creme fraichea

1 punainen paprika

1 iso sipuli

200 g pakasteherneitä

150-200 g kidneypapuja (GoGreenin tölkissä 170 g valutettuna)

Mustapippuria, currya

(Ruohosipulia tai persiljaa)

Ohje:

Ruskista possusuikaleet voissa. Käännä sitten levy miedolle lämmölle ja laita kansi pannulle. Anna suikaleiden kypsentyä kannen alla n. 40 minuuttia.

Possusuikaleiden oltua kannen alla hetken, ala valmistamaan bulguria. Lisää kattilaan 3 dl vettä, oliiviöljy ja suola. Kun vesi kiehuu, nosta kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon 3 dl bulguria. Laita kansi päälle ja anna hautua n. 10 minuuttia.

Kun possusuikaleet ovat kypsentyneet puolisen tuntia kannen alla, valuta pavut, pilko paprika ja sipuli pieneksi (tai vähemmän pieneksi...) silpuksi ja kiehauta pakasteherneet kattilassa.

Lisää kaikki kasvikset ja bulgur pannulle possusuikaleiden seuraksi, sekoita joukkoon purkillinen creme fraichea ja mausta helahoito currylla ja mustapippurilla. Lisää hieman lämpöä (kolmoselle tai neloselle), jotta sipulit ja paprikat pehmenevät ja creme fraiche sulaa ruuan sekaan.

Valmista! Valmiin annoksen pinnalle voi halutessaan ripotella ruohosipulia, tai vaikkapa persiljaa.

Helppoa, hyvää ja terveellistäkin! :) Yhdessä annoksessa on proteiinia 28 grammaa ja energiaa 480 kcal, joten ei paha. Tätä ohjettahan pystyy soveltamaan loputtomasti vaikka sen mukaan, mitä jääkaapista ja pakastimesta milloinkin sattuu löytymään. Esimerkiksi possun voisi hyvin korvata broilerilla, ja kasviksista ainakin parsa- ja kukkakaali sopisivat taatusti tällaiseen sapuskaan. Jos innostutte kokeilemaan, palatkaahan lopuksi tänne kertomaan mitä tykkäsitte! :)