Näin Instagramissa Li Anderssonin naistenpäiväpostauksen (tsekkaa
täältä!) ja se herätti vähän ajatuksia politiikan nykytilanteesta.
Voisin kuvitella, ettei tämän hetken politiikka lisää ihmisten halua hankkia lapsia ja tuoda näin uuden sukupolven veronmaksajia Suomeen. Jos aiemmin politiikan riveistä on kannustettu kaiken maailman synnytystalkoisiin (lol...), niin viimeistään nyt varmaan aika moni valmiiksi lastenhankintaa epäröivä saattaa kokea, että juu ei kiitos, kun kerran maamme johdon arvomaailma on niin kylmä ja epäempaattinen. Valtiovarainministeri Riikka Purra onkin ilmaissut varsin selkeästi oman näkemyksensä asiasta: empatia ei kuulu politiikkaan. Sitten vaan heilutellaan hymyssä suin saksia. Nips naps, näin me leikataan jo valmiiksi huono-osaisilta.
Toki he, jotka tietävät satavarmasti haluavansa lapsia, yrittävät todennäköisesti toteuttaa lapsitoiveensa, oli maan ja maailman tilanne mikä tahansa - ainakin tiettyyn rajaan asti. Mutta jos vähänkin valmiiksi epäröi asiaa, poliittinen ilmapiiri ja yhteiskunnan tarvittaessa tarjoaman tuen raju supistaminen ei varmastikaan kannusta kallistumaan siihen vaihtoehtoon, että hankkisi lapsia.
Mä koen itseni suht hyväosaiseksi, eikä monet tällä hetkellä tapetilla olevista asioista kosketa mun omaa arkea liiaksi. Lähinnä joskus harmittaa kaupassa ja ravintolassa, miten kaikki on kallistunut kauheasti lähivuosina. Asunnon ostohommat vähän mietityttää ja ahdistaa, muttei mitään sen isompaa hätää. Mulla on myös sinänsä helppo tilanne, kun tiedän haluavani lapsen tai lapsia tulevaisuudessa, ilman mitään jossia tai muttia. Mulla ei ole laajaa tukiverkkoa, mutta on nyt ainakin jonkinlainen. Monilla ei ole sitäkään vähää, mitä itselläni on. Pystyn hyvin ymmärtämään, jos huonommilla pelikorteilla pelatessa nämä viimeaikaiset muutokset tuntuvat liian julmilta ja kohtuuttomilta. Miten omaan pärjäämiseen voi luottaa, jos edes yhteiskunnan apuun ei voi välttämättä turvautua ja tukeutua silloin, kun sitä eniten tarvitsisi?
Usein vaikuttaa siltä, että politiikassa asioiden käsittelyyn ja etenkin täytäntöönpanoon menee vuosikausia, vaikka kyse olisi yksinkertaisesta ja pienen oloisesta asiasta - ainakin politiikasta sen syvällisemmin tietämättömän silmissä. Tuohon suhteutettuna tuntuukin yllättävältä, että nyt onkin runtattu uudistuksia ulos varsin nopeassa aikataulussa, kuin väkisin liukuhihnalta. Luottamusta päätösten tekijöihin ei lisää se, että asiantuntijoita ei juurikaan vaikuteta kuuntelevan. Tällainen arvaamattomuus on varmasti säikäyttänyt monet. Voiko hallitukseen luottaa? Onko mattoa jo vedetty tarpeeksi jalkojen alta, vai vieläkö on luvassa uusia tapoja kurjistaa niiden elämää, joilla on valmiiksi vaikeaa? En ihmettele, jos varovaisia lapsitoiveita tekee mieli siirtää kauemmas tuntemattomaan tulevaisuuteen, tai jopa luopua niistä kokonaan. Harva haluaa lisätä epävarmuutta jo ennestään epävarmaan elämäntilanteeseen.
Epäinhimillistä kuritusta heikoimmassa asemassa olevia kohtaan, leikkauksia terveyspalveluista, koulutuksesta, kulttuurista ja luonnosta. Toisaalta jostakin kaivettiin tuosta noin vaan 50 miljoonaa korvauksia turkistarhoille lintuinfluenssan takia tapetuista eläimistä - ei suinkaan kuolevan alan hallittuun alasajoon, vaan jotta turkistarhaus edelleen voisi jatkua Suomessa vaikka sitten tekohengittämällä ja lobbaamalla. Viis siitä, että valtaosa kansasta sitä vastustaa ja yleinen ilmapiiri turkistarhausta kohtaan on ollut pitkään todella kielteinen. Yritysvastuudirektiivin osalta Suomi päätti olla osana sitä joukkoa, joka halusi kaataa sen viime metreillä - viis siitä, että direktiiviä valmisteltiin pitkään ja hartaasti, ja että lukuisat järjestöt, yritykset ja muut tahot ottivat kantaa sen puolesta.
Jos joskus, niin juuri nyt tuntuu, että hyvävelikerhot elävät vahvoina politiikassa. Miten tällaisia päätöksiä muuten voi järjellä edes perustella? Jos jotakin nykyinen hallitus epäinhimillisine leikkauksineen on auttanut selkiyttämään itselleni, on se, ettei oikeistolainen ajattelu edusta mun henkilökohtaista arvomaailmaa. Jos aikaisemmin on tullut äänestettyä vaaleissa lähinnä sellaista ehdokasta, joka kulloinkin sattuu vaikuttamaan pätevimmältä, oli taustapuolue lähes mikä tahansa*, jatkossa aion äänestää puolue edellä. Aivan satavarmasti aion jatkossa kallistua vasemmiston suuntaan. Nykyinen politiikka ei ole missään määrin sellaista, mitä jatkossa haluaisin Suomessa nähdä.
*poikkeuksena muutamat selkeät no-go puolueet
***
Naistenpäivä ei ole se päivä, jolloin kannattaa ulvoa miestenpäivän perään - sellainen muuten on ollut olemassa jo 25 vuotta ja se on marraskuussa. Sitten on vielä se epävirallinen päivä, joten win-win somessa miesten oikeuksista öyhöttävät erkkipetterit ja jormajussit.
Kukkia ja suklaata on kiva saada, mutta ne ovat yhdentekeviä, jos ne jäävät ainoaksi tavaksi osoittaa arvostusta ja kunnioitusta. Ympärivuotinen tasa-arvo ihmissuhteissa niin kotona kuin töissä olisi paljon siistimpi huomionosoitus.
Tänä naistenpäivänä olen huolissani niiden naisten puolesta, joihin oikeistohallituksen arvovalinnat kipeiten osuvat.
