Fun Fact Friday #13

Aiemmin en syönyt lähes koskaan leipää, mutta nyt oon valitettavasti tykästynyt Vaasan Taikaruis-paahtikseen. Siinä sattuu olemaan proteiiniakin 12 g per 100 grammaa, joka on aika mukavasti leiväksi. En tosin syö sitäkään säännöllisesti, vaan sulatan satunnaisesti muutaman viipaleen pakastimesta. Tästä tulee ongelmia: en ehdi ikinä käyttämään margariinia pois, ennen kuin päiväys umpeutuu. Oon ratkaissut pulman sillä, etten enää välitä margariinien päiväyksistä. Ei siitä ole varmaan kuukauttakaan, kun vetelin viimeiset margariinit rasiasta, jonka kannessa koreili best before 15/04/2018. Ei muuten ollut margariini mennyt miksikään - kertoo ehkä jotain siitä, millaisia yliteollistettuja möhniä me hölmöläiset vedellään. Voi olisi tietysti parempi vaihtoehto ja sitäkin löytyy aina kaapista kokkailuja ja leivontaa varten, sen kulutuskin on varmaan paketti kuukaudessa, mutta kuka hitto jaksaa taistella että voi leviäisi edes jotenkuten leivän päälle? Häh? 

Mun otsa on niin korkea, etten voi pitää aurinkolaseja silleen muka-coolisti päälaealla. Ne vaan putoaa pois, kun sangat ei yltä korvan taakse.

Oon löytänyt itselleni pelin, jota pelailen jos en nyt päivittäin niin monia kertoja viikossa: Town of Salem. Siinä sulle arvotaan rooli, joka edustaa joko kaupunkia (eli hyviksiä), mafiaa tai random-tappajaa tyyliin serial killer tai arsonist. Sitten on vielä muutama muu rooli, kuten jester jonka tehtävä on tulla tapetuksi hirttopuussa ennen pelin loppua, executioner jolla on joku kohde joka tulisi saada teloitettua jne. Päivisin pelissä voi vapaasti chatata ja lopuksi on mahdollisuus äänestää joku epäilyttävä tyyppi hirteen, öisin voi tehdä roolinsa mukaisia juttuja esim. investigator voi tutkia yksittäisen pelaajan ja saada tästä tietoa, serial killer voi tappaa yhden tyypin jne. Se joukkue voittaa, joka selviää loppuun asti hengissä. 

Koen itseni kauneimman näköiseksi silloin, kun mulla särkee päätä. 😂 Siis jotenkin mun ilme on tosi levollinen silloin, vaikka otsalohkon takana onkin menossa hitonmoinen mylläys.

Oon hukannut elämäni aikana kolme asiaa pysyvästi, ja muistan tarkalleen milloin ja missä oon ne hukannut. Kakarana hukkasin Ruotsin laivalta vanhempieni tuoman dinosauruksen, kun leikittiin veljeni kanssa takapihan metsässä. Jonnekin puumajan lähelle se katosi. 😢 Kummitätini ostaman hopeisen rannekorun unohdin uimahallin pukkariin, ja tämä vituttaa muuten vieläkin yli 10 vuoden jälkeen. Se oli nätti koru se. Viimeisin hukkaaminen tapahtui viime vuoden syksynä, kun jätin juuri ostamani sormikkaat kuntosalin kaappiin. Normaaliolosuhteissa multa hukkuu asioita vain hyvin hetkellisesti, kunnes saan selvitettyä hallitsemattoman kaaoksen kotona, työpöydällä tai laukun uumenissa. Pyrin ennaltaehkäisemään turhia paniikkeja sillä, että pyrin painamaan mieleen minne mitäkin roinaa jätän, ettei sitä myöhemmin tarvitsisi etsiskellä.

Kun omat musiikkilistat kyllästyttää, kuuntelen Spotifysta hitti- ja uutuuslistoja. Yleensä riittää noin tunti, kunnes se omavalintainen musa alkaakin taas tuntua ihanan houkuttelevalta ja freesiltä - en siis ymmärrä juurikaan nykymusiikin päälle... tosin aina välillä löytyy helmiäkin, esimerkiksi Stam1nan Gaian lapsi. 

Nenä pitää niistää vasemmalla kädellä. Oikea käsi tuntuu täysin luonnottomalta, eikä nenä tyhjene kunnolla!

Jos bongaan tieltä jonkin poloisen karvamadon, etsin käsiini oksan, puunlehden tai muun välineen jolla voin siirtää otuksen tien sivuun. Omatunto ei kestäisi, jos ohittaisin toukan ja sitten se jäisi laiskuuteni takia auton renkaan alle.

En oo katsonut yhtä ainoatakaan kokonaista jaksoa Frendejä. Ei vaan vähempää voisi kiinnostaa. 

Oon voittanut elämäni aikana monissa arvonnoissa. Luin lapsena Sisters -lehteä, jonka piirrustuskilpailusta nappasin Iittalan tuikkuja, ja lähes heti perään voitin samaisen lehden arvonnassa ihonhoitotuotteita. 2011 lopussa voitin Nitrolicious -blogin arvonnasta H&M x Versace paljettimekon, joka ei koskaan tullut kauppoihin myyntiin vaan ko. erikoisversiota oli vain muutama kappale koko maailmassa. Ikävä kyllä kokoa ei saanut valita, vaan sain ns. catwalk-koon 36. Tiesin, ettei se tulisi mahtumaan mulle lantion kohdalta vaikka miten laihduttaisin, joten myin mekon pois. Muistaakseni sain mekosta 300 euroa. :D Arvokkain voitto seurasi kuitenkin 2012 keväällä, kun voitin Farfetchin arvonnassa Alexander Wangin keltaisen Rocco -laukun. Semmonen tonnin maksava laukku hei! Käytin laukkua kerran ja totesin, että laukku on aivan liian painava mun makuuni. Laukku oli todella raskas pohjassa olevan niittirivistön takia, ja myös laukun nahkamateriaali oli todella paksua. Myyntiin meni siis sekin arvontavoitto. Lisäksi oon voittanut kaikenlaista pientä Nellyn lahjakortista texmex-tuotepakettiin. Ja ei, en edes osallistu erityisen usein arvontoihin. Oon suorastaan laiska, koska "eihän niistä kuitenkaan ikinä mitään voita". 😁

En hahmota ilmansuuntia ilman, että käyn ne kaikki järjestyksessä läpi mielessäni: pohjoinen, etelä, itä, länsi, koillinen, kaakko, lounas, luode... Jos kukaan ei ole näkemässä, tehostan tätä hahmottamista sillä, että havainnoillistan asiaa kädellä huitomalla.

Uusin sovellus jonka oon ladannut puhelimeeni, on ResQ ja oon ihan koukussa! Sovelluksen kautta voi siis ostaa ravintoloista ja kahviloista edellispäivän ruokaa, joka muuten päätyisi roskiin. Mulla ei oo ollut ResQ käytössä viikkoakaan, ja oon jo "pelastanut" kaikenlaista sushista täytettyyn rapu-ciabattaan. Esimerkiksi Lahteen hiljattain auenneesta Konnichiwasta haettu 10 sushirullan boksi maksoi 3,90 euroa, eli halpaa on. Tänään Laurellista olis saanut lohikeittoa kolmella eurolla, mutta mulla oli jo ruoka valmiina. Suosittelen ehdottomasti! Lahdessa tarjonta on toistaiseksi melko pientä, mutta ei herranjumala, jos asuisi Helsingissä niin siellä vallan hukkuisi valinnanvaraan. 

Nyt hyvää yötä! 😈

Fun Fact Friday #12

Selaan usein lehdet takaperin läpi, ennen kuin alan tarkemmin lukea juttuja. Jotenkin se tuntuu luontevalta tavalta tutustua sisältöön.

Yksi blogin luetuimmista postauksista on 2016 lopussa tehty listaus inhokkisanoistani. Jatkaisin ragereaktion herättävien sanojen listaa mm. seuraavilla:

• Räiskäleet. Muistan, kun jo ala-asteikäisenä kakarana sana räiskäle sai pään kiehumaan. Bongasin OP:n Hippo-lehdestä ilmoittautumisohjeet lasten retkelle, jossa muunmuassa paistettaisiin tällaisia herkkuja nuotiolla. Räiskäle kuulostaa siltä, kuin taikinaa olisi vaan epämääräisesti räiskitty pannun suuntaan. Myös lätyt ja ohukaiset ärsyttävät, muttei ihan samassa mittakaavassa. Ainoa oikea termi on lettu! 
• Ruuhkavuodet. Täysin tietoisesti itse aiheutettu touhukas elämänvaihe. En osaa sanoa, miksi tämä ärsyttää niin kovasti. Kuhan ärsyttää.
• Falskata. Järkyttävä sana. Aiheuttaa hillittömän himon lyödä pää seinän läpi.
• Piffi. Ei helvetti. Myös kaffe on kamala, sensuurin arvoinen sana.

Luulen, että mulla on lievä misofonia. Ärsyynnyn ja ahdistun aivan suunnattomasti, kun kuulen esimerkiksi maiskutusta, ryystämistä, pihinää, puhinaa, kuorsausta... Oon pääsääntöisesti erittäin rauhallinen tyyppi, joten välillä säikähdän itsekin niitä voimakkaita, suorastaan yliampuvia raivon tunteita silloin, kun kuulen epämieluisia ääniä. En mä oo koskaan leiponut ketään turpaan tai muuta aggressiivista, ja 99% tapauksista oon vain hiljaa ja nielen kiukkuni. Tiedostan hyvin, että hurjistuminen on täysin överiksi menevä reaktio, mutten mahda sille mitään. Tuntuu että järki lähtee, kun joku esim. maiskuttaa, ja kaikki keskittymiskyky katoaa siihen raivostuttavaan ääneen. Ikävä kyllä rajun lihomisen ja pinnallistuneen hengityksen myötä oon välillä hönkinyt itsekin hieman raskaampia henkosia, ja sekös ahdistaa - hirvittää kiusata ympärillä olevia puhinalla, kun omalle psyykkeelleni se on kuin syanidia aamiaissmoothien seassa. On kyllä niin #firstworldproblems kuin olla ja voi. Jos sentään jotain positiivistakin: erään yliopiston tutkimuksen mukaan kaltaiseni ääniherkät saattavat olla neroja. 😂😂😂

Ajattelin kokeilla lähiaikoina Lentävä Jacob -nimistä safkaohjetta. Kanaa, banaania, kermaa, chilikastiketta, pähkinöitä... niin hirveän kuuloista, että kai sen on pakko olla hyvää? Alkuperäinen Flygande Jacob -resepti on vuodelta 1976, kun se julkaistiin ruotsalaisessa ruokalehdessä.

Päivä päivältä kaipaan enemmän ja enemmän jotain täysin omaa juttua/alustaa/kanavaa, jossa olisi täydet mahdollisuudet kehittyä paremmaksi, ja jonka suhteen saisin päättää aivan kaikesta alusta loppuun. Jotain, jossa pääsisi näyttämään itselleen, onko siinä ajatuksessa "ite tekisin mieluummin näin" mitään perää. Saisi tehdä just kuten lystää, eikä tarvitsisi neuvotella asiasta kenenkään kanssa. Rajoja asettaisi lähinnä oma mielikuvitus, tekniikka, budjetti ja lait. Tulokset puhuisivat hyvässä ja pahassa puolestaan. 

En olisi ikinä uskonut, mutta oon taas alkanut haihatella Applen leiriin liittymistä puhelinrintamalla. Mulla on ollut Huawei P8 kohta jotain kolme vuotta käytössä, ja se on ollut mahtava. Nyt kuitenkin se alkaa vedellä viimeisiään, ja olisi aika miettiä uutta tilalle. Tekisi niin mieli antaa Applelle vielä yksi mahdollisuus. Mua puhuttelee saumattomasti toimiva käyttöliittymä, kameran täydellisyyttä hipova laatu ja viestien kirjoittamisen helppous. Huawein kuviin tulee herkästi pientä keltaisuutta, ja kuvilta täydellisyyttä vaativana se on mulle armoton miinus. Alusta asti myös kirjoittaminen on ollut paljon tympeämpää kuin iPhonella, jossa näppis on vaan täydellinen. Toisaalta pelottaa ompun akun kesto. Kokemuksia seiskasta, anyone? Kasia en edes harkitse hinnan takia, ja sitä paitsi siinä on hieman pienempi akku kuin seiskassa.

Oon keksinyt, että lapsi noin seuraavan viiden vuoden aikana olis aika kova tavoite. Vasta lähivuosina mulle on ylipäätään vahvistunut, että joo, kyllä, minäkin ehdottomasti haluan vielä lapsen, josta kantaa huolta omiin hautajaisiin saakka ja todennäköisesti vielä sen jälkeenkin. Mulla on kuitenkin todella painavia syitä epäillä, ettei se haave enää vanhemmalla iällä niin vaan toteudu. Mistä minä tiedän, vaikka jo nyt olisi myöhäistä. Olisi pelottavaa jäädä odottamaan "sopivaa hetkeä" liian pitkäksi aikaa. Lisukkeena mulla on vallan ihastuttava autoimmuunisairaus aka kilpirauhasen vajis, joka tarkoittaa sitä, että oon keskivertoa kansalaista väsyneempi. En mä tästä iän myötä lisää energisoidu, joten nuorena olisi paremmat mahikset jaksaa sitä kahjonrumbaa. En myöskään haluaisi valtavaa ikäkuilua itseni ja lapseni välille. Olisi kivaa, että mahdolliset lapsenlapset saisivat tuntea mummonsa pitkään. Ja varsinkin, että kolme elossa olevaa isovanhempaani saisivat nähdä mun penikat.

Ajankohtaisempaa on kuitenkin kisuvauvan hankkiminen. Haaveilen ostavani joko kesällä tai syksyllä bengalitytön. Kollia en uskalla ottaa, koska ego-ongelmaisen osuessa kohdalle Lulu ahdistuu herkkiksenä liikaa. Se tuli todettua Muksiksen kanssa, joka on nykyään äitini lellipentu. Uskon että tyttökissan kanssa Lulu pärjäisi hienosti. Katotaan nyt.

Buonasera! Sono finlandese e ho ventisei anni. Lavoro in ufficio. Amo il mio gatto Lulu. En viime syksynä olisi uskonut, mutta niin vaan italiankurssi vetelee viimeisiään, ja oon ahkerasti jaksanut käydä siellä. Muutama kerta on jäänyt sairastelun ja päällekkäisten menojen takia väliin, mutta valtaosalle tunneista oon raahannut itseni paikalle. Hurraa. Duolingo on näppärä app harjoitteluun, ja sitä tulee käytettyä lähes päivittäin. Ensi syksynä tekisi tavallaan mieli kokeilla jotain uutta harrastusta, mutta saas nyt nähdä. Toisaalta psyka avoimessa yliopistossa houkuttelisi myös. Ja shakkikerho. Ja vaikka mikä valokuvauskurssista saksan kertaus-/jatkokurssiin. Miks on vaan yks elämä ja niin vähän energiaa mihinkään?

Fun Fact Friday #11

Mun on vaikea ymmärtää tyyppejä, jotka vaihtavat puhelinta huvikseen joka vuosi, vaikkei vanhassa luurissa olisi mitään vikaa. Monet esimerkiksi haluavat aina sen uusimman iPhonen. Uutuustuotteet ovat aina ihan käsittämättömän hintaisia, ja jos päätät myydä sen vanhan mutta täysin toimivan puhelimen pois, sen hinta on varmasti jo romahtanut naurettavan alas siitä, mitä vuosi sitten siitä olet maksanut. Pääsyy ihmetykseen ei ole kuitenkaan rahan säännöllinen tärväys laitteisiin just for fun, vaan käyttöönottamisen vaiva. Sehän on aivan  u s k o m a t t o m a n  rasittavaa, kun hankit uuden puhelimen tai läppärin ja kaikki asetukset pitää säätää mieluisiksi, numerot lisätä (ellei kaikki varmasti ole simillä), muodostaa yhteys muihin laitteisiin... blaah. Paskaa 3-5 vuoden välein tehtynäkin, joten miten ihmeessä kukaan jaksaa vuosittain noita juttuja? 😆

Kesällä olin koukussa äänikirjoihin, ja nyt lähiaikoina on aikeena jatkaa jäsenyyttä. Niin tyhjältä tuntuu elämä ilman äänikirjoja! Äänikirjamakuni sattuu vaan olemaan niin nolo, ettei tee mieli kertoa ääneen mitä viimeksi oon "lukenut". 😂 Sanotaanko vaikka, että kuuntelen prikulleen just sellaisia kirjoja joita ei tulisi mieleenkään ostaa kirjakaupasta. Oon vuosia tykännyt suht asiapitoisista kirjoista, ellei nyt jotain Bukowskin runoja lasketa, mutta painava fakta ei vaan toimi kuunnellussa muodossa. En jotenkin osaa keskittyä tarpeeksi kuunteluun, joten on helpompaa pitäytyä kevyissä höpöteoksissa. Yksi hyvä äänikirja pitää kuitenkin mainita nimeltä: Havaintoja parisuhteesta. Ihan huikeen hauska! Ajattelin ostaa sen kovakantisenakin hyllyyni.

Toivon todella usein, että olisinpa minäkin sellainen "perus kiva" nainen. Iloinen ja nauravainen, sopivasti kevytkenkäinen ja keijumaisen sulavasti liikkuva nätti hempukka, jolla on vain tosi varovaisia ja kilttejä mielipiteitä. Mutta minäpä oon juro örmyilijä, joka ottaa elämän vakavasti ja itsensä puolikkaana vitsinä. Kaiken lisäksi oon julmetun kömpelö; kolistelen, kompuroin ja törmäilen minkä kerkeän. Joskus fiilis on kuin tosielämän Briget Jonesilla. Multa vaan puuttuu viehkeys, mikä siihen Brigetin symppikseen sekoiluun sisältyy.

Vaikka kirjoitan blogia, jossa näkyy laukkuja, kenkiä, meikkejä ja muuta turhaa vuodesta toiseen, en silti koe naisten maailmaa erityisen omakseni. Monet naisten jutut eivät oikein aukea mulle, ja parhaat naurut irtoaa miesporukassa. Oon vähän poikatyttö, harmillisesti vaan ilman niitä miestentaitoja. Esimerkiksi tekniikan kanssa oon niin hukassa, että usein tekee mieli vajota maan alle piuhoja ja nappuloita ihmetellessä. Pelkään laitteita miljoonine toimintoineen! Tiedä vaikka räjähtävät mun käsissä! 😂 Veljen kautta on sentään hieman silmää spekseille, tiedän mitä missäkin pitää olla jotta kannattaa hassata rahaa, mutta se hetki kun pitää purkaa laatikon sisältö pöydälle ja alkaa kasata... voivoi, se on jännittävää. Musta tuskin tulee isona insinööriä, vaikka muuan opettaja sitä aikanaan tuputti.

Vähän aikaa sitten mulle selvisi, miksi isäni ei koskaan antanut mun suorittaa vesimelonin halkaisua puukolla silloin, kun asuin vielä kotikotona. Ylisuojelevalle paapomiselle oli syynsä: melonissa on selkeästi liikaa haastetta mulle. Puukotin nimittäin itseäni käteen vaativaa teurastusta tehdessäni tuossa hiljattain. Pysyn jatkossakin kaupan valmiiksi pilkotuissa paloissa. "Kauas on ihminen tullut luonnosta" kuten iskä välillä toteaa avuttoman jälkikasvunsa toilailuja seuratessa.

Pidän itseäni erittäin lähdekriittisenä. Mulla on luontainen taipumus epäillä kaikkea ja kaikkia, ihan yks hailee, miten virallinen taho tietoa jakelee. Hyvin paljon tulee pohdiskeltua, mitä faktaksi julistetun tiedon taustalla on: kukas rahoittaa? Puuhasteleeko pieni piiri vähän omiaan? Onko totuutena esitetty asia koko totuus, vai vaan valikoituja paloja siitä? Kuka hyötyy, kuka häviää? Toisaalta pyrin ajoittain tietoisesti myös vaientamaan tätä piirrettä, sillä onhan elämä mukavampaa kun voi luottaa ihmisiin, eikä vaan neuroottisesti pui kaikkia mahdollisia tarkoitusperiä ja lauseen sivumerkityksiä jne. Tosin se luottamuksen muodostaminen onkin sitten ihan oma lukunsa...

Mun unelmaperheeseen kuuluisi mies, kaksi lasta, kaksi kissaa, koira, lampaita (ainakin kolme, jotta muodostuu lauma!), possuja, kanoja ja kukkoja. Ehkä ipanoilla voisi olla pupukin. Ja siili!!! Lemmikkisiili olisi jotain uskomattoman ihanaa! Jos oi, jos vain norpan saisi lemmikiksi, sekin liittyisi jengiin ja sillä olisi takapihalla oma allasosasto. Byyh. Vaikken usko ihan 101% tämän unelman toteutumiseen täydessä mittakaavassa, musta on silti hauskaa miettiä nimiä tuleville perheenjäsenille. Siis sitten, kun se perhe ylipäätään on. Pojalle oon tiennyt nimen jo 15-vuotiaasta, joten etunimestä ei edes neuvotella sitten aikanaan. 😁 Sen sijaan tytölle en millään keksi kivaa nimeä, vaikka kuinka miettisin. Mikään ei sykähdytä tarpeeksi. Kissojen nimiä ei yleensä kannata miettiä etukäteen, sopivan nimen tietää kun näkee misun nassun ja olemuksen. Dalmikselle oon päättänyt nimen!

...vaan jos en koskaan löydä omaa ihmisistä ja elukoista muodostuvaa laumaani, toinen hyvä ja erittäin potentiaalinen vaihtoehto tulevaisuuden varalle on hankkia tällainen paita ja hyväksyä kohtalo tulevana hulluna kissamummona. Aina jossain jollakin on söpö kissanpentu pelastettavaksi! En oo koskaan oikein osannut kuvitella itseäni esimerkiksi 50- saati 70-vuotiaana, siis että millanen mahdan silloin olla, mutta ainakin kiikkutuoli ja useampi kisumirri paijattavana kuulostaisi siedettävältä tavalta kohdata maan vetovoima. 

Minäkin kun kaikki muutkin: katsoin kesällä norjalaisen SKAM -sarjan läpi. Neljä kautta tuli ahmittua reilussa kuukaudessa ja enempäähän ei enää jaksoja ole luvassa, buu. Vaikka sarja on suunnattu teineille, ymmärrän hyvin miksi myös huomattavasti vanhemmat, jopa yli kolmekymppiset ovat hehkutelleet ohjelmaa.

Oon ilmoittautunut italian alkeiskurssille, jee! Ekat tunnit on ensi kuun alussa.

Fun Fact Friday #10

Anni Sinnemäkeä on aina hirveen kiva kuunnella. En viittaa nyt ensisijaisesti asioihin, joista hän puhuu, vaan puhetyyliin ja äänensävyyn. 😄 Hän on ihan tajuttoman "pätevän" kuuloinen, ja tykkään hänen tavasta painottaa sanoja!

Keittiösakset on paras väline kynsien leikkuuseen. Joku ammattimanikyristi varmaan murhaisi mut mielellään mielipiteestäni. Kuka piru jaksaa viilaten lyhentää kynsiänsä, kysyn vaan? Isoilla Fiskarseilla vaan naps naps, naskaleiden operoiminen on suorastaan terapeuttista.

Aina kun tulen ostaneeksi mysliä, mulla on ällöttävä tapa ronkkia kaikki herkkupalat sieltä myslin seasta heti, kun avaan pakkauksen. Pirkan marjaisesta muromyslistä häviää jogurttikuorrutejutut saman tien, ja eilen korkkaamassani trooppisessa myslissä ei taida olla enää ainootakaan banaanilastua tai ananaspalaa. Sen verran tarkkaan oon skannannut myslipussin sisällön. 😉 Luulen että jos joskus tulevaisuudessa tuun asumaan yhdessä sellaisen heebon kanssa, joka myös syö mysliä, saadaan aikaiseksi kunnon myslikriisi: ensin ostetaan suosiolla omat myslipaketit, mä mussutan parhaat pois omista mysleistä ja sitten alan kateellisena kaihota sen toisen myslejä. 😂 Kuulen jo korvissani avioeropapereiden rapisevan.

Valtavan lämmin tunne valtaa mut nykyään aina, kun bongaan Sauli Niinistön tv:ssä. Meillä on hieno presidentti! Kekkosella oli tyyliä, mutta Saulilla on jotenkin tosi arvokas ja tyyni olemus. Siinä missä kakarana suorastaan jumaloin Lasse Lehtistä Haluatko Miljonääriksi? -ohjelmaa katsellessa, nyt mun vähemmän salainen julkkistykästys on Sauli Niinistö. Aina vaan paranee. 😉

Pidän itseäni muotisuvakkina - miltei kaikki trendit näyttävät ihan kivoilta, kun vaan silmä saa aikaa tottua niihin. Mutta kuten aiemmin oon tainnut marista, nilkat paljaana talvella ja leggingsit housuina on karmeita ilmiöitä. Viimeisin inhotus on lippalakki salilla - ei ei ei. Yks ilta näin salilla yhdellä tytöllä lippiksen päässä, ja hän teki siis ihan kunnon hikitreeniä, eikä vaan venytellyt ja vähän nostellut kevyitä painoja. Hyvä ettei alkanut itteäkin ahdistaa kun ajattelin, miten hiostavat oltavat mahtaa olla korvista ylöspäin - lippiksen takaosa oli vielä sellaista muovista verkkomatskua, apua! Kertokaa joku mulle, miksi?!

Jatketaan saliaiheella. Mulla on uskomattoman heikot käsilihakset, eikä ne meinaa kehittyä vaikka miten treenaisi säännöllisesti. Painot joilla jaksan tehdä liikkeitä, on pitkään junnanneet 25-35 kg välillä, eli aika kevyillä mennään. On päiviä, jolloin jopa työpaikan ulko-oven avaaminen tuntuu hurjan raskaalta projektilta. Mutta perkele, silloin kun mun uhmakas jääräpäinen puoli herää henkiin, jopas löytyy voimaa vaikka yksisarvisen hevosen nosteluun. Tossa viime vuoden puolella kannoin postista himaan paketin, jossa oli kolme isoa kissanhiekkapussia ja vähän safkaa. Se paketti oli niiiiiin jäätävän painava, että hyvä kun sain nostettua sen postin tiskiltä pois, jotta seuraava asiakas pääsi asioimaan. Olisin saattanut saada kaverilta kyydin jos olisin vaan pyytänyt, mutta päätin että perkele mähän kannan tän lootan kotiin. Ja niin kannoin, matkaa on about kilsan verran. Ihmettelen edelleen, miten mä sen silloin tein, millä ihmeen piilohaballa? En oo keksinyt tähän mitään muuta, kuin suomalainen sisu. 😂 Kun päätän että jokin asia onnistuu, ei paljon fyysisetkään esteet haittaa. Hidastavat korkeintaan!

Jalat sentään ovat erittäin kehityskelpoiset. Polvet ovat aina paukkuneet (ilman kipua, mutta tietty se ääni on vähän kiusallinen) ja joustoa voisi olla enemmän, mutta näillä kintuilla jaksaisi kävellä vaikka maailman ympäri. Mikään etäisyys ei tunnu liian pitkältä. Haluaisin keväällä tai kesällä kävellä käymään vanhempieni luona parinkymmenen kilsan päässä ihan vaan siksi, koska voin ja jaksan helposti. Salilla saan hyvänä päivänä tehtyä jalkaprässiä 140 kg painoillla. 150 kiloa oon toistaiseksi joutunut vaan hätyyttelemään. 😉

Räppi on löytänyt tiensä vyöryen takaisin mun soittimeen - vasta kun mä ajattelin hoppihommien kuuluvan menneisyyteen. Parina viime vuonna en oo jaksanut innostua ko. genrestä, mutta just nyt räpitön päivä on harvinaisuus! Ja jos sellainen osuu kohdalle, se tarkoittaa käytännössä sitä että oon kuunnellut repeatilla pelkkää Canon in D Majoria. 😀 Räppiä inspiroivampaa musiikkia tuskin on olemassa. Oon huomannut että räpin kuuntelu ja idea-alttius kulkevat käsi kädessä. Vaikeeta se olis olla edes hieman villiintymättä, kun kuuntelee provosoivaa riimittelyä!

Silmiin katsominen taukoamatta on mun mielestä hirmu epäkohteliasta. Jokaisen sosiaalisiin normeihin pitäisi kuulua "luovat tauot", joiden aikana toljotellaan silmien sijasta seiniä tai kenkiin kertyneitä mutakerroksia.

Fun Fact Friday #9

- Tasaisin väliajoin mielessäni alkaa pyytämättä kummitella joko Uliuliuliuli-u-u-u tai Naurava kulkuri. Ne korvamadot tuppaavat olemaan varsin pitkäkestoisia, menee päivä tai parikin ennen kuin villitys alkaa mennä ohi. 😂

- Muutin tähän kämppään keväällä 2013, eli lähes neljä vuotta sitten. Silloin ostetusta kilon suolapaketista on vielä puolet jäljellä, eli aika nuukasti on tullut tukittua verisuonia. Salt ei todellakaan ole allt! Muita mausteita menee suolankin edestä, varsinkin pippuri sopii kaikkiin mahdollisiin ruokiin.

- Jos päänsärky iskee, en tasan tarkkaan ota buranaa. Jääräilen viimeiseen saakka, enkä halua napsia mitään lääkkeitä kovin kevyin perustein. Tietty jos on joku sellainen kriittinen tilanne, että skarppina pitäis olla nyt eikä kohta, alistun kohtalooni ja otan kipulääkettä. Viimeksi viikko sitten tiistaina oli pakko sortua, kun luvassa oli paljon ihmisiä ja ajatuksia ideapalaverissa. Eipä se burtsa tilannetta pelastanut, vaan olin yhtä pirteä ja eloisa kuin pystyynkuollut mänty.

- Googlaan valehtelematta kymmeniä kertoja päivässä. Mieleeni tupsahtaa jatkuvalla syötöllä erikoisia, hölmöjä, outoja, joskus suorastaan hämäriä kysymyksiä, ja usein Googlesta löytyy niihin ainakin suuntaa antava vastaus. Kukaan ei haluaisi nähdä mun Google-historiaa, se voisi olla liian villiä selattavaa. 😁 Aika moni googlaus taitaa alkaa sanalla Voiko. Mua kiinnostaa loputtomasti, missä menee mahdollisen ja mahdottoman raja, ja näitä mysteerejä saan ratkottua hyväksikäyttämällä brutaalisti hakukonetta. Usein jo työpäivän aikana tulee mieleen monia kysymyksiä, joita on sitten selviteltävä iltaisin kotisohvalla. Google on uskollinen ystävä, joka ei paljasta kenellekään jos toisinaan kyselen vähän pöhköjä. Ei siitä montaa vuotta ole, kun googlasin kuumaa pulmaa "kauanko perunoita kuuluu keittää". Jotenkin tuntui, ettei tän ikäsenä voi kysellä edes äidiltä moisia... 😀  Tosin pitää nyt puolustautua sen verran, että mähän en kokkaile perunaruokia kovin montaa kertaa vuodessa. Google on mulle tärkeä palikka arjessa - kaikkea ei tarvitse tietää, mutta hyvin monet asiat voi selvittää, jos vaan osaa etsiä sopivilla hakusanoilla. Google myös koukuttaa: oon suht utelias tyyppi, ja googlaaminen ruokkii uteliaisuuttani entisestään. Sieltä saa nopeasti vastauksia elämän suuriin kysymyksiin ilman, että tarvii kilauttaa kaverille tai äidille. Kuhan ei lue niitä vastauksia jostain Kaksplussan foorumilta. Let me Google that for you!

- Mun mielestä on aina aavistuksen vaivaannuttavaa, kun joku tituleeraa itseänsä visionääriksi. Tulee heti mieleen että niin, saattaahan niitä visioita olla, mutta mahtavatko ne olla hyviä? 😯 Siksipä on turvallisinta, että joku toinen kehuu visiönääriksi, eikä itse promoa itseään sellaisena. Samoin jokapaikanhöylät on vähän epäilyttäviä. Jos joku esittäytyy jokapaikanhöylänä, jää arveluttamaan onko tyyppi juuri sellainen kimurantti persoona, joka mielellään työntää lusikkansa jokaiseen keitokseen, mutta aiheuttaa lopulta pelkkää kaaosta. Onko hänellä mitään erityistaitoja; asioita joissa hän on oikeasti lahjakas? Ennen pidin jokapaikanhöyläämistä hyvänä taitona, nyttemmin oon tullut skeptiseksi. On parempi olla todella taitava muutamassa asiassa, kuin tehdä mahdollisimman paljon niin että se kaikki tekeminen on "vähän sinne päin". Wikipediassa on muuten hyvä pätkä jokapaikanhöylistä, nuo eri kielten sanonnat olivat aika viihdyttäviä! Un océano de conocimiento de una pulgada de profundidad - Tiedon valtameri, tuuman syvyinen.

- Kasvissyönti on nyt trendikkäämpää kuin koskaan. Se on hienoa, myönnetään. Ei maapallo kestä oireilematta, jos ihmisten lihansyöntitottumukset ei muutu. On terveellistä, taloudellista ja ekologista laittaa lautaselle enemmän vihanneksia kuin metukkaa. Samalla en voi sille mitään, että tympäännyn lähes joka kerta, kun kuulen sanat vege, vegetaristi tai... tiditidii, kaikista pahin eli vegaani. Veganismi menee joillakin kasvissyöjillä hihhulismin puolelle. Luin just sushiravintolan arvosteluista marmatusta siitä, että vege-annokseeen oli sisältynyt yksi kananmunaa sisältävä sushirulla. Excuse me? Aika moni lihasta kieltäytyvä vegetaristi syö maitotuotteita ja munia. Mun mielestä järjen pitäisi sanoa, että ruokalistalla termi "vege" viittaa useimmiten vegetaristiin kuin vegaaniin. Eikö asiaa voinut varmistaa tilausvaiheessa? Huoh. Näitä esimerkkejä riittää. Ilmankos netti on täynnä MÄ OON VEGAANI -vitsejä. Tsekkaa vaikka tämä, tämä, tämä ja tämä. Itsestäni on ainakin vuosien varrella alkanut tuntua, että mähän pidän lihansyönnistä kiinni aivan viimeiseen asti, ellei sitten lääkäri pyydä vähentämään (tuskinpa mun hemoglobiinilla). Ikävä kyllä kasvisruoan ilosanomaa ei ole mahdollista levittää syyllistämällä ja demonisoimalla lihansyöjiä. Negatiivinen vastaanotto on taattu, jos vielä kaiken kukkuraksi kehtaa pönkittää itseänsä kertomalla omista kerrassaan loistavista teoistansa; tänäänkin tuli syötyä lounaalla luomu-oliiviöljyssä pyöriteltyjä falafelpalleroita ja itusalaattia. Ja näitä paasaajiahan muuten riittää.

- Halaaminen on hauskaa!!!!! Miljoona huutomerkkiä tähän!!!! Halaus on heittämällä hienoin keksintö ihmiskunnan historiassa. Suomessa halataan ihan liian harvoissa tilanteissa, ja moni ei tapaa halata edes kaikista lähimmäisiä. Karmeaa! Halaaminen tsemppaa, luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaa niin itseen kuin toisiin kohdistuvaa luottamusta. Näköjään mm. diabeetikkoja ja syöpäpotilaita kannattaa halailla ihan erityisen paljon. Koen geneerisen kättelyn äärimmäisen vaivalloiseksi, mun mielestä olis mielekkäämpää vaan halata kaikkia. 😈 Yleensä jos miettii, pitäisikö jossain tilanteessa halata, kannattaa rohkeasti kapsahtaa kaulaan. 99% tapauksissa halaamalla ei häviä yhtään mitään. Mä en oo aina ollut halailija, mutta yks kaveri tartutti tavan muhun aikoinaan. Hän halasi mua jo tyyliin ekoilla kerroilla kun nähtiin; oltiin siis vasta tutustumassa. Mietin, mitähän ihmettä toi oikein meinaa... ja sitten rupesin itsekin halailemaan kaikkia aina, kun siihen on vähänkin saumaa. Suosittelen kovasti!

Fun Fact Friday #8

1. Rakastan kalanmaksaöljyä. Voisin juoda Mölleriä suoraan pullosta! Aijai. Oon yhtä sekaisin kuin isä, sillä sekin on kuulemma nuorena vetänyt sitä lusikkatolkulla naamariin... :D

2. Oon muoti- ja tyyliasioissa avarakatseinen, ja lämpenen useimmille trendeille melkeinpä heti, kun niitä alkaa valua catwalkilta kauppoihin ja katukuvaan - vaikka valtaosaa erikoisuuksista en ikinä omassa tyylissäni tulisikaan kokeilleeksi. Muutama pukeutumismoka tulee kuitenkin mieleen. Ensissänkin, läpikuultavat trikooleggingsit lyhyen paidan kanssa - nouuuuuu!!! Miksi, oi miksi? Aivan kamalan näköistä. Leggings are not pants so cover your ass on vanha mutta toimiva ohjenuora leggingsien käyttöön.

Toinen suorastaan ahdistusta aiheuttava tyyli-ilmiö on paljaat nilkat pakkasella. Talvella keskustassa näkyi harva se päivä teinityttöjä, joilla oli jalassa nilkkasukat ja tennarit - täten farkun lahkeen ja kengän varren välistä vilkkui 2-3 senttiä paljasta ihoa. TALVELLA! PAKKASESSA! Hello vaan paleltumat, luuvalo ja muut vaivat, jos tolleen säännöllisesti karaisee itseään. Vanhemmat, kattokaa vähän millasissa pukimissa ne teinit lähtee ovesta ulos. Ja miks ihmeessä semmoset pari-kolmekymppiset vielä näyttää aikuisina mallia, että on ihan fine yhdistää paljas iho ja talvipakkaset? Ei ummarra. Onneksi säät on nyt jo lämpimämpään päin!

3. Kehutuin asia ulkonäössäni on hymy, joka tuntuu järjettämältä - mullahan on sellanen jäätävä idioottivirne... jaetulla toisella sijalla taitaa olla pituus ja kintut, kolmantena hiusten paksuus.

4. Brändäys kiinnostaa mua tällä hetkellä paljon: miten luodaan vahva, näkyvä ja ennen muuta aikaa kestävä brändi? Oon ajatellut perehtyä aiheeseen enemmänkin, ja harkitsen jonkun hyvän kirjan tilaamista Amazonista. Tämä kiinnostaisi, onko joku lukenut kyseistä opusta?

Suomen kiinnostavin brändi on muuten mun mielestä Nalle. Kaurahiutaleiden kuuluu olla aina Nallea! Nallessa on jotakin kiehtovaa; lähes jokainen suomalainen tietää Nallen puurohiutaleet, vaikkei tuotteita käsittääkseni mainosteta mitenkään. Tai jos mainostetaan, se on niin hillittyä ja hienovaraista, etten ole onnistunut koskaan bongaamaan mainosta missään. ;) Valikoima on todella tarkkaan rajattu, mutta toimiva. Pakkauksen kyljessä pönöttää aina sama lempeä nallenassu vuodesta toiseen, eikä tuttua hahmoa ole sorruttu muokkaamaan muoti-ilmiöiden mukaan esim. manga-tyyliseksi. Hrr. Raisio, älkää IKINÄ kajotko siihen hienoon nallehahmoon. :D 

5. Mun mukamas salaisia haihatuksia ovat mm. street style -blogi, kirjan kirjoittaminen ja oma ravintola. Blogista ei tässä kohtaa sen enempää, sillä oikeastaan se unelma on "vain" parempaa kuvauskalustoa ja url-osoitteen ostamista vaille valmis toteutettavaksi. Koen blogin sellaiseksi "lähivuosina tai ei koskaan" -projektiksi, katsotaan tuleeko siitä mitään. Täyskennoiset järkkärit on aika tyyriitä. :/ Kirja olisi jotain awkwardia introverttilässytystä mauttoman sarkasmin höystämänä, ja ravintola olisi lyhyesti ja ytimekkäästi leppoisa pubi, jossa kotiruoka goes gourmet.

6. Viime yön unessa oltiin J:n kanssa metsässä. Talsittiin sen läpi ja päädyttiin lopulta keskelle peltoa, jossa hillittömän iso pallokalan näköinen haukka alkoi seurata meitä. Se aina välillä hyökkäili kohti, ja sitten löin sitä kepillä. :D Hemmetin angry bird.

Sitä aiemmassa unessa puolestaan tuttu sukulaiskampaaja tutki mun hiuksia, ja näytti sormella "tän verran pitää ottaa latvoista pois". Yks kaks paikalle ilmaantui kirurgi turkooseissa sairaalareleissä kertoen "Joo nyt pitäisi heti leikata tai muuten sisäelimet on vaarassa. Jos tulehdus leviää, oot äkkiä hengenvaarassa!" Olin itku silmässä ja sopersin vaan että no leikataan sitten. :D Taitaa jo vähän vaivata toi tukka, kun en oo taas yli puoleen vuoteen käynyt lyhentelemässä latvoja.

Vielä kolmas juttu uniin liittyen; nähdään äidin kanssa harvakseltaan enneunia (joskus aika pelottaviakin asioita) ja ollaan molemmat kuuhulluja, eli ei pahemmin nukuta täysikuun aikana.

7. Mun elämä on täynnä hassuja sattumia. Yks päivä paikallislehessä oli kuva jännästä tatuoinnista ja mietin, miltähän se mahtaa näyttää livenä. No, sehän selvisi heti seuraavana päivänä kun kyseisen tatuoinnin kantaja tuli vastaan kaupassa, sama tyyppi oli kassajonossa heti mun jälkeen. :D

Oon aivan rakastunut Himin W.L.S.T.D -biisiin. Kappas, mun Spotifyn ilmaisversiossa, jossa tiettyä biisiä ei voi itse valita, soi jatkuvasti se. AINA kun käynnistän sovelluksen puhelimella, on 100000% varmaa että heti ekana soi se biisi, vaikka listalta kuuluisi soida randomisti mikä tahansa sille lisätty biisi. Ja niitä biisejä on siis reilusti yli sata.

Viime vuonna 1. huhtikuuta - aprillipäivänä - sain tietää saaneeni pestin nykyisessä työpaikassani. Kas, oli ollut pitkä kausi kun en ollut päässyt edes mihinkään haastatteluihin, mutta eiköhän heti seuraavana päivänä soitettu toisestakin paikasta, että hei täällä olisi töitä sulle. Onneksi puhelut olivat just tuossa järjestyksessä, eikä toisinpäin! Mun veli sai hiljattain töitä, ja isosiskonsa jalanjäljissä kun kulkee, niin hänkin sai tietää hyvät uutiset aprillipäivänä. Sukuvika ilmeisesti. :D

8. Jos pitäisi valita joko esiintyminen yleisön edessä tai maailman korkein benjihyppy, valkkaisin ihan koska vaan jälkimäisen. Kaikenlainen esillä oleminen on mulle karmeampaa extremeä kuin varsinaiset extreme-tempaukset. Tykkään huvipuistoista, mutta mun mielestä Suomessa hurjimmatkin laitteet on tosi lällyjä. Ei tunnu missään! Olis kiva matkustaa joskus vaikkapa Saksaan, josta pitäisi löytyä jo aika sairaitakin huvipuistolaitteita. :D

9. Viimeisin asia joka on liikuttanut mua, on kun yhtenä iltana lenkillä tuli vastaan iäkäs pariskunta. Se mummo näytti niin hauraalta että kaatuisi pikku tuulenpuuskasta heti, mutta onneksi sillä oli vieressä puoliso (tai kenties hyvä ystävä?), jonka kanssa mennä käsikynkässä. Molemmat näytti kovin elämänviisailta ja lempeiltä kuin lampaat. Musta on ihanaa nähdä vanhuksia jotka pitää huolta toisistansa, ilman katkeruutta. Sekin on kuitenkin yleistä, ettei oikein kumpikaan oo onnellinen - sitä hävettää joka ei pysty itse huolehtimaan täysin itsestään, ja se turhautuu joka joutuu "passaamaan".

10. Kiusaan itseäni söpöillä kuuttivideoilla. Jos laatisin bucket listin, moisten löllöpalleroiden näkeminen olisi ehdottomasti tärkeysjärjestyksen kärjessä.

11. Pääsiäinen oli ja meni jo, mutta pajunkissoja näkyy edelleen teiden reunoilla. En kauheesti tykkää pajunkissoista, sillä sain pienenä päähäni että ne näyttää surullisilta kissanpennuilta, joilla on silmät kiinni. Siitä sitten vielä vedin sen johtopäätöksen, että ne pajunkissat edustaa kaikkia maailman kuolleita kissoja. :(

Fun Fact Friday #7

1. Mun kaikkein varhaisin lapsuudenmuisto liittyy rahanpesuun. Oltiin kylässä mummon ja papan luona, ja huomasin eteisen pöydällä iskän lompakon... jännittyneenä harkitsin "siirtoani" varmaan viisi minuuttia, ennen kuin uskalsin ottaa rahapörssin pieniin kätösiini. Sydän hakkasi täysillä, kun nypin mukamas vaivihkaa kaikki kortit, setelit ja kolikot kouraani. Tiedostin varsin hyvin tekeväni väärin. Juoksin äkkiä ulos takapihalle, ja hukutin huikean saaliini talon nurkalla olleeseen vesisaaviin. Vasta seuraavana päivänä lompakon sisältö löytyi vedestä lillumasta. Enpä lähde kommentoimaan, onko surullista vaiko todella surullista, jos ihmisen ensimmäinen muisto eletystä elämästä liittyy tuollaiseen kriminaalipuuhasteluun. :D

2. Oon aina ollut huono katsomaan mitään sarjoja, ja mun tv-/leffatietämys on käsittämättömän surkea. Kuluneen vuoden aikana on kuitenkin tullut vahdattua aika miehekkäitä tv-sarjoja, kiitos J:n. Ensin katsottiin Kylmä rinki (OZ) kokonaisuudessaan läpi, ja nyt on menossa mafiasarja The Sopranos. Kelpo sarjoja molemmat, vauhdikkaita juonenkäänteitä ja kiinnostavia hahmoja! Let's talk about your anger towards your mother... Täytyy kuitenkin tunnustaa, että tuskinpa noita tulisi tapitettua yksin yhtäkään jaksoa, mä kun miellän tv:n katselun vahvasti sosiaaliseksi aktiviteetiksi.

3. Mulla on vaihtelevia ruokapakkomielteitä. Pitkään se the juttu oli ananas; mätin varmaan yli puoli vuotta tuoretta ananasta päivittäin. Sitten tuli jauhelihapakkomielle (mitä rasvaisempaa ja palaneempaa, sen parempaa... :D) ja nyt obsessiona on kirpeät appelsiinit. Saatan suorastaan ärsyyntyä, jos huomaan etten oo muistanut ostaa kaupasta lisää appelsiineja, ja en saa moista herkkua iltapalaksi. Myös sushia voisin syödä vaikka joka päivä, mutta sitä himoa rajoittaa kummasti ko. sapuskan hinta. Ostin just sushintekovärkkejä kotiin, saas nähdä miten kokkailut onnistuu!

4. Vaikuttaa siltä, että meikätyttö on ruvennut mummoutumaan tyylillisesti. Tai ainakin mammautumaan. ;) Kun olin ostamassa talvikenkiä, päädyin Merrelleihin koska ne olivat käytännöllisen oloiset ja sporttisesti tyylikkäät. Vaikka vaatehuoneen hyllyt ovat täydentyneet viime kuukausina ties millaisilla ihanuuksilla, ihan paras ostos on kuitenkin... tiditidii, toppahousut. Ostin ne lähi-cittarista viime kuussa ja oon niistä edelleen tohkeissani! Edellisen kerran mulla on ollut toppahousut ala-asteikäisenä. Toppiksia sovitellessa tuli kauhean aikuismainen olo, ja ostokuittia lompakkoon sulloessa tuntui että ei perkele, nyt on tietty elämänvaihe lopullisesti takana. Nimittäin nuoruus - typerä nuoruus. Enää ei tee mieli hölmönä hytistä kylmissään, vaan käytännöllisyys ja mukavuus menee tyyliseikkojen edelle. Toisaalta oon yli viiden vuoden tauon jälkeen alkanut taas tykätä huppareista. Huppareissa tulee mukavan nuorekas fiilis,  joten kai mulla on joku ikäkriisi meneillään. :D Oon myös tämän tästä ihastelemassa Kalevalan koruja, vaikka aiemmin en voinut sietää niitä.

5. Oon jossain aiemmassa FFF-postauksessa kertonut, että monien rakastama mokan tuoksu lähinnä kuvottaa mua, vaikka aloitankin kahvilla jokaisen aamuni. Jatketaan kahviteemalla; mun mielestä kahvi on parasta haaleana tai jopa kylmänä, kuumasta en pahemmin välitä. Sääli, ettei se sanonta kylmän kahvin kaunistavasta vaikutuksesta tunnu pitävän paikkaansa.

6. Small things matter the most. En pidä itseäni tunteellisena runoilijasieluna, mutta päivän päätteeksi pikku asiat merkkaavat mulle kaikkein eniten. Tänään mut teki iloiseksi, kun kauppareissulla sain olla avuksi vanhalle rouvalle jolta oli jäänyt rillit kotiin, eikä hän nähnyt lukea vaakanumeroita ja hintoja HeVi-osastolla. Punnittiin sitten yhdessä hedelmiä, ja kun kaikki tarpeellinen oli rouvan ostoskorissa, hän otti mua kädestä kiinni ja kiitteli kehuen ihanaksi nuoreksi naiseksi. :D Jäi hyvä mieli. Pari päivää sitten hymyilytti mandariinia pilkkoessa, kun kuoren alta löytyi normaalikokoisten lohkojen lisäksi yksi vauvamandariinilohko! Ja kun jokunen viikko sitten olin kipittämässä terveystarkastuksesta takaisin töihin, matkan varrella pari pikkupoikaa tekivät lumiukkoa ja pyysivät mut auttamaan. Menin muutamaksi minuutiksi talkoisiin taputtelemaan lunta lumiukon pötsiin. :D Ne pikkuiset oli niin pirteitä tapauksia, että itelläkin oli aivan riemuidioottiolo koko loppupäivän.

7. Äsken luettelin arkielämän kivoja yksityiskohtia. Otetaanpa vastapainoksi esiin asiat, jotka saavat mut surulliseksi. Oon kerran alkanut pillittää, kun syksyllä lenkillä ollessani yritin väistellä tien vallanneita kotiloita ja tajusin, etten millään pysty kiertämään kaikkia, vaan väkisinkin niitä otuksia murskautuu lenkkarini alle. Se oli niin surullista. Myös Anssi Kelan Kissanpäivät -biisin kuuleminen ekaa kertaa sai surun puseroon. Kun erään luontoleffan aikana ruutuun ilmestyi söpöjä pörröisiä kuuttivauvoja, oli kovan skarppaamisen takana etten alkanut jollottaa julkisella paikalla empatiapäissäni. Toisaalta kyynelkanavat eivät läheskään aina ala tulvia sellaisissa elämän käännekohdissa ja yllättävissä tilanteissa, joihin olisi täysin normaalia reagoida itkemällä.

8. Oon huono tunnistamaan tuttujakaan kasvoja ihmismassan seasta. Välillä tuntuu, että jos mun oma äiti tulisi vastaan kaupungilla, voisin oikeastikin laput silmillä kulkea ohi. Sitä nimittäin tapahtuu kavereiden ja tuttujen kohdalla kaiken aikaa, tyyliin pitää kädellä huitoa ennen kuin hoksaan. :D Oon aina enemmän ja vähemmän omissa maailmoissani, ja silloin tulee herkästi blokattua ympäristön ärsykkeet, eikä osaa kiinnittää huomiota vaikkapa juuri kasvoihin. Onneksi sentään liikenteen havainnoiminen sujuu vaikka olisin miten ajatuksissani, joten semmosilta "hups, meinasin just kävellä auton alle" -tilanteilta oon välttynyt.

9. Vesterinen yhtyeineen on mun tämän hetkinen musiikillinen rakkaus. Intiaanit, Teitä Varten, Kellarissa, Kiljuit riemusta, Siinä kävi niin, Katkaisuhoitaja... siinä jokunen loistokipale.

10. Mulla vahva tunne siitä, että tästä hiljattain alkaneesta vuodesta tulee top shittiä; parasta parsaa. En tiedä mihin tuo harhainen tunne tarkalleen ottaen perustuu, mutta uskon suuremmoisia asioita tapahtuvan ja elämän rullaavan mallikkaasti eteenpäin. Kaikki on vaan todella hyvin juuri nyt! Isona bonuksena on tietty kevät, joka lähestyy koko ajan.

Fun Fact Friday #6

1. Nuorempana yksi mun isoimpia unelmia oli alkaa jonkin sortin tapahtumajärjestäjäksi. Niihin aikoihin hyvät räppibileet olivat kadonneet lähes kokonaan Lahdesta, ja haaveilin että vitsit kun olis joskus rahkeita järkätä niiiiiiin kelvot kekkereet että niistä puhuttaisiin pitkään. Tapahtumien järkkääminen on aina vaikuttanu mielenkiintoiselta puuhalta, ja edelleen mua kiinnostaa kaikki sellanen tekeminen, jossa voi ikään kuin pysytellä "taustapiruna". Tehdä merkittäviä asioita, olematta kuitenkaan sen kummemmin esillä. Räppiteeman voi tosin jo unohtaa, sillä niistä kuvioista on tullut aikoja sitten pudottua pois, enkä tiedä enää ollenkaan (lahtelaisesta) räppiskenestä. Oivoi, ajatella missä kaikkialla sitä on tullut nuorempana rymyttyä räpin tähden. Ja miten arkipäiväistä silloin oli mennä vaan juttelemaan galleriassa artistien kanssa, tai joskus änkeä jopa bäkkärille... Kerran yhden Kasisalin keikan jälkeen Kapasisteettiyksikön Tasis kysyi multa "Oliks kliffaa?" ja vastasin pokkana "Öö, ei". En tiennyt mitä on kliffa, ajattelin että se tarkotti tyyliin sytkäriä. :D Sitten selvisi että ihan vaan kivaahan se tarkoitti, ja olin nolona että AAAAAAA joo, oli tietysti.

2. Oon kuunnellut viikkotolkulla Antti Tuiskua ihan nonstoppina. Taisin olla ala-asteella kun Antti oli Idolsissa, ja niiltä hänen uransa ensimetreiltä lähtien oon enemmän ja vähemmän inhonnut hänen biisejänsä... no, vihdoin mutkin on onnistuttu aivopesemään, ja varsinkin Hyökyaalto ja Läpi jään ovat sellaisia kipaleita, joita voisin koko ajan fiilistellä! Hitto, Antti Tuiskuhan on just kova jätkä.

3. Mun viimeisin uni jonka muistan, oli semmonen jossa menin jääkaapille ja siellä oli ylähyllyllä valtava paketti jotain vähän tyyriimpiä broilerifileitä. Päiväys oli mennyt heinäkuussa, joten olin unohtanut ne sinne. Unessa mulla ei herännyt löydöksestä mitään kummempia fiiliksiä (tai sitten en muista niitä). Mitähän se alitajunta yrittää tälläkin unella mulle viestiä... :D Todellisuudessahan en joudu ikinä, IKINÄ, heittämään ruokaa pois vanhentuneen päiväyksen takia. Oon suorastaan natsi sen suhteen, että kaapissa on ruokaa vaan tarpeeseen ja sapuskat tulee käytettyä ennen sitä parasta ennen -päiväystä tai viimeistä käyttöpäivää. Monesti myös pakastan ruokaa, enkä ikinä heitä pois ylijäänyttä safkaa.

4. Ihailen ihmisiä joilla on kunnianhimoisia tavoitteita, määrätietoinen ote asiassa kuin asiassa johon he ryhtyvät ja jotka osaavat tarvittaessa elää hyvinkin kurinalaista elämää. Mut valtaa aina mieletön ilontunne kun huomaan jonkun menestyvän, varsinkin jos tiedän tyypin tehneen helvetisti töitä unelmansa eteen. Pidän tärkeänä sitä, että pyrkii tekemään elämässään lähinnä asioita jotka ovat itselle tärkeitä, rakkaita ja positiivista energiaa tuottavia. Ruikuttaminen vie vain ennenaikaiseen hautaan.

5. Sen sijaan en kauheasti ihaile ihmisiä, joiden perussanavarastoon ei kuulu muuan kuusikirjaiminen sana: KIITOS. Kiittämättömyys on yksi ärsyttävimpiä piirteitä ihmisessä, ihan heittämällä top-kolmosessa. Ei se sanan kiitos merkitys siitä yhtään pienene, vaikka sitä toistelisi arkielämässä ihan urakallakin. Mun mielestä kiittää voi silloinkin, kun se ei ole "pakollista" kohteliaisuussyistä. Kiitollisuutta on hyvä ilmaista, se tekee kaikkien elämästä paljon kivempaa! Mä kyllä ehdottomasti osaan sanoa kiitos, mutta ujona piipittäjänä huomaan monesti sanovani sen aivan liian hiljaa. Joskus myös hämmennyn jotakin ystävällistä elettä tai tekoa niin kovasti, etten "tajua" sanoa yhtään mitään kun oon aivan lukossa. :D Tommonen on luonnollisesti helppoa mieltää tökeröksi käytökseksi, joten haluisin ehdottomasti oppia kehittämään reagointitapojani tuollaisissa jäätymistilanteissa.

6. Musta on äärimmäisen jännää kuunnella "ammattilaisia", jotka käyttävän paljon oman alansa sanastoa. Otetaan nyt esimerkkinä vaikka mun pikkuveli, joka datanomina tietää tietokoneista mm. kaiken ja vielä enemmänkin - kun hän selittää jotakin juttua, multa menee arviolta puolet ohi kun en ymmärrä läheskään kaikkia termejä, mutta se tekee siitä ainoastaan kiehtovaa ja haltioituneena haluisin kuulla vaan lisää ja lisää. :D

7. Mun laukkuhaavelistalla on tällä hetkellä Louis Vuittonin Alma, Vernis-kiiltonahalla ja värissä Amarante. Myös Chloén konjakinruskea Hudson houkuttelee julmetusti, mutta se on melkoisen tyyris pieneen kokoonsa nähden... Muita kiinnostuksen kohteita ovat Fendin 2Jours mustana, harmaana tai fuksianpinkkinä, Mansur Gavrielin bucket bag punaisena ja ouh, Guccin bamboo shopper tote pinkkinä tai mustana. Kyllä näitä haihatuksia piisaa siis... ;)

8. Kovin moni asia ei päihitä sitä fiilistä, kun kylmässä ja vaarallisessa ulkomaailmassa koko päivän seikkailtuaan kipittää takaisin kotiin, kiskaisee ulko-oven kiinni, rojahtaa sohvalle ja nostaa jalat pöydälle. Lepposaa!

9. En oo värjännyt mun hiuksia sitten joulukuun 2011. Toivoisin, että jatkossakin maltan pysyä tässä ihka omassa värissäni, vaikkei se ihan joka hetki täysin miellytäkään. Oon vaan liian laiska rupeemaan siihen värjäysrumbaan; inhoan tyvikasvua joka tulee hetkessä näkyviin. Sitten menee jatkuvasti aikaa ja rahaa sen purkista tulleen värin ylläpitoon, blaah.

10. Mun perusilme on melko pitkälti "bitchface" kahdella eri variaatiolla. Eka on sellanen "Oivoi, haluaisin hypätä sillalta alas" ja toinen "Mörr, tahtoisin massamurhata kaikki jotka lähelle uskaltautuu". Multa silloin tällöin kysellään ihan vaan tympeän ilmeeni perusteella, että hei onko jokin hätänä tai ootko nyt vihanen jostain. Äh!

1. When I was a little bit younger, one of my biggest dreams was to become some kind of event organizer. I wanted to organize great parties like rap/hiphop gigs and so on.

2. I've been listening to finnish artist Antti Tuisku for few weeks now and I think he's just amazing. Before I used to highly dislike his songs, so it's funny how sometimes your mind can change completely so quickly...

3. My latest dream? I opened the fridge door and there was just some chicken with very old expiration date. I didn't think anything about my spoiled and weird finding. In reality, I never need to throw anything away because I only buy what I really need.

4. I love spotting people who truly love what they do. If that comes with great dose of success, it only gets better! You know, ones with goals, high ambitions and ability of living very discliplined life whenever needed? I admire seeing such talent around me. It just makes me happy. :)

5. What I don't admire so much is someone being not able to say those magical words, THANK YOU, once in a while. Ingratitude is disgusting feature in any human being and strongly signifies lack of civilization.

6. I think it's funny to listen to "experts" who use their very own glossary of terms. Usually I don't understand even the half of what my computer geek little brother says, but it makes things only more interesting. :D

7. I'm dreaming of several bags at the moment: LV Alma Vernis, Chloé Hudson, Fendi 2Jours, Mansur Gavriel bucket bag and Gucci bamboo shopper. Which one I should get next, that's the question...

8. It's seriously the best thing ever to come and home and just put my feet on the coffee table.

9. I haven't dyed my hair since 2011.

10. My signature facial expression is pretty much a bitchface with two different versions; rather I'd like to kill myself or I want to massmurder everyone near me. I way too often get to hear that "What's wrong? Are you sad/angry/upset about something?" I just can't help!

Fun Fact Friday #5

Randomfaktaperjantaita pukkaa taas! Huippu jännää. :D

Mulla on äärimmäisen harvoin tylsää. Silloin tällöin sorrun voivottelemaan ikään kuin sosiaalisen painostuksen alla muiden messissä että oivoi, onpas mälsää kun ei oo mitään tekemistä - tuntuu, että sillä tavalla "kuuluu" tehdä välillä. :D Käytännössä en kuitenkaan lähes ikinä tylsisty, vaan saan aina aikani varsin helposti kulumaan. Välillä oon leikitellyt ajatuksella että mikäli mut suljettaisiin vaikka päiväksi tai pariksi tyhjään huoneeseen, suhtautuisin siihen ennemmin mielenkiintoisena mahdollisuutena kuin ahdistavana uhkana. Helkkari mitä vielä, mähän olisin suorastaan innoissani! Ei todellakaan tarvitsisi alkaa hyppiä seinille, sillä oon (halutessani) mestari viihdyttämään itseäni.

Mulla on kinkkinen suhde kellon kanssa. Ensinnäkin, oon aina myöhässä aikatauluista tai ainakin viimetipassa paikalla - siis vaikka olisin miten valmiina lähtemään ovesta ulos ajallaan, todennäköisesti juuri siinä viime minuuteilla/sekunneilla äkkäisin jotain ja hups, sinne meni vähintään 5 minuuttia kuin tuhka tuuleen. Välillä tuntuu että aika ihan oikeasti vaan katoaa; vartti vilahtaa ohi tuntuen max. parilta minsalta. Tämä on ehdottomasti asia jonka haluan muuttuvan - ei naurata itseäni eikä enää niin muitakaan. Toinen juttu, laitan herätykset yleesä soimaan esim. 6:28, 6:43, 6:58, en ikinä prikulleen tasalta, puolelta, varttia vaille/yli jne. Lisäksi jos satun katsomaan kelloa kun se on 11:11, 12:34, 22:22, 23:45, 00:00 tai 01:23, mulla on tapana toivoa jotakin mielessäni. Tämä täysin pöhkö tapa mulla on ollut siitä lähtien kun opin kellonajat lapsena, se on vaan jotenkin jäänyt elämään. Mutta hei, samaa tekee moni muukin, muunmuassa Paris Hilton - ainakin pari vuotta sitten twitterin ollessa kuumaa kamaa hän twiittaili usein "11:11 make a wish." ;)

En osaa kymmensormijärjestelmää. Tai sanotaan näin; silloin kun koulussa oli mahdollisuus oppia se, mun motivaatio ei ollut kamalan korkealla koska totesin että kirjoitan ihan omalla järjestelmälläni paljon nopeammin. :D Oon oikeastikin semi nopea jos esim. pitää kirjoittaa puhtaaksi jokin teksti; kykenen vähintään siihen samaan vauhtiin kuin 10-sormijärjestelmää käyttävät, enkä pahemmin edes tee virheitä. Riippuu tosin valtavasti sen hetkisen keskittymiskyvyn tasosta. Mutta sitten mun liirumlaarumit vaikkapa Facebookissa, ei herramunjee... tuntuu että luku- ja kirjoitustaidoton lapsikin osaisi rustata asiallisempaa tekstiä.

Tällä hetkellä voisin elää ananaksella, appelsiineilla, avokadoilla, jauhelihalla, homejuustolla ja pähkinöillä. Siinä vasta olisi varsinainen pyhä kuusikko. Etenkin pähkinöitä ja ananasta oon jatkuvasti hamstraamassa lisää kaupasta - en kehtaa edes myöntää, miten nopsaan saan parinsadan gramman pähkinäsatsin tuhottua tai puolikkaan ananaksen mutusteltua parempiin suihin. ;) Tosin, onneksi nyt noiden aurinkoisten kevätpäivien myötä on samantien vähentynyt radikaalisti kaikenlaiset (kaloripitoiseen) ruokaan liittyvät himotukset ja enimmäkseen tekee mieli HeVi-osaston tuotteita. On sillä päivänvalolla vaan valtava merkitys ihan kaikkeen! 

Oon ehtinyt katsoa Harry Potter -leffat melkoisen moneen kertaan elämäni aikana. Kuoleman varjelukset ykkösessä Dobbyn kuolema on sellainen skene, jolle jaksan vollottaa vähäsen joka ikinen kerta. Hittoon Titanic ja muut klassikko nyyhkyleffat, Dobbyn kuolema on surullisin kohtaus elokuvahistoriassa ikinä!

En usko horoskooppeja pätkän vertaa ja välillä turhauttaa, jos jotain tosielämän asioita aletaan oikeasti perustella astrologialla. Please. Skeptisyydestä huolimatta oon aina oitis lukemassa kaikki mahdolliset Vesimies lässynlää -jutut kun sellaisia tulee vastaan, ja sitten pyörittelen silmiäni sille, miten ympäripyöreästi kirjoitettuja ne ennusteet ovat kun tyyliin kaikki täsmää. Horoskooppien ohella esimerkiksi viikonpäivien astrologia on aika hauskaa tutkittavaa - hauskaa on sekin, että oon itse sunnuntaina syntynyt ja kaikki mun koulu-/opiskeluaikojen pikku tykästykset (joiden synttäripäivän satuin tietämään) olivat aina, AINA, lauantailapsia - oon jälkeenpäin tarkistanut ne joiden päiväykset synttärit edelleen muistin tai sain luntattua jostain. (Bored? Hell nah.) Tuolla äskeisen linkin takana on loppupuolella siis selitetty eri päivien vetovoimasta; mitä lähempänä päivät on toisiaan sen parempi. Hmm mitäs vielä, no ainakin Facebookissa taas tulee tehtyä kaikenmaailman Mikä elementti olet? ja Kuka olit edellisessä elämässäsi? -tyylisiä testejä. All in all; yliluonnollisuudet kiinnostaa ja kiehtoo, mutta ainoastaan niiden viihdearvon vuoksi. :D

Mulla on jokusen viikon päästä tulossa uutta tatuointia iholle, jännää!

// Once again, here comes some random facts about me! Nothing too interesting and I prefer keeping these translations much shorter than the original text written in finnish since well, it's a little bit boring to repeat myself on purpose - I'm already doing that way too much unintentionally. ;) 

1. It seldom happens that I get bored. I find it easy-peasy to entertain myself and make the time pass - all it takes is the right amount of childish curiosity towards life and all that surrounds us. If I had to go to an empty room for, let's say 24 hours, I would feel totally comfortable there. It would be more like a potential chance to learn something new than an oppressive threat.

2. My worst enemy is definitely time - everything from clocks to loose schedules and strict deadlines seems to hate me! Way too often it's just impossible for me to stick to the agreed time frame, and I really don't like that part in myself and want to change that. And let's speak about time some more; when I'm going to sleep I always set my iPhone to wake me up on weird minutes like 6:26, 6:43, 6:58 and so on. Third time related fact is that I love making wishes on 11:11, 12:34, 22:22, 23:45, 00:00 and 01:23.

3. I can't write by using the ten-finger system. When I was studying, I never felt like I should learn it properly since my own random-finger system is better in my opinion. :D

4. At the moment my favorite food ingredients are pineapple, orange, avocado, minced meat, blue cheese and all sorts of nuts. I feel like I could live days or weeks or even months by eating just those six different things.

5. The saddest moment in movie history is definitely that one when Dobby dies in Harry Potter and Deathly Hallows.

6. I spend a lot of time on reading horoscopes and other somewhat magical nonsense which is a little bit weird when you consider the fact that I don't even believe in stuff like that. But it's just oh-so-entertaining...

7. I'm going to get a new tattoo very soon, yay!

Fun Fact Friday #4

- Rakastan appelsiineja, varsinkin silloin kun kaupasta löytyy jokin ihanan kirpeä ja mehukas lajike. Jaffa-appelsiinit on parhaita! Mutta oh god, mun tapa syödä niitä... minähän siis useimmiten ryystän ne appelsiinit tiskialtaan lähettyvillä, sotkun minimoimiseksi. Kamalan naisellista; siitä on kuulkaa kaukana idylliset "pinterest-materiaalia" olevat kuvat, joissa lojutaan sängyllä nautiskellen puiselle tarjottimelle kasattua brunssilajitelmaa, jonka pääosaa usein näyttelee puolitetut sitrushedelmät.

- Luen paria kirjaa tällä hetkellä, joista suosikkini on Charles Bukowskin You get so alone at times that it just makes sense -runokokoelma. Se on mun mielestä niin koskettava ja ajatuksia herättävä, että tekee mieli "säästellä" sitä ja lukea vaan sivu silloin tällöin. Varmaan itken sitten ku oon vikalla sivulla - siinä vasta onkin kirja jonka ei koskaan haluaisi loppuvan. :D

- Mulla on semisti miehekäs tapa jättää sukkia vähän sinne ja tänne lojumaan, koska useimmiten kun tuun kotiin, heti ekana kiskon sukat pois, ja vasta sen jälkeen ripustan huivin ja takin naulakkoon. First things first. Vihaan yli kaiken sukkia, ja mun ihannemaailmassa voisi vaan ympäri vuoden hippeillä ja kulkea avojaloin. Välillä kun on joku tulossa kylään, alan tyyliin ovikellon soidessa kerätä hätäpäissäni sukkia mitä epämääräisimmistä paikoista pois... :D

- Oon pirun nuuka heittämään ruokaa roskiin, joten pyrin aina sumplimaan päivän sapuskat sen mukaan mitkä elintarvikkeet jääkaapissa on menossa nopeiten vanhaksi. Tosin, en kyllä hirveästi natseile päiväyksien kanssa, vaan luotan silmän ja makuaistin tiimityöskentelyyn. Ainakaan toistaiseksi en ole nähnyt ruuassa ajastinta joka tekisi siitä syömäkelvotonta samantien kuin paketin kyljessä oleva päivämäärä ylittyy. ;) En myöskään oikeastaan koskaan osta ruokaa yli tarpeen (paitsi silloin tällöin pakastettavaksi), ja kierrän kaukaa "huippu tarjoukset" ellei niille tuotteille sitten oikeasti löydy muuta käyttöä kuin biojäteastiaan nakkaaminen.

- Mun elämän tärkein ihminen on ehdottomasti äitini, jonka kanssa voidaan puhua oikeastaan ihan mistä tahansa. Kun mun elämässä tapahtuu jotain enemmän tai vähemmän jännää, kerron siitä yleensä ihan ensimmäisenä äidille. :D

- En oo ikinä vuokrannut leffaa. Makuuni onkin mulle ensisijaisesti karkkikauppa ja toissijaisesti elokuvavuokraamo.



- Mun mielestä kahvi haisee aivan kuolemalta; YÖK. En pysty yhtään samastumaan ihmisiin, jotka sanoo rakastavansa "mokan tuoksua". Mä juon normipäivänä yhen mukillisen kahvia aamulla, ja joo tykkään kyllä siitä mausta, varsinkin jos sekaan laittaa kookosöljyä. Mutta se haju, huh... mulla tulee fyysisesti huono olo, jos alan oikein kunnolla nuuhkimaan kahvikupin sisältöä.

- Viime aikoina mua on alkanut ärsyttää kaikenlainen turha tavara nurkissa, ja oonkin ties miten monta kertaa käynyt läpi esimerkiksi keittiön kaappeja ja vaatehuonetta, sillä meiningillä että jotain roinaa lähtee ja mieluummin enemmän kuin vähemmän. Tekisi myös mieli jotenkin "yhtenäistää" sisustusta varsinkin olkkarin puolella ja laittaa vaikka mitä kalusteita vaihtoon.

- Tää saattaa kuulostaa vähän erikoiselta, mutta anyways. Aika tarkalleen vuosi takaperin mulla oli ihan mielettömän suuret odotukset vuoden 2014 varalle; uusivuosi meni pelottavan optimistisissa tunnelmissa ja uskoin tulevan vuoden olevan mun elämän parhaimpia. Loppujen lopuksi asiat ei menneet kuin siellä kuuluisassa strömsössä; lähes kaikki meni pieleen tai vähintäänkin toisella tavalla kuin olin toivonut. Mutta hemmetti, kaikesta huolimatta (tai juuri sen ansiosta!) tämä oli ihan pirun mahtava ja ennen kaikkea merkityksellinen vuosi. Väitän olevani taas astetta aikuistuneempi; en ole enää niin hemmetin sinisilmäinen ja itsetuntemus on kasvanut harva se päivä. En myöskään näe asioita enää niin kamalan mustavalkoisena, vaikka yhä oonkin aika radikaali ainakin joidenkin mielipiteideni kanssa. Hyvillä mielin siis eteenpäin, vuotta 2015 kohti. :) Hauskaa perjantaita kaikille!

// Since I got very little time on my hands to write this translation, I'll keep it short! So Fun Fact Friday it is then. Here's some random information about me; 

1. I love juicy oranges more than anything. I eat them near the kitchen sink to avoid all the mess. ;)
2. Currently I'm reading few books by Charles Bukowski and from those my absolutely favorite must be You get so alone at times that it just makes sense. It's a collection of some amazing poems, I really recommend it :)
3. I tend to leave my socks lying around in all kind of weird places when I get home. Yeah, very ladylike... 
4. I hate throwing food away!
5. The most important person in my life is definitely my mom.
6. I have never rented a movie. Not from iTunes or from an actual video rental shop. 
7. I begin to feel very queasy if I start sniffing my coffee. I like the taste of coffee, but that smell is just so disgusting. 
8. Lately I've been bored with all this useless stuff I have in my apartment, so I've been cleaning out my closets few times now, with a mentality that I MUST toss something away. 
9. This year has been kinda disaster when it comes to my personal life, but somehow all the time I've managed to stay positive and think like oh, everything happens for a reason and in the end it all will turn out great. Well, if not great then at least fine. :)

Have a great Friday everyone!

Fun Fact Friday #3

Pitkästä aikaa Fun Fact Friday! Hehe, postauksen kuvituksena toimii tällä kertaa kauhea määrä kuvia allekirjoittaneen naamakertoimesta. Kuvilla on vähän hönö tarina; räpsin niitä alkuviikosta tripodin ja kaukolaukaisimen jeesillä yhtä aikamoisen mainiota juttua varten. Siitä lisää lähiaikoina täälläkin - tai oikeastaan, nimenomaan täällä. :P No, otin kuvia melko pitkän tovin, mutta 600D:n näytöllä ne kaikki näytti aivan fiaskoilta. Pieni itsekriittisyys iski samantien kun tajusin, että oma pärstä näkyisi sitten niiden myötä vähän muuallakin kuin blogissa ja fb-profiilissa. :D Meinasin suorilta käsin vaan alustaa muistikortin ja ottaa uudet kuvat "parempana naamapäivänä", mutta lopulta päätin katsoa ne kuitenkin vielä koneen näytölläkin läpi. No joo. Jotkut kuvat ehkä kelpaisi kun vähän säätäisi valotusta, kontrastia ja värejä. Tein tarvittavat säädöt iPhotolla, ja kas, loppujen lopuksi päädyin jopa ihan pikkuisen tykkäämään näistä kuvista! Musta on maailman haastavinta saada kunnollista kuvaa. Kameralle poseeraus ei todellakaan kuulu mun leipälajeihin; aina on silmistä ainakin toinen kiinni, kierossa tai sen alle koreilee muhkea hymyryppy, kiitos överiksi menneen keinotekoisen muikistelun. Ja se hymy - miten se muistuttaakin niin usein lähinnä irvistystä. :D Eikä ees puhuta mun otsasta, jonka tietyt kuvakulmat saa helposti näyttämään entistäkin korkeammalta. #firstworldproblems

Vaan jospa mentäisiin siihen varsinaiseen aiheeseen, eli niihin täysin randomeihin faktoihin!

Oon kuunnellut tänään nostalgiapäissäni musiikkia vuodelta 2004! Uskoisitteko että näiden seuraavien biisien julkaisusta on vierähtänyt jo kymmenen vuotta: Anastacia - Left Outside Alone, Usher - Yeah, O-Zone - Dragostea Din Tei, Evanescence - My Immortal, Hoobastank - The Reason, 3 Doors Down - Here Without You, Maroon 5 - She Will Be Loved, JoJo - Leave (Get Out), Britney Spears - Toxic, Avril Lavigne - My Happy Ending, Eminem - Just Lose It, Black Eyed Peas - Let's Get It Started. Suomalaisista on aivan pakko mainita Kylki kyljessä Pikku G:ltä! :D G:n toka ja samalla vika levy ilmestyi 2004, ja sitähän tuli iltaisin kuunneltua... salaa tosin. Tuolloin ala-asteikäisenä mun suuri rakkaus oli Skandaali, ja tuntui nololta tykätä myös jostain Pikku G:stä joka oli hyvin nuori ja jonka biiseissä ei ollut puoltakaan siitä uhosta, kiroilusta ja sarkasmista kuin Skandaalilla. Silloin tällöin piti kuitenkin lainata pikkuveljen levyhyllystä Suora lähetys -plattaa, jota sitten iltaisin kuunneltiin kuulokkeista. ;)

Inhokkisanojani ovat kotoilu, voimaannuttava, paituli ja YOLO. Osaan myös olla varsinainen pikku pilkunviilaaja kun sille päälle satun, ja esimerkiksi enääN nostaa joka kerta niskavillat pystyyn. En kuitenkaan huomauttele muiden kielioppivirheistä, sillä omatkin taitoni ovat aivan julmetun ruosteessa tätä nykyä, kiitos Facebookissa ja blogissa paljon käytetyn arkikielen ja sen faktan, että viimeisimmästä äikän tunnista on vierähtänyt jo monta vuotta. Pitäisi varmaan ottaa joskus tosissaan asiakseen kerrata kielioppia vaikka "kevyenä" iltalukemisena. ;) Opiskellessa mun suurin vahvuus oli aina nimenomaan kirjoittaminen; loistin kaikenlaisissa aineissa ja esseissä, ja sain niistä helposti hyvät arvosanat ilman minkäänlaista panostusta. Olisi typerää antaa sen taidon valua hukkaan.

Ennen pelkäsin kuollakseni pimeyttä, nykyään rakastan sitä. Musta on ihanaa käydä aamuvarhain tai vaihtoehtoisesti iltamyöhään kävelyllä. En väitä että ne hetket olisi erityisen hauskoja kun huomaa lähellä liikkuvan jotain epämääräisen näköistä ja kuuloista porukkaa, mutta muuten - syksyn synkkyydessä vaan on tunnelmaa. Sääli vaan että sillä synkkyydellä on suht negatiivinen vaikutus yleiseen vireystilaan.

Mun hammasrivistö on kaukana täydellisestä. Kulmahampaat on pienestä pitäen olleet sarjaa dracula, ja toisen etuhampaan vieressä oleva hammas on niin säälittävä nysä että näyttää joltain pikkulapsen maitohampaalta. Kerran hammaslääkäri kysyi multa, haluisinko että sille kirppuhampaalle tehtäisiin jotakin, mutta vastasin että eipä se mua häiritse - oikeasti vastauksen olisi pitänyt kuulua, että kammoan hammaslääkärireissuja yli kaiken, enkä kyllä tasan tarkkaan rupea mihinkään turhamaisuuden piikkiin meneviin operaatioihin ilman mitään varsinaista fyysistä haittaa. Arvatkaa mitä hammaslääkäri tähän totesi? "No, eihän meillä kaikilla tarvitse olla missin hymyä". :D

Oon suht kaikkiruokainen enkä miellä itseäni nirsoksi, mutta toki löytyy sellaisiakin ruokia joista en kauheammin välitä. Näiden kärkikastiin kuuluvat mm. peruna (paitsi ranskalaisten ja muusin muodossa), makkarat, pekoni ja erityisesti herkkusienet, YÖK. Täysin loogista että kun näitä inhokkiraaka-aineita miksaa keskenään, saa aikaan jotain taivaallisen hyvää: makkaraperunat on erityisen herkullista arkisapuskaa ja pienessä sievässä maistuu kummasti pekonipäällysteiset sienet.

Kun lähden iltamyöhään ulos, jätän usein eteiseen valon päälle kissoja varten. Joo, pimeässäkin ne varmasti osaisivat suunnistaa muitta mutkitta ruokakupin ja hiekkalaatikon luo, mutta tuntuisi pahalta jättää minkään sortin elävää olentoa pilkkopimeään kaksioon. :D 

Nykyään viikonloppuherkkujen ostaminen on yhtä helvettiä, sillä en kertakaikkiaan osaa päättää mitä mun tekisi mieli! Irtareita, suklaata, sipsejä, popcornia, jätskiä? Voisin jahkailla maailmanloppuun saakka, että mitäs ihmettä mä nyt lauantain kunniaksi haluaisin mussuttaa telkkarin ääressä. Oon usein kysynyt itseltäni tuollaisessa tilanteessa, että jos et osaa päättää niin haluatko välttämättä yhtään mitään? Mutta hitto, tottakai haluun! Viikonloppuhan on täysin epäonnistunut ilman hiilihydraattien täyteisiä pakkokarkkeja. :D

Pitkään kestäneen vastaanhangoittelun ja taistelun jälkeen, vaihdoin viime viikolla hiusjakauksen paikkaa oikealta vasemmalle. Dramaattinen paljastus, eikö? Pidän huomattavasti enemmän jakauksesta oikealla ja olo on paljon "minumpi" siinä lookissa, mutta mun aavistuksen Mikki Hiiri -henkinen hiusraja on lähivuosina saanut seurakseen pyörteen, joka ajan myötä tuntuu vain vahvistuvan ja muuttuvan tuittuluonteisemmaksi. Sitä hemmetin pyörrettä ei taltuta mikään tökötti tai laite, joten lopulta vaan taivuin kohtalooni. :D

Yksi mun eniten käytetyistä lempinimistä on nykyään kissamummo. Ja oon siitä ylpee, oon nähnyt hemmetisti vaivaa ansaitakseni sen tittelin! :D CrazyCatLady92 kiittää ja kuittaa.

// Sorry, at this moment I don't have time for writing the translation but I might do it later! :)