Aiemmin en syönyt lähes koskaan leipää, mutta nyt oon valitettavasti tykästynyt Vaasan Taikaruis-paahtikseen. Siinä sattuu olemaan proteiiniakin 12 g per 100 grammaa, joka on aika mukavasti leiväksi. En tosin syö sitäkään säännöllisesti, vaan sulatan satunnaisesti muutaman viipaleen pakastimesta. Tästä tulee ongelmia: en ehdi ikinä käyttämään margariinia pois, ennen kuin päiväys umpeutuu. Oon ratkaissut pulman sillä, etten enää välitä margariinien päiväyksistä. Ei siitä ole varmaan kuukauttakaan, kun vetelin viimeiset margariinit rasiasta, jonka kannessa koreili best before 15/04/2018. Ei muuten ollut margariini mennyt miksikään - kertoo ehkä jotain siitä, millaisia yliteollistettuja möhniä me hölmöläiset vedellään. Voi olisi tietysti parempi vaihtoehto ja sitäkin löytyy aina kaapista kokkailuja ja leivontaa varten, sen kulutuskin on varmaan paketti kuukaudessa, mutta kuka hitto jaksaa taistella että voi leviäisi edes jotenkuten leivän päälle? Häh?
Mun otsa on niin korkea, etten voi pitää aurinkolaseja silleen muka-coolisti päälaealla. Ne vaan putoaa pois, kun sangat ei yltä korvan taakse.
Oon löytänyt itselleni pelin, jota pelailen jos en nyt päivittäin niin monia kertoja viikossa: Town of Salem. Siinä sulle arvotaan rooli, joka edustaa joko kaupunkia (eli hyviksiä), mafiaa tai random-tappajaa tyyliin serial killer tai arsonist. Sitten on vielä muutama muu rooli, kuten jester jonka tehtävä on tulla tapetuksi hirttopuussa ennen pelin loppua, executioner jolla on joku kohde joka tulisi saada teloitettua jne. Päivisin pelissä voi vapaasti chatata ja lopuksi on mahdollisuus äänestää joku epäilyttävä tyyppi hirteen, öisin voi tehdä roolinsa mukaisia juttuja esim. investigator voi tutkia yksittäisen pelaajan ja saada tästä tietoa, serial killer voi tappaa yhden tyypin jne. Se joukkue voittaa, joka selviää loppuun asti hengissä.
Koen itseni kauneimman näköiseksi silloin, kun mulla särkee päätä. 😂 Siis jotenkin mun ilme on tosi levollinen silloin, vaikka otsalohkon takana onkin menossa hitonmoinen mylläys.
Oon hukannut elämäni aikana kolme asiaa pysyvästi, ja muistan tarkalleen milloin ja missä oon ne hukannut. Kakarana hukkasin Ruotsin laivalta vanhempieni tuoman dinosauruksen, kun leikittiin veljeni kanssa takapihan metsässä. Jonnekin puumajan lähelle se katosi. 😢 Kummitätini ostaman hopeisen rannekorun unohdin uimahallin pukkariin, ja tämä vituttaa muuten vieläkin yli 10 vuoden jälkeen. Se oli nätti koru se. Viimeisin hukkaaminen tapahtui viime vuoden syksynä, kun jätin juuri ostamani sormikkaat kuntosalin kaappiin. Normaaliolosuhteissa multa hukkuu asioita vain hyvin hetkellisesti, kunnes saan selvitettyä hallitsemattoman kaaoksen kotona, työpöydällä tai laukun uumenissa. Pyrin ennaltaehkäisemään turhia paniikkeja sillä, että pyrin painamaan mieleen minne mitäkin roinaa jätän, ettei sitä myöhemmin tarvitsisi etsiskellä.
Kun omat musiikkilistat kyllästyttää, kuuntelen
Spotifysta hitti- ja uutuuslistoja. Yleensä riittää noin tunti, kunnes se omavalintainen musa alkaakin taas tuntua ihanan houkuttelevalta ja freesiltä - en siis ymmärrä juurikaan
nykymusiikin päälle... tosin aina välillä löytyy helmiäkin, esimerkiksi
Stam1nan Gaian lapsi.
Nenä pitää niistää vasemmalla kädellä. Oikea käsi tuntuu täysin luonnottomalta, eikä nenä tyhjene kunnolla!
Jos bongaan tieltä jonkin poloisen karvamadon, etsin käsiini oksan, puunlehden tai muun välineen jolla voin siirtää otuksen tien sivuun. Omatunto ei kestäisi, jos ohittaisin toukan ja sitten se jäisi laiskuuteni takia auton renkaan alle.
En oo katsonut yhtä ainoatakaan kokonaista jaksoa Frendejä. Ei vaan vähempää voisi kiinnostaa.
Oon voittanut elämäni aikana monissa arvonnoissa. Luin lapsena Sisters -lehteä, jonka piirrustuskilpailusta nappasin Iittalan tuikkuja, ja lähes heti perään voitin samaisen lehden arvonnassa ihonhoitotuotteita. 2011 lopussa voitin Nitrolicious -blogin arvonnasta H&M x Versace paljettimekon, joka ei koskaan tullut kauppoihin myyntiin vaan ko. erikoisversiota oli vain muutama kappale koko maailmassa. Ikävä kyllä kokoa ei saanut valita, vaan sain ns. catwalk-koon 36. Tiesin, ettei se tulisi mahtumaan mulle lantion kohdalta vaikka miten laihduttaisin, joten myin mekon pois. Muistaakseni sain mekosta 300 euroa. :D Arvokkain voitto seurasi kuitenkin 2012 keväällä, kun voitin Farfetchin arvonnassa Alexander Wangin keltaisen Rocco -laukun. Semmonen tonnin maksava laukku hei! Käytin laukkua kerran ja totesin, että laukku on aivan liian painava mun makuuni. Laukku oli todella raskas pohjassa olevan niittirivistön takia, ja myös laukun nahkamateriaali oli todella paksua. Myyntiin meni siis sekin arvontavoitto. Lisäksi oon voittanut kaikenlaista pientä Nellyn lahjakortista texmex-tuotepakettiin. Ja ei, en edes osallistu erityisen usein arvontoihin. Oon suorastaan laiska, koska "eihän niistä kuitenkaan ikinä mitään voita". 😁
En hahmota ilmansuuntia ilman, että käyn ne kaikki järjestyksessä läpi mielessäni: pohjoinen, etelä, itä, länsi, koillinen, kaakko, lounas, luode... Jos kukaan ei ole näkemässä, tehostan tätä hahmottamista sillä, että havainnoillistan asiaa kädellä huitomalla.
Uusin sovellus jonka oon ladannut puhelimeeni, on ResQ ja oon ihan koukussa! Sovelluksen kautta voi siis ostaa ravintoloista ja kahviloista edellispäivän ruokaa, joka muuten päätyisi roskiin. Mulla ei oo ollut ResQ käytössä viikkoakaan, ja oon jo "pelastanut" kaikenlaista sushista täytettyyn rapu-ciabattaan. Esimerkiksi Lahteen hiljattain auenneesta Konnichiwasta haettu 10 sushirullan boksi maksoi 3,90 euroa, eli halpaa on. Tänään Laurellista olis saanut lohikeittoa kolmella eurolla, mutta mulla oli jo ruoka valmiina. Suosittelen ehdottomasti! Lahdessa tarjonta on toistaiseksi melko pientä, mutta ei herranjumala, jos asuisi Helsingissä niin siellä vallan hukkuisi valinnanvaraan.
Nyt hyvää yötä! 😈