Ginger Joe

kuuuuuva
Blogini täysi-ikäisille lukijoille mulla olisi viikonlopun kunniaksi juomasuosittelu: Ginger Joe inkivääriolut! Vaikka normi keskikalja onkin kamalinta mitä tiedän, tykästyin tähän pirteän makuiseen juomaan muutama vuosi takaperin kun kaveri kehotti baarissa maistamaan sitä lasistansa. Siihen aikaan Ginger Joeta myytiin näppärästi jopa lähi-Citymarketissa, mutta sitten se mystisesti katosi kauppojen hyllyiltä. Nyt vuodenvaihteessa sain ilokseni kuulla, että Alko on vihdoin ottanut tämän mahtavan inkivääribissen valikoimaansa. Suosittelen ostamaan! Tästä lähtien mun satunnainen saunasiideri taitaakin vaihtua saunaolueksi. ;)

Olut-aiheessa pysytellen, sain ystävältäni N:lta synttärilahjana tuollaisen iiiiiiiihanan Rivièra Maisonin olutlasin. Miten hieno toi on! Astetta elegantimpaa kaljanjuontia, hahah. Taidan pikku hiljaa alkaa keräillä Bière -laseja ensi kesää ajatellen - sitten voin vaikka pitää Ginger Joe -kemut.

Hakusanoja

Pitkästä aikaa selailin Google Analyticsia - tarkemmin sanottuna hakusanoja, joiden avustuksella ihmiset ovat löytäneensä tiensä tänne mun pikkuiseen blogiini. Mitään megahauskaa (höh!) ei ollut, mutta muutaman voisin jakaa täällä. :)

kuva k(k6)
Tatuointeja googlaillessa on jokunen tyyppi päätynyt Pochette Rouletten pariin.

poskiin sattuu lentokoneessa
Älä? :O

laukku koukku
...on ihan näppärä keksintö ja kirjoitetaan yhteen.

naurettavan kallis vitamix
No en mä nyt tiedä. Onhan se kertahankintana (tosi) kallis, mutta toisaalta varmaan käytössä maksaa itsensä moneen kertaan takaisin. Ostaisin vaikka heti jos olis varaa moiseen. :D

Hermes clic h
Hermesin rannekorut on yksi yleisimmistä hakusanoista, jolla tänne löydetään. Onhan täällä haaveiltu siitä kerran tai pari, mutta en kyllä vieläkään sitä omista. :( Oranssina tänne heti nyt! 

mustikka vai mansikkarahka
Jaa, no jos vaikka mustikkaa. 

ysl clutch
YSL:n Belle Du Jour clutch on Hermesin rannekorun ohella toinen ihanuus, jota googlaillessa moni tupsahtaa Pochette Rouletteen. Löytyy viininpunaisena ja vaaleenpunasena, mun lempi laukkuja ehdottomasti!

mikä helpottaa palanutta ihoa
No ainakin peset ihoa kylmällä, laitat jotain viilentävää aftersun-voidetta ja pysyttelet sisällä tai vähintäänkin varjossa. :P

ostospostaus elokuu 2013
En myönnä tehneeni sellaista. 

kun ne ei haluu et sä oot vapaa
Höh. Tylsää porukkaa!

söpö pieni tatuointi
Söpöstä en tiedä, mutta kyllä mä tosta Don't Panic -tekstistä ranteessani edelleen tykkäilen :)

Aito laukku ebay / ebay korujen aitous / ebay aitous
Kannattaa olla erittäin tarkkana.

peilipintainen pöytä
...on mun suuri haaveilun kohde tällä hetkellä. Tai no siis, lipasto eikä pöytä. 

But one can never be sure whether it's good poetry or bad acid. 
Charles Bukowski on yks asiallisimmista miehistä! 

c3 mix&go onko muovia vai lasia
On muovii.

converse friikki
Kolmet conssit löytyy joten en ihan tuosta friikistä tiedä.

mun neverfull
No oliskin! Neverfull Damier Azurina tai monogrammina - ehkä vielä joskus. ;)

vaatekollaasi / vaate kollaaseja / vaatekollaasi postaus
Polyvore-kollaaseja voi vissiin jatkossakin blogiin iskeä? 

makuunin karkit
...on turhankin hyviä.

lahja postaus
Toissajouluna taisin lahjavinkkejä postata, ehkä tänä vuonna teen päivitetyn postauksen aiheesta. :D

suosituin naisten kellomalli michael kors
Onks sen pakko olla suosituin?

ebay tekotukka
:D Kai sieltä sellasiakin löytyy

fragrance direct suomeen 2013
Ei tainnut tapahtua.

hiustenlähtö bio+ energen seerumi kokemuksia
Hiustenlähdöstä ei oo kokemusta, mutta kyllä se seerumi mulla sai tukan kasvamaan nopeammin. Pitäisi taas joskus ostaa tätä, oon ihan unohtanut Bio+ Energen -sarjan olemassaolon! :D

huono blogi / huonoja blogeja
Tässä on sulle yks sellainen. 

it's time to live up oh lied
Aijaa. :( 

jogurttia pakastimeen
Suosittelen kokeilemaan!

Uutta meikkipussissa

IMG_6710
Viime kuukausina kosmetiikka-arsenaaliini on muuttanut sekä uusia tuttavuuksia että eräs vanha tuttu klassikkokin. Nyt ajattelin hieman esitellä tuotteita, kun käyttökokemustakin alkaa jo kaikista löytyä ihan mukavasti. :) 

IMG_6728
The Body Shopin hamppukäsivoidetta ei turhaan kehuta! Jo hyvin pienellä nokareella voidetta pehmenee karheat korppukädet hetkessä, ja 100ml tuubi vaikuttaakin aika riittoisalta - hyvä seikka lähes 15€ hintaan nähden. :P Muihin käyttämiini käsivoiteisiin verrattuna hamppuvoide on todella paksua ja täyteläistä, joten sen imeytyminen kestää hieman kauemmin. Siksi tykkäänkin käyttää voidetta lähinnä ennen nukkumaanmenoa. Huomasin että nyt TBS:n käsivoiteet on tarjouksessa vain kympin, joten pitää ehkä käydä ostamassa varastoon lisää tätä, tai sitten lähestyvää kevättä ajatellen ihanan raikkaalta tuoksuvaa absinttivoidetta, joka on huomattavasti kevyempää ja nopeammin imeytyvää tavaraa.

IMG_6751
Mä oon aika kokeilunhaluinen meikkien suhteen, mutta YSL:n Touche Éclat -valokynästä en helpolla luopuisi! Ihan ehdoton luottotuote, enkä näe mitään syytä edes vaihtelun nimissä kokeilla välillä jotain muuta. Briteistä tätä saa suurinpiirtein puolet halvemmalla kuin Suomesta, joten hintakaan ei päätä huimaa. Tämän viimeisimmän tilasin tuplapakkauksessa Feel Uniquelta, sillä toinen meni äidin joululahjaan. Duo-settiä on edelleen myynnissä TÄÄLLÄ (ei ole mainoslinkki ;) heh). Suosittelen! 

IMG_6756
Oonko mä ainoa, jonka mielestä ripsari on parhaimmillaan sillon kun sitä on käyttänyt jo viikkokausia? :D Usein moni ripsari vaikuttaa ainakin mun mielestä huonolta ja tehottomalta, mutta kun sitä jonkin aikaa käyttää sinnikkäästi, lopputulos alkaa miellyttää enemmän. Tästä Lancômen Hypnôse Doll Eyesista tykkäsin kuitenki ekasta kokeilusta lähtien! Väriä tarttuu tarpeeksi ripsiin, ja toi harja on paras jota oon koskaan käyttänyt. Mun eka ripsarikokeilu selektiivisten kosmetiikkabrändien joukosta oli Diorshow, ja siitä en hirveästi tykännyt. Siitä vaihdoin takaisin tuttuun ja turvalliseen markettisarjaan, Maybellineen, jonka valikoimasta melkein mikä tahansa maskara välttää paremman puutteessa mun käytössä. Nyt kuitenkaan tästä Doll Eyes -ripsarista en ihan helposti taida luopua. ;) 

IMG_6769
All Beautysta (entinen Cheap Smells) bongasin vaivaisella parillakympillä tän Cliniquen irtopuuterin ja vieläpä oikeassa sävyssä 20 Invisible Blend, joten tilaukseen meni. Tässä on todella hyvä pakkauskoko 35g, joten riittänee pitkäksi aikaa. Mun aiempi puuteri oli 20 grammainen, ja kesti aika tarkalleen vuoden lähes päivittäisestä käytöstä huolimatta. Tää Cliniquen puuteri on ihanan kevyttä ja helposti levittyvää. Kuten sävyn nimikin saattaa kertoa, peittävyyttä ei juurikaan ole, mikä on vain ja ainoastaan hyvä juttu koska meikkivoiteena käytän erittäin peittävää Estée Lauderin Double Wearia ja täten en puuterilta juuri muita ominaisuuksia kaipaa kuin meikin kiinnitystä/viimeistelyä.

Happy birthday...

5t678_effected
...to me! Mittarissa on nyt ikävuosia 22, ääk. Vanhenemista tuli juhlittua hyvässä seurassa sekä eilen että perjantaina, ja vähän vähemmän classylla tavalla - sen kyllä näkee naamasta. :D Tänään puolestaan oon aikeissa herkutella prinsessakakulla kotikotona, joten kivoissa merkeissä on viikonloppu mennyt. 

Cooleimmat loaferit ikinä

AndyTorresGZ2

H-A-L-U-A-N!!! Giuseppe Zanottin valikoimasta ei tähän mennessä ole löytynyt omaan makuuni sopivia, sydämen tykytyksiä aiheuttavia ihanuuksia, mutta nämä Dalila loaferit - wow. Nuo näyttävät metallilaatat on vaan niin upea detalji muuten simppeleissä kengissä.

Nachovuoka

IMG_6971
Jos kaipaat vinkkiä viikonlopun murkinointiin, tee nachovuokaa! Ihan törkeän hyvää. Mä käytin TÄTÄ Valion sivuilta löytämääni ohjetta, mutta sen verran päätin soveltaa että maustoin jauhelihan salsan lisäksi myös tacomausteella ja ripauksella garam masalaa, ja pilkoin vuokaan vielä kokonaisen keltaisen paprikan. Ruokaa laittaessa iski laiskuus enkä jaksanut alkaa tehdä erikseen salaattia lisukkeeksi, joten tungin sitten vuokaan reilummin kasviksia. :D Ohjeessa avokado ja tomaatit lisätään vasta valmiiseen paistokseen, mutta mä laitoin tomaatitkin uuniin. En voi sietää tomaattia sellaisenaan sen ällöttävän koostumuksen vuoksi, mutta uunissa pehmenneenä se menettelee.

IMG_6982
Lautaselle kauhottuna nachovuoka ei oo kyllä kauhean valokuvauksellista, mutta eipä onneksi makua haitannut. ;) Mun itsetunto ruuanlaittajana nousi taas kohisten kun jo ekalla yrittämällä tämäkin sapuska osoittautui erittäin syömäkelpoiseksi - mitään ei olisi kaivannut enempää tai vähempää! Aika pitkälle on tultu parin vuoden takaisesta; silloin osasin just ja just puuroa keittää haha. Nykyään sujuu ihan kivasti keittiössä puuhastelu muuten, mutta uuninkäyttöä oon syystä tai toisesta vähän kammonnut ja karttanut. On se pelottavaa kun sitä ruokaa ei niin vaan kiskaista sieltä luukun takaa ulos jos jotain kamalaa alkaa tapahtua, toisin kuin hellalta. :D Onneksi kertakaikkisen hölmö uunipelko alkaa pikku hiljaa olla historiaa, täytyy vaan jatkaa kaikenlaisten ihanien uuniruokien kokeilua!

Paljettiunelma

27S23EBLK_2_large
Ensin ajattelin että höh, enhän mä löydä aleista oikein mitään kivaa, mutta höpöhöpö! Määrällisesti saalis ei ehkä oo kovinkaan suuri, mutta laatuhan korvaa määrän. ;) Ensin löytyi pitkään ihastelun kohteena olleet lenkkarit, sitten älyhalvat pellavaverhot Ellokselta (niistä lisää ehkä myöhemmin) ja nyt maailman hienoin paljettihame Topshopilta! Ei enää mee kauaa kun kiloja on lähtenyt 30, joten koen että mulla ehdottomasti oli oikeus ostaa tää hame pienenä motivaationa, etenkin kun se oli nyt noin halpa. :D Parhaat löydöt on ehdottomasti niitä, joiden perään on haikaillut jo normaalihintaisena, muttei oo kuitenkaan raaskinut maksaa niin paljoa. Muistan kun ekan kerran näin tän hameen Topshopin new in -osiossa syksyllä - ihastuin saman tien hauskaan materiaaleilla leikittelyyn! Samettia ja paljetteja, ei ehkä ihan tavallisin kombinaatio. Lisäksi tykkään siitä, että hame on mallia ja pituutta kynä, eikä mikään mini.

Tein aikani kuluksi jokusen Polyvore-kollaasin hameesta:

hbgvtyiu

wdef4rt

qwer42w

lkiuhh

c800x637

c800x629

Broilerigratiini

IMG_6908
Tänä vuonna en tehnyt uudenvuoden lupauksia, mutta tavoitteita multa kylläkin löytyy! ;) Yksi niistä on tulla paremmaksi kotikokiksi ja kokeilla erilaisten ruokien tekoa. Mä oon vähän sellainen, että kivan reseptin tullessa vastaan uhoan kokeilevani sitä... joskus. Todellisuudessa oon totaalisen jumissa samoissa hyväksi todetuissa ruuissa, kuten kanasalaatissa, tacosalaatissa, pestopastassa, pinaattikeitossa ja tortilloissa - samoja sapuskoja viikosta ja kuukaudesta toiseen, vaikka maailma on täynnä ihania ja herkulliselta vaikuttavia ruokaohjeita! Nyt tänään halusinkin kokeilla jotain vähän erilaista. Selailin kirjanmerkkeihin tallennettuja reseptejä, ja broilerigratiini alkoi houkutella. Alkuperäinen ohje löytyy TÄÄLTÄ.

IMG_6916
Yksinasuvana ja samoin myös -syövänä puolitin ohjeen ruokamitat, joten gratiinia jäi sopivasti myös huomiselle. Muuten noudatin ohjetta, mutta paistoin broilerin kanssa pannulla myös kokonaisen sipulin, käytin kermaa & Bonjour cousinea vähän ohjeessa mainittua vähemmän, ja juustona mulla oli emmentalin sijasta grana padanoa. Tämä meni heittämällä mun lempiruokien joukkoon! Hyvää ja helppoa, suosittelen kokeilemaan. :) 

Mä hengitän trendiä, en käy lenkillä, mul on kaapit pullollaan lenkkeilykenkiä

IMG_6863
Pientä lisäystä kenkähyllyyn! Niken leokuosisia Free Trainer Fit 3 -lenkkareita on tullut ihasteltua viime kesästä saakka, mutta oikean koon löytämisessä oli haasteensa. No okei, hyvän diilin löytämisessä oli haasteensa, normaalia 125€ hintaa kun en suostunut maksamaan. :D Silloin kun kengät sattuivat olemaan tarjouksessa, löytyi usein kokoja 40.5 ja 41.5, mutta tietty juuri se välistä puuttuva on mulle sopivin näistä tossuista. Lopulta löysin Zalandolta parin neliykkösiä muutaman kympin alella, ja eräästä lehdestä bongatulla koodilla sai vielä lisää halvennusta. 

Nää on ehkä yhdet hienoimmista kengistä jotka mulla on! Vaikka tulee kyllä yks ihminen mieleen, joka ei ehkä ton kuosin takia oo ihan samaa mieltä... Sori! ;) Oivoi, vielä kun saisin ne kultaiset Dunkit Net-A-Porterilta. Sitten mun Nike-kokoelma olis jo todella kelvollinen.

Y

lkmåop
SAINT LAURENT Y BRUSHED LEATHER CLUTCH / LUISAVIAROMA.COM

Saint Laurentilla on aika herkullisen värisiä clutcheja tämän hetkisessä mallistossansa tarjolla! Me waaaaaaants! Punainen iskee eniten, hyvänä kakkosena tulee tuo sähkönsininen. Vaikka Reasonin Ain't Laurent Without Yves -paidat ovatkin mielestäni asian ytimessä, niin pakko sanoa että mahtavaa kun brändin nimenvaihdoksesta huolimatta ihanat Y -laukut ovat ainakin toistaiseksi pysyneet valikoimassa. Yvesin pudotessa pois nimestä oli jonkin verran huhuja siitä, että nämäkin klassikot korvattaisiin ihan uusilla laukkumalleilla, mutta onneksi ei sentään. :)

Livbox tammikuu

1_effected
Jos olet Livboxin tilaaja, etkä ole vielä päässyt käsiksi tammikuun boksiin, kannattanee skipata tämä postaus jottei vaan ylläri mene pilalle! ;) 

2_effected
Viime kuussa sain sähköpostiini kivan alennuskoodin, jolla sai tilattua Livboxin puoleen hintaan - en nyt jaksa selostaa sen tarkemmin tuota Livboxin ideaa, joten kiinnostuneille lisää tietoa löytyy TÄÄLTÄ. Eka mietin että tilaisin vain yhden boksin kokeiluna, mutta sitten kun aloin miettiä tuota mukavan edukasta hintaa, päätin repäistä ja ottaa kolmen kuukauden tilausjakson. :P Tänään hain postista tammikuun boksin, ja seuraavanlaista sisältöä sieltä paljastui... 

3_effected
Lupaavalta vaikuttaa... ;) 

4_effected
Ekana mulla osui silmään tuo Lumenen LAB -pakkaus. Toivoin heti että voi kunpa pakkauksen kyljessä lukisi silmänympärysvoide (mun entinen loppui juuri :D), ja sehän se olikin! Jee! Ihan jo pelkästään tuon takia olin iloinen boksin sisältöön ja koin saaneeni rahoilleni vastinetta, mutta tietty kaikkea muutakin kivaa löytyi. Silmänympärysvoiteen lisäksi boksissa oli vielä toinenkin täysikokoinen tuote, IsaDoran magneettikynsilakka, ja loput oli näytepakkauksia. Oon kyllä tyytyväinen että päätin tilata, innolla jään odottamaan seuraavaa boksia! ;)

Loppuun vielä Livboxini sisältö kokonaisuudessaan: 
Lumene LAB Age Preventing suojaava silmänypärysvoide (19,90€/30ml)
IsaDora Magnetic Nails -kynsilakka (8,20€/6ml)
Etrê Belle Collagen & Aloe Vera Hydro Eye-Pads naamiolaput, näyte (20€/7kpl)
No7 Beautiful Skin Day Cream Dry/Very Dry Skin päivävoide, näyte (13,90€/50ml)
Emmelle Original Pro+ hammastahna, näyte (6,50€/75ml)
System 4 Bio Botanical shampoo, näyte (17,90€/215ml)
System 4 Bio Botanical Serum, näyte (17,90€/200ml)

Emery

IMG_6777
IMG_6781
Uus vuos ja uus kello! ;) Asos-tilauksen saapumisilmoitus suvaitsi vihdoin ja viimein ilmaantua postilaatikkoon vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, ja kipitin saman tien postiin pakettia noutamaan - mähän laitoin siis tilausta jo joskus joulukuun alkupuolella menemään... No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Inhottavaa miten paljon joulu hidastaa pakettiliikennettä (t. nimimerkki hyvin malttamaton). Kuten joskus aiemmin mainitsin, Asosilla tosiaan oli hetken aikaa voimassa alennuskoodi, jolla sai tilauksen loppusummasta peräti 30% pois, ja sen innoittamana päätin viimeinkin ostaa uuden rannekellon itselleni! 

Päädyin Michael Korsin ruusukultaiseen Emery -kelloon. En tiedä, onko kyseessä jokin uutuusmalli kun ainakaan Asosin valikoimassa en tähän ollut aiemmin törmännyt, mutta ihastuin kuitenkin sen verran lujasti että valitsin sen muutaman pitkäaikaisemman kelloihastuksen sijasta! Tykästyin kellon ruusukultaiseen väriin sekä kellotaulua kehystäviin timantteihin - sopivasti blingiä myös arkikäyttöön. Vanhaan, massiivisen kokoiseen Layton -kellooni verrattuna Emery on aika naisellisen mallinen, joten kivaa vaihtelua sekin :) Ja bonuksena toki sekin, että normaalihinnan n. 250€ sijasta tämä rokotti tiliä vajaat 170€ tuon koodin ansiosta! Kahdeksankymppiä on jo aika mukava säästö, ainakin omasta mielestäni. 

Seuraavaksi haaveissa on hopeinen kello tummansinisellä näytöllä, ja neljäs kello tulee toivon mukaan olemaan jo sarjaa Rolex/Cartier/Chopard7Tiffany. ;P Kuulostaa ehkä hupsulta, mutta oon miettinyt että kun täytän 25, hankin itselleni Diorin Lady Dior -laukun, ja kolmekymppisyyttä olis hauska juhlistaa luksuskellolla! :D

IMG_6794
Ajannäyttäjät vierekkäin; Emery Rose Gold Watch & Layton Chronograph Watch :) 

Mitäs tykkäätte tästä uutukaisestani? Ite oon ainakin erittäin myyty! 

Viva La Juicy Noir

IMG_6610
IMG_6691
IMG_6672
Sain joululahjaksi äidiltäni ihanan hajuveden: Juicy Couturen Viva La Juicy Noir edp:n, ja vieläpä isossa 100ml pullossa! Ei siis taida ihan heti päästä loppumaan, hih. Me harrastetaan äidin kanssa hajuvesilahjoja jouluisin; mulla on ollut veljeni kanssa tapana ostaa hänelle jokin Escadan tuoksu (yksi harvoja merkkejä, joita tuoksuherkän nenä kestää), ja itse oon aiempina jouluina saanut mm. Pradan Candyn sekä YSL:n Belle D'Opiumin. Tää klassisen Viva La Juicy -tuoksun uutuusversio on kyllä loistava! Sopii mun mielestä hyvin nyt talviaikaan :) Ensin meinasin toivoa Pradan Candya taas, mutta koska se on ehdottomasti mun lempituoksu ja oon käyttänyt sitä jo pari pulloa putkeen, ajattelin että kyllästymistä välttääkseni voisin nyt välissä kokeilla jotain uutta. Toiveena oli kuitenkin että tuoksussa olisi Candyn tapaan häivähdys vaniljaisuutta/karamellisuutta, ja sitä kyllä Viva La Juicy Noirista löytyy! Fragrantican sivulla kerrotaan tuoksusta näin: 
"Another fragrance—limited edition by Juicy Couture—joins the trendy wave of Noir editions. It will arrive in selected stores in July 2013, and globally from August 2013, as announced by moodiereport. The officials of the house of Elizabeth Arden accentuate that Juicy Couture Viva La Juicy Noir explores the seductive face of the original Viva La Juicy editions.
Top notes of the composition await us with a juicy union of berries and mandarin, announcing the floral blend of honeysuckle, gardenia and jasmine in the heart of the fragrance. The base closes with amber, caramel, vanilla and sandalwood."

Mitä mainiointa alkanutta vuotta 2014 kaikille lukijoille! :)