4 x laukku

 

Tänäkin keväänä ja kesänä on tullut tehtyä hienoja laukkulöytöjä! Tällä kertaa poikkeuksellisesti vain yksi laukku on secondhandia Vestiaire Collectivesta, loput ostin uutena niinkin eksoottisista nettikaupoista kuin Nelly ja Zalando.

     

Saint Laurentin Mini Lou Camera Bag on ollut mulla haaveissa jo pari vuotta, ja nimenomaan valkoisena! Yllätyin ihan itsekin, kun menin tykästymään nimenomaan valkoiseen laukkuun, sillä yleisesti mä en ole mikään valkoisen värin ystävä. Jostain syystä tämän laukun kohdalla valkoinen näytti silmääni parhaalta vaihtoehdolta - ja näyttää edelleen, vaikka tässä menneiden sesonkien aikana on tullut vastaan vaikka mitä ihania värejä vihreästä tummanbeigeen, punaiseen ja viininpunaiseen. 

Värivalinnan lisäksi mulle oli alusta asti selvää, että tämän laukun tulen hankkimaan käytettynä, sillä uutena hinta on jäätävä! Kun laukku ilmestyi, se maksoi 790 euroa, seuraavana vuonna 890 e ja nyt tällä hetkellä jo 990 e... vaivaiset sata euroa hinnannousua per vuosi siis. Muistaakseni Saint Laurentilla on ollut tapana nostaa hintojaan syksyisin, joten tästäkin laukusta saa kohta maksaa nelinumeroisen summan, jos mielii ostaa sen bränikkänä. 😨😱 Nykyään Net-A-Porterin, Luisaviaroman ja MyTheresan kaltaisissa nettikaupoissa Saint Laurent on suljettu kaikkien alekoodien ulkopuolelle, eikä merkin tuotteita ole mahdollista löytää sesongin lopussa poistohintaisena alennuskategoriasta. Tämä on käsittääkseni jokin brändin tekemä linjaus, että kaikenlaiset alet halventavat brändiä.

Noh, onneksi on tosiaan Vestiaire ja muut secondhandiin erikoistuneet putiikit, joihin ei moiset rajoitukset päde! Oman Mini Lou -laukkuni löysin loppukeväästä vähän käytettynä ruotsalaiselta myyjältä, ja sain aavistuksen tingittua hinnastakin - en uskaltanut pyytää ihan häikäilemätöntä alennusta, sillä todennäköisesti myyjä olisi hylännyt tarjouksen ja laukku olisi ehtinyt mennä jo jollekin toiselle. Tämä kun on hyvin suosittu laukkumalli, joka liikkuu erittäin nopeasti secondhand-markkinoilla.

Laukku on pieni, mutta mahduttaa sisäänsä kaikki normaalit välttämättömyydet: puhelin, korttikotelo, avaimet, huulirasva, peili, nenäliinat... ehkä järkevästi tavarat asetellen saa mukaan pienikokoiset aurinkolasitkin. Laukun kullanvärisessä ketjuhihnassa on fiksusti yläosassa lyhyt nahkainen osa, jotta metalliketju ei ikävästi poraudu olkaan. Hihnan pituutta ei pysty säätämään, mutta tämmöselle 177 senttiä pitkälle hyypiölle se on just sopiva, kun käytän laukkua crossbodyna.

Saint Laurentin laatua ei turhaan hehkuteta! Oon kymmenisen vuotta sitten ostanut merkin Belle Du Jour -clutcheja kaksin kappalein, ja ne ovat edelleen kuin uusia, vaikka varsinkin ekat pari vuotta käytin niitä jatkuvasti. Jos mun pitäisi suositella yhtä merkkiä esimerkiksi ihmiselle, joka on ostamassa ekaa luksuslaukkuansa, suosittelisin Saint Laurentia. Todella kalliitahan nämäkin ovat nykyään, mutta hieman maltillisemmin hinnoiteltuja ja yleisesti ottaen tasalaatuisempia kuin vaikkapa Louis Vuitton ja Chanel. Äsken mainittujen merkkien kanssa saa olla tarkkana, ettei kohdalle osu "maanantaikappale", jollaisia tuntuu olevan paljon markkinoilla. Ja en nyt puhu edes huonosti tehdyistä feikeistä, vaan brändien omassa laadunvalvonnassa ei yksinkertaisesti olla enää kovin tarkkoja: ties minkälaista sekundaa päästetään myyntiin. LV:lla ja Chanelilla tuntuu olevan jatkuvasti ongelmia saada esim. laukkujen etuläpät ja saumojen tikkaukset suoraan. Älkää ymmärtäkö väärin, tykkään edelleen kovasti molemmista merkeistä, mutta aika valppaana saa olla tuon laadun suhteen. 😐

   

Lauren Ralph Laurenin ihanan värikäs virkattu laukku löytyi pari viikkoa sitten Zalandolta. Se oli hyvässä alessa, oisko 40% vai peräti 50% ja hinnasta sai pienen lisäalen koodilla. LV:n NeoNoe on yksi mun käytetyimpiä laukkuja, joten tässä LRL:n laukussa värin lisäksi vetosi myös pussukkamainen malli! Tästä tuli heti mun rento kesälaukku, johon mahtuu hyvin pikkusälän lisäksi vaikka vesipullo, sateenvarjo ja kirja mukaan.

   

Laukku vai taideteos? Cult Gaia on yksi kiinnostavimpia laukkubrändejä! Joskus vuosi tai pari sitten ostin käytettynä Cult Gaian puisen Ark-laukun, joten tämä on jo mun toka ostos samaiselta merkiltä. Tämä ei ole mikään käytännöllinen laukku - sisään mahtuu lähinnä pankkikortti, avaimet ja huulipuna. Puhelin on aivan liian iso! Onneksi puhelin kulkeutuu nykytyylin mukaisesti helposti myös toisen käden jatkeena, tai sen voi sujauttaa taskuun, jos vaatetuksesta sellainen sattuu löytymään.

Tätä laukkua voi toki roikottaa kahvasta, mutta parhaalta näyttää, kun laukkua käyttää kuin rannekorua tähän tyyliin. Ai että! Tämäkin löytyi Zalandolta älyttömän hyvään alehintaan, jota edes secondhand-kauppojen hinnat eivät päihitä. Ennen ostoa katselin tietysti nekin läpi ihan vaan siltä varalta, etten turhaan maksa liikaa. 😁

   

Viimeistä viedään! Marc Jacobsin Snapshot on jokusen vuoden ollut yksi suosituimpia laukkuja edullisempien merkkien valikoimista, ja toukokuussa mäkin hyppäsin siihen junaan mukaan. Nellyllä tämä laukku oli hinnoiteltu jotenkin hassusti: eurohinta oli n. 250e, kun taas ruotsiksi käännetyn Nelly-sivuston hinta oli n. 3500 kruunua. Varmaan siis joku virhe valuutan käännöksessä, sillä kaikkialla muuallakin tää laukku maksaa 350 euroa suunnilleen. Noh, sitten tuli vielä tarjous, että kaikista laukuista sai -30% alennuksen. Hinnaksi jäi lopulta joku 170 euroa muistaakseni. Mielestäni ihan kohtuuden rajoissa oleva hintalappu super nätistä laukusta, joka on valmistettu laadukkaasta saffiano-nahkasta, joka omien kokemusteni mukaan kestää hienosti käyttöä. Snapshot on myös varsinainen tilaihme pieneksi laukuksi, kiitos etu- ja takapuolelta löytyvien tilavien vetoketjullisten lokeroiden. Tarviiko söpöstä värityksestä edes sanoa mitään? Mulla tulee ainakin mieleen joku trio-jäätelö... 😂

  

Mikäs näistä neljästä uutukaisesta on eniten teidän mieleen? Ei vissiin tänä vuonna tarvitse enää pahemmin laukkuja katsella, sillä pöhkönä tavoitteena olisi ensi vuodenvaihteen paikkeilla löytää joko Chanelin musta classic flap kullatuilla metalleilla tai Diorin musta Lady Dior hopeisilla metalleilla. Laukku olisi siis 30-vuotislahja itseltä itselle. 🙈🙈 Mulla on synttärit tammikuun lopussa. Kaikista siisteintä olisi, jos sattuisi tulemaan vastaan järkevän (köh...) hintaisena sellainen laukku, joka on valmistettu vuonna 1992! Sitten voisi ajan saatossa verrata, kumpi vanhenee ylväämmin, akka vai laukku. 😜

Kolmantena ikään kuin varavaihtoehtona on vielä Chanelin mini rectangular tai mini square mustana ja chevron-tikkauksella. Chanelin kohdalla valinta tulee olemaan joko vintage-classic flap tai mini rectangular/square, sillä Chanelit on sen verran arvokkaita käytettyinäkin, että tuo tulee takuuvarmasti olemaan mun viimeinen laukkuostos ko. merkiltä. Dioreissa jälleenmyyntihinnat on yleensä vähän maltillisempia, erityisesti todella vanhojen laukkujen kohdalla. Saapa nähdä, mitä aikanaan sitten löytyy, vai löytyykö yhtään mitään!

Jotenkin tuntuu, että tämmöseen postaukseen on hyvä sisällyttää pieni disclaimer. 😅 Laukut ovat kiinnostaneet mua aina jostain teini-iästä lähtien: mulla oli nuorena kaapit täynnä halpoja ketjuliikkeiden veskoja, satunnaisesti löysin kivoja juttuja myös kirppareilta. Sittemmin aikuisiällä  mun mielenkiinto on suuntautunut erityisesti luksusbrändeihin ja secondhand-markkinoiden tarjontaan. Vaikka tässäkin postauksessa oli useampikin uutena ostettu laukku, niin kyllä silti joku 85% mun laukkukokoelmasta on hankittu käytettynä. Musta on hauska ajanviete selata preowned-/vintage-sivustoja ja olla aina metsästämässä parasta mahdollista "diiliä". Nykyään laukkuja on sen verran monta, että niiden säilytykseen mulla on korkea vitriinikaappi. Vaikka tämän perusteella voisi ehkä kuvitella, että tällaiselle himohamstraajalle kelpaa ihan laukku kuin laukku, niin näin ei missään nimessä ole. Mulla on hyvinkin tarkka maku, enkä ikinä toivoisi saavani laukkuja esimerkiksi lahjaksi - ellen sitten oo itse päässyt etukäteen vaikuttamaan siihen lahjalaukun valintaan. 😁

Vaikka klassikoillekin on aikansa ja paikkansa, niin usein mun kiinnostuskiikarit kohdistuvat johonkin ihanan värikkääseen ja kiinnostavasti kuvioituun tai koristeltuun limited edition-versioon. Mulla ei ole ikinä kiire löytää etsimääni, vaan voin kärsivällisesti odottaa monia vuosia, että tietty laukku löytyy tarpeeksi hyväkuntoisena ja itselleni sopivan hintaisena. Esimerkiksi kohtuullisen hintaisen LV Neverfull Roses-laukun löytämisessä meni 10 vuotta, Miu Miun kissaprinttisessä clutchissa yli kuusi vuotta jne. Mikäs kiire mulla olisi, kun ostan laukkuja sillä ajatuksella, että ne on mulla loppuelämän. Joskus harvakseltaan mun mielipide on toki vuosien aikana muuttunut, ja sitten oon listannut joitakin yksittäisiä laukkuja myyntiin. Vuittoneilla on hyvät tsäänssit tehdä jopa voittoa, sillä merkin hinnat nousevat jatkuvasti, pienten ja tuntemattomampien merkkien laukut puolestaan ovat jälleenmyyntiarvoltaan aika kehnoja "sijoituksia".

Musta on hassua, että usein ihmisten mielestä vaikka taiteen, posliinikissojen, kellojen tai autojen keräily on ihan fine, mutta laukut ovat sitten jotenkin turhaa humpuukia ja törkeää kulutushysteriaa. Tässähän on usein kyse pohjimmiltaan siitä, että näin ajattelevaa ei itseä satu pätkän vertaa kiinnostamaan joku sellainen hömpötys kuin käsilaukut. Järkevintähän olisi jättää ihan kaikenlainen keräily ja tavaran hoardaaminen väliin ja vaikka säästää kaikki. Mäkin koko ajan kyllä säästän rahaa mm. tulevaisuuden asunnon hankintaa varten, mutta tietysti voisin tehdä sitä enemmänkin, jos en ostaisi enää lainkaan laukkuja. Mutta sitten taas, laukut on mun harrastus. Intohimosta en ehkä puhuisi, sillä tuntuu vieraalta puhua materiasta intohimon kohteena. 😅 Laukut kuitenkin kiinnostavat mua niinkin paljon, että yhtenä tulevaisuuden unelmana on perustaa oma laukkuihin erikoistunut secondhand-nettikauppa. Eli harrastuksena alkaneesta keräilystä itsensä työllistämiseen, sounds like a plan.

Ketä tänään syötäisiin?

Moikkulis vaan pitkästä aikaa! Näköjään blogi pääsi livahtamaan kesätauolle jo toukokuun puolella, mutta josko tämä hiljaiselo olisi tällä erää taputeltu taas. Postausideoitakin on jemmassa jokunen! Otetaan tähän alkuun vähän ruokavaliopohdintaa, sillä aihe pyörii aika tiiviisti mielessä.

Oon jo muutaman vuoden ajan löytänyt itseni säännöllisesti pähkäilemästä, pitäisikö mun ryhtyä vegetaristiksi. Tai oikeestaan kysymys ei edes ole enää siitä, ryhtyäkö vai ei, vaan lähinnä mietin ajoitusta ja toteutusta - uskon täysin, että ennemmin tai myöhemmin tulen jättämään lihansyönnin taakseni. Tuskin syön enää nelikymppisenä lihaa. (Off-topic, mutta onpa tuskainen ajatusleikki, että niihhh säki Anne-Mari oot sitten joskus 40-vuotias. Ei juku. 😓😂SEND HELP!)

Mun moraaliin ei oikein meinaa mahtua tehotuotanto. En pidä ollenkaan siitä, millaisella volyymilla lihateollisuus pyörii, ja miten eläimiä kohdellaan syntymän ja teuraaksi päätymisen välisenä aikana, joka usein on varsin lyhyt. Emakot suljetaan ahtaisiin häkkeihin porsimaan, karjut kastroidaan ilman puudutusta syntymän jälkeen. Kukkotipuja tapetaan tarpeettomina jo päivän ikäisinä, eikä armollisesti eloon jätettävien munivien kanojen elämäkään kovin hääviä ole. Tai lihaksi jalostettavien broilereiden, jotka kasvavat niin vauhdikkaasti, että linnuille aiheutuu vääjäämättä kipuja ja terveysongelmia. Musta on kamalaa, miten eläimet ovat pelkkää tavaraa yrityksille, jotka pyrkivät maksimoimaan katetuoton samalla, kun kansa valittaa ruuan hinnasta: aina pitäisi kaikkea vaan halpuuttaa ja halpuuttaa. Sitten vedetään broilerisuikaleet naamariin sen kummemmin ruuan taustoja miettimättä.

Tehotuotannossa tapetaan vuosittain miljoonia eläimiä meille ravinnoksi - ja loppuviimein siitäkin ravinnosta pöyristyttävän iso osa menee roskiin. Liian usein ruokaa hamstrataan yli oman tarpeen. Buffassa lautanen kasataan kukkuralleen, jotta varmasti tulee syötyä koko rahan edestä - ja sitten ruokailun päätteeksi puolet ruuasta räävitään biojäteastiaan. Kaupasta ostetaan mitä sattuu fiilispohjalta heräteostoina tai vaikkapa tarjoushintojen ja punaisten päiväyslappujen innoittamana. Hyvää, syöntikelpoista ruokaa menee jatkuvasti valtavat määrät roskiin logiikan ja logistiikan puutteen takia. En uskalla edes ajatella, miten monta eläintä tapetaan vuositasolla täysin turhaan tällaisen silmittömän ahneuden ja ajattelemattomuuden takia.

Myönnetään - onhan se liha hyvää. Mutta yhä useammin se hyvä maku alkaa jossain vaiheessa vähän tökkiä, kun mieleen tulvii epämiellyttäviä ajatuksia. Mikä on tämän lautasella olevan pihvin taustatarina? Ketä mä tarkalleen ottaen tänään syön? Miksi on niin normaalia syödä muita eläviä ja tuntevia olentoja, jotka elävät lyhyen ja surkean elämän ahtaissa tiloissa vain päätyäkseen pihviksi mun lautaselle?

Toisin kuin jokusella muulla eläinkunnan lajilla, ihmisellä on onneksi mahdollisuus valita, mitä syö - pelkällä järkevästi koostetulla kasvisravinnollakin tulee halutessaan toimeen. Varsinainen vegaanius tuntuu mulle turhan kaukaiselta ajatukselta toistaiseksi, joten luultavasti aloittaisin ruokavalion päivityksen rennommalla linjalla, eli vegetaristina.

On vaan pari mutkaa matkassa: mulla on jo valmiiksi vahvaa taipumusta raudanpuutteeseen, ja kasviksista on aika hankalaa saada tarpeeksi rautaa. Toivottavasti jokainen näin vuonna 2021 jo tietää, että pinaatissa ei ole rautaa sen enempää kuin muissakaan vihreissä kasviksissa. On suorastaan koomista, että jopa jotkut terveyden ammattilaiset KEHTAAVAT suositella pinaattia raudanlähteenä edelleen jonkin ikivanhan laskuvirheen/myytin perusteella.

Musta on kiinnostavaa, että nykyään monet - etenkin nuoret naiset - haluavat jättää punaisen lihan pois ja syödä vain vaaleaa lihaa, kuten broileria. Jos mä haluaisin edelleen pysyä lihansyöjänä, mutta karsia jotakin pois, aloittaisin aivan ensimmäisenä siitä broilerista! Tytöille ja naisille riittävä raudansaanti on äärimmäisen tärkeää, ja vaaleasta lihasta sitä saa paljon vähemmän kuin punaisesta lihasta. Sitten kun huomioi vielä senkin seikan, että usein naiset kuluttavat miehiin verrattuna lihaa melko pieninä annoksina, niin tuntuu vaikealta ymmärtää terveyssyillä perusteltua päätöstä jättää ruokavaliosta pois punainen liha ja syödä vain mm. kanaa, kalkkunaa ja kalaa. On hassua, miten punaisesta lihasta on julistettu ruokaympyrän mörkö, jota terveet ja normaalipainoiset ihmisetkin välttelee ennaltaehkäisevästi kuin ruttoa, vaikka se on itse asiassa ravintoarvojen puolesta yksi ylivoimaisesti parhaita ruokia, joita voi syödä. Siinä on proteiinia, siinä on rautaa, siinä on vitamiineja, siinä on lähes kaikkea. JOS siis haluaa ylipäänsä syödä lihaa, sehän se suuri kysymys onkin...

Kaikista tuotantoeläimistä broilereilla tuntuu olevan usein kurjimmat oltavat. Sitten jos vielä alkaa ynnäilemään tapettavien eläinten lukumäärää, niin aika monen broilerin pää on laitettava pölkylle, jos halutaan tuottaa sama kilomäärä lihaa kuin vaikkapa yhdestä naudasta saadaan. Mulle on siedettävämpi ajatus tappaa yksi suuri eläin, josta riittää syötävää monelle ihmiselle, kuin tappaa kymmeniä pienempiä eläimiä samojen suiden ruokkimiseksi. Alan herkästi ajatella niitä eläimiä yksilöinä, en vain epämääräisenä massana, josta tehdään X määrä ruokaa ja jonka arvo on Y euroa. Usein tuntuu, että mitä pienikokoisempi eläin on, sen vähempiarvoisena sen elämää pidetään.

   

Kalakaan ei kovin häävisti enää houkuttele. Erehdyin katsomaan Seaspiracy-dokkarin taannoin, eikä sushi ole enää maistunut samalta kuin ennen. Suorastaan kyllästyttää jo. Merten riistokalastus on iso ongelma, jolta aiemmin on jostain käsittämättömästä syystä ollut liian helppo sulkea silmänsä. Kotimainen kala ei kenties ole niin pahis, mutta tällä hetkellä sekään ei kyllä kummoisesti houkuta.

Oksettaa ajatella jotain helvetin rapujuhlia, joissa porukka syö hyvillä mielin elävältä keitettyjä rapuja. Fiinien kesäkekkereiden sijaan mulle tulee mieleen rapujuhlista lähinnä sadistiset kidutustalkoot. En oo koskaan tajunnut elävältä keittämisen ideaa - tainnuttakaa nyt helvetti ne ensin! Näin kai välillä tehdäänkin ja joskus käytetään pakasterapuja, mutta jotkut väittävät maun olevan parhaimmillaan, kun ravut isketään kattilaan elävinä. Tosi kivaa ja sivistynyttä kiduttaa mitään elävää ja tuntevaa olentoa noin brutaalisti. Mun mielestä rapujuhlat ainakin nykyisellä konseptilla elävältä keittämisineen kuuluvat menneisyyteen. Miten tuo eroaa siitä, että Kiinassa keitetään eläviä koiria ja kissoja? Kaikki kolme lajia kykenevät tuntemaan kipua ennen tajunnanmenetystä ja kuolemaa. Onko ravun kipu merkityksetöntä, koska se on karunnäköinen äyriäinen, kun taas kissat ja koirat ovat rakkaita nappisilmäisiä lemmikkejämme?

Takaisin aiheeseen, eli kasvisruokavalioon. Vaikka yleisesti ottaen tykkään kasvisruuasta ja syön mielelläni kaikkea pavuista linsseihin, silti lihan korvaaminen täysin kasvikunnan tuotteilla tuntuu vaikealta. On esimerkiksi pakko myöntää, etten kyllä kertaakaan ole maistanut niin hyvää tofua, että alkaisin ilomielin syödä sitä lihan sijasta. Melko harvat kasviproteiinivalmisteet iskevät mun makuun, joten en oikein tiedä vielä, miten lähtisin koostamaan tasapainoista ruokavaliota. Aiheeseen perehtyneen ravintoterapeutin avulla? Jollain kasvisruokakurssilla? Voisin toki syödä kyllästymättä kasvissosekeittoja, falafeleita ja kasvispihvejä joka päivä, sillä ne ovat mun kasvisruokaherkkuja - mutta eihän siinä olisi mitään järkeä pidemmän päälle...

Kuluneen vuoden aikana oon maistellut kaikenmaailman Beyond Meatit ja Moving Mountainsit läpi, sillä burger on ehdottomasti se, mitä tulisi eniten ikävä lihattomalla ruokavaliolla. Ja puhun siis KUNNON burgerista, jonka välissä on mehevä medium-pihvi. Hyvin tehtyä burgeria ei voita juuri mikään! Vaikka esimerkiksi hiljattain syömäni Muu Premium Burger -vegepihvi oli yllättävän hyvää hampparisämpylän välissä lempitäytteideni kanssa, niin eipä siitäkään oikein ole oikeasti lihan tilalle. Kaikissa valmiissa vegepihveissä on jotenkin turhan "jauhomainen" maku - puuttuu mehevyys. Sitten on vielä se eineshyllyn parhaiden palojen kartoittamista suurempi urakka: pitäisi oppia itse kokkaamaan maukkaita ja ravitsevia kasvisruokia. Apua!

Ehkä ensimmäisenä pitäisi prosessoida lisää tätä omaa ajatusmaailmaa läpi, ennen kuin oikeasti on valmis hyppäämään lihattomaan elämään, jossa moni vanha lempimättö on julmasti jätettävä taakse. Ehkä muutamassa vuodessa tilalle ehtii kertyä liuta uusia lempimättöjä vegeversioina? Kuka tietää!

       

Riista olisi varmaan kestävin ja "eettisin" ratkaisu, jos lihan haluaa säilyttää ruokavaliossa. Hirvenliha on ihan hyvää burgerin välissäkin. Sitä ei kuitenkaan käsittääkseni kannata syödä kovin usein, ja täytyy sanoa, etten saumattomasti voi sanoa tykkääväni metsästämisestä. Joillakin metsästäjillä tuntuu olevan paha asennevamma mm. susia ja kaikkia muita petoeläimiä kohtaan, jotka kilpailevat metsästäjien kanssa samoista saaliseläimistä. Eikö olekin kummallinen juttu, että ne petoeläimetkin tartteis vissiin jotain safkaa joskus. Mua ärsyttää, miten joillakin metsästäjillä tuntuu olevan hirveä himo hävittää nämä hienot eläimet sukupuuttoon. Ja ei perkele, jos susi tulee riehumaan vaikka lammasaitaukseen ja röyhkeästi kajoaa ihmisen omaisuuteen, tuotantoeläimiin - silloin vasta susien hävitysvimma lähteekin laukalle. Mun mielestä tuollaisessa tilanteessa pitäisi katsoa peiliin ja miettiä, olisko vaikka pitänyt rakentaa korkeammat ja paremmat aidat, ettei sinne ulkopuolisia petoja niin vaan pääse tunkeutumaan. Ihminen ajaa sudet omalla toiminnallaan ahtaalle, ja raivoaa sitten viattomalle, uhanalaiselle eläimelle siitä, että sillä sattuu olemaan villieläimen tarpeet.

Lyhyt koonti ajatuksistani vielä loppuun: Ennemmin tai myöhemmin takuuvarmasti siirryn kasvisruokavalioon, mutta se, miten ryminällä homman hoidan, on vielä harkinnan alla. Yksi vaihtoehto olisi se, että söisin alussa vain arkena kasvispainotteisesti ja viikonloppuisin ja erityistilanteissa voisi edelleen syödä liharuokiakin, kunnes liha joskus toivon mukaan putoaisi luontevasti kokonaan pois. Toinen juttu on se raudansaanti, jonka tärkeyttä ei kertakaikkiaan voi liiaksi korostaa... nimimerkillä kokemuksen katkera rintaääni. Kauheasti on mietittävää ja selvitettävää. Muutosten tuulten muhiessa jatkan samaa kuin nytkin, eli valitsen yhä useammin liha-annoksen sijaan kasvisjuttuja lautaselle sekä kotona että ravintolassa.

Btw, kuvituskuvina postauksessa on tämän päivän myöhäinen aamiainen. Normaalisti mun aamupala on todella nestemäinen: sitruunashotti, iso lasi vettä, kahvi ja proteiinipitoinen marjasmoothie. Tässä oli kesäpäivän ekstrana edellispäivän pannaria ja Finskin mustikkamehua. 😁Jos voisi ja kehtaisi syödä loppuelämän pelkkää aamupalaa aamusta iltaan, onnistuis multa hyvin! Rakastan marjoja yli kaiken, enkä kyllästy ikinä erilaisiin smoothieisiin.

PS: Loppuun vielä pieni disclaimer jälkikäteen lisättynä. Mua ei kiinnosta muiden lihan syöminen tai syömättömyys, eli en oo täällä tuomitsemassa ketään - en ääneen, enkä edes hiljaa omassa päässäni. Tämän postauksen pointti ei ole mitenkään yleistää, että pitäisin lihansyömistä jotenkin aukottomasti huonona asiana, vaikka itselläni se on alkanut vähän tökkiä ja oon alkanut kyseenalaistaa omia ruokailutottumuksiani.