Joululahjus itseltä itselle

CHLOE_DREW_blogi1
Kas tässä uusin tulokas laukkukokoelmassa - Chloén Drew punaisena! Tähän tuli upotettua veronpalautuksia tällä kertaa. 😉 Laukku löytyi eBaysta niin uskomattoman hyvään hintaan (£440), että kannatti käydä kiinni. Tai no, mulla kävi tuuri ja voitin huutokaupan tarjouksellani, eikä kukaan ehtinyt enää tehdä viime hetkellä korotuksia. Myyjäkään ei ollut laittanut hintavarausta laukulle, joten "valitettavasti" hän joutui sen pienoiseen alihintaan mulle myymään. Mua se ei toki haitannut. 

En oo ikinä nähnyt näin hyväkuntoista Drewtä näin hyvään hintaan, sillä yleensä käytetyn laukun hinnat heiluvat vähintään 750 eurossa, välillä tonnissakin. Uutena laukku maksaa muistaakseni 1200-1300 euroa. Sain siis omani varsin kelvolliseen hintaan, vaikka millään muotoa halvalla ei taaskaan päästy. No, ihan odotettavissa, kun kyse on merkkilaukusta. 😬 Myyjällä oli palautteet kunnossa ja kauppaan kuului kaikki mitä pitääkin (eli dustbag, hintalaput, aitoussertifikaatti) joten turvallisin mielin maksoin Paypalin kautta ostokseni.

IMG_7513

IMG_7524

IMG_7530

IMG_7532

IMG_7517
Eikö ookkin kaunis laukku? 😍 Tästä tuli haaveiltua varmaan 4-5 vuotta, sillä tykästyin laukkuun jo silloin, kun se ensi kertaa esiteltiin Chloén mallistossa. Laukku on vaan alusta asti ollut hurjan kallis, joten ainoa toivoni oli secondhand-markkinat. Useimmiten laukkulöytöjä tulee tehtyä Vestiaire Collectivessa, mutta tällä kertaa tärppäsi brittiläisessä eBayssa. Laukku on todella hyvässä kunnossa, ja oikeastaan ainoa selkeä käytönjälki löytyy metallisesta lukosta, jossa on hieman naarmuja. Mua ne eivät häiritse yhtään, eikä niitä edes huomaa muuten kuin todella läheltä syynäämällä.

IMG_7571

// I finally got one of my dream bags, Chloé Drew in bright red colour! It's a second hand purchase from british eBay. I got it for a really great price from private auction. The condition is almost as good as new one would be, the only flaw is the lock which is a little bit scratched, but it doesn't bother me at all. I've been liking this Drew bag ever since I saw it first time on Chloé's collection, but I felt the price is just too ridiculously high. So secondhand was my option of choice, and now after few years, I got the bag!

Jouluaatto 2018

IMG-9480 (1)
Hyvää joulua! Oon rötvännyt jo useamman päivän maalla vanhempieni luona, ja tänään tänne tuli pikkuvelikin joulunviettoon. Aatto on hujahtanut leppoisissa merkeissä; aamupäivällä kävin pitkällä kävelylenkillä, sitten poikettiin isovanhemmilla riisipuurolla ja mässäystä jatkettiin toki kotonakin. Syömisen ohella on tullut käytyä saunassa ja katsottua sivusilmällä niitä 234478 kertaa nähtyjä jouluohjelmia. 

IMG-9523 (1)

ruokaa (1)
Sapuskaa. Meillä on loppujen lopuksi aika perinteinen joulupöytä laatikkoineen, kinkkuineen ja lohineen. Rosolliin mä en suostu koskemaan.

IMG-9514 (1)
Muksis kuusen alla lahjoja vartioimassa.

IMG-9516 (1)
Kuusipuu näyttää aika aneemiselta, kun alaoksia ei voitu koristella kissojen takia lainkaan. Kuusi oli ollut ehkä tunnin pystyssä, kun innokkaat kisut olivat jo tiputelleet palloja, koristenauhaa oli kiskottu alas ja kuusi oli jo vähän vinossa.

IMG-9515 (1)
IMG-9359 (1)

IMG-9323 (1)

IMG-9390 (1)

IMG-9425 (1)
Lulu

IMG-9476 (1)
Mummon ja papan kissa Rölli. Eikös hänellä ookkin hurmaava torahammasposeeraus? 

Lancômen joulukalenteri ja huulijuttuja

IMG_7586

IMG_7588

Jep, olin taas tarjoushaukka - tai tarjouksen uhri, ihan miten sen kukin haluaa nähdä. Postasin marraskuun puolella blogiin Lancôme -joulukalenteritarjouksesta, ja päädyinpä lopulta tilaamaan  Booztilta sellaisen sekä itselleni että äidilleni. Kalenterin sai silloin tosi hyvään hintaan alennettuna, ja Lancôme on tuttu, laadukkaaksi havaittu merkki, joten why not.

Nyt kun on enää muutama luukku avaamatta, ajattelin kertoa vähän mielipiteitä kalenterista! Ennen tilaamista syynäsin aika tarkkaan etukäteen, mitä kalenteri sisältää. Jotenkin tällaisen tuotteen kohdalla ei kaipaa mitään suuria yllätyksiä, sillä a. tarjouksesta huolimatta kalenterille jäi silti ihan mukavasti hintaa ja b. turhat meikit ja muut purnukat kaapeissa ärsyttävät. Noilla perusteilla oon lähivuosina skipannut monia kosmetiikkakalentereita ja pysynyt perinteisessä suklaakalenterissa, mutta tää Lancôme kuitenkin kolahti. Mikään 24:sta tuotteesta ei ollut entuudestaan mulle tuttu, mutta monia niistä oon halunnut päästä kokeilemaan. Mikäs sen parempi tilaisuus, kuin joulukalenteri josta löytyy 23 minikokoista tuotetta ja bonarina vielä normaalikokoinen ripsiväri? Se taitaa itseasiassa löytyä jo huomisen luukusta. 😉 Mun luottoripsari, Sensai 38c alkaa jo loppua, joten sopivasti saan kalenterista uuden käyttöön!

IMG_7593

IMG_7604

IMG_7654

Kalenterista on tullut vaikka mitä kivaa! Ihonhoitojutut on ylellisiä ja tollaset pienet pakkaukset on käteviä reissuilla, kun ei tartte pakata mukaan normaalikokoisia ihovoiteita sun muita. Ja mähän siis pakkaan kamojani lähes joka viikonlopuksi, milloin lähden maalle mamman paapottavaksi ja milloin Kokkolaan. Ihonhoitotuotteista oon ehtinyt kokeilla vasta silmänympärysvoidetta ja tuossa ylemmässä kuvassa näkyvää, kullanväriseen tuubiin pakattua huulirasvaa. Molemmat ovat oikein kelpoja.

IMG_7615

Lemppareita on kuitenkin kaikki kalenterin huulituotteet! Näihin L'Absolu Lacquer lip glosseihin tykästyin oitis, kun ensimmäistä kertaa pääsin testailemaan. Tuotteen koostumus on levittäessä jopa hieman vetinen, mutta se kuivuu äkkiä huulilla ja pysyy hyvin. Jopa syömisen jälkeen sävyä on vielä kivasti jäljellä!

IMG_7624

Myös L'Absolu Rouge -huulipunat on ihan supereita. Näissä on tosi kauniit, pigmenttiset sävyt ja hyvä kesto! Jos pitäisi valita koko kalenterin suosikkituote tähän mennessä, se olisi varmaankin yksi näistä minihuulipunista, tuo keskimäinen joka on sävyssä 132 Caprice. Hippasen turhamaisena naisena en voi sanoin kuvailla sitä iloa, kun löytyy sellainen punainen huulipuna, jonka sävy sopii pärstään täydellisesti! Siis tiiättekö, juuri sellainen oikeanlainen, imarteleva sävy joka saa ihon näyttämään vähän paremmalta ja hiusvärin elegantimmalta, korostaa mukamas silmiäkin jne. Sellainen punainen joka oikeasti mätsää naamaan, eikä tunnu yhtään "repäisevältä" kun sillä punaa huulet. Luulin ettei sellaista punaista olekaan, mutta sattumalta nyt tämän kalenterin myötä löytyi!

IMG_7664

Noista huulilakoista ja -punista innostuin sen verran, että hommasin jo yhdet täysikokoiset tuotteet, kun Cocopandalla sattui olemaan hyvä tarjous Lancômen tuotteista. Tilaamani huulilakka on tämä ja huulipuna tämä

IMG_7666

IMG_7676

IMG_7692

Huulilakaksi valikoitui 202 Nuit & Jour, joka on kiva, neutraali pinkihtävän nude sävy. Joulukalenterista tuli tuossa samaisessa 202-sävyssä tuollainen perinteinen huulipuna, mutta ajattelin sen toimivan kivasti myös kiiltona. Ja huulipunaksi valkkasin tietysti sen 132 Capricen! 😍

PS: Kauhistuttaa, kauanko mulla on kamera jolla kuvata. Ainakin objektiivi on taitanut alkaa vedellä viimeisiään. Vanhasta kunnon Anttilasta tilattu Canonin 600D ei aina oikein meinaa tarkentaa kuvatessa, ja kuvista tulee herkästi suttuisia. Muutakin pikkuvikaa alkaa olla. Mun unelma on siirtyä näistä puolikennoista täyskennoon, esim. Canonin 6D kera 50mm objektiivin kutkuttelisi, mutta en kyllä ollut ajatellut sellaisiin satsata ihan lähiaikoina, ehkä muutaman vuoden kuluttua. Täytyy nyt katsoa, miten tällä 600D:lla onnistuu kitkuttelemaan, tai voisiko ja kannattaisiko sitä korjata iästä huolimatta. Onneksi aina löytyy puhelin, jossa on ihan kohtuullinen kamera siinäkin. :D

Chanel jättää turkikset!

chanel_furfree
kuva: Animalia

Ohhoh, tämä oli aika yllättävä uutinen! Chanel on päättänyt luopua turkisten käyttämisestä tulevissa mallistoissaan. Todella, todella iso juttu, sillä Chanel on kiistämättä yksi maailman arvostetuimpia luksusmuotitaloja. En rehellisyyden nimissä uskonut, että klassinen ja perinteinen Chanel olisi tekemässä tätä toivottua muutosta vielä moniin vuosiin. Hyvä Chanel!!! 

Hiljattain turkittomuudesta ovat ilmoittaneet myös Gucci, Versace, Michael Kors ja Burberry. Lisäksi yhä useampi maa on kieltänyt turkistarhaamisen, ja Norjassakin se on jo kirjattu hallitusohjelmaan. Ärsyttää ja hävettää, että Suomessa turkistarhauksen vastainen kansalaisaloite ei mennyt jokunen vuosi sitten läpi. Poliittinen lobbaus turkistarhauksen säilyttämiseksi tuntuu olevan edelleen melko vahvoilla. Jos jossakin asiassa Suomi on takapajuinen, niin tässä turkistarhauksessa. Onneksi muu maailma on kovaa vauhtia menossa oikeaan suuntaan. Sillä välin Suomessa pidettävien turkishuutokauppojen järjestäjätahot jatkakoon turkisten myyntiä tappiolla. 👎

Laukkuhaihatuksia

En ole tainnut muutamaan vuoteen postailla vanhaa kunnon laukkuhaavelistaa, joten ehkä nyt on sopiva aika moiselle haihattelulle. 😁😍 Valtaosaa alla olevista laukuista oon ihaillut muiden laukkukokoelmissa jo useita vuosia, eikä tykästys ole ottanut laantuakseen. Varoitus, tästä tulee aikamoinen bag overdose. Minkä kassialma itselleen mahtaa.

laukut1

Chanel 2.55 mustana
Klassikkojen klassikko. Tätä high-endimmäksi ei mun laukkuhaaveet taida mennä; en esimerkiksi ymmärrä lainkaan Hermès-hypeä ja sitä, mikä merkin Birkin -laukussa on niin upeaa että siitä ollaan valmiita maksamaan jopa kymmeniä tuhansia. Chanelin tikkilaukun saa muutamalla tonnilla vintagena, ja vaikkei sekään ole millään mittarilla edullinen, menee toi hinta mun mielestä sellaisena "jos nyt kerran elämässä" -ostoksena.  Ei todellakaan tule ilmaantumaan mun laukkuhyllyyn lähivuosina, mutta ehkä vaikka nelikymppisenä. Jos mua nyt laukut enää silloin kiinnostaa. 😂

Chloé Drew punaisena
Drew taitaa olla jo hiljalleen menossa pois fäshönistä, mutta se ei mua kiinnosta millään tavalla. Saattaapa nimittäin olla, että eBay-ninjailu on tuottanut vihdoin tulosta... 😏Tästä varmaan lisää joskus myöhemmin. Drew on pyöreydessään hauska ja erilainen, ja sen kauneuden kruunaa tuo ohut kullanvärinen ketju ja lukko. 😍 Tykästyin tähän jo silloin kun se ilmestyi (2014?), mutta oon pitänyt reilua tonnin hintaa aivan mahdottoman törkeänä näin pienestä laukusta. Joo, se on on Chloé ja joo, hinnasta huolimatta nämä vietiin lähes käsistä silloin, kun laukku paistatteli kunnon it-laukun suosiossa. Mulla oli silti ehdoton hintaraja jonka laukusta voisin maksaa käytettynä, ja ilokseni alitin sen. 😉 Hyvää joulua itseltäni itselleni. 

Chloé Hudson konjakinruskeana
Toinen Chloé! Samaa koko luokkaa kuin Drew, mutta siinä missä Drew on minimalistinen ja juhlava, Hudson on todella boho-henkinen. Tämä hapsullinen hippilaukku on super söpö ja näyttää kivalta niin mokkapintaisena kuin nahkaisenakin.

Cult Gaia Ark bambulaukku
Cult Gaian bambulaukut ovat olleet kovasti pinnalla jo muutaman kesän ajan. Laukkuja on muutamia erilaisia, mutta mielestäni tuo Ark, kaikki mistä bambuvillitys sai alkunsa, on edelleen se hienoin! Tätä laukkua ei ole hinnalla pilattu, käytettynä sitä on näkynyt Vestiairessa reilulla satasella, mutta hinnasta huolimatta en ole tätä vielä innostunut hankkimaan. Vähän epäilen, osaisiko tätä käyttää Suomessa - laukkuhan suorastaan vaatii kaverikseen rantalomaa jossain Etelä-Euroopassa! 😎

Dior Lady Dior mustassa patenttinahkaisena
Tää on mulle ehkä Chaneliakin kiinnostavampi "the" laukku. Jokin tuossa Lady Diorissa on aina kiinnostanut. Laukku on erityisen kaunis kiiltävässä patenttinahassa, mutta toisaalta tuo tavallinen nahka olisi varmasti käytännöllisempi ja tietysti arkeen sopivampi. Mun suosikki vloggaaja Lydia Elise Millen-Gordonilla (kuka muu tunnustaa katselevansa hänen videoita?) on useampi pieni Lady Dior, ja niitä aina jaksan ihastella hänen videoissa! 😍 Jotenkin oon aina ajatellut että tän laukun aika koittaa sitten kun täytän 30, joten jos nyt en missään katuojassa pyöriskele kolmen vuoden päästä, ehkäpä tämä löytyy multa silloin.

Furla Metropolis satchel tai Prada Promenade beigenä
Beigeä laukkua mulla ei ole, mutta sellaiselle löytäisin taatusti käyttöä varsinkin kesäisin. Pradan Promenade on hyväksi havaittu laukkumalli, mutta toisaalta huomattavasti edullisemmalla merkillä Furlalla on myös huippulaatuisia, kauniita laukkuja. Koska beige lienee kaikessa vaaleudessaan suhteellisen arka väri, kallistun luultavasti Furlaan!

Gucci Marmont velvet tummansinisenä
Blue Velvet kuten Lana Del Rey lauleskelee. Lähivuosina mulle on kehittynyt semivaikea fiksaatio tummansiniseen samettiin. Toissasyksynä ostin ihanan tummansinisen samettimekon jouluksi, mutta siihen mennessä olinkin lihonut niin paljon, etten päässyt mekkoa käyttämään. 😰Sittemmin lihoin vielä rutkasti lisää kunnes ainakin osittainen apu löytyi ja kiloja alkoi lähteä, mutta vielä on aika pitkä matka siihen, että saan sen helkkarin mekon pukea päälleni. Ehkä ens vuoden jouluna, pliis? Yksi hyvä puoli laukuissa on juuri se, että ne mahtuu aina päälle, ei väliä painaako 65 vai 99 kiloa. Guccin Marmont-tuotteisiin tykästyin heti, kun ne ilmestyivät myyntiin jokunen vuosi sitten. Tuo GG-logo on vaan kiva, varsinkin kullanvärisenä! Sen sijaan samettisiin laukkuihin en sallinut itseni haksahtavan saman tien. Sametti laukkumateriaalina tuntui järjettömältä ja ajattelin sen menevän käytössä nopeasti rumaksi. Mutta mutta, oon kuullut ja lukenut tästä lähinnä positiivisia kommentteja... Ehkä Guccin sametti on jotain tosi laadukasta? 😅 En kuitenkaan ikinä ottaisi niin suurta riskiä, että olisin valmis maksamaan lähellekään sitä summaa, mitä laukku maksaa uutena. Toivottavasti nää sametti-ihanuudet menevät muutaman vuoden kuluttua pois muodista, jolloin ehkä raaskisin poimia omani Vestiairesta tai eBaysta murto-osahintaan alkuperäisestä.

Louis Vuitton Neverfull, Roses (2009 erikoismallisto)
Päästään Vuittoneihin. Jos pitäisi valita LV:ltä kaksi ehdotonta suosikkiani, ne olisivat multa jo löytyvä Alma PM vernis-nahassa sekä tää Stephen Sprousen suunnittelema Neverfull Roses! Toi kuviointi on niin ihana! Mun kaverilla on pari Neverfullia, joita oon aina vähän kuolaillut. Jokin aikaa sitten sain mallailla toista olalla kun mietiskelin, olisiko se kaverilta löytyvä MM-koko sopiva myös mun pituiselle (177cm) muikkelille. Olin ollut harkinnoissani MM:n ja GM:n välillä, mutta kaverin laukkua testailtuani hylkäsin sen suuren GM:n välittömästi vaihtoehdoista. MM näytti just sopivalta! Roses -erikoisversion löytämistä vaikeuttaa "hieman" se, että kyseinen laukku on kohta jo lähes kymmenen vuoden takaisesta mallistosta peräisin. Silloin tällöin niitä näkyy myynnissä, mutta hyväkuntoisesta, saati uudenveroisesta laukusta pyydetään usein aika hurjia summia. Elättelen toivoa, että vielä joskus vastaan tulee Neverfull Roses, jonka myyjä ei ole tajunnut lisätä hintaan ekstraa keräilyharvinaisuudesta. 😉

Louis Vuitton Keepall 45 tai 50, monogram tai macassar
Tää on eniten harkinnassa ensi vuoden laukkuostokseksi. Toukokuussa on tiedossa viikonloppureissu Amsterdamiin, joten ehkäpä sieltä tämmöinen tuliaiseksi...? 😍 Tosin käsittääkseni varsinkin tuo Macassar-versio, jossa monogram-kanvaasi on yhdistetty mustiin nahkaosiin, on usein hieman kiven alla liikkeistä. Tykkään myös tavallisesta monogram-Keepallista jossa on klassiset vaaleat nahkaosat, mutta tuo musta väri olisi varmasti turvallisempi. Värin lisäksi mietityttää tietenkin laukun koko. Macassaria saa vain koossa 45 ja 55, tavallista monogrammia aina 60:een asti. Oon melko varma että mun käyttöön sopisi parhaiten joko 45 tai 50, sillä haluaisin sellaisen koon, joka on näppärä sekä kaiken pituisilla reissuilla että välillä myös arjessa. Koot 55 ja 60 olisivat aivan liian valtavia arkikäyttöön. Näitä pitäisi päästä mallailemaan, siten se mulle oikea koko varmasti selviäisi!

diorama

Dior Diorama WOC hopeisena
Oi vitsi! En jotenkin osannut kuvitella, että hopeinen laukku alkaisi kiinnostaa mua, mutta niin vaan kävi kun törmäsin tähän Dioramaan - joka ei itseasiassa edes mallinsa puolesta ollut mua erikoisemmin kiinnostanut. Käykö kenellekään teistä koskaan niin, että kun kaksi sun "meh eipä kiinnosta" asiaa yhdistetään keskenään, alkaakin ykskaks houkutella kummasti? Hopeista Dioramaa on sekä kultaisin että hopeisin metalliosin myynnissä, mutta kultafriikkinä haluisin ehdottomasti ensin mainitunlaisen. Dior WOC (wallet on chain) maksaa monta sataa euroa vähemmän kuin clutch-versio, joka ei loppujen lopuksi ole kovin paljon wocia suurempi, joten ehdottomasti valitsisin tuon hieman pienemmän laukun. Mulle riittää usein, että laukkuun mahtuu puhelin, avaimet, huulirasva ja tarpeelliset kortit.

laukut2

Louis Vuitton Speedy 30 tai 35, damier ebene
Jos luulitte, ettei mun listalta löytyisi LV:n Speedyä, erehdyitte. 😈Speedy on LV:n suosituimpia (ellei jopa se kaikkein suosituin?) ja ikonisimpia laukkumalleja, ja itse tykkään siitä erityisesti tummana damier ebene -versiona. Ja olkahihnalla tietty, kun kerran sellainen vaihtoehto on olemassa! 

Louis Vuitton Eva pochette, monogram
Eva pochettea ei ole valmistettu enää vuoteen tai pariin, joten ainoa vaihtoehto on käytetyn osto. Se ei mua toki haittaa. Tämmöset pikkulaukut on mun jokapaikan laukkuja, kun lähtee jonnekin eikä tarvitse mukaan muuta kuin puhelimen, avaimet ja lompakon. Toisaalta mulla on samasta kokoluokasta jo joitakin laukkuja, joten voi olla, että Eva jää jatkossakin vaan ihailun tasolle. 

Louis Vuitton Noé, damier azur
Yksi vaaleakin laukku Vuiskalta eksyi tähän listalle. Damier Azur -kanvaasi sopii mielestäni parhaiten kesään, ja kesäinen on myös tuo Noén bucket bag -pussukkamalli. Alunperin Noé on muuten valmistettu shampanjapullojen kanniskelua varten! Ihana laukku tämäkin, mutta vähän siinä rajalla, onko mun järkeä hankkia sitä välttämättä ikinä. Ehkä loppujen lopuksi ei. Arkailen vaaleita laukkuja kun en ole sellaisia ikinä omistanut, joten luultavasti aloitan nyt siitä beigestä nahkalaukusta ja mietin sen jälkeen, onko uskallusta toiseen vaaleaan laukkuun. 

Mansur Gavriel Circle bag
Mansur Gavrielilla on paljon laukkuja joista oon ensinäkemällä pitänyt, mutta innostus on sitten aina hiipunut jonnekin. Esimerkiksi pari vuotta sitten Mansur Gavrielin suosioon singonnut Bucket bag oli pitkään haaveissani, mutta sitten jotenkin kyllästyin. Samoin on käynyt mm. Sun bagin ja Lady bagin kohdalla. Ehkä laukut ovat jopa liiankin minimalistisia mulle, ottaen huomioon mikä harakka ja pienten yksityiskohtien fiilistelijä oon yleisesti? Sen sijaan Circle bagissa on sitä jotain! Pyöreydestä tulee mieleen etäisesti Chloén Drew, mutta MG:n Circle on arkisempi ja simppelimpi nahkaisine hihnoineen. Värejä on vaikka mitä aina mustasta konjakinruskeaan ja vaaleanpunaiseen, mutta ehkä musta on se paras versio tästä. Mansur Gavriel ei ehkä ole enää niin supersuosittu, sillä käytettynä merkin laukkuja saa välillä suorastaan halvalla.

Mulberry Mini Bayswater reppu (tai muu vastaava simppeli nahkareppu)
Reppu on käytännöllisen ihmisen valinta, mutta mä en ilmeisesti sellainen ole, kun omistan kymmeniä laukkuja ja vaan yhden repun. Se ei johdu siitä, ettenkö olisi yhtään reppuihminen, vaan siitä, että omaan makuuni sopivaa reppua on lähes mahdotonta löytää. Yleensähän reput ovat polyesteria tai muuta "järkevää" materiaalia joka kestää hyvin tuulen ja tuiskeen, mutta mä en vaan liiaksi välitä sellaisista. Mulla oli Kånken pari kesää sitten, kunnes reppu likaantui metsäpolulla ja pesin sen koneessa. Ei olisi pitänyt, väri "vähän" kärsi. 😟Nyt reppu on viininpunaisen sijaan pikemminkin "oksennuksenpunainen". Sittemmin ostin Marimekon Pisaroi -repun alesta, jota käytän aina silloin tällöin. Reppu on heti järkevämpi valinta jos raahaa läppäriä mukana, tai jos on menossa ruokakauppaan ja haluaa jättää kädet vapaaksi kauppakasseja varten. En ole kuitenkaan täysin tyytyväinen mun Marimekon reppuun. Se on aika lötkön mallinen ja puuvillakangaskin on jo aavistuksen kulahtamaan päin. Eniten tykkäisin nahkarepusta! Koska viime vuosina repuista on tullut trendikkäitä, niitä löytyy vähän merkiltä kuin merkiltä nykyään. Lähimmäs mun reppuihannetta pääsee Mulberryn mini Bayswater, mutta siinäkin on yksi huono puoli: minikokoisuus! Siis miksi ihmeessä noin kauniista repusta ei ole voitu tehdä myös normaalin kokoista versioita, vaan pelkkä mini? 

Prada Saffiano Tote ja Saint Laurent Chyc, violetti ja vihreä
Pradalla ja Saint Laurentilla löytyy vanhemmista mallistoista ihan täydelliset kirkkaat vihreän ja violetin värit! Ideaalia olisi, jos Pradan Saffiano Tote löytyisi vihreänä tai violettina, ja sitten siinä toisessa jäljelle jäävässä värissä Saint Laurentin Chyc. Chycistä on olemassa monia kivoja laukkumalleja; juhlava clutch, kätevä pieni crossbody, iso olkalaukku... kaikissa niistä on hyvät puolensa, mutta ehkä crossbody on kuitenkin se, jolle eniten tulisi käyttöä.

metis

Louis Vuitton Metis 
Niin ihana, niin kiven alla. Tää laukku on kuuleman mukaan jatkuvasti loppu LV:n liikkeissä, sillä kaikki itseni mukaan lukien haluaisivat saada sen näppeihinsä. Yksi harvoja laukkuja joita en näe itseäni ostamassa käytettynä, sillä juuri vaikeasta saatavuudesta johtuen käytettyjen Metis-laukkujen hinnat ovat pääsääntöisesti huomattavasti kalliimpia kuin upouusien! Tässä olis todella hyvänkokoinen, kaunis arkilaukku, mutta vaikuttaa kovin epätodennäköiseltä että tätä saisi ainakaan kovin pian napattua.


lv neonoe kimono
Louis Vuitton NéoNoé ja Louis Vuitton Kimono
Oon aivan ihastunut näihin LV:n laukkuihin, joissa klassinen monogram-kanvaasi on yhdistetty mustiin nahkaosiin! Niin skarpinnäköinen look. Kimono -laukun valmistus on lopetettu, joten se pitäisi metsästää käsiinsä second handina, mutta NéoNoé sen sijaan on melko tuore laukkumalli Vuittonin valikoimassa. Se onkin todennäköisempi vaihtoehto mun laukkukokoelmaan kuin aiemmin postauksessa mainittu Noé vaaleana damier azur -kuosisena. Tumma väri on aina varma valinta!

lauk1

Nyt seuraa tiedotus. Vaikkei ehkä siltä vaikuta, en tapaa hankkia laukkuja mitenkään extempore, vaan vasta pitkän haaveilun ja harkinnan jälkeen. Yleensä näitä ostoksia ehtiikin harkita todella kauan, sillä suosin käytettynä ostamista miltei poikkeuksetta aina. Usein tietyn laukkumallin löytämistä tietyssä värissä ja vieläpä omaan budjettiin sopivassa hinnassa saa odotella kuukausia tai jopa vuosia. Yksi suosikkini on Miu Miun cat-print clutch, joka valloitti mut heti kun se esiteltiin catwalkilla vuonna 2010, mutta jonka löysin käytettynä eBaysta vasta 2014-15 vaihteessa. Kannatti odottaa. 😉 Mua ei kiinnosta hetken it-laukut, enkä välitä siitä jos tulen ostaneeksi jo muodista poistuneen laukkumallin - kunhan itse tykkään.

Moni ei myös alkuunkaan ymmärrä tämmöstä hömpötystä, miksi joku viitsii hamstrata useita kalliita laukkuja, kun perus repullakin pärjäisi ja se olisi vieläpä käytännöllisempi. Sanon suoraan, että onhan sitä viisaampiakin asioita, joihin rahojaan voi kuluttaa. 😉 Jokin niissä laukuissa on vaan jo nuoresta asti mua viehättänyt, ja siksipä aina satunnaisesti tulee hankittua jotain uutta "kokoelmaan". Ei mulla nyt sentään ole tarkoituksena keräillä laukkuja kuin postimerkkejä konsanaan, vaan jossain se raja mullakin menee, kuinka monelle laukulle löytyy järkevästi käyttöä. Tällä hetkellä pidän kaikista laukuistani, ja käytän kaikkia. Joitakin enemmän, joitakin vähemmän. Vaikka nyt mikään laukku ei kyllästytä, on kiva tietää että jos myöhemmin niin käy, on aika helppo myydä laukkuja eteenpäin ja saada niistä kelpo rahat. Mulla on pitkälti "turvallisia" merkkejä, joiden arvo säilyy hyvin ja jopa nousee, jos laukku on "hyvin pidetty".

Joku törsää matkoihin, joku sisustaa, joku haluaa autonsa kaikilla lisämausteilla, joku roikkuu baareissa monet viikonloput, mä tykkään laukuista. Ei kai siinä sen ihmeempää, kuin että huvinsa kullakin? Ilmeisesti en ole tarpeeksi hullu jotta huvini olisivat halpoja, saati idiootti joka porskuttaa ilmaispassilla. 😉Mulla ei ole autoa, ostan tarjouksesta aina kun mahdollista, oon pakkomielteinen ruokahävikin välttelyssä, enkä notku baareissa, saati edes ravintoloissa tai kahviloissa muuten kuin hyvin harvoin. Pitäähän sitä muuten järkevähköä kulutusta kompensoida jollain hölmöllä paheella. (No joo, ei pidä, mutta hei, miksei?)

lauk2

Välillä ärsyttää, kun niin helposti ollaan leimaamassa pinnalliseksi bimboksi, jos satut tykkäämään kauniista laukuista, kengistä tai mistä ikinä. Mä en suostu ähtäytymään siihen pinnallisuuden lokeroon, sillä mielestäni pinnallisuus on sitä, että arvottaa kanssaihmisiä täysin toisarvoisten seikkojen, kuten pukeutumisen tai automerkin perusteella. Mua ei kiinnosta paskaakaan, mitä muilla on päällään, keikkuuko olalla Chanel vai kangaskassi, mitä kukakin tienaa ja niin edelleen. Se on kaikista vähäpätöisintä, turhinta ja epäkiinnostavinta tietoa mulle, kun tutustun uuteen ihmiseen tai mietin, kenen kanssa kaveerata. Pinnallisen sijaan suostun kyllä häpeilemättä olemaan pikkusen turhamainen. Turhamaisuus ja pinnallisuus ovat ehkä termejä, jotka helposti sekoittuu keskenään, mutta mua aina sairaasti häiritsee, kun joillekkin pelkkä laukku- yms. hömppäintoilu on pinnallisuutta pahimmillaan. Pinnalliset ihmiset ovat usein aika ikäviä ihmisiä, turhamaiset lähinnä hölmöjä ostopäätöksineen. 😉😉

Ja ainiin! Näähän oli vaan laukkuja, joista pidän, mutta ei mulla ole suunnitelmissa hamstrata näitä kaikkia. En nimittäin tarvitse tuollaista laukkumäärää jo sen olemassaolevan valikoimani jatkeeksi. 😂 On pari laukkua, jotka on ehkä ensi vuoden juttuja jos hyviä diilejä tulee vastaan, mutta sitten taas esim. Chanelit ja Diorit tuntuvat tällä hetkellä aika kaukaisilta haihatuksilta. Ja jossain vaiheessa varmasti tulee se hetki, kun tämmöset huuhaahömpötykset jää täysin taka-alalle, ja arkeen astuu  mukaan asuntolainat ja muut aikuisten jutut.  Se on täysin fine. 😊

lauk3
Postauksen kuvat: Pinterest, brändien nettikaupat, Zalando

// Just a long list of bags that I would like to add in my collection anytime! 

Urban Decay Naked -luomiväripaletit

IMG_7444
Ostin mun ekan Urban Decayn luomiväripaletin muistaakseni 2015, eli useampi vuosi sitten. Siihen aikaan UD:n Naked -paletit olivat super hypetettyjä, ja pitihän munkin päästä lopulta kokeilemaan sellaista. En ollut pahemmin käyttänyt luomivärejä aiemmin; vaikka joitakin paletteja ja yksittäisiä värinappeja olin omistanut, ne jäivät yleensä enemmän ja vähemmän käyttämättä. Aina luomiväreissä oli jotain vikaa: joko väri ei levittynyt hyvin, se ei kestänyt muutamaa tuntia kauempaa luomilla tai sitten vaan värivalinnat osoittautuivat hudeiksi. Usein luomiväripaleteissa on 1-2 kivaa, neutraalia värinappia, ja loput sitten jotain outoja värikkäitä sävyjä. Jotenkin vieroksun hirveästi kaikenlaisia pinkkejä, sinertäviä ja vihreitä luomivärejä, vaikka muiden meikeissä ne usein näyttävätkin kivoilta. 

IMG_7450

IMG_7467
UD:n paleteissa mua kiinnosti ennen muuta sävyt, joista yksikään ei ollut huono omaan makuuni. Valitsin ekaksi paletiksi Naked 2:n, josta löytyy suht viileitä sävyjä beigestä ruskeaan, harmaaseen ja mustaan. Tätä on tullut käytettyä! Ainoa väri, johon en ole tainnut koskeakaan, on tuo musta. 😁Vaaleat sävyt Verve ja Bootycall ovat olleet eniten käytössä, mutta myös Half baked, Snakebite, Suspect ja Busted ovat ihania!

IMG_7469
Tämän paletin ansiosta innostuin luomiväreistä silmämeikissä, ja aika harvoin tulee nykyään meikattua niin, etteikö ainakin jotain vaaleaa luomiväriä olisi sudittuna luomille. Valitettavasti en ole vieläkään mikään meikkitaiteilija taidoiltani, mitä tulee luomivärien käyttöön - se klassinen banaanivarjostus on vaan niin perkeleen hankala. Yleensä sudin tummaa väriä epämääräisesti luomen sivuun, enkä todellakaan mihinkään luomivakoon, kuten oikeaoppisesti kuuluisi. Ehkä mulla on vääränlainen sivellin, kun en vaan tunnu onnistuvan? 😂Pitäisi joskus ilmoittautua jonnekkin meikkikurssille, jossa kädestä pitäen näytettäisiin banaanivarjostuksen teko.

IMG_7462
Kesällä päätin hommata vanhan paletin kaveriksi toisen, ja kun Urban Decayhin olin jo haksahtanut, oli helppo päätös pitäytyä tutuissa ja turvallisissa Nakedeissa. Feel Uniquen supertarjouksesta nappasin Naked 3:n jossa on vaaleanpunertavia, hieman hempeämpiä sävyjä. Täytyy sanoa, tämä paletti on ollut vähän pettymys! Värit vaikuttivat kivoilta, mutta ne eivät ole läheskään niin pigmenttisiä kuin kakkos-paletissa. Iso miinus. Käytän Naked 3 -palettia satunnaisesti, mutta saattaa olla, että jossain vaiheessa se vaihtaa omistajaa. Etenkin, kun oon löytänyt suurimman suosikkini...

IMG_7470
...nimittäin paletin, josta koko Naked-luomivärivillitys sai alkunsa, ja jonka tuotanto on valitettavasti päätetty lopettaa: Naked ykkönen! Kun Urban Decay julkaisi Instassa tiedon, ettei tätä suorastaan kulttimainetta nauttivaa palettia enää aiota valmistaa, tuli kiire hankkia omani. Palettia on ihan hyvin vielä kaikkialla myynnissä, mutten halunnut ottaa riskiä, etten koskaan ehdi kokeilla tätä. Ja voi vitsi, sävyt ovat niin kivoja että harmittaa jo nyt, ettei tätä enää tulevaisuudessa saa niin vaan käsiinsä. Värinapit ovat todella, todella pigmenttisiä, sävyt ovat super kauniita (lemppareitani ovat Sidecar, Sin, Half baked, Toasted ja Darkhorse) ja onhan tuo samettinen palettikin aika ylellinen metallikuoreen verrattuna. Nää on tietysti makuasioita, mutta jos jotakin palettia suosittelisin kokeilemaan, niin ekaa Nakedia!

IMG_7476

Naked-luomivärien plussat tiivistettynä: värit eivät varise eivätkä karkaa luomelta päivän kuluessa, sävyt (pl. se kolmas paletti, murr..) ovat todella pigmenttisiä, ja riittoisasta paletista on iloa useammaksi vuodeksi jopa päivittäisessä käytössä. 

Miinukset: Ainoa huono puoli on hinta, joka vaihtelee Suomessa n. 50-55 euron välillä per paletti. Ite oon ostanut omani aina jostain tarjouksesta, enkä ole koskaan pulittanut yli neljääkymppiä. 😉

Ootteko jo kokeilleet näitä paletteja? 😊

Lancômen adventtikalenteri edullisesti Booztilta!

lancome

Iltaa! Sen verran hyvän tarjouksen bongasin, että piti ihan tänne blogiin asti tulla vinkkaamaan. Jos kosmetiikkaa sisältävät joulukalenterit kiinnostaa, Booztilta saa nyt tosi edullisesti Lancômen kalenterin*! 😉 Vielä tänään eli 11.11. sunnuntaina Booztilla saa 20% alen tiettyjen merkkien kosmetiikasta, ja mukana on myös tuo Lancôme. Normaalisti kalenterin hinta on Booztilla 77,90€, alessa reilut 62€. Ja vielä jos kassalla muistaa hyväksyä 10% tervetuloa-koodin käyttöön, hinnaksi jää n. 56 euroa! Vink vink, muualla (Stocka, Sokos jne) tismalleen sama kalenteri maksaa 120 euroa, eli nyt sen saa yli puolet halvemmalla. Kalenteriin sisältyvien 24 tuotteen arvoksi on ilmoitettu kolmisensataa, joten aika hyvään hintaan on mahdollisuus testata Lancômen meikkejä ja ihonhoitutuotteita, jos ne kiinnostaa. Suurin osa ylläreistä näyttää olevan minikokoisia, mutta mahtuu mukaan myös normaalikokoinen ripsiväri. 😊

*mainoslinkki

Promenade

prada_1

Klikkailin jo kesällä omakseni tämän Pradan ihanuuden Vestiaire  Collectivesta, mutta jostain syystä blogipostausta en meinannut saada aikaiseksi. Kuvatkin ehtivät pyöriä raw-tiedostoina lähemmäs kuukauden työpöydällä, ennen kuin äsken ryhdistäydyin ja editoin ne valmiiksi. Ehei, ulkona ei todellakaan ole enää noin valoisaa ja värikästä! 😖

Jossain vaiheessa aloin kaipailla laukkukokoelmaani lisäystä crossbody-mallisista laukuista, jotka ovat pieniä, muttei kuitenkaan aivan minikokoa. Toisin sanoen, tilaa pitäisi löytyä vähän muullekin kuin puhelimelle, lompakolle ja avaimille. Selailin aikani vaihtoehtoja, bongasin Net-A-Porterilla näppärännäköisen Prada Promenade -laukun ja aloin stalkata kyseistä laukkumallia Vestiairessa. Ei mennyt kauaakaan, kunnes vastaan tuli kivannäköinen keltainen Promenade. Pieni hintaneuvottelu italialaisen myyjän kanssa ja laukku lähti mulle lopulta n. 360 eurolla, kun ostohetkellä sattui olemaan voimassa 10% alekoodikin.

Pro tip: jos mahdollista, kannattaa ajoittaa Vestiairen shoppailut niin, että on tuollainen 10% alennus voimassa. Tarjouksia on suht usein, ja vaikka tuollainen 10 prossaa voi kuulostaa pieneltä alelta, se kuitenkin tuntuu ihan mukavasti satojen eurojen ostoksessa. Ja jos joku teistä järkyttyi tota käytetyn laukun hintaa, niin vertailuna uusi Promenade olisi kesällä maksanut Net-A-Porterilla 1390€. Sittemmin Pradan hinnat ovat tosin nousseet tuntuvasti, ja korotuksen jäljiltä Promenade näyttäisi maksavan tällä hetkellä n. 1500-1600€ ostopaikasta riippuen. Huh huh. 😳 

Toinen pro tip: Jos tykkäät väreistä, usein värikkäitä laukkuja saa käytettynä huomattavasti parempaan hintaan kuin klassisia värejä mustaa, harmaata, beigeä jne. Mä pidän lähes kaikista maailman väreistä ja tykästyin tähän syksyisen keltaiseen laukkuun, mutta moni muu oli sen skipannut. Laukku oli ollut useamman kuukauden myynnissä, ja myyjä oli jo kertaalleen laskenut sen hintaa ennen kuin mä tein siitä oman tarjoukseni. Mun keltainen laukku oli suorastaan edullinen (jos niitä uusien laukkujen hintoja miettii), mutta esimerkiksi beigejä en ole nähnyt myytävän alle viidensadan.

prada_2

prada_4

prada_5

Laukku on ollut käytössä tosi kätevä! Siihen mahtuu kaikki tarpeellinen, hätätapauksessa jopa pieni sateenvarjo. Laukussa on erittäin näppäräksi suunniteltu sisäpuoli: löytyy kaksi isompaa osiota joiden keskellä on vetoketjullinen iso tasku, ja kaksi pientä taskua, joista toisessa on vetoketju. Laukku on helppo pitää järjestyksessä ja löydän sieltä melko nopsaan etsimäni. 

Ainiin, materiaali on jämäkkää saffiano-nahkaa, jonka pitäisi olla hyvin käyttöä ja kulutusta kestävää. Mun yhdessä ikivanhassa Korsin laukussa on myös käytetty saffianoa, ja se on kyllä säilynyt lähes uudenveroisena, kun pinta ei ole herkkä likaantumiselle, naarmuille tai sääolosuhteille.

prada_3

Mitäpä tykkäätte tästä pikkuisesta laukusta? Jos joku on Promenadea miettinyt, suosittelen! Tosi kätsy laukkumalli, toimii varmasti myös suuremmassa koossa.

// The latest bag purchase from Vestiaire Collective: Prada Promenade. Last summer I was searching for a practical crossbody bag, bumped into this Promenade model and started hunting it as  a secondhand version. Soon I found this yellow one from VC and got it! This small shoulder bag is very handy and I've been using it a lot lately. I managed to grab it for a fraction of the retail price, so also pricewise I'm super happy with this cute bag!