Ostin mun ekan Urban Decayn luomiväripaletin muistaakseni 2015, eli useampi vuosi sitten. Siihen aikaan UD:n Naked -paletit olivat super hypetettyjä, ja pitihän munkin päästä lopulta kokeilemaan sellaista. En ollut pahemmin käyttänyt luomivärejä aiemmin; vaikka joitakin paletteja ja yksittäisiä värinappeja olin omistanut, ne jäivät yleensä enemmän ja vähemmän käyttämättä. Aina luomiväreissä oli jotain vikaa: joko väri ei levittynyt hyvin, se ei kestänyt muutamaa tuntia kauempaa luomilla tai sitten vaan värivalinnat osoittautuivat hudeiksi. Usein luomiväripaleteissa on 1-2 kivaa, neutraalia värinappia, ja loput sitten jotain outoja värikkäitä sävyjä. Jotenkin vieroksun hirveästi kaikenlaisia pinkkejä, sinertäviä ja vihreitä luomivärejä, vaikka muiden meikeissä ne usein näyttävätkin kivoilta.
UD:n paleteissa mua kiinnosti ennen muuta sävyt, joista yksikään ei ollut huono omaan makuuni. Valitsin ekaksi paletiksi Naked 2:n, josta löytyy suht viileitä sävyjä beigestä ruskeaan, harmaaseen ja mustaan. Tätä on tullut käytettyä! Ainoa väri, johon en ole tainnut koskeakaan, on tuo musta. 😁Vaaleat sävyt Verve ja Bootycall ovat olleet eniten käytössä, mutta myös Half baked, Snakebite, Suspect ja Busted ovat ihania!
Tämän paletin ansiosta innostuin luomiväreistä silmämeikissä, ja aika harvoin tulee nykyään meikattua niin, etteikö ainakin jotain vaaleaa luomiväriä olisi sudittuna luomille. Valitettavasti en ole vieläkään mikään meikkitaiteilija taidoiltani, mitä tulee luomivärien käyttöön - se klassinen banaanivarjostus on vaan niin perkeleen hankala. Yleensä sudin tummaa väriä epämääräisesti luomen sivuun, enkä todellakaan mihinkään luomivakoon, kuten oikeaoppisesti kuuluisi. Ehkä mulla on vääränlainen sivellin, kun en vaan tunnu onnistuvan? 😂Pitäisi joskus ilmoittautua jonnekkin meikkikurssille, jossa kädestä pitäen näytettäisiin banaanivarjostuksen teko.
Kesällä päätin hommata vanhan paletin kaveriksi toisen, ja kun Urban Decayhin olin jo haksahtanut, oli helppo päätös pitäytyä tutuissa ja turvallisissa Nakedeissa. Feel Uniquen supertarjouksesta nappasin Naked 3:n jossa on vaaleanpunertavia, hieman hempeämpiä sävyjä. Täytyy sanoa, tämä paletti on ollut vähän pettymys! Värit vaikuttivat kivoilta, mutta ne eivät ole läheskään niin pigmenttisiä kuin kakkos-paletissa. Iso miinus. Käytän Naked 3 -palettia satunnaisesti, mutta saattaa olla, että jossain vaiheessa se vaihtaa omistajaa. Etenkin, kun oon löytänyt suurimman suosikkini...
...nimittäin paletin, josta koko Naked-luomivärivillitys sai alkunsa, ja jonka tuotanto on valitettavasti päätetty lopettaa: Naked ykkönen! Kun Urban Decay julkaisi Instassa tiedon, ettei tätä suorastaan kulttimainetta nauttivaa palettia enää aiota valmistaa, tuli kiire hankkia omani. Palettia on ihan hyvin vielä kaikkialla myynnissä, mutten halunnut ottaa riskiä, etten koskaan ehdi kokeilla tätä. Ja voi vitsi, sävyt ovat niin kivoja että harmittaa jo nyt, ettei tätä enää tulevaisuudessa saa niin vaan käsiinsä. Värinapit ovat todella, todella pigmenttisiä, sävyt ovat super kauniita (lemppareitani ovat Sidecar, Sin, Half baked, Toasted ja Darkhorse) ja onhan tuo samettinen palettikin aika ylellinen metallikuoreen verrattuna. Nää on tietysti makuasioita, mutta jos jotakin palettia suosittelisin kokeilemaan, niin ekaa Nakedia!
Naked-luomivärien plussat tiivistettynä: värit eivät varise eivätkä karkaa luomelta päivän kuluessa, sävyt (pl. se kolmas paletti, murr..) ovat todella pigmenttisiä, ja riittoisasta paletista on iloa useammaksi vuodeksi jopa päivittäisessä käytössä.
Miinukset: Ainoa huono puoli on hinta, joka vaihtelee Suomessa n. 50-55 euron välillä per paletti. Ite oon ostanut omani aina jostain tarjouksesta, enkä ole koskaan pulittanut yli neljääkymppiä. 😉
Ootteko jo kokeilleet näitä paletteja? 😊