Laukkuesittelyä luvassa!
Ruotsalaisbrändi Totemen T-lock on laukku, josta on jo tullut tovi jos toinen haaveiltua. Monta kertaa oon melkein jo napannut T-lockin Vestiaire Collectivesta omakseni käytettynä, mutta ainakin yhteen otteeseen kyseiset laukut menivät todella nopeasti kaupaksi, joten siinä sitten tarjoukseen myyjän vastausta odotellessa jäi aina lopulta nuolemaan näppejään. Joidenkin Vestiairessa näkemieni laukkujen kohdalla taas epäilytti, olivatkohan ne ylipäätään aitoja. No, lopulta tänä kesänä sain napattua T-lockin edukkaasti vähän yllättävästä nettikaupasta, nimittäin Booztilta! Booztille on jossain vaiheessa tänä vuonna ilmestynyt Toteme merkkivalikoimaan. Toisin kuin vaikka Stockmannilla, Booztilta löytyy onneksi Totemen vaatteiden lisäksi myös laukkuja!
Mä kotiutin tämän karvapintaisen laukun liki 60% alennuksella. Alunperin olin itse asiassa jo tilannut T-lockin tummanruskeana tavallisella nahkapinnalla, mutta päädyin palauttamaan sen. Tavallinen nahkapinta tässä laukussa ei oikein vakuuttanut - sen vaan tiesi heti laukun nähdessä, että tällainen materiaali tulee naarmuuntumaan aivan järjettömän herkästi laukkua käyttäessä. Onneksi sitten myöhemmin bongasin tällaisen karvapintaisen T-lockin kauniissa viininpunaisessa värissä. Alehintakin oli halvempi, vaikka lähtöhinta oli paljon korkeampi kuin siinä tavallisessa sileäpintaisessa nahkalaukussa.
Totemen sivuilla kerrotaan laukusta näin:
"Sculptural clutch named for the signature T-lock closure. Made in Italy from pony hair-effect leather with refined lines and soft curves, it can be carried nestled in the hand or worn across the body using the detachable strap."
Laukku on yllättävän tilava! Ulkoa näyttää aika pieneltä, mutta sisään mahtuu aika paljon tavaraa, jopa pieni 0,33 l vesipullo tai pieni sateenvarjo tarvittaessa. Säädettävässä hihnassa pituus ei ihan riitä mun pituiselle (177 cm) järkevästi crossbodyksi, mutta olalla tätä on ihan hyvä kantaa.

Aivan mahtava löytö! Nyt on taas yksi haavelaukku ruksittu toivelistalta. 😇😅 Tämä on myös ihanan spessu tuon erilaisen pintamateriaalin johdosta. Oon käyttänyt laukkua jo monta kertaa, eikä ainakaan vielä ole tullut mitään osumaa tuohon karvaan.
Tällaista laukkua uskaltaa surutta käyttää myös Helsingissä yksin liikkuessa, kun ei ole näkyviä, tunnistettavia logoja. 😂