Keepall 45 Macassar

IMG_8923

Hellurei! Huomasin läppärin työpöytää siivotessa, etten oo vieläkään postannut laukusta, joka mulla on ollut kohta jo lähemmäs puoli vuotta. No, ainakin nyt on jo monipuolisesti käyttökokemusta kertynyt. 😉 Mun oli tarkoitus ostaa viime keväänä Amsterdamin reissulta klassinen Louis Vuittonin Keepall -laukku, mutta putiikkien jonot nähtyäni muutin mieleni. PC Hoofstraatin liikkeessä mahtui hyvin kiertelemään ja katselemaan, mutta myyjältä palvelua saadakseen olisi pitänyt odotella puolisen tuntia. De Bijenkorfin ostoskeskuksessa puolestaan oli niinkin järjetön ruuhka, että sisäänkäynnin ulkopuolella oli toistakymmentä metriä jonoa. Nou thänks! Lisäksi mä olin päättänyt kelpuuttaa vain Macassar-kuosisen Keepallin, mutta se oli ainakin tuolloin keväällä sen verran suosittu, että monissa liikkeissä myytiin pääasiassa ei-oota. Jonotus olisi siis saattanut olla aivan turhaa ajanhukkaa. 

IMG_8899

Reissun jälkeen aloin stalkata laukkuja eBaysta, Designer Vintagesta ja Vestiaire Collectivesta. Ja vitsi mikä tuuri kävikään, kun vain muutama viikko Hollannin matkan jälkeen sain napattua itselleni Keepallin Vestiairesta uudenveroisena, mutta useita satoja euroja "edullisemmin" kuin mitä hinta olisi ollut liikkeessä! Laukun mukana ei tosin tullut siihen kuuluvaa matkalaukkutagia, mutta se ei haitannut ollenkaan. Mulla on jo yksi pinkki Mulberryn tagi, eikä tylsälle mustalle ollut pienintäkään tarvetta.

Laukku on kokoa 45, eli pienin Keepall-sarjan laukuista. Vertailin aika kauan, pitäisikö valita 45 vai 55, mutta päädyin tuohon pienempään. Neljävitonen on monikäyttöisempi, sillä se ei ole liian iso vaikka kaupunkikierroksella olalla raahattavaksi, mutta mahduttaa silti tosi paljon tavaraa sisäänsä ja menee takuuvarmasti kaikkien lentoyhtiöiden käsimatkatavaroissa. Ilmeisesti myös Keepall 55 pääsääntöisesti hyväksytään lennoilla, mutta se hipoo jo selvästi maksimimittoja käsiksissä. Se olisi myös aika kömpelö möhkäle mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin matkakassina, mutta toisaalta ei kuitenkaan tarpeeksi suuri, että sillä pärjäisi vaikka viikon reissussa - tartteisi siis joka tapauksessa erillisen matkalaukun.

IMG_8897

IMG_8901

Kevään jälkeen Keepallista on tullut luottokassi kaikenlaisilla ja kaiken pituisilla reissuilla, joten ei lainkaan hutiostos! Viikonloppureissuilla tämä riittää hyvin ainoaksi laukuksi, sillä mukaan saa pakattua helposti isohkon kosmetiikka-arsenaalin, useamman vaatekerran, vaihtokengät, sateenvarjon ja luettavaa. Läppärikin mahtuu sekaan pienellä järjestelyllä. LV:n kanvaasilaukkujen laadukkuudesta oon vakuuttunut jo kauan sitten, mutta täytyypä taas hehkuttaa, miten ihanan kestävä materiaali onkaan kyseessä! Laukku ei ole ollut moksiskaan vesisateesta tai sen päälle kuohuneesta limsapullosta, ja kaikenlaisen pölyn ja liankin voi vaan helposti pyyhkiä pois. Parasta on tietysti keveys: vaikka laukku on iso, se ei paina tyhjänä about yhtään mitään.

Tykkään myös LV:n klassisesta monogrammista beigeillä vachetta-nahkaosilla, mutta halusin ehdottomasti reissukassiksi mieluummin Macassar-version, jossa on mustat nahkaosat. Vaalea nahka on niiiiin arka materiaali varsinkin alkuun ennen patinoitumista, enkä ite jaksaisi alkaa varoa esim. vesiroiskeista mahdollisesti jääviä jälkiä. Mustat kahvat tekee laukusta tosi huolettoman. Bonusta hopeisista metalliosista, joiden ansiosta Keepall Macassar on melko erityinen mun laukkukokoelmassa - mulla on tän lisäksi kai vain yhdessä laukussa hopeanväriset metalllit, kaikki muu on kultaa. 😁

IMG_8927

IMG_8886

Joulukalentereista kiinnostavin

mac advent calendar
Postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä


Vaikka on vasta lokakuu, joulun lähestyminen on tuskin jäänyt keneltäkään huomaamatta. Kaupoissa on ollut myynnissä jo useamman viikon ajan joulukalentereita ja -konvehteja, ja eri nettikauppojen uutiskirjeet suorastaan tursuavat joulua. Mun puolesta joulurummutuksen voisi jättää marraskuulle, mutta noh, tällä mennään. 😉

Kosmetiikkaa sisältäviä adventtikalentereita on vuosi vuodelta enemmän, valikoimaa on varmasti jo kymmenittäin ellei sadoittain! Monilta brändeiltä Armanista Biothermiin, Estee Lauderiin, Lancomeen, Lushiin, Maybellineen, Nyxiin, The Body Shopiin, Tom Fordiin ja YSL:ään löytyy tänä vuonna tuotevalikoimasta joulukalenteri, samoin useilta kosmetiikkaa myyviltä nettikaupoilta kuten Kicksiltä, Look Fantasticilta, Lykolta, Net-A-Porterilta ja Harrodsilta. Kosmetiikkakalentereihin kätkeytyy pääasiassa meikkejä ja ihonhoitotuotteita, joista osa on normaalikokoisia myyntipakkauksia ja osa minikokoisia tuotenäytteitä. Hinnat vaihtelevat suunnilleen viidestäkympistä jopa satoihin euroihin. Kalleimmat näkemäni ovat Armanin ja Harrodsin kalenterit, jotka maksavat 300 euroa!

Mikään edellä listatuista ei mua ainakaan tänä vuonna sykähdyttänyt, mutta sitten viime viikonloppuna törmäsin Instagramissa Macin adventtikalenteriin*. Tutustuin kalenterin sisältämiin tuotteisiin, googlailin mitä ne maksaisivat erikseen ostettuina ja katsoin vielä Youtubesta muutamat unboxing-videot. Parin päivän harkinnan jälkeen olin vakuuttunut, että jos jonkin kalenterin hommaan, niin ehdottomasti Macin! Lisäsin sähköpostini Look Fantasticin odotuslistalle, sain henkilökohtaisen ostolinkin keskiviikkona ja tittiditii, tulinpa pistäneeksi kalenterin tilaukseen. En uskaltanut ohittaa tilaisuutta, sillä tiedän Macin kalenterin myyneen viime vuonna hyvin nopeasti loppuun. Luulenpa että olisi kevyesti jäänyt harmittamaan, jos olisin jäänyt ilman! Laskeskelin nimittäin ihan oikeasti "säästäväni" rahaa, jos ostan kalenterin. Todella monet kalenterin tuotteista on mulle jo entuudestaan tuttuja, ja ostan niitä muutenkin. Jos voin saada 300 euron edestä itselleni erittäin mieluisaa Macin kosmetiikkaa maksamalla kalenterista 150 euroa, why not? Vähän tyyrishän se on kertasijoituksena, mutta ainakin omalla kohdallani kelvollinen diili. Ensi vuonna ei varmaan tarvitse hommata mitään meikkivoidetta kummempaa, sillä kalenterista tulee niin kulmakarvageeli, ripsari, rajausväri, highlighter kuin nudehuulipunakin. Ja vaikka mitä muuta kivaa! 😊Erityisesti odotan, että pääsen testaamaan monien meikkitaiteilijoiden ylistämää silmänympärysvoidetta, hehe. Huomaa että ei ole enää mikään nuori tyttönen, kun jaksaa innostua jostain silmänympärysvoiteesta. Ehhh...

Sinänsä kosmetiikkakalenterit on musta aavistuksen epäilyttävä konsepti, jossa on isona riskinä tulla ostaneeksi turhaa ja kallista paskaa nätissä pakkauksessa vain, koska markkinakoneisto on aivopessyt meistä ainakin jokusen hinkuamaan yllätyksiä ja itsensä hemmottelua joulun alla... ja aina muulloinkin, kun siihen joku veruke löytyy. 😉 En ikinä hankkisi kalenteria ilman sisällön selvittämistä etukäteen. Joo, se siitä yllätyksellisyydestä, mutta en kaipaa lipastoni täytteeksi sellaisia puteleita ja purnukoita, joita en halua tai voi käyttää, saati että huvittaisi maksaa kymmeniä tai satoja euroja sellaisesta turhuudesta. Vaan jos vastaan tulee kalenteri, jonka luukuista tulen varmuudella löytämään monia entuudestaan tuttuja suosikkituotteitani, mikäpä jottei, jos pakkaus tulee halvemmaksi kuin yksitellen ostaminen. Tää on mun toimintalogiikka näiden aikuisten adventtikalentereiden suhteen. 😂

MAC advent calendar löytyy täältä*
Look Fantasticin oma, myöskin hyvin suosittu kalenteri täältä*

Inhokkisanoja part. 2

6

Yksi blogini luetuimpia tekstejä menneiltä vuosilta on tämä suomenkielen kamaluuksia perkaava postaus. Ajattelin jatkaa ärsyttävien sanojen listaamista! Niitähän nimittäin piisaa.

Parhautta
Olisi parasta, jos tätä sanaa ei käyttäisi enää kukaan. Edes minä, joka aivan varmasti olen siihen joskus sortunut.

Jauhenliha, enään, niimpä, viellä, erinlainen, kuullostaa...
Mun mielestä ketään ei saisi päästää peruskoulusta, ennen kuin osaa kirjoittaa ilman tällaisia virheitä. Lukihäiriöisille annettakoon anteeksi jos välillä lipsahtaa, mutta muutoin kyse on silkasta välinpitämättömyydestä. Sielu itkee verta, kun kielemme tekee kuolemaa, eikä ketään kiinnosta oikeinkirjoitus. Oma syntini on niimpä, vaikka tiedostan että se kirjoitetaan n:llä eikä m:llä. Asiateksteihin osannen kirjoittaa oikeaoppisesti, mutta rennompiin viesteihin lipsahtaa miltei aina niimpä, sillä niinhän se yleensä lausutaan. Niinpä on pirusti vaivalloisempi äänijänteille! Säästelenkin sitä lähinnä tilanteisiin, joissa on aiheellista päteä jostakin. Niinpä kuuluu lausua niin, että tupla-i:stä tulee vähintään quadro-i ja p-kirjain pärähtää, niiiin-Pä. 😁

Suodatin kahvi, ruis sämpylä, appelsiini mehu...
Välillä hävikkiruokasovellus ResQ:ssa törmää kaikenlaiseen. Ei, en ostaisi yllä mainittuja tuotteita, sillä kyllä, mulle yhdyssanoilla on paljonkin väliä.

Tahtotila
Tahdon vain pois täältä.

Miekkonen
Yhtä sietämätön kuin naikkonen. Se joka näitä termejä viljelee arkipuheessaan, sietäisi tuta sormissaan näkymättömän karttakepin sivallus.

5

Fasilisoida
Työelämässä rakastetaan kaikenlaista fasilisointia. Fasilisointi suorastaan humisee tyhjyyttään, joten jos fasilisoinnin sijaan ei voi käyttää jotain muuta, suomenkielistä ilmaisua, ollaan luultavasti aika turhan puuhastelun äärellä.

Omata
Ihan varmasti oon kitissyt tästä aiemminkin. Joo joo, Kielikellon mukaankin on ihan sallittua sanoa ja kirjoittaa "omata". Silti arvostan yli kaiken ihmisiä, joiden en ole koskaan todistanut omaavan mitään tai peräänkuuluttavan toiselta jonkin ominaisuuden omaamista. Sivistyksen läsnäolon suorastaan aistii, kun osaa kiertää tämän typerän sanavalinnan.

Iso kirkko (=Helsinki)
Herra mun jee, miten korvien välissä läikähtää polttava tuska, kun joku sanoo käyneensä Isolla kirkolla.

Hox hox!
Meeppä muualle siitä huutelemasta. Hox juontaa juurensa käsittääkseni sanasta "hoksata" ja sillä kerjätään huomiota jollekin asialle. Miksei voi vaan kirjoittaa huom. tai huomio? Facebook-ryhmät ovat täynnä hox hoxia.

4

Kokoustaminen
Tässä on jotain ärsyttävää trendikkyyttä. Nykyaikana ei pidetä kokousta, vaan kokoustetaan. Nejjjjj tack.

Smuutie
Käviskös ihan vaan smoothie? Jookos?

30-kymppinen, 40-kymppinen
Hämmentävän paljon törmää näihin somessa! Moka on niin räikeä, etten kykene sanomaan mitään. Kaikki toivo on menetetty jo. Ja jos tämän on tarkoitus olla hauska läppä, niin v*tuiksi menee.

Situationship-suhde
Ollakko yhdessä vai eikö olla, kas siinäpä pulma. Ehkä pitäisi vaan #jätäse, jos suhde on niin vaikeasti selitettävää sorttia. Kaikenlaisten situationshippien on pakko olla vallitsevan, kevytkenkäisen Tinder-kulttuurin aikaansaannosta. En arvosta millään tasolla.

Suksee (=success)
Suksi kuuseen, se olisi suksee!

3

Nyksä (=nykyinen kumppani)
Tätä sanaa kun käytät, ei mene kauaakaan kun se onkin jo eksä!

Ketä-sanan väärinkäyttö
"Ketä tietää, mihin se uusi pitsapaikka on avattu?" Taas olisi sille karttakepille käyttöä. Mun puolesta sillä saa lyödä helvetin kovaa.

Drooni
Miksei se voisi olla vaan drone? Mielestäni drone istuu ilman sen kummempaa mukauttamista ihan sujuvasti suomenkieleen. Kuvauskopterin vielä ymmärrän, mutta drooni kuulostaa pirun typerältä.

Broccoli, avocado
Sen lisäksi että inhoan äsken mainitunlaisten, selkeiden sanojen pakkosuomentamista, inhoan myös sitä kun parsakaali kirjoitetaan muodikkaasti englanniksi broccoli, ja avokado c:llä, avocado. Kyllä, minua on hieman vaikea miellyttää. 😈

2

Makkispekkikset
Eli makkaraperunat. Kasvoille leviää vaimea hymynkare ekalla ja tokalla kerralla, kun kuulee sanaa käytettävän, mutta sittemmin iskee vakava-asteinen masennus. Makkispekkis on kaikenikäisten suosima hassuli sana, joka on syöpynyt somemaailmaan.

Ruikkari (=ruisleipä), broisku (=broileri), täyskäri (=täytekakku)
😒😒😒😒😒😒😒😒😒😒😭😭😭😭😭😭😭😭😭😭😭😭😭😭😭😭👎👎👎👎

Leipasta
Voisitko vain leipoa kakun, onko ihan pakko leipasta? Leipasu sopis lähinnä siihen, kun tintataan toista kevyesti nenään.

Suun mukainen
Niin, olisihan se ihan tylsää sanoa, että ruoka on maistuvaa tai herkullista, kun voi nimittää sitä suun mukaiseksi.

Tulokulma
Olisi reilua, että vastapainoksi olisi olemassa lähtökulma. Käyttäisin sitä.

Terde (=terassi)
Terdessä on jotain teennäistä 70-luvulle jämähtänyttä nuorekkuutta ja juntihtavaa vibaa.

YASSSS
Täysin turhaa nuorisokieltä, joka lienee rantautunut jenkkilästä. Mitäpä sitä turhaan riemuitsemaan sanomalla "jee" tai "jes", kun voi sanoa muodikkaasti... YASSS!

1

Mitkä vivahteikkaan kielemme yksittäiset sanat saavat sut kiemurtelemaan paheksunnasta?

Vuorokausi Pietarissa 28.9.-29.9.2019

DFB27246-218D-4025-A09D-E4157D5247EF

Howdy! Jestas, miten tää blogi on päässyt näivettymään, vaikka kovasti on ollut tarkoitus alkaa postata taas säännöllisemmin. Nooh, ehkä kerran kuukaudessa on ihan tarpeeksi säännöllistä... 😅Nyt kuitenkin motivoiduin kirjautumaan tänne taas ennen seuraavaa katoamistani, nimittäin pläjäytän tänne kuvia ja ajatuksia Pietarin reissulta!

Toissa viikonloppuna junailtiin itsemme Pietariin kummitätini ja hänen muutaman ystävänsä kanssa. Meillä oli oikein ryhmäviisumi. Muiden matka alkoi lauantaiaamuna Helsingistä, mä hyppäsin junaan Lahdesta ja sain heti alkajaisiksi kouraani lasin kuohuviiniä. Matka Allegrolla meni tosi joutuisasti; Lahesta taisi kestää alle kolme tuntia, kun oltiin jo perillä määränpäässä. Se ei oo mulle aika eikä mikään, kun oon tottunut kuuden tunnin bussimatkoihin Kokkolaan! 😂Matkan aikana junassa oli kaikenmaailman viisumi-, passi-, ja tullitarkastuksia, mutta kaikki sujui iisisti paikallaan istuen.

55214862-C74B-400D-9FD7-FAD4DB5944C9
Tultiin junalta hotellille taksilla. Kun saatiin check-in tehtyä ja tavarat vietyä huoneisiin, lähdettiin heti ensimmäisenä drinkille hotellia vastapäätä olevaan baariin. Päätin maistaa ekaa kertaa elämässäni Bloody Marya, ja täytyy kyllä myöntää, ettei tartte toiste maistella.

F8B06CA5-4E5D-45D3-9F40-9C9747980539

D20C09C2-6CE1-4DF6-AC53-0FB22F0587C4
Kevyen lounaan jälkeen otettiin määränpääksi bussipysäkki, josta hop on hop -turistibussit lähtevät liikkeelle. Vaan kappas, satuttiinpa Pietariin juuri silloin, kun kaupungissa oli määrä järjestää jokavuotinen moottoripyöräilijöiden miittinki/show. Liikenne keskustassa oli ihan seis, kun tuhannet ja taas tuhannet moottoripyörät valtasivat kadun. Homma kesti ties miten kauan, mutta lopulta viimeinenkin moottoripyörä kaahasi matkoihinsa, ja liikenne alkoi taas normalisoitua. Hypättiin bussiin (n. 30e per lärvi) ja ajeltiin pitkä kierros, jonka aikana tuli nähtyä aika kattavasti kaupunkia. Suosittelen hop on hoppia, jos aikaa on hyvin rajallisesti ja haluaa kuitenkin nähdä mahdollisimman paljon!

C3817E86-9CF8-4A74-849D-4A8ECC1B1136

C27D12E4-85B3-4F3B-9F7A-AC2BACA36E17

A5DD8357-8600-4BCD-893D-5ECFB78AE17A

6F2F0D93-C63D-4D47-9F90-0882FD89698B
Pietari on ihan valtava mesta, jossa on toinen toistaan vaikuttavampia rakennuksia ympäriinsä. Itse toki tykästyin eniten kaikkiin niihin, joissa on kultainen kupoli - jonkin sortin harakka kun olen ja tykkään kaikesta kiiltävästä ja kultaisesta. 😉

6239C983-5BB9-4DAE-816F-DF2A82AE8688
Illallisella käytiin hotellin lähistöllä olevassa georgialaisessa ravintolassa. Listalla oli jos jonkinnäköistä annosta, mutta mä päädyin jälleen kerran loheen. En voi itelleni mitään, mutta nykyään tilaan melkeinpä aina ravintolaan mennessä jotain, jossa on kalaa tai katkarapuja. Mua ei kiinnosta ollenkaan mitkään häränlihapihvit, saati vedellä sellaisia mediumina, ja mm. kanakin nykyään ällöttää kevyesti. Mutta onneks kalaa löytyy melkein joka listalta!

434E87C2-B811-418D-91A7-5DD3D2A548CA
Seuraavana päivänä aamiaisen jälkeen käytiin DLT-tavaratalossa, joka osoittautui vähän tyyriimmäksi ostospaikaksi, kun siellä oli lähinnä luksusmerkkejä. Jopa lapsille oli ylimmässä kerroksessa tarjolla kaikkea Dolce&Gabbanasta Kenzoon ja Karl Lagerfeldiin. Ei nyt mitään Dioria ja Chanelia sentään, mutta muuten vaikka ja mitä. Ruplia oli vähän ärsyttävää ynnäillä päässään, joten eipä tullut ihmeempiä reissulta ostettua. Lisäksi huomasin jälkeenpäin, että hinnoissa oli tosi paljon ilmaa eurohintoihin verrattuna, puhumattakaan siitä, jos ennestään kalliiden hintojen päälle olisi vielä napsahtanut junassa tullimaksuja! Kaikista eniten ostohaluihin vaikutti kuitenkin palvelun taso, joka oli monesti olematonta tai ainakin lapsenkengissä. Tuntui, ettei kovin monella työntekijällä kaupoissa tai ravintoloissa ollut mitään intoa tai kiirettä tulla palvelemaan yhtään ketään. Yleisvaikutelma oli aika koppava, vaikka kuulemma jokusessa vuosikymmenessä on tapahtunut paljon muutosta (parempaan). 

6DCCD20C-47C3-4C22-8408-7F200A3830C9
Ainoa kotiintuominen itelleni Pietarista. Löysin tällaisen söppänän kissamaatuskan liikkeestä, jossa oli poikkeuksellisen mukava naismyyjä. Hän antoi ravintolavinkkejä ja osasi sanoa suomeksi "kiitos" kun maksoin ostokseni - ei taidettu olla ekat suomituristit kyseisessä kaupassa asioimassa. 😀

Muille toin reissusta tuliaikseksi karkkia, suklaata, keksejä ja juomia, jotka kaikki tuli ostettua kerralla yhdestä pienestä ruokakaupasta, joka löytyi läheltä hotelliamme. Ulkomailla ruokakaupoissa pyöriminen on kyllä sellainen elämys, jota ei mielellään skippaisi millään reissulla! Se on suorastaan mun suosikkijuttuja matkoilla. Tällä kertaa en ostanut kuitenkaan itelleni mitään syötäviä, koska koitan arjessa vältellä hiilareita ja kuvittelisin, että jossain vaiheessa tähtään jopa ketoosiin. Ihan turhaa ja typerää siis ostaa kotiin mitään houkuttimia... 😏

686E0C41-FB18-4794-B50C-78EDC3896A41
Ennen paluumatkaa käytiin vielä keskustassa Del Mar -nimisessä ravintolassa. Siellä oli hauska sisustus ja ruokalista, joka todellakin puhutteli mua! Oli älyttömän vaikeeta valita sellanen sopiva, matkustusta edeltävä kevyehkö lounas, kun oikeasti teki mieli tilata useampaakin sapuskaa maisteltavaksi. Lopulta päädyin sushiin, kuinka ollakaan.

0EBC3D4A-3470-4A0D-B728-40AAB14F9DAA

2E0CD1AB-0B8E-4054-AC57-7D706A58FB74

5E90D70C-FC52-4DB0-A3AD-4BADA089A4D2

3ACC6F54-CFE2-488C-908E-EB6A6A0F103E
Pietarista jäi vähän ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta ihan järjettömän hieno ja vaikuttava kaupunki, toisaalta vähän kolkko ja likainen - ei saakeli sitä viemäreiden hajua. Kuten lähes missä tahansa suurkaupungissa, Pietarissakin näkyi jonkin verran kerjäläisiä. Ihan hirveesti jäi vielä kaikkea nähtävää, mutta en nyt mitenkään lähivuosina hinkua takaisin. Sen sijaan Moskova voisi olla seuraava Venäjän kohde, mutta sitä ennen ajattelin kyllä nähdä ihan muita maailmankolkkia. 😀

Kyhäsin vielä huvikseni pienen kuva- ja videokoosteen reissusta, kas tässä:

Vihdoin

6dii_1
Tervetuloa kotiin Canon 6D Mark II! 💙💚💜🧡💛

Aiemmin mainitsinkin, että päivitin taannoin mun kuvausverneet vastaamaan paremmin nykyisiä tarpeita. Helvetin Rajala Pro Shop minkä tekivät, kun vuosia ja taas vuosia haaveilemani kamera oli Rajala 100 vuotta - 100 tuotetta -kampanjan myötä tarjouksessa yli 40% alessa siitä, mitä se tavallisesti maksaa. Ellei Rajala olisi hyvämaineinen putiikki, oisin taatusti epäillyt tarjouksen olevan liian hyvää ollakseen totta. No, onneksi näin ei ollut, ja nyt oonkin jo päässyt ihmettelemään uutta kameraa lukuisine uusine ominaisuuksineen. Tässä olisikin hyvä sauma aloittaa sellainen opiskelijahenkinen puurodieetti vähäksi aikaa... 😅

Mun järkkärihistoriaan alkoi n. 10 vuotta sitten, kun ostin Canon 1100D:n. Sen jälkeen tuli vielä pari kroppirunkoa, 550D ja 600D, mutta nyt ollaankin sitten täyskennoisten kameroiden maailmassa. On kyllä aika erilainen aiempiin verrattuna! Pitää varmasti katsella vielä jokunen tunti Youtube-tutoriaaleja. Linssiksi valikoitui pitkän pohdinnan jälkeen 50mm 1.4, joka on todella valovoimainen kiinteän polttovälin putki. Aiemmilla kameroilla kuvasin aina sillä perus 18-55mm kittilinssillä joka on ihan ok, mutta tämä se vasta onkin mahtava! Valovoima mahdollistaa kuvien onnistumisen hämärissäkin olosuhteissa ilman salamaa. Zoom-mahdollisuuden puuttumiseen on tottunut yllättävän nopeasti - ongelmahan ratkeaa niinkin yksinkertaisesti kuin liikkumalla lähemmäs tai kauemmas kuvauskohteesta. Tavallaan nyt ymmärtää sanonnan, jonka mukaan zoom on laiskalle kuvaajalle.

Repertuaaria kiinnostaisi kyllä tulevaisuudessa laajentaa; ykkösjuttuna on telezoom, jotta pääsisi kuvailemaan villiä luontoa. Niin monet kymmenet ja sadat kerrat oon harmitellut esim. peuran, oravan tai jonkun erikoisen linnun nähdessäni, että olisipa hyppysissäni pitkä teleobjektiivi, jotta noista ihmeellisistä olennoista saisi ikuistettua loistavia lähikuvia. Kittiputken zoom ei oikein ole riittänyt siihen. Kyselin jo yhdessä valokuvausryhmässä vähän mielipiteitä, ja useampi suositteli tutustumaan Sigman 150-600 C -objektiiviin. Tuosta on vielä kalliimpi ja huomattavasti painavampi (lähes 3-kiloinen!) Sport-versio olemassa, mutta voi olla, että tuo C olisi ihan asiansa ajava mun kuvaustarpeisiin. Sitten vielä kiinteistä linsseistä 30 tai 35 mm ja 85 mm kiinnostavat ainakin. Tulevia puurodieettejä odotellessa, tämä 50 mm on oikein mainio jokapaikan objektiivi! Tällä on ihan todella miellyttävää kuvata.

6dii_2

Kiinnostuin valokuvauksesta yläasteella, kun IRC-Galleriassa tutustuin moniin valokuvaamista harrastaviin tyyppeihin. Galleriassa tuli päivät pitkät ihasteltua muiden upeita kuvia, ja taisin silloin tallentaa parhaita paloja tietokoneen inspiraatiokansioon. Tätänykyä inspistelyä varten on Pinterest ja puhelimen screenshotit. Haaveilin varovaisesti valokuvaajan urastakin, mutta sittemmin totesin, ettei se kannata. Pitää olla aivan helvetin hyvä, että sillä touhulla elää! Todennäköisesti pitäisi olla toinen työ rinnalla. Tuntuu paremmalta harrastella.

Valokuvaus on ihanaa, mutta välillä aika epäkiitollista. Sekin oli osasyynä siihen, ettei innostanut kouluttautua alalle ja edes yrittää sitä kautta lyödä kuvilla rahoiksi. Usein törmää siihen ilmiöön, miten yritykset ja organisaatiot jahtaavat ammattitaitoista kuvaajaa joka tekisi töitä kokemusta tai näkyvyyttä kartuttaakseen. Siinä on jotain todella irvokasta. Kokemus on hienoa, mutta sillä tai näkyvyydellä ei makseta laskuja. Monilla ei ole minkään ilveen käsitystä, miten paljon hyvän kuvan ottaminen vaatii vaivaa ja aikaa: se ei mene ihan niin, että yksi hätänen räpsy per tilanne ja kuvat kortilta koneelle. Kas tässä teidän firmallenne laadukasta kuvamateriaalia ilmaiseksi, hyödyntäkää ihmeessä markkinoinnissanne ja vaikka vielä ilman kuvaajan nimen mainitsemista. Kiitos arvokkaasta kokemuksesta hei.

Yleensä kuvia pitää ottaa useampi, kymmeniä tai jopa satoja, joista sitten seulotaan ne kaikkein parhaiten onnistuneet. Toki oikein lahjakas kuvaaja selviää vähemmällä määrällä, riippuen hieman olosuhteista ja matkassa olevasta linssistä. En tiedä yhtäkään valokuvaajaa, joka ei pyöräyttäisi kaikkia kuvia kuvankäsittelyohjelman läpi. Aina löytyy jotain, jota hioa: kuvan suoruus, valotus, kontrasti, terävyys, vääristyneet värit... Tietysti kannattaa pyrkiä jo kuvaushetkellä mahdollisimman valmiiseen lopputulokseen, mutta useimmiten Lightroomin ja/tai Photoshopin tuomalle viimesilaukselle on tarvetta. Kas, ei se kuvaaminen ookkaan ihan niin helppoa ja vaivatonta kuin voisi luulla! Se on useiden tuntien TYÖTÄ. Kaiken lisäksi ammattilaisella on usein käytössään kuvausvälineistö, johon on sijoitettu helpostikin kymmeniä tuhansia euroja. Valokuvaus on kaukana edullisesta puuhastelusta, jos sitä tekee työkseen - laadukas runko tai useampi, monenlaisia objektiiveja eri tilanteisiin, salamalaitteet, vara-akut, tehokas tietokone joka pyörittää vaivattomasti valtavia kuvatiedostoja, kuvankäsittelyohjelmien lisenssit.. puhumattakaan kaikesta muusta tilpehööristä, kuten vaikkapa studiokankaista ja -rekvisiitasta.

Ärsyttää myös sellainen asenne, että "otappas sä kuvia kun sulla on niin hyvä kamera". Hyvällä kameralla ei tee yhtään mitään, ellei sitä osaa käyttää! Toisin sanoen, kyse on ensisijaisesti kuvaustaidoista eikä välineurheilusta. Täyskenno ja laadukas objekti mahdollistavat toki monia kikkailuja, joita vaikka digipokkarilla tai puhelimen kameralla ei pystyisi toteuttamaan, mutta toisaalta hyvä kuvaaja saa myös sillä satasen pokkarilla mahtavat kuvat, jos vaan valoa riittää. Järkkärillä ei tee mitään, jos kuvausote ei ole vakaa, eikä tunne laitteen ominaisuuksia. Kuvat saattavat olla jopa huomattavasti huonompia, kuin ne halvalla pokkarilla otetut. Useat omista suosikkikuvistani on ihan vaan iPhonella otettu, ja laadun puolesta koen että voisin hyvin teettää niistä isoja suurennoksia kehystettäväksi.

Tulipahan avauduttua. 😄 Mä pysyttelen onnellisena harrastelijana jatkossakin, nyt vähän paremman välineistön voimin, mutta niiden lukuisten aliarvostettujen valokuvaajien puolesta on usein hieman paha mieli. Valokuvat ovat kuitenkin muistoja, jotka säilyvät parhaimmillaan loppuelämän ajan - miksi ihmeessä niiden kohdalla pitäisi pihistellä, saati kinuta ammattilainen ilmaiseksi hommiin? Ja miettikää lehtiä ja nettiä ilman pysäyttävän hienoja kuvia, joita aina silloin tällöin tulee vastaan. Eikö olisi mälsää, jos tilalla olisi ilmaiseksi saatu hätäinen räpsy, joka on otettu käsi täristen ja valotus pielessä? 😉 Sanonpa vaan, että jos joskus pääsen järkkäämään omia häitä tai vaikka lapsen ristiäisiä, hyvän kuvaajaan palkkaaminen on tärkeyslistan kärkisijoilla.

6dii_3

Mulla on vielä rutkasti opittavaa valokuvaamisesta, varsinkin teknisen toteutuksen suhteen. Just yhdellä tutoriaalivideolla kokenut valokuvaaja totesi, että vaikka monet luulee manuaalilla kuvaamisen olevan ammattilaisten juttu, todellisuudessa monet työkseen hommaa tekevät käyttävät Av- ja Tv -asetuksia. Noh, mähän oon kuvannut manuaalilla siitä asti, kun vuosia sitten uskalsin siirtyä automaatista itse venkslattaviin asetuksiin. 6D Mark II:n myötä pitääkin ehdottomasti tutustua paremmin kameran tarjoamiin mahdollisuuksiin. Tällä hetkellä kuvailen itse asiassa lähinnä automaatilla, sillä kamera tosiaan on todella erilainen aiempaan verrattuna. Mutta kunhan kuvausvarmuus löytyy, hivuttaudun taas noihin itse säädettäviin asetuksiin. Odotan innolla uusia oivalluksia, joita tämä kilon mötikkä taatusti tuo tullessaan! 

Harkitsin mun 600D:n jättämistä kakkoskameraksi, mutta sitten totesin että on vähän epäkäytännöllistä jemmailla kahta isohkoa järkkäriä kaapissaan. Niinpä myin vanhan kameran pois, ja joskus tulevaisuudessa tulen todennäköisesti ostamaan jonkin kevyen pokkarin, jolla voi puhelimen rinnalla kuvata mm. reissussa. Canonin G7X kiinnostelis vähän mm. loistavan videolaadun takia, mutta se jää nähtäväksi sitten, mihin päädyn. Tämän vuoden laitehankinnat on joka tapauksessa jo tehty. 😁

MY SHOPPING LOGIC: I'm not shopping for myself; I'm shopping to boost the economy.

IMG_0070+

Long time no see blogi! Täällä on oltu vähän kesätauolla, ja postauksia on näköjään tullut keskimäärin yksi kappale kuukaudessa. 😁 No, ehkä tää taas tästä lähtee rullailemaan, tykkään kuitenkin tästä blogin olemassaolosta kun on sellainen "outlet" ajatuksille ja varsinkin niille aiheille, joilla harvoin jaksaa rasittaa kaveripiiriä. En usko, että ketään mun läheisistä innostaa mun meikki- ja laukkuostokset yhtä paljon kuin mua itseäni, mutta sen sijaan blogimaailmassa tällaisia postauksia usein etsiytyy lukemaan muut, samoja juttuja fiilistelevät tyypit.

Tässä olisi sekalainen setti kivoja löytöjä viime ajoilta. Siisteimmille hankinnoille omistan kuitenkin lähiaikoina omat postauksensa - paljastettakoon jo, että mun nurkissa pyörii nykyään aivan ihana kisuvauva. 😍😍😍 Toinen uus juttu on kamera, jonka vihdoin pystyin päivittämään parempaan, ja nämäkin kuvat on otettu uutukaisella Canonilla. Sen kanssa riittää kyllä paljon opeteltavaa, kun on niin erilainen aiempaan verrattuna!

IMG_0064+

Lancômen La Vie Est Belle En Rose -hajuveden taisin hankkia jo joskus keväällä, mutta pakko hehkuttaa - niin ihana tuoksu! Tästä on tullut yksi käytetyimpiä hajuvesiäni Chanelin Coco Noirin, Giorgio Armanin Air Di Gioian ja Pradan Candyn ohella. En ehkä olisi äkännyt koko hajuveden olemassaoloa muuten, mutta viime jouluna Lancôme-adventtikalenterin yhdestä luukusta paljastui minipullollinen originaalia La Vie Est Belle -tuoksua, johon ihastuin. Äidilläni oli samainen joulukalenteri, mutta hajuvesi oli liian vahva hänen makuunsa joten sain itselleni vielä toisen minipullon. Kun olin käyttänyt pikkuputelit loppuun, ajattelin käydä ostamassa samaa hajuvettä normaalikokoisen pullon, mutta Lancômen tiskillä törmäsinkin tähän uuteen Rose-versioon... no, se olikin sitten vielä parempi, ja päätin että sitä pitää heti saada isoin mahdollinen pullo. 😂 Niinpä tilasin Bangerheadilta 100 ml pullon heti, kun vastaan tuli mukava tarjous.

Myöskin Bangerheadilta löytyi tuo Cover FX:n Custom Enhancer Drops, jota oon monesti kuullut kehuttavan. Mulla on aiemmin ollut käytössä joitakin vastaavia highlighter-tuotteita, ja vaikka nekin ovat olleet ihan kelpo tavaraa, täytyy kyllä liittyä Cover FX:n kannattajiin! Todella riittoisa ja hyvin levittyvä kuultovoide, joka tuo kivaa hehkua pärstäkertoimeen. Mulla on sävy Moonlight, joka näyttää pullossa pelottavan överiltä ja pronssiselta, mutta näyttää luonnolliselta kun tuotetta levittää iholle.

Lumenen CC-voide ei sinänsä ole mikään uus juttu mun meikkipussissa, mutta täytyy sekin nyt nostaa tähän postaukseen esille yhtenä mun lempituotteena. Oon käyttänyt tätä jo monta vuotta, ja vaikka kaupat ja netti on täynnä erilaisia CC-voiteita, en halua kokeilla mitään muuta kun tää on niin hyvä! Mulla on nykyään usein sellasia laiskoja meikkipäiviä, etten jaksa vaivautua pakkeloimaan kasvoja paksummalla meikkivoiteella, jonka levittämisessä pitää tietty olla tarkempi ettei jää rajoja ja on tasaisesti sudittu jne. Tätä cc-voidetta voi lähes tulkoon vaan lätkiä naamaan kuin kosteusvoidetta konsanaan ja avot, pohjameikki on valmis. Kesällä käytän sävyä Medium, muulloin sävyä Fair.

IMG_0195+

Chanelin luomiväripaletti on löytö Kokkolan Emotionista. 70% aleprosentin jälkeen ei tarvinnut kovin pitkään jahkailla, varsinkin kun noi sävytkin on niin ihania. Tota korallia oon käyttänyt yläluomella ja ruskeaa paljon alaluomen rajauksissa, samoin kuin tota mustanruskeaakin. Luumunväristäkin oon uskaltanut jokusen kerran testailla, mutta se on aika hurja - ehkä pienissä määrin varjostuksissa voisi sitäkin opetella hyödyntämään. Ei tosin ehkä arkimeikissä omalla kohdallani. 😀

IMG_0122+

IMG_0103+

Furlan Metropolis-laukku on huikea alelöytö aika yllättävästä paikasta, nimittäin Tallinkin verkkokaupasta! En edes tiennyt että sellainen on olemassa, mutta Instan storyissa tuli vastaan mainos... ja tietysti siinä näitä Furlan laukkuja mainostettiin puoleen hintaan. Myönnetään, olin varsinainen mainonnan uhri!

Tykkään hurjasti Furlan laukuista, jotka ovat monia muita mun kuolaamia brändejä huomattavasti edullisempia, vaikka laatu on kuitenkin näissäkin huippuhyvä. Tämä vaaleansininen salkkulaukku on jo neljäs Furla mun laukkukokoelmassa! Huokean hinnan ansiosta uskallan näissä laukuissa kokeilla myös vaaleampia sävyjä, joista en ehkä uskaltaisi maksaa ihan hurjan paljoa jos sattuukin vahinko ja esim. vaatteista tarttuu väriä laukkuun. Näin ei onneksi ole koskaan vielä käynyt, mutta oon silti aika varovainen vaaleampien laukkujen kanssa, enkä mielelläni maksa niistä hirveän paljoa. 

IMG_0099+

Beatsin Solo3 -kuulokkeetkin on jo keväältä. Mun yhdet langattomat napit hajosi alle vuoden käytön jälkeen, ja onnistuin saamaan niistä rahat takaisin. Vaihto samanlaisiin oli alunperin mielessä, sillä kuulokkeet ovat todella hyvät, mutta niitä ei ollut enää valikoimassa. Päädyin sitten hommaamaan mielipiteitä jakavat Beatsit. Jotkut ovat aivan fanaattisia Beatseista, toiset pitävät niitä pelkkänä rahantuhlauksena, jossa maksaa vain merkki. No, ilokseni voin omasta puolestani sanoa, että itse koen maksaneeni näissä merkin lisäksi myös hyvästä laadusta! Äänenlaatu on todella huikea, käyttö ainakin Applen laitteiden kanssa on todella helppoa ja nopeaa, ja se akku - se oikeasti kestää hurjan pitkään. Lupaus akunkestosta on 40 tuntia, ja aika lähelle varmasti menee munkin käytössä. Riippuu tietysti vähän, millä äänenvoimakkuudella kuuntelee ja millaisissa olosuhteissa, mutta siis useamman viikon mä näitä käytän latauskertojen välissä. Lenkillä varsinkin ihan huiput, tosin voi olla että talveksi pitää taas taantua nappeihin, sillä tuulta ja kylmyyttä nämä bluetooth-luurit eivät mitenkään liian hyvin kestä. Langattomien nappien kanssa mulla on se taktiikka, että sullon piuhan mahdollisimman hyvin villahuivin alle suojaan kylmältä, mutta näitä isoja kuulokkeita ei ihan niin vaan peitetä. Varsinaiselle talvitelakalle Beatsit eivät kuitenkaan tule joutumaan, sillä käytän näitä usein myös koneella ollessa.

IMG_0198+

Kokkolan mini shopping spreellä löytyi myös Glitteristä tosi edullisia koruja! Nää taisi olla kaikki 3€ per kappale, normihinnat taisi olla 17-20 euron luokkaa. Erityisesti tykkään noista kullanvärisistä korviksista, joissa on pieniä kirkkaita "kristalleja". 

IMG_0085+

IMG_0089+

Ehkä paras löytö tuli tehtyä My Theresalta. Etron simpukkakorviksista hullaannuin jo kun ekan kerran niihin törmäsin, mutta hintaa oli sen verran, etten ainakaan tämän hetkisellä tulotasolla osaisi mitenkään perustella itelleni niin tyyriitä korvakoruja, varsinkin kun painavuutensa puolesta ne tuskin pääsisivät ainakaan kovin usein arkikäyttöön. Aidoista simpukoista tehdyt feikkihelmin ja timantein koristellut korvikset olivat vaan niiiiin mun näköiset, mutta pitkään monissa nettikaupoissa SOLD OUT. Eihän tilaisuutta sitten voinut ohittaa, kun alemyyntien ollessa kuumimmillaan My Theresalle ilmaantui myyntiin yksi pari, ilmeisesti asiakaspalautuksena. Kävipä vielä niin hyvä tuuri, että jo ennestään kovassa alessa olevista korviksista sai vielä 20% lisäalennuksen koodilla. Jee! Nämä on heittämällä mun näyttävimmät korvakorut, ja kesäisyytensä puolesta kenties myös suosikit. Kaivan nää tosi usein lipaston laatikosta esiin ihaillakseni ja sovitellakseni korviin. 😂

Teittekö te kesällä hyviä löytöjä? 

Unelmista ja introverttiudesta

blogi1

Koska kesälomalla on hyvä hetki mietiskelylle ja ajatusvirran ryöppyämiselle, päätin pitkästä aikaa julkaista tämmösen pointittoman turinapostauksen. Nimittäin taas tätä torveloa ahdistaa elämässä yksi jos toinenkin asia.

Alotetaan vanhenemisesta. Ikä ahdistaa koko ajan tietyllä tapaa. Tasaisesti tulee muistutuksia siitä, että NIIIIIHHHH Anne-Mari sä et oo enää mikään nuori tyttö, vaan lähestyt kovaa kyytiä kolmeakymppiä. Oon 27, mutta aika - tunnit, päivät, viikot, kuukaudet, vuodet - vyöryy niin valtavalla voimalla ohi, että käytännössä tuntuu kuin se kolmekymppisyys olisi edessä huomenna. Ja heti ylihuomenna voikin jo kömpiä omaan uurnaansa ja toivoa, että läheiset eivät ole niin omistushaluisia, että jemmailisivat tuhkia purkissa vuosikymmeniä, vaan päästäisivät tuulen mukana vapauteen.

Haluan kaikkea, mielellään nyt heti. Ihmisellä lienee keskimäärin yksi elämä elettäväkseen, mutta mulla on unelmia varmaan kymmenelle. Haluan perheen vielä seminuorehkolla iällä, haluan opiskella, haluan useita eläimiä, haluan muuttaa kauas, haluan jäädä, haluan nähdä maailmaa, haluan pitää nykyisen työpaikkani, haluan työskennellä muuallakin, haluan perustaa yrityksiä. Siis mulla on yhden sijaan VIISI yrittämiseen liittyvää haavetta. Jumalauta viis. Yksi olisi sellanen yleishyödyllinen ja suorastaan yhteisöllinen yrityshaave, jossa mulla ei ehkä olisi lopulta kovin suurta roolia muutoin kuin taustapiruilevana ideanikkarina. Kahteen ei sisältyisi mitään erityisen suuria riskejä, sillä firmojen toiminta-alusta olisi kustannustehokkaastausti netissä, ja niihin kahteen vikaan sisältyisikin sitten jo aika suuri taloudellinen riski ja samalla myös vastuuta oman perseen lisäksi muista työntekijöistä. Näenkö itseni tulevaisuudessa moisena sarjayrittäjänä? Toisaalta joo, toisaalta en helvetissä.

Biologinen kello tikittää. Mulla ei ehkä (vielä) oo varsinaista vauvakuumetta, mutta oon todella todella todella ahdistunut siitä faktasta, että tässä sitä koko ajan vanhennutaan ja samaan tahtiin ne munasarjatkin rapistuu. Haluaisin ihan ehdottomasti lapsen/lapsia, mutta tuntuu että aikomus pitäisi toteuttaa heti huomenna eikä vuosien päästä, vielä kun on edes jotain toivoa onnistumisesta. Mainittakoon, että vaikka oonkin luonteeltani herkästi pieneen vainoharhaisuuteen taipuva skeptikko, mulla on ikävä kyllä oikeastikin syyni pelätä, että ikä alkaa jo verrattain nuorena painaa päälle lapsihaaveiden suhteen. Ota siinä sitten rennosti kaikki irti parikymppisyyden viimeisistä vuosista, kun et voi tarkalleen tietää, milloin on liian myöhäistä - vai onkohan jo? Hehe, täytyy muuten  myöntää, että yks juttu jota elämässä jälkikasvun kanssa odotan on se, että omat typerät murheet ja haihatukset pitää ainakin silloin tällöin osata unohtaa, kun se pikkurääpäle menisi tietysti kaiken muun edelle. Olisi jotenkin tosi virkistävää laittaa pieni ihminen tarpeineen oman itsen edelle tärkeyslistalla. Nyt mulla on liikaa aikaa ja tarmoa vatvoa kaikkea maan ja taivaan välillä.

Ahistaa ihan pikkusen. Haluan kaiken muuttuvan ja haluan, ettei mikään muutu. Tuntuu, ettei yks elämä riitä mitenkään kaikkeen, varsinkin kun oon luonteeltani super introvertti ja tarvitsen paljon omaa, hiljaista aikaa ihan vaan asioiden prosessointia varten. Ja kirsikkana kakun päälle multa löytyy taipumusta herkästi väsyttäviin autoimmuunisairauksiin. Nää haaveet vaatisivat kuitenkin varsinaista multitaskausta ja jatkuvan härdellin sietokykyä - olisiko musta semmokseks puuhanaiseksi? Rohkenen vähän epäillä. Jotain pitäisi kai siis osata karsia, mutta mistä tietää, mikä on vähiten tärkeää pitkällä tähtäimellä? Miten voisi mitenkään varmistua siitä, ettei tartte vanhana katua sitä, millaiseen pisteeseen on elämänsä järjestänyt? Jos siis ylipäätään elää sinne vanhuuteen asti, you'll never know. Lähtökohtaisesti mun arvomaailma on aika perhekeskeinen; perhe on todennäköisesti pysyvämpi asia pitkällä tähtäimellä kuin yksikään työpaikka. En muutenkaan ajattele itseäni "uraorientoituneena", vaan haluan vaan tehdä ja oppia kaikkea jännää ja kiinnostavaa. Mulla on jotain opiskeluhaaveitakin, mutta ne pohjautuu "pelkkään" mielenkiintoon, ei siihen että mitenkään välttämättä kokisin niitä työelämäni kannalta tarpeellisiksi. Vaikka eihän mikään opiskelu kuulemma ole turhaa.

Uskon, että ujo ja introvertti luonne on sekä isoin vahvuuteni että pahin kompastuskiveni. Tarpeen vaatiessa oon todella pitkäjänteinen, välillä naurettavaan pakkomielteisyyteen asti. Keskityn, analysoin, pyrin löytämään ratkaisuja ja minimoin ongelmia, oli niiden riski sitten todellinen tai vaan teoriassa mahdollinen. Jos pääsen uppoutumaan flow:n vietäväksi, mua ei pysäytä mikään - harmi vaan, että tätä nykyä elämä on jotenkin rauhatonta, ja ajatus katkeaa aiempaa useammin. Oon ainakin jossain määrin luova, mutta toisaalta koitan päätöksenteossa edes välillä luottaa järkeilyyn ja kylmiin tosiasioihin. Siedän heikosti ex temporea mututuntuman varassa säätämistä, joten mieluummin kahmin asioista mahdollisimman paljon tietoa, jos se on vaan mahdollista.

Onneksi rakastan lukea ja kuunnella kirjoja - niiden kautta oon ymmärtänyt, ettei hissukka ja ujo luonne tarkoita samaa kuin sosiaalisesti lahjaton. Itse asiassa päin vastoin; usein äärimmäisen puheliaalla ekstrovertilla on jopa heikommat sosiaaliset lahjat kuin vetäytyvällä introvertillä. Sosiaalinen lahjakkuus kun ei tarkoita pelkästään sitä, että ihminen höpöttää paljon ja hänellä on satojen ihmisten verkostot. Ekstrovertin ihmissuhteet ovat usein pintapuolisia ja vaihtuvia, kun taas introvertti solmii mieluummin vain joitakin tarkoin valittuja ja syvällisiä suhteita. Karkeasti yleistäen keskustellessa ekstrovertti miettii usein toisen puhuessa, mitä haluaa itse seuraavaksi sanoa, kun taas introvertti keskittyy aidosti kuuntelemaan, mitä asiaa toisella on - ja sitten kun tulee vuoro avata oma suu, seuraa pitkä hiljaisuus, kun repliikkiä aletaan vasta harkiten muodostaa. Mä en oo supliikki people-person, en todellakaan. Kuvailisin itteäni jähmeäksi, kömpelöksi ja kaikkea muuta kuin sanavalmiiksi, mutta toisaalta koen olevani ihan kelvollinen kuuntelija ja koitan huomioida toista antamalla tilaa ja kyselemällä. Joskus onnistuu, joskus ei - riippuu taas keskittymiskyvyn tasosta. Jos muuten tuo introvertti/ekstrovertti-teema kiinnostaa enemmän, suosittelen Liisa Keltinkangas-Järvisen teosta "Ujot ja introvertit". Löytyy myös äänikirjana Bookbeatista!

blogi2

Sitten heikkouksia perkaamaan! Mitä suurempi ihmismäärä, sitä pahempi palikka musta tulee. Ihan maailman yksinkertaisimmatkaan jutut ei meinaa sujua suosiolla. Töissä piti vähän aikaa sitten yhessä tilaisuudessa toimia mikin kuskaajana yleisön kysymyksiä varten. Jo siinä vaiheessa kun sain kuulla tulevasta tehtävästä, alkoi jännittää vähän liiankin kanssa. Ei se siellä paikan päälläkään sitten lopulta kovin häävisti mennyt. Itseasiassa olin harvinaisen paska niinkin "vaativassa" hommassa kuin jumalauta mikin kuskaaminen yleisössä. Jälkiviisaus on aina paras viisaus, mutta sen sijaan että lähinnä vaan pönötin n. 150-päisen yleisön reunassa awkwardisti ja odotin mahdollisia kädennostoja, olisi ehkä kannattanut kuljeskella ympäriinsä mikkiä tarjoten. Tilanne oli myös mulle vähän epäselvä, sillä mikrofoneja oli liikkeellä kaksi, ja aina se toinen mikki oli jo siellä, minne mä olin ollut ottamassa vasta ekaa askelta, ja välillä piti myös lainata mikki pidemmäksi aikaa lavalle kysymyksiin vastaaville asiantuntijoille jne. Mä meen täysin jäihin tollaisissa tilanteissa, ja kaipaisin suurinpiirtein tavutettuna pomminselkeitä ohjeita, mikä on mun "aluetta" ja missä mun olisi luontevaa olla kytiksessä. Siellä mikin kanssa seisoskellessa pyöri päässä lähinnä pari juttua; 1. voi voi kun oon niin nolo ja häpeäksi itselleni ja koko duuniporukalle, miksei tämmösestä voi vaan suoriutua normaalisti ilman typerää jännitystä ja 2. koita nyt idiotimus maximus pitää se nassu ees melko peruslukemilla, ettet näyttäisi passiivisaggressiiviselta hirvieläimeltä.

Kokemus oli taas kaikin puolin epämiellyttävä, mutta edes jotain hyvääkin! Nuorempana mulla meni usein niskat lukkoon jännittävissä sosiaalisissa tilanteissa, mutta nyt tuolla tajusin, ettei sellaista enää tapahdu. En oikeestaan edes muista, milloin viimeksi niin olisi käynyt - ei ainakaan muutamaan vuoteen enää. Oli kuitenkin aika siistiä tehdä tollanen havainto, sillä se niskalukkohomma on ollut aina tapahtuessaan ihan karmea ja nöyryyttävä. Kerran opiskellessa yhden "hauskan" koko luokan ryhmätehtävän/-pelin aikana aloin melkein itkeä jännityksen takia. Yksi peikko selätetty, toivottavasti lopullisesti! Heiluin tuolla samassa tilaisuudessa myös kameran kanssa, ja koska kuvaaminen on tuttua ja luontevaa puuhaa, se ei tuntunut yhtään jännittävältä. Tiesin mitä teen - harmi vaan, että mun vanha kamera alkaa jo todella olla elämänkaarensa loppupäässä. Uus runko on jo hetken aikaa odotellut laatikostossa, että hommaisin sen kaveriksi objektiivin. ;) Anyway, toi kokemus jotenkin vahvisti, että ison ihmismassan seassa toimiessa mun toimintakykyä ylläpitää parhaiten se, kun on todella selkeä suunnitelma ja tarkat tiedot, mitä ja miten kannattaa tehdä. Jännitykseltäni taivun heikosti tilannetajuiseen arviointiin, joten mitä enemmän mulla on tietoa ja ohjeita, sitä vähemmän koen nöyryyttäväni itseäni tilanteen hallitsemisen sijasta. Tosin, kaikista mieluiten jäisin tollasista jutuista kokonaan pois... Mutta eipä kaikki voi olla aina kivaa ja miellyttävää.

Sen lisäksi, etten oikein sovi kymmenien saati satojen ihmisten joukkoon ilman, että sosiaalinen päänsärky yllättää, en myöskään siedä kovin hyvin häiriöitä. Mun keskittymiskykyä on ikävä kyllä aika helppo terrorisoida. Taistele tai pakene -kokemukset on mulle todellisuutta jos ei nyt päivittäin niin ainakin viikottain. Ennen pystyin blokkaamaan ulkoisia häiriötekijöitä huomattavasti nykyistä paremmin, mutta kenties nyt ajattelua ohjaa pois raiteiltaan myös tulevaisuus, joka näyttää aika.. ööh, sumuiselta. On niin vaikea löytää se oma suunta, jota kohti pitäisi kääntää sandaalien kärjet!

Saakeli näitä nuoren ihmisen vouhotuksia, kun aina pitää pinnan alla kuohahdella kuin Etnassa konsanaan. Tyyneys olkoon toinen nimeni, kun siirryn seuraavalle vuosikymmenelle.

Ja paskat.