Banaaniletut 2.0

banaaniletut_1

Kaikenlaisia banaanilettuja ja -pannareita on hehkutettu fitness- ja terveysintoilijoiden piireissä jo viitisen vuotta, eikä loppua näy. Monen mielestä proteiinipitoiset banaaniletut ovat mennen tullen parempia kuin tavalliset vehnämössöletut, mutta itse en edes lähtisi vertaamaan niitä keskenään. Banaaniletut ovat erittäin herkullisia ja ravintoarvojen puolesta ilahduttavan terveellisiä, mutta en kyllä paistaisi banaanilettuja silloin, jos mieli halajaisi kunnon lettukestimeininkiä hilloineen ja kermoineen. Aamiaisella, brunssilla tai välipalana banaaniletuilla on kuitenkin ansaittu paikkansa.

Ite testasin ekan kerran banaanilettujen tekoa pari vuotta sitten. Sittemmin letuista on tullut joka kerta hyvänmakuisia, mutta piru vie miten haastavaa on saada ne ehjänä pois pannulta - aina ne hajoavat kääntäessä! Tai jos eivät hajoa, niin ainakin palavat pikkuisen. Syötäviä letut ovat toki olleet epämääräisenä ja kärtsänneenä silppunakin, mutta eivät varsinaisesti Instagram-materiaalia. 😁 Oon testannut useita eri ohjeita joissa mittasuhteet vaihtelevat, mutta niin toimivaa ohjetta ei ole löytynyt, että banaaniletuista olisi päässyt muodostumaan vakkari mun ruokaympyrässä. Oishan se pitänyt arvata, että itse kokeilemalla onnistuu parhaiten! Sain nimittäin kehiteltyä omin päin ohjeen, jolla letuista tulee proteiinirikkaan lisäksi kuitupitoisia, ja jotka pysyvät ehjänä kääntövaiheessa!

banaaniletut_2

Banaaniletut (n. 8 kpl pieniä lettuja)

2 kypsää banaania
2 kananmunaa
1 rkl kookosjauhoja
1 rkl psylliymjauhoa

paistamiseen kookosöljyä tai voita
pinnalle esim. tuoreita marjoja ja kookoslastuja

__________

Sekoita kaikki soseeksi blenderissä tai sauvasekoittimella ja paista pieninä lettuina pannulla. Mä käytin paistamiseen kookosöljyä, mutta myös voissa paistettuna letuista tulee makoisia. Paistoaika on n. 2-3 minuuttia per puoli, ja paistolämpötila kannattaa pitää melko pienenä (hellan nuppi kolmosessa tai nelosessa). Kuutosella jos rupeaa näitä kypsentämään, letut vaan palavat kauttaaltaan ennen kuin ovat kunnolla kypsiä. 

Banaaniletut ovat sen verran makeita, ettei niiden kaveriksi kaipaa hilloa ja kermaa. 😉 Tällä kertaa söin letut pensasmustikoiden ja kookoshiutaleiden kera. Kannattaa testata!

banaaniletut_3

// I've been on a hunt for the perfect banana pancake recipe and now I finally found it - by inventing it by myself. All you add to the blender is 2 ripe bananas, 2 eggs, 1 tbsp coconut flour and 1 tbsp psylliym husk powder. Blend well and start frying pancakes in the pan. For frying, I recommend coconut oil but also butter is a great option. Use medium heat so your pancakes don't get burned.

Massakausi

kuva1

Monia asioita alkaa kummasti arvostaa vasta siinä vaiheessa, kun ne otetaan pois. Omalla kohdallani terveys on harmillisesti yksi moisista. Vielä vuosi sitten mulla oli fyysisesti parempi fiilis kuin ikinä aiemmin! Painoa oli lähtenyt viitisenkymmentä kiloa maksimista ja kiloja oli saman verran kuin ala-asteen vitosella. Mutta ei, mun tavote oli se perus "vielä viis kiloo pois". 😉 Sen sijaan että olisin iloinnut sen astisesta saavutuksesta ja aivan julmetun mahtavasta olosta (jaksamisella ei ollut pahemmin rajoja), keskityin ahdistelemaan itseäni niillä viidellä kilolla. Painoindeksi mulla oli 177 cm pituudella ja 70 kilolla 22,5 eli just sopivasti normaalin keskivaiheella. Sulamon laskurin mukaan mun ihannepaino olisi tarkalleen ottaen 69 kg. Mutta ei, en millään malttanut olla tyytyväinen. Olisipa silloin tiennyt, millaisella vauhdilla ne kilot voivat vyöryä takaisin. Ehkä sitten olisin tajunnut hetkeksi vaan unohtaa vatsamakkarat ja liian pehmeät kädet ja reidet ja hyväksyä itteni. 😒

Massaa on nimittäin tullut takaisin jo 20 kiloa.

KAKSI-HEMMETIN-KYMMENTÄ KILOA.

Alle vuodessa.

Mitäh?

Oon kokeillut kaikkea, ravannut hoitajalla, lääkärillä, verikokeissa, ultrattavana ja röntgenissä ja ties missä. Ei niin mitään ole löydetty. Oireet periaatteessa ovat koko ajan sopineet kilpirauhasen vajaatoimintaan, joka mulla on ja jota on lääkitty n. 7 vuotta tyroksiinilla. Ei ole ollenkaan tavatonta, että jossain vaiheessa tyroksiini ei enää riitä, vaan oireet tulevat takaisin. Tiedän monia, joilta kilpirauhanen on lopulta pitänyt poistaa kokonaan. Luonnollinen ajatus oli, että noni, nyt mullakin on alkanut se kilpparihelvetti alusta. En meinannut aluksi päästä tarpeellisiin kokeisiin, ja kaikista älyttömintä oli kun lääkäri ehdotteli lääkityksen pienentämistä nykyisestä. Itkin monena yönä itseni uneen, koska pelkäsin taas matkaavani kohti masennusta ilman, että voin vaikuttaa asiaan pätkän vertaa. Siihen vajaatoiminnan spottaamista edeltävään tasaisen harmaaseen sumuun ei huvita enää palata toistamiseen tämän elämän aikana. Se aika oli hirveää ja loputtomalta tuntuvaa painajaista.

Suretti ja surettaa edelleen, ettei Suomessa kilpirauhassairauksia osata aina hoitaa kunnolla. Yhdelle läheiselle oltiin jopa työterveydessä naureskeltu, että no jos sä nyt välttämättä haluat huijata itteäs niin voithan sä sitä tyroksiinilääkettä testata... miten väsyneelle ja huonovointiselle ihmiselle voidaan lääkärissä heittää huulta, että testaa jos haluat huijata itseäsi? Miksi ylipäätään kilpirauhassairaudet on niin monelle "ammattilaiselle" pelkkä vitsi, kun niitä tutkitusti esiintyy täällä kolkossa pohjolassa muuta maailmaa enemmän? Onko kaikki kakkostyypin diabetesta ja korkeaa kolesterolia kinkkisemmät sairaudet huuhaata? Jos jotain ei ymmärretä kunnolla, asian olemassaolo on parasta vain kieltää? Huoh. Ymmärrän että vaikka Wilsonin syndrooma jakaa mielipiteitä, mutta kilpirauhassairauksien ei luulisi enää nykypäivänä olevan mikään ihmeellinen juttu. Mutta tuntuupa vaan olevan.

Pääsin lopulta kokeisiin, ja tulokset olivat ihan okei. Koska painonnousu oli jo hidastumaan päin vauhdikkaan alkuvaiheen jälkeen (+7 kg reilussa kuukaudessa), halusin toiveajatella että ehkä se oli pelkkä kilpirauhastulehdus ja pian helpottaa varmasti. No paskanmarjat. Tuli talvi, ja enää eivät mitkään farkut mahtuneet päälle, edellisenä vuonna hommattu toppatakki ei mennyt lähellekään kiinni ja aiemmin valuvan väljät toppahousut ahdistivat. Yhtenä pakkasaamuna kun olin menossa salille ja kyykistyin solmimaan kengännauhoja, toppikset repesivät saumoista. Minä repesin sillä hetkellä melko holtittomaan itkuun. 😄 Kilpirauhanen on sittemmin katsottu vielä useita kertoja lääkärin aloitteesta, mutta arvot on pysyneet tasaisina. Ongelma on siis jossain muualla.

kuva2

Elintavoissani ei pitäisi olla vikaa. Niitä on käyty lääkärissä läpi. Kokonaisuus ravinto+liikunta+uni on kunnossa. Oon kytännyt kaloreita jo niin monet vuodet että väitän tietäväni, mitä ja minkä verran tulee syödä jotta paino pysyisi samana tai putoaisi niin halutessani. Mulle sopii suht vähähiilihydraattinen ruokavalio, johon kuuluu paljon marjoja, kasviksia ja hedelmiä ja tarpeeksi proteiinia. Ymmärrän että blogin kautta välittyy vähän erilainen kuva jätskipostauksineen ja juustokakkuohjeineen. No, jäätelöpostaus tuli "ulos" melko myöhään, kun kuvamateriaalin keräämisessä kesti kauan, eikä niitä kakkujakaan nyt yleensä tule yksikseen vedettyä... 😉 Oon myös sitä mieltä, että laihduttaessakin voi huoletta ottaa välillä niin kuppia kuin kakkua, kunhan tasapaino säilyy. Jos suurimpana osana päivistä ei tule mässäiltyä, voi hyvin pitää mässypäivän perjantaina ja syödä kylässä pullaa. Ei se sen vaikeampaa oo tähänkään asti ollut, vaan oikein toimiva systeemi. Niin no, ennen viime syksyä siis...

En muista, milloin oon pystynyt hengittämään normaalisti syyyyyvääään, ja vatsani elää ihan omaa elämäänsä kiristäen, täristen ja muljuen. Ja ei. Siellä ei ole alivuokralaista. Se(kin) vaihtoehto on täysin poissuljettu. 😆 Kilpparin lisäksi on tsekattu mm. kortisoli (stressihormoni), maksa, munuaiset, sydän, sokeri, sekä ruokarajoitteista keliakia ja laktoosi-intoleranssi. Yksi lääkäri ehdotti, että mulla mahdollisesti saattaa ehkä olla IBS. No, siellä se saattaa olla lukee nyt potilastiedoissa, mutta onneksi siihen ei ole liikaa takerruttu seuraavilla lääkärikäynneillä. IBS on vähän pelottava ja tuntuu, että sen leiman saa helposti siinä vaiheessa, kun ei enää oikein löydy verikokeita tai muita, mihin potilaan voisi helposti lykätä. Kun on moninaisia oireita ja niille ei löydy selitystä, epämääräinen IBS on kätevä "vastaus". En kiellä etteikö IBS olisi todellinen ja olemassaoleva sairaus josta moni kärsii, mutta mun mielestä se on nykyään myös liian helppo tapa saada ainakin jokunen potilas käännytettyä kotiin kärvistelemään yksin ongelmiensa kanssa. Siinähän sitten itsekseen miettivät, mikä voisi auttaa. Joillekin on apua fodmapista, osalle ei. Pitää vain etsiä keinoja fyysisen pahanolon minimoimiseen.

Olo ei ole koskaan ollut yhtä ällöttävä ja ruma, vaikka painoa onkin alunperin ollut hurjasti enemmän kuin tällä hetkellä. Inhon puistatus tulee aina, kun kädet osuvat milloin levinneisiin kylkiin ja milloin mahaan. Joka kerta sitä vaan hätkähtää, että oonko tosissaan näin iso...  Fiilis vaihtelee; joko sitä on kuin norsu posliinikaupassa tai räjähtämäisillään oleva vesi-ilmapallo niinä päivinä, kun nesteturvotus on aivan järjetöntä. Oon pakon sanelemana viihtynyt mekoissa ja hameissa, enkä ole vilkaissutkaan housuhyllyä yli puoleen vuoteen. Valtaosa hameistakin on käynyt naftiksi. Paisun ja paisun. Tappelin aika pitkään tuulimyllyjä vastaan ja yritin löytää omasta vaatehuoneestani rytkyjä, joihin ähtäytyä. Millään ilveellä ei olisi tehnyt mieli ostaa kaupasta isompia vaatteita, sillä vastahan olin muutama vuosi sitten hävittänyt niitä menneistä pullerovuosista muistuttavia L- ja XL-vaatteita pois. Niihin kokoihin ei enää koskaan pitänyt palata. Sittemmin on pitänyt nöyrtyä ja käydä shoppailemassa. Joka kerta se kirpaisee vinguttaa kassalla korttia vaatteista, joita ei todellakaan haluaisi ostaa. Jurppii kun joutuu hankkimaan L-kokoa, se oikein symbolisoi tappiota oman kropan sekoilulle. My body is not my temple. Haluaisin vaan itteni takasin ja mahdollisimman pian, kiitos.

Välttelen turhaa peiliin katselua, mutta ikävä kyllä ajatuksissa tämä pyörii tiiviisti. Tilannetta pahentaa kaikenlaisen kömpelyyden ja jäykkyyden lisääntyminen - ei vahingossakaan pääse tuntemaan oloa hyväksi omissa nahoissansa. Sitä on viikko viikolta kankeampi ja ankeampi. Keskivartalo joustaa yhtä paljon kuin rautakanki, ja jalat tuntuvat raskailta pölkyiltä portaita noustessa. Ennen olin se vauhtihirmu, joka ohitti kadulla lähes kaikki samaan suuntaan kävelevät, nyt mun ohi porhalletaan häiritsevän usein. Tuntuu myös että mitä ikinä teenkin, oon aina muiden tiellä. Tämä nyt on ehkä enemmän henkisen puolen ongelma, mutta totta helkkarissa fyysisen olemuksen muutos vaikuttaa paljon myös mieleen. Ainiin, mun puheäänikin on jossain määrin käheytynyt lihomisen myötä, ja kuulostaa "chubbylta". Siis se oli yksi kivoimpia asioita, kun normipainoisena ei hävettänyt se, miltä oma ääni kuulostaa omaan korvaan. Ääni oli jotenkin heleämpi, vaikkei sitä nyt naisellisen pehmeäksi ole koskaan voinut kuvailla. Hetkelliseksi iloksi jäi sekin.

Itsetunto on hävinnyt kuin neula heinäsuovaan, eikä mikään "ylimääräinen" sosialisointi hirveesti nappaa. Kourallista enemmän ihmisiä on liikaa, ja haluan vaan mahdollisimman nopeasti pois. Kotona on kivaa, samoin iltahämärässä lenkillä. Pimeyteen on ihanan lohdullista piiloutua. Vaikka siltä ehkä kuulostaakin, toistaiseksi en ole menettänyt optimismia ja huumoripitoista suhtautumista elämään ja sen pieniin vastoinkäymisiin. Koetuksella nuppi on silti ollut näiden käsittämättömien vaivojen kanssa. Jos tää meininki yhtään enteilee, mitä tulevat vuosikymmenet tuovat vielä tullessaan, alan toivoa etten olisi erityisen pitkäikäinen otus. Taitaa tosin olla turha haave, jos geenit toistavat itseään.

kuva3

Oon tottunut liikkumaan useita tunteja päivittäin, mutta helmikuussa hölläsin kokeilumielessä muutamaksi viikoksi. Liikuin vain pakolliset, eli työ- ja kauppamatkat, jolloin syömiset oli tietysti suhteutettava vähemmän aktiiviseen arkeen. Kiinnitin myös ekstrahuomiota pitkien yöunien turvaamiseen. No, kokeilu ei auttanut. Toisin sanoen kyse ei ole ollut ylirasituksesta, joka voi aiheuttaa vaikka mitä ikävää. Sittemmin oon taas käynyt normaalisti salilla, lenkkeillyt ja jumpannut kotona.

Vaikka terveyden kanssa on ollut pelkkää takapakkia viimeisen vuoden aikana, sentään jotain kehitystäkin on tapahtunut. Alkukesästä nimittäin tein salilla jalkaprässissä ennätyksen, kun vihdoin päihitin 150 kilon vastuksen! Hassua, miten sen aina jotenkin tietää, kun käsillä on hetki jolloin aiemmat ennätykset rikotaan. Muistan miten rauhallisen tyyni fiilis oli penkkiin istuessa. Laitoin täpän 150 kg painon kohdalle ja aloin prässäämään. Ai että. Ehkä tähän onnistumisen elämykseen on hyvä lopetella. Nyt odottelen kutsua jatkotutkimuksiin kuin kuuta nousevaa - katotaas, miten ämmän käy.

Christian Louboutin Mini Loubi Lula Clutch

louboutin_clutch_1

Kappas vaan, tässähän on blogihiljaisuutta jatkunut kohta kuukauden päivät. Mitä pidempi tauko, sen vaikeempaa palata sorvin ääreen... 😂 Kuvia sun muuta postausmateriaalia on kyllä jemmassa, mutta tänne Bloggeriin ei ole innostanut kirjautua. Ehkä kesätauko on nyt toistaiseksi takana - tai ehkä tää postaus jää viimeiseksi ennen uutta pitkää radiohiljaisuutta, saa nähdä.

Tavallaan teki mieli palata blogiin jollain "asiapostauksella" (as if täällä sellaisia useinkin olisi), mutta kun tekstiä ei nyt irtoa, aloitetaan turhamaisella höhöhöpöllä. Vestiaire Collectivessa on käynyt tänä kesänä pariin otteeseen hyvä tuuri, ja tässä löydöistä ensimmäinen - Christian Louboutinin pikkuinen Mini Loubi Lula silkkilaukku. Eikö olekin nätti? Laukkua on tullut ihasteltua pitkään, ja se on vilahtanut blogissa mm. 2014 eräässä laukkuhaavepostauksessa.

louboutin_clutch_2

louboutin_clutch_3

louboutin_clutch_4

Koska silkki on materiaalina melko arka, se on ollut aina selvää etten "sijoittaisi" tähän uutena, kun hinta huitelee n. 600 eurossa esimerkiksi Net-A-Porterilla ja My Theresalla. Onneksi on se Vestiaire, sieltä nimittäin sain laukun käyttämättömänä reilulla satasella, kun tingin hieman alkuperäisestä pyyntihinnasta. Postikulujakaan ei tarvinnut maksaa, kun menossa oli free shipping -kamppis. Välillä on sellaisia juhlia, joissa huomaa kaipaavansa pikkuista, neutraalin väristä clutchia, joka ei ole musta ja jossa ei ole näkyviä logoja tai olkahihnaa - tässä nyt on täysin kriteerejä vastaava. Shamppanjan värisessä laukussa on hauskana yksityiskohtana punainen vuorikangas ja korkokengät lukkona.

En muuten usko, että koskaan tuun hankkimaan Louboutinin ikonisia punapohjaisia korkokenkiä, ihan vaan koska 400 euroa korkkareista on aivan liikaa ja todennäköisesti pilaisin ne käytössä melko nopsaan. Mulla on sellainen askel, että jalat välillä vahingossa osuu toisiinsa, joten aika monissa kengissäni näkyy naarmuja yms. jälkiä sisäreunassa. Kaiken lisäksi Louboutinin lesti ei ilmeisesti sovi läheskään joka naikkosen jalkaan, ja onpa kenkien epämukavuudesta tullut kuultua useammin kuin kerran. Ei kiitos. 

louboutin_clutch_5

// Got this pretty Louboutin silk clutch from Vestiaire Collective some time ago. Isn't it cute? I like that shoe clasp, it's a great detail in this simple evening purse!  

Jäätelökesä

mammamaria

Jotkut herkuttelevat mieluiten suklaalla tai irtokarkeilla, toiset sipseillä tai juustoilla. Sitten on vielä niitä kerrassaan aikuisia ihmisiä, jotka mätystävät epäterveellisyyksiä ainoastaan kahvipöydässä, eivätkä harrasta erillisiä karkkipäiviä lauantaisin. 😂 Mun mieliherkku on aina ollut jäätelö! Sitä menee tasaisen satunnaisesti ympäri vuoden, mutta nyt kesällä ruokaympyrään sisältyy päivittäinen tuutti tai mehujäätelö. Tää postaus onkin omistettu jäätelölle: sekä vanhoille suosikeille että uusille tuttavuuksille.

Lahden Vapaudenkadulla sijaitsevan italialaisravintola Mamma Marian vaniljajäätelö on kiistaton ykkönen. Kun löysin sen, unohdin vuosikausiksi että ravintolan jätskitiskillä olisi tarjolla vaikka mitä muitakin vaihtoehtoja. Ne muut maut eivät kiinnostaneet pätkän vertaa, sillä niin täydellistä vaniljajätskiä kuin Mamma Marian versio on, saa hakea. Ja tätä ennen en edes pahemmin välittänyt muka-tylsästä vaniljasta! Viimeksi kun oltiin perheen kanssa syömässä, pääsi kuitenkin jokin villipilli-vaihde iskemään ja tilasin yllättävästi pistaasia ja mantelia. Kummatkin olivat herkullisia, erityisesti se manteli! Luulenpa, että vanilja-mantelissa on ainesta vakkariyhdistelmäksi... 

benjerrys_haagendazs

Marketin pakastealtaan parhaat. Ben&Jerry'siltä ei ole olemassakaan huonoa jäätelöä, mutta jumitan lähes poikkeuksetta aina tuossa Cookie Dough S'wich Up:ssa. Kuin legendaarinen Cookie Dough, mutta astetta överimpi (eli parempi). B&J'sin ohella Häagen-Dazsilta löytyy kelpoja puolen litran purkkeja. Strawberry Cheesecake on mauista parhain.

puffet

Puffet maussa kuin maussa toimii, mutta yleensä päädyn minttuun. Rapean keksin ja raikkaan mintun yhdistelmä on vaan pirun jees. Puffet on jäätelöaltaan klassikko, johon on vaikea kyllästyä.

pirkka_amppari

Kesällä yleisin jäätelö jota syön, on mehujää. Ihan vaan, koska ei sitä nyt varsinkaan arkena kehtaisi jatkuvasti possuilla kaikenmaailman kermajäätelöillä. 😀 Pirkan Amppari on ollut kakrusta saakka mun suosikki, eli sille ei ihan helposti löydy syrjäyttäjää. Muutkin ötökät kelpaa, ja nyt vanhojen klassikoiden eli Ampparin ja Murkun kaveriksi on saapunut Leppis ja Koppis

kingis_isoS_superlaku

Tykkään salmiakista ja lakritsista, ja erityisen mahtavasti ne sopivat jäätelöön. Rehellisyyden nimissä mikä vaan salmari- tai lakujäde ajaa asian, mutta parhaimmistoa edustavat Kingis, Super ja Iso S. Ja...

suomenjäätelö_laku

Suomen Jäätelö on kuin varkain lähi-Citymarketin valikoimaan hiipinyt jäätelövalmistaja, jonka kerrassaan isänmaalliset pakkaukset kiinnittävät huomioni. Makuja oli vaikka mitä pistaasista suklaaseen, maitoon, kuuseen (!!!) ja raparperisorbettiin, mutta lakritsi kiinnosti mua eniten. Kannattipa ostaa, on meinaan erittäin lakritsainen jäätelö, jolle edellisen kuvan kolmikko häviää mennen tullen. Jos tykkää lakritsista, tällainen sinivalkoinen tötsä kannattaa hankkia käsiinsä. Vähän tuntuu, etten edes halua kokeilla muita makuja Suomen jäätelöltöä... vaikka ne varmasti ovat hyviä, todennäköisesti ne kuitenkin häviävät näin täydellisen hyvin onnistuneelle lakujäätelölle. 😏

oatly

Vaikken mikään vegeintoilija olekaan, Oatlyn tuotevalikoimassa on mahtavia vegaaniystävällisiä jäätelöjä! Kaurapohjaiset vanilja ja mansikka ovat suorastaan hurmaavan pehmeän makuisia. Erityisen herkullista marjojen ja keksimurujen kanssa.

jymy_mänty

Jymy on luonut Suomi100-juhlavuoden kunniaksi aika erikoisen maun: Mänty -jäätelön. Kuulosti niin höpöltä, etten voinut olla ostamatta kokeiluun! Odotukset eivät olleet korkealla, mutta yllättävän hyvää tämä olikin. Vaniljajäätelö yhdistyy jännään, miedon puumaiseen jälkimakuun. Ei tästä kuitenkaan mitään lempparia tullut, vaan luultavasti mäntyjäätelö jäi kertaluonteiseksi kokeiluksi. Mutta kannattaa tutustua, jos haluaa jotain todella erilaista maisteltavaa.

lohilo_doublechocolate


lohilo2Kaikista mieluisin jäätelöuutuus taitaa olla Lohilon proteiinijäätelö. Kyllä. 😝  Lohilo tarkoittaa "low fat, high protein, low carbs" ja toisin kuin voisi kuvitella, fitness-buumi ja terveysintoilu eivät ole pilanneet tämän jäätelön makua - vaikka siis sen luvataankin olevan tavallista jätskiä parempi vaihtoehto. Lohilo on hyvän omatunnon jäätelöä; siinä on häkellyttävän vähän kaloreita (vain parisataa per koko purkki), vähän hiilareita ja aika kivasti proteiinia. Jäätelöä maistellessa alkoi aivan epäilyttää, ovatko purkin kylkeen painatetut ravintoarvot silkkaa huijausta. Miten jokin näin herkullinen voi olla näin semi-terveellistä?

Huvittavaa kun ylivoimainen suosikkini tähän mennessä on Double Chocolate, vaikka pääsääntöisesti kierrän suklaajäätelöt kaukaa. Myös Salted Caramel, Cookie Dough ja Banana Split ovat oikein toimivia kaikki kolme. Testaamatta on vielä Caramel Chocolate, Chocolate Peanut ja Cinnamon Bun, mutta tavoitteena on etsiä nekin vielä kesän aikana makusteltaviksi. Lohiloita saa oikeasti vähän metsästää Lahdessa, sillä ainakin mun lähimmissä kaupoissa ne ovat usein loppuneet. Siis lähes aina kun porhallan kauppaan, pakastealtaassa on tyhjä kohta siinä, jossa proteiinijätskiä pitäisi löytyä. Murr. Onneksi on Kokkola, täällä oli nimittäin Citymarketissa tyrkyllä viittä eri makua ja kaikkia niistä oli runsaasti saatavilla! 😍

// Just some confessions of ice cream freak. For many years my ultimate favorite has been vanilla gelato from the local italian restaurant. It's so good and so hard to beat, but lately I discovered their almond ice cream and there's something in it, too. If I happen to be far away from my favorite gelato, luckily there's loads of great options in the grocery store. Any carton box from Ben&Jerry's or Häagen-Dazs will do just fine, also anything that tastes liqorice, or ice lollies, ice cream sandwiches... My latest favorite is Lohilo protein ice creams which are so yummy that it almost feels like a fraud when you take a look at the nutrition label.

Meikkipussin uudet tuttavuudet

stockmann_1

Stockmannin verkkokaupassa sai taannoin 20% alennusta kaikesta kosmetiikasta, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja naputtelin kotiin pari pitempään kiinnostanutta juttua. Lumenen valopisaroita ja Macin huulipunia on tehnyt mieli testata jo pitkään, mutta en ole raaskinut. Etenkin Macin tuotteissa saatavuus on melko rajallista; tietääkseni niitä saa Suomessa ainoastaan Stockalta, eikä suosimissani brittiläisissä nettikaupoissakaan ole merkkiä valikoimissa. Toki suurista tavarataloista on mahdollista tilata Suomeenkin, mutta hinnat on melko yläkanttiin.

stockmann_2
stockmann_3

Macin huulipunat tilasin sävyissä Brave ja Dark Side. Brave on tuollainen nätti vanhan roosan sävyinen puna, joka on aika neutraali ja sopii hyvin arkeen. Dark Side puolestaan on tumma viininpunainen. Macin punia ei turhaan kehuta! Nämä levittyvät hyvin ja kestävät kauan hyvänä ilman, että tarvitsee lisäillä väriä. Sävytkin ovat todella pigmenttisiä.

stockmann_4

Kotimainen Lumene on uudistanut brändinsä varsin onnistuneesti, ja freesatun ilmeen myötä markkinoille on tullut kiinnostavia uutuuksia. Invisible Illumination -tuoteperhettä on hehkutettu sen verran, että menihän se aivopesu lopulta mullakin läpi. ;) Erityisesti valopisarat kiinnostelivat, ja kun erään lehden välissä tullut testeri sai mut vakuuttumaan tuotteen mahtavuudesta, ostopäätös oli selvä. Valopisaroita on saatavilla kolmessa sävyssä, ja mulla on roosaan taittava Rosy Dawn. Tykkään! Tätä hohtavaa voidetta annostellaan pipetillä esim. kämmenelle, josta sitä taputellaan sormella poskipäille, amorinkaareen, kulmaluulle ja minne tahansa kokee ihonsa kaipaavan pientä hohtoa. Ainakaan tämä roosa sävy ei ole mitenkään liian hohtava, eli ei tule mitään discopalloefektiä. Plussaa myös riittoisuudesta; pieni pisara riittää hyvin kummallekin poskipäälle. 

Furla Amazzone bag

Furla_Amazzone_bag

Alemyynnit alkavat pian vedellä viimeisiään - onneksi! Eipä tekisi mieli mennä edes pakon edessä vaatekauppoja tutkailemaan (lue: t-paita- tai sukkaostoksille), kun tietää että siellä on rekit täynnä poistorytkyjä punaisine hintalappuineen ja ihmisiä kaikkialla... 😄 Huh, onneks on ihmeellinen ja vaivaton internetti.

Muutamia löytöjä oon "ehkä" tehnyt, voi olla että esittelen niitä vielä joku päivä tarkemmin. Tässä nyt ensialkuun laukkulöytö Zalandolta: Furlan Amazzone -laukku kauniissa "greigessä" eli harmaanbeigessä värissä. Furlan Metropolis -laukkumalli on ollut hurjan suosittu viime vuosina ja sitä näkyy paljon, mutta itseäni se ei ole erityisellä tavalla sykähdyttänyt. Nätti, muttei must-have. Sen sijaan tähän piparkakkureunaiseen Amazzoneen tykästyin heti, kun bongasin sen alkuvuodesta ekan kerran! Hinta oli kuitenkin turhan kova pienikokoisesta laukusta, joten se meni suosiolla "ehkä eBayssa vielä tärppää joskus" -listalleni.

Pari viikkoa takaperin huomasin Amazzonen puoleen hintaan, ja laukkuja oli jäljellä tasan yksi kappale nettikaupan varastossa. En nyt jaksa jauhaa mitään liioiteltua paskaa silmien hieraisemisesta tai riemunkiljahduksista, mutta innostuinpa kuitenkin tilaamaan. 😏

Furla_3

Furla_4

Laukku on söpönnäköinen, passaa värin puolesta niin kesään kuin talveen ja mikä parasta, pikkulaukuksi tähän mahtuu yllättävän paljon roinaa! Puhelin, lompakko, avaimet, peili, huulipuna, kuulokkeet ja vaikka koko paketillinen nenäliinoja sujahtavat helposti laukkuun, ja vieläkin on pikkuisen tilaa jäljellä. Laukku on ehkä aavistuksen tilavampi kuin mun suht samaa kokoluokkaa oleva Calvin Kleinin Bea -laukku. Hihnakin on tarpeeksi pitkä, jotta laukkua voi käyttää crossbodyna. Käytän tällaisia pieniä laukkuja oikeastaan kaikkialla paitsi töissä. Usein kun poistuu ulko-ovesta jonnekin, riittää kun mukana on vain pakolliset välttämättömyydet. Töissä sen sijaan pitää olla mm. vesipullo, eväät, ja sääpessimisti kun olen, niin mielellään sateenvarjokin just in case.

PS: Mitä te haluaisitte lukea? Postausehdotuksia saa jättää kommenttiboksiin. 😊

PPS: Jep. Muoviset tekokukat on näppärää rekvisiittaa niin kakku- kuin laukkukuvissa. 😂

Furla_2

// Isn't this Furla bag such a cutie? The name of this bag style is Amazzone and it's surprisingly practical! It fits all my essentials like phone, keys, wallet, lipstick and so on. Lately Metropolis has been very popular Furla bag, but this Amazzone is definitely more my style. What do you like?

Rommisuklaajuustokakku

IMG_4740

Taas tuli tehtyä kakku aikuisten ilolientä hyödyntäen, tällä kertaa testissä oli rommi. Tein viime viikolla Runebergintorttuja ja halusin käyttää kostutukseen rommia, mutta viinakaupassa ei ollut niitä ikkupikkuisia parin euron minipulloja. Piti sitten ostaa isompi, ja nytpä on useampaan leivontasessioon rommia tyrkyllä. Kenties rommimuffinsit voisi olla seuraava kokeilu, ellen vaan tee taas Runebergeja. Täydellinen torttuohje on vielä hakusessa, mutta kahta asiaa niissä pitää olla: karvasmantelia ja rommia!

Tästä rommisuklaajuustokakusta tuli aika täyteläinen, joten en ehkä tarjoaisi sitä grillimättöjen päälle kesäjuhlissa. Aloittaisin jollain kevyellä ja raikkaalla, jotta vatsassa on sitten tilaa tuhdille kakkuelämykselle. 😂

IMG_4735

IMG_4729

IMG_4731


Rommisuklaajuustokakku

pohja:
150 g digestive-keksejä
50 g voita

täyte:
500 g mascarponea
150 g tummaa suklaata
1 dl tomusokeria
3 dl vispi- tai kuohukermaa
5 liivatelehteä
2 dl rommia

pinnalle:
kirsikoita
25 g valkosuklaata

Ohje:

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan n. 10 minuutiksi.

Vuoraa irtopohjavuoka (20 cm) leivinpaperilla, sulata voi ja murskaa digestivet hienoksi muruksi. Sekoita voisula keksimurujen kanssa ja levitä seos vuoan pohjalle. Painele tasaiseksi esim. lusikalla.

Yhdistä mascarpone, tomusokeri ja sulatettu suklaa. Sekoita tasaiseksi, notkeaksi seokseksi. 

Vatkaa kerma kuohkeaksi ja yhdistä mascarponeseokseen.

Kuumenna kattilassa 2 dl rommia kiehuvaksi ja siirrä pois kuumalta liedeltä. Ota liivatteet vedestä, puristele kuivaksi ja sekoita rommin joukkoon. Anna rommin jäähtyä hetki, ennen kuin sekoitat sen mascarpone-kermaseokseen. Kaada valmis täyte vuokaan. Peitä kelmulla tai kuvulla ja anna hyytyä yön yli jääkaapissa.

Koristeluun käytin tällä kertaa tuoreita kirsikoita ja valkosuklaata, jota raastoin kakun pinnalle. Kirsikoissahan on kivi sisällä, joten ne ei oo kovin syöjäystävällinen vaihtoehto koristeena. Kivi pitää joko poistaa sormin tai muulla instrumentilla, sylkeä pois tai jättää kirsikat kokonaan lautasen reunalle. Mutta ne on vaan niin hiton nättejä kakuissa! Näin jossain Instagram-kuvassa tuoreita kirsikoita kantoineen kakun pinnalla, ja pakkohan idea oli kopsata. 😁 Kakku teki ilahduttavan hyvin kauppansa, ja kuulemma saa toistekin leipoa samaa.

PS: Sinä päivänä kun onnistun tekemään tasaisen, suoran keksipohjan, taputan itseäni päälaelle.

IMG_4719

// Baketime! Here we have chocolate rum cheesecake with cherries and white chocolate on top. This cake definitely isn't in categories 0 calories or carb free... 😈