We only asked for leopards to guard our thinning dreams

240515_1

240515_2

240515_3

240515_4

240515_5

240515_6

240515_7

coat - French Connection
stripe top - Gina Tricot
jeans - Topshop
earrings - H&M
bracelet - Michael Kors
clutch - Yves Saint Laurent
sneakers - Adidas Originals

Köhköh, silloin kun näitä kuvia tuli jokunen viikko takaperin napsittua, olisi voinut tietysti vähäsen pohtia että missä järjestyksessä asuja alkaa julkaista blogissa. Suunnilleen viikon kuluttua siirrytään kuitenkin jo kesäkuuhun, ja täällä vaan postaillaan kuvia tekoturkistakista... :D Noh, menköön nyt kuitenkin sillä nämä kuvat ovat sattumoisin mun lemppari tripodikuvia piiitkiin aikoihin. Tuntuu pikkuisen omahyväiseltä sanoa noin, mutta kun lähtökohtaisesti epäonnistun aina kaikissa mahdollisissa kuvissa, ja sitten nämä olikin yllättävän jees vaikka niitä räpsiessä kävikin muutama astetta skeptisempi ajatus mielessä. Tykkään valtavasti tuosta Booztin aleista jonkin aikaa sitten ostamastani French Connectionin kissamaisesta feikkiturkista; mulla on jo vaikka mitä asuja mietittynä sen ympärille ensi syksyksi! Ainakin vastaavaa asua mutta viininpunaisilla asusteilla on päästävä kokeilemaan, ja eiköhän leotakki sopisi mainiosti myös muuten kokomustaan vaatetukseen.

// Oh, I wish I'd published these photos a lot more earlier than only now... It feels kinda foolish to post outfit photos including some faux fur at the same time as the weather is getting just warmer and more summery here in Finland. :D But whatever, I happen to like this outfit very much so I wanted to share it here on my blog. My URL, my rules - so let's stare that fluffy leopard coat for a little moment and perhaps after that we can focus on thinking about upcoming summer days and nights! Yay. And after summer there comes fall season, and that's when I'll pair my leo coat with burgundy tones instead of pastel pink.

The flesh covers the bone and they put a mind in there and sometimes a soul.

220515_1
220515_2
220515_3
earrings - DIY
blazer - H&M
dress - H&M
watch - Michael Kors
handbag - Michael Kors
boots - Maison Martin Margiela x H&M

Tämä huvittava banaanikuosinen sifonkimekko mulla on ollut jo peräti 4-5 vuotta, mutta vasta melko hiljattain käytin sitä ensimmäistä kertaa erään ihanan pikkuprinsessan synttäreillä. Lienee ihan ookoo, jos vähäsen lapsettaa lasten kekkereillä? :D Ostin mekon aikanaan lempibloggajani Chiara Ferragnin inspiroimana - bongasin sen pariin otteeseen hänen postauksistaan ja kappas vain, jonkin ajan päästä olinkin aivopestynä kiikuttamassa mekkoa kaupasta omaan vaatekaappiin. Vaan eipä niitä käyttökertoja tosiaan ole kovin montaa näiden vuosien mittaan tullut, mutta toisaalta, en ole myöskään raaskinut luopua mekosta. Ehkäpä tulevana kesänä koittaa tämän riemunkirjavan höpöhöpömekon kultakausi? :D

// I've had this silly banana dress for 4-5 years already, but it was only very recently when I wore it for the first time. The occasion was a birthday party of my friend's lovely daughter (or more like a little princess!) so I suppose it's a great opportunity wear something funny and childish. :D I originally bought this dress because I saw it on Blonde Salad blog and thought it's super cool, but well, haven't been wearing it too often during these years.

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.

IMG_8651
Pitkästä aikaa vähän pohtivampaa liirumlaarumia tyrkyllä, olkaapas hyvät. Tällä kertaa hölpötellään muunmuassa verkostoitumisesta, yksinolosta, itsensä ja muiden hyväksymisestä, parisuhteista, onnellisuudesta, ja mulle ominaiseen tapaan aika paljon kaikesta muustakin siinä samalla. Miksi pysyä tiukasti yhdessä aiheessa kun voi vauhkota ja jaaritella monesta seikasta kerralla. ;)

Nykyaika suorastaan yllyttää olemaan itsekäs ja piittaamaan vain omasta edusta: kiillota egoasi, maksimoi voitto, tunne ihmiset joista hyödyt eniten, älä näytä heikkouksiasi, älä suostu kompromisseihin. Voisihan tätä kirjoittamattomien käskyjen listaa jatkaa vaikka loputtomiin saakka, mutta se listaus voisi käydä vähän masentavaksi luettavaksi ennemmin tai myöhemmin. Tavallaan korostunut kilpailuasetelma populaation keskuudessa on ymmärrettävää - taloudessa eletään synkkiä aikoja ties kuinka monennetta vuotta putkeen, ja politiikka tuntuu olevan vailla massiivista vallankumousta jotta asiat taas pelittäisivät ja järkeviä päätöksiä alkaisi syntyä. Vähemmästäkin pientä ihmismieltä alkaa ahdistaa ja taistele tai pakene -mode napsahtaa päälle. Moni kokee epätoivoon vaipumista mielekkäämmäksi kovettaa kuorensa, vaikka onhan niitä muitakin vaihtoehtoja tarjolla - on pakko olla. Vaikka ajat olisi kuinka tympeät, ei siihen välttämättä tarvitse vastata laittamalla heti kovan kovaa vasten. Mitäpäs jos tekisikin sellaisen taktisen liikkeen että rupeaisi reilusti pehmoilemaan? Hymyilisi leveästi, olisi ystävällinen, lämminhenkinen ja pyyteetön? Come on, milloin kivasta tuli synonyymi sanoille tyhmä, hyväuskoinen ja helposti höynäytettävä? Välillä tuolla kaikenlaisten tärkeilijöiden, päällepäsmäreiden ja pleijereiden viidakossa maleksiessa nimittäin tulee sellainen vaikutelma: mukavuudella et pääse pötkimään pitkälle, vaan takataskussa on aina oltava muutama taka-ajatus.

Niin pitkään kun käsite verkostoituminen on ollut mulle tuttu, oon kokenut sen vähän kaksipiippuiseksi asiaksi. Sitähän tänäpäivänä joka yhteydessä toitotetaan, että verkostoituminen on kaiken A ja O, kyseistä taitoa kannattaa harjoitella jne. Äh, voisiko sitä levyä jo vaihtaa edes hetkeksi. Omasta mielestäni tuollaisen ei pitäisi olla mitenkään ns. pakollista - mä ainakin pitkällä tähtäimellä vaan ahdistuisin jos omalla kontaktilistallani olisi "kaikki". Toki musta on hienoa, jos ihminen on luonnostaan sosiaalinen ja uusiin tyyppeihin tutustuminen tapahtuu kuin itsestään; helposti ja vaivattomasti. Jos sulla on vahva sosiaalisuuden kaipuu, siihen useimmissa tapauksissa auttaa se että olet sosiaalinen ja näet niitä kaiffareitasi usein - niinkin yksinkertaista. Tosin, sitten taas aivan oma lukunsa ovat ne jotka eivät kestä yksinoloa edes pienissä määrin; suorastaan kammoavat sitä yli kaiken. Elämä ääripäässä harvoin on mukavaa pidemmän päälle, joten ei sekään ole kaikista ihanteellisin tilanne jos koko ajan täytyy olla jotakin meininkiä, tai vähintään joku jolle höpöttää. Yksin olemista voi ja kannattaakin harjoitella, ja mikäli se saa samantien ahdistumaan, kannattaa pysähtyä pohtimaan mahdollisia syitä ilmiölle. Moni tuntuu mieltävän ajoittaisen yksinolon portiksi totaaliseen yksin jäämiseen, mutta toisaalta tilanne voi olla sekin ettei ole täysin sinut ajatustensa kanssa eikä täten haluaisi päästää itseään vellomaan oman päänsä sisällä, jota herkemmin tapahtuu juuri silloin kun on yksin. Fakta on kuitenkin se, että kun ihmisellä on hyvä fiilis omissa nahoissaan, ei ole katastrofi jos "joutuu" viettämään satunnaisia hetkiä ihan vain itsekseen. Niistä hetkistä kannattaa ottaa kaikki hyöty ja ilo irti. :)

Itse vahvasti introverttina koen, että yksinolo on mulle monesti jopa yhtä tärkeää kuin seurallisuus, ainakin ajoittain. Mun sosiaalisuus on ensinnäkin hyvin vahvasti sidoksissa vallitsevaan vuodenaikaan; syksyllä vajoan tietynlaiseen horrokseen ja mieluusti olisin vaan kotona funtsailemassa ja lukemassa kirjoja, ja sitten kevään tullen alan pikkuhiljaa herätä talviuniltani ja voisin riekkua ihmisten ilmoilla vaikka miten paljon, joka hetkestä nauttien - tosin, toki silloinkin on välillä päästävä latailemaan akkuja jotta jaksaa taas olla juttutuulella. Tapahtumia, sanomisia ja vaihdettuja näkökulmia täytyy nähkääs prosessoida, ja luontevimmin se onnistuu silloin kun oon itsekseni vailla minkäänlaisia häiriötekijöitä ympäristössä. Jonkun (todennäköisesti äärimmäisen ekstrovertin) mielestä tällainen saattaa vaikuttaa huolestuttavalta tilanteelta, mutta haluaisin korostaa sitä, että näin mä pysyn onnellisena. Sehän on tärkeintä. Oon ajat sitten lakannut unelmoimasta siitä, että voisin muuttua huippusosiaaliseksi "puhelinmyyjäpersoonaksi" jos vain osaisin kerätä kaiken tahdonvoimani kasaan. Nääh. Sittenhän kaikki vaan pälättäisi toistensa päälle - kaipa tähän maailmaan yhä edelleenkin mahtuu myös pohtivia kuuntelijoita, vaikka hitusen aliarvostettuja toisinaan ollaankin. Sitä paitsi, olenpa vuosien varrella huomannut moneen otteeseen että kun en ole lakkaamatta äänessä, jopa suht tuntemattomat ihmiset uskaltavat uskoutua mulle välillä hyvinkin helposti. Pidän sitä hienona asiana ja sellaisena piirteenä, jota arvostan itsessäni.

Eräs aika surullinen mutta tavallaan ajan henkeen kuuluva seikka on se, miten niin kovin monet meistä kuvittelee olevansa jollain tapaa oikeutettuja ohjailemaan ja muokkaamaan lähimmäisiään. Sen sijaan että miettisi, miten MINÄ voin tehdä OMASTA elämästäni mielekkäämpää, aletaankin aivan liian helposti pähkäillä että noh mitenkäs tuon toisen nyt täytyisi muuttaa tapojaan ja kehittää itseään ihmisenä jotta omakin elämänlaatuni paranisi siinä ohella. Musta on harmillista jos vaikka parisuhteessa toinen osapuoli pyrkii koko ajan fiksaamaan sitä mukamas rakastamaansa ihmistä vastaamaan paremmin omia henkilökohtaisia mieltymyksiänsä. Tällöin kyse ei ole oman mittakaavani mukaan rakkaudesta; siitä että hyväksyisi toisen sellaisenaan, omana itsenään kera vahvuuksien ja heikkouksien. Korkeintaan tämä läheistensä editoija rakastaa omassa päässänsä luomaansa mielikuvaa ihannekumppanista, jollaiseksi hän toivoo voivansa muokata sen vieressä pönöttävän tyypin. Siinähän niitä konflikteja sitten syntyy kun toinen ei rupeakaan innosta kiljahdellen muokkaamaan omaa persoonaansa, ja räikeistäkin ristiriidoista huolimatta ollaan väkisin yhdessä, mikäli se juttu siitä alkaisi toimia paremmin sitten joskus. Jos kuitenkin onnistuu löytämään seurustelukumppaista semmoset tuhat ja kuusitoista asiaa jotka haluaisi hänessä muuttaa, on ehkä objektiivisuuden aika - onko meitä edes tarkoitettu yhteen, jos se toinen ei sellaisenaan vastaa mieltymyksiä? Omasta mielestäni ihmissuhteet on sellainen asia jossa ei auta tyytyä "ihan kivaan". Sellasiin tyyppeihin joille antaisi kouluarvosanan 7-. Kympin mätsi ei sentään tarvitse olla; sellaisen metsästys saattaisi jo mennä sille kuuluisalle kuin neulaa etsisi heinäpellosta -linjalle, mutta toki suotuisan sattuman osuessa kohdalle voi vastaan tulla vaikka millaisia aarteita.

Läheisten modaamisen ohella mun mielestä ihmissuhteissa kusee nykyään pitkälti se, ettei osata olla vilpittömiä. Aina mietitään, miten voitaisiin repiä hyötyä irti niistä kivoista pikkuisista eleistä; ei ole välttämättä lainkaan kiinnostusta miellyttää toista ihan vaan puhtaasti hyväntahtoisuudesta. Lisäksi tänä päivänä monissa yhteyksissä (varsinkin feministisissä, anteeksi nyt vain) teilataan pienikin miellyttämisenhaluisuus automaattisesti negatiiviseksi piirteeksi josta ihmisen tulisi päästä henkisen hyvinvointinsa tähden mitä pikimmiten eroon. Tavallaan aika surullista. Itse koen että ihmissuhde on aika mainiolla pohjalla, jos kumpikin tahtoo miellyttää toista - ei siksi, että kokee toisen puoliskon vaativan sitä, elämä on sillä tavoin mutkattomampaa tai kyseessä on pelkkä mälsä velvollisuus, vaan siksi että aidosti haluaa tehdä niin.

Mua ei yleisesti ottaen jaksa kiinnostaa about pätkän vertaa, miellyttääkö mun ajatukset ja olemus muita vai ei, mutta siinä tapauksessa jos välitän jostakin ihmisestä tosissani... voi moro sitä hulluutta. Miellyttämisen halulla ei ihan kauheasti ole rajoja siinä vaiheessa; "Love me, and I will move mountains to make you happy. (Hurt me, and I will drop those mountains on your head.)". :D Tämä on kuitenkin validia vain niin pitkään kun ihmissuhde on pyyteetön, eikä tule sellaista fiilistä että mun jollain tapaa kuuluisi olla toiselle mieliksi. Omistautuminen vapaasta tahdosta on huomattavasti jännempää kuin kokea olevansa jonkin omaisuutta. Vapaus on mulle ehkä kaikkein tärkein asia maailmassa, joten jos mua yrittää ohjailla ja määräillä, otan aivan taatusti kintut alleni ennen pitkää. Ainahan tuollaista auktoriteettiongelman tynkää on löytynyt jossain määrin... ;) Ei tietenkään koske opiskelu-/työasioita; teen kiltisti mitä opettaja tai pomo käskee, mutta yksityiselämän puolella en voi sietää sitä kun joku tulee (pyytämättä) kertomaan mitä mun milloinkin kuuluisi tehdä. Usein siinä taustalla on vielä henkilökohtaisen hyödyn tavoittelua, jonka osaan vainuta melko herkästi. Toinen seikka mitä en kestä, on ehdollistaminen ja kaikenlainen pelaaminen; "jos teet asian X niin oon kiva sua kohtaan, jos et niin oon ihan hmpffff enkä puhu sulle viikkoon".

Sama pätee tietysti myös toisinpäin; alkaisin tuntea huonoa omatuntoa ja inhota itseäni jos kokisin että sanoilla ja toiminnallani koittaisin manipuloida tai jopa kiristää henkisesti toista ihmistä muuttumaan. Samaan hengenvetoon myönnettäköön että kyllä, toisinaan saatan jaella hieman liiankin innokkaasti ideoita, vinkkejä ja neuvoja - myös ilman suullista/kirjallista pyyntöä. Mä kuitenkin pyrin olemaan melko ratkaisukeskeinen ihminen, ja teen moista puhtaasti siksi että toivon musta olevan edes hitusen jeesiä sille, jolla on ongelma vailla ratkaisua. Jaan oikein mielelläni näkökulmani asiaan jotta se etenisi, ei niinkään että haluaisin muuttaa toisen ajatusmaailmaa tai persoonaa vastaamaan paremmin omia ihanteitani. Hyihyi.

Mistähän sitä vielä höpöttäisi. No vaikkapa itsetuntemuksesta! Siitä huolimatta että tässä (iki)sinkkuudessa on miljoona ja kaks huonoa puolta, on yksin vietetyistä viikonloppuilloista koitunut paljon hyvääkin: tunnen itseni aivan julmetun hyvin. Kiitos lakkaamattoman enemmän ja vähemmän alitajuisen pohdiskelun, oon oppinut tunnistamaan sekä mun vahvuudet että heikkoudet, ja jälkimäiset osaan jakaa kahteen eri kategoriaan: on heikkouksia/huonoja piirteitä jotka on niin vahvasti sidoksissa mun persoonaan ettei niiden suhteen kannata haaveilla radikaaleista muutoksista, ja sitten on niitä asioita joissa varmasti pystyn halutessani kehittymään mieluisampaan suuntaan. En koe tällaisia oivalluksia ollenkaan itsestäänselvyydeksi, ja pidänkin itseäni aivan hemmetin onnekkaana. Hukassa olevia itsensä etsiskelijöitä kun tulee vastaan harva se tästä. Tiedän millainen tyyppi oon, millaisesta tulevaisuudesta unelmoin ja millaisia juttuja pidän tavoittelemisen arvoisina - ja millaisia puolestaan en. Mulla on oma arvomaailmani, oma moraalini, enkä oo voinut piirun vertaakaan määritellä itseäni, olemassaoloani tai elämääni parisuhteen kautta kun siihen ei ole yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta. Koska tunnen itseni, tiedän myös minkä sorttisten ihmisten kanssa mulla parhaiten synkkaa, enkä kovin helposti ala tuhlaamaan aikaani muuhun.

Odotan loppuelämältäni suuria ja toivon, että multa löytyy kunnianhimoa ja rohkeutta toteuttaa mahdollisimman moni haave. Samalla kuitenkin tiedostan, mikä on oikeasti tärkeää ja miten pienistä jutuista se onnellisuus loppupeleissä muodostuu. Omalla kohdallani siihen riittää, että arjen täytteenä on mielekästä sisältöä, mulla on edes ajoittain hyvä fiilis itsenäni olemisesta ja ympärillä on pieni joukko tarkoin valittuja rakkaita ihmisiä. Niin, ja että ne rakkaat ihmiset ymmärtää että aina silloin tällöin mun on voitava viettää vähän pidempiä aikoja itsekseni, enkä ole aina valmiina sosialisointiin.

Pysytään vielä onnellisuus-aiheessa. Varmasti joka ikinen suomalainen on elämänsä aikana kuullut "viisaat" sanat kel onni on, se onnen kätkeköön. Bullshit. Monesti tavataan tuumata että todellisia ystäviä ovat ne tyypit, jotka pysyvät vierelläsi myös niissä kurjissa ja kimuranteissa tilanteissa joita elämä toisinaan eteemme nakkaa. Olen tietysti itsekin samaa mieltä; vaikeina aikoina kavereiden tuki maailmanparannustuokioineen on todella tarpeen, ja usein vastoinkäymisten läpi tarpoessa oppiikin helposti erottamaan, ketkä on niitä harvoja ja valittuja helmiä joille kehtaisi tarpeen tullen soittaa vaikka keskellä yötä paniikkipuheluita, ja ketkä taas tuppaavat tekemään katoamistempun takavasemmalle saman tien kuin hubailu loppuu. Itse kuitenkin lisäisin the ystävän kriteereihin myös sen seikan, että kun sulla menee hyvin (ellei jopa lujaa!), hän osaa aidosti olla iloinen puolestasi eikä pahoita mieltään riemunkiljahduksiesi ja voitontanssiesi takia. Ei ihmisen pitäisi kokea tarvetta pyydellä onnellisuuttaan ja onnistumisiaan anteeksi läheisiltään, sillä harvemmin ne nallekarkit kuitenkaan menevät tismalleen tasan. Kuka tietää, ehkäpä olet itse seuraavalla kerralla se onnekas joka saa karkkipussista sen extra gummibärin! Sitten on teikäläisen vuoro ilakoida. 

Äh, tässä vaiheessa on taidettu poiketa jo niin monesti sivuraiteilla ja jopa hypätty asiasta kukkaruukkuun, joten lienee korkea aika laittaa ajatusvirta paussille ja säästää jotain höpötyksiä seuraavillekin kerroille. Muuten ei oikein enää tiedä, mistä sitä tulisi vielä tässä yhdessä ja samassa postauksessa jauhettua; tuntuu että se voisi olla mitä tahansa hyytävästä kevätsäästä kissoihin, talvisotaan, hiilihydraatteihin ja vaikka Pokemoneihin. :D Soronoo, menenpäs tästä keittämään iltateetä!

Miks sun käsi tärisee jos tausta rätisee? Häiritteeks toi niin paljon, öitä siin sit valvot. Mee ittees jos taas kohta laadusta flippaat ku aamusta kittaat, sun maailma on musta, susta.

110515_1
110515_2
sunnies - Ray-Ban
earrings - vintage
faux fur vest - Vila
blouse - Mango
jeans - Gina Tricot
clutch - Bvlgari
boots - Maison Martin Margiela x H&M

No huhhuh, nyt on näytillä jotain esihistoriallista tässä osoitteessa - äidin nappaamia asukuvia! Mua vähän harmittaa kun viime aikoina blogitouhu on ollut aavistuksen jäissä, ja sain sitten idean että mitäpä jos porukoiden luona maalla käydessä napsisi vähän asukuvia "varastoon" ja sitten julkaisisi niitä outfit-postauksia silloin kun ei ole aikaa, intoa tai energiaa alkaa muuta kirjoittelemaan. Tässä nyt sitten olis ekat kuvat. On aivan kamalan hankalaa "poseerata" silloin kun kyseessä ei ole random selfie tai itselaukaisimella otettu kuva, vaan tiedostaa koko ajan että siinä kameran takana on joku ihka oikea ihminen varjostamassa mun idioottivirneitä ja hassuja pönötyksiä. Mamma kuitenkin totesi hauskasti mun pahoitellessa epäluontevaa olemustani kuvatessa; "jos oon nähnyt sut syntyessä naama punasena niin EHKÄ mä kestän tämänkin homman". Hahah. :D Hauskaa alkanutta viikkoa kaikille, meikäläinen suuntaa tästä nyt töihin!

// Long time no see outfit posts! This is very special moment in my blog's history; these photos are taken by my lovely mom. :D Have an awesome Monday everyone!