Sydän hakkaa ku koulukiusatul hamsteril

clouds

Viime aikoina kiusaaminen on ollut aika paljon tapetilla mediassa ja somessa. Hyvä niin, aihe on valtavan tärkeä. Jos saisin mielivaltaisesti toteuttaa kolme some- ja kadunvarsikampanjaa, heittämällä eka olisi kiusaamista vastustava kamppis. (Toinen olisi valistus järjetöntä nilkat paljaana pakkasessa -muotivillitystä vastaan ja kolmas kissojen vapaata ulkoilua vastustava kannanotto.)

Mua kiusattiin tasaisesti koko peruskoulun ajan. Ei niin pahasti, että olisi tuntunut tarpeen tehdä siitä kotona numeroa. Sitä paitsi tiedostin hyvin, että niitä vasta saatetaankin kiusata, joiden kiusaamiseen on yritetty aikuisten voimin puuttua. Yleensä sitä sitten oli hiljaa. Itse asiassa ainoa kerta kun tulin itkien kotiin, oli se kun "paras kaverini" veti mua koulun pihalla turpaan. 😒 Muutamia kertoja meidän välejä selviteltiin. Rehtorilla oli tapana hyssytellä kaikissa kiusaamistapauksissa (kiusatun olisi vaan pitänyt olla vähemmän herkkä ja oppia sanomaan takaisin...), ja ehkä paras tilanne oli se, kun kaverini kiusaaminen saatiinkin käännettyä mun omaksi syyksi. Kun kaveri ei osannut vastata rehtorin "miksi sä kiusasit" kysymykseen, reksi tarjosi hänelle oikein tarjottimella erilaisia vaihtoehtoja. Kaveri tarttui siihen viimeiseen ja epämääräisinpään: olin kuulemma kiristänyt häntä henkisesti. En sentään ollut kiristänyt häneltä karkkeja tai leluja, jotka nekin oli ehdotusten joukossa! Hän sen sijaan oli aiemmin kiristänyt multa monesti leluja "lainaan". Jostain syystä oltiin tuon jälkeen vielä kymmenisen vuotta tekemisissä, kunnes hoksasin että vaarannan oman mielenterveyteni, ellei hajaannuta eri suuntiin.

Onneksi koulussamme oli myös järkeviä aikuisia, mm. luokan opettajamme, jonka olemassaolosta oon ikuisesti kiitollinen. Hän piti aina huolen siitä, ettei kouluun menemisestä tullut koskaan liian ahdistavaa mörköä. Asiat selvitettiin, usein rehtorin selän takana. Hän oli mun tuki ja turva läpi ala-asteen, ja hän jaksoi kannustaa, kun piirtelin sarjiksia varmaan vihkollisen viikossa. Kyseinen ope oli hämmentävällä tavalla maailman lempein ja samalla maailman painokkain ja päättäväisin ihminen, jonka oon koskaan kohdannut. Ihailen hänenlaisia tyyppejä aivan suunnattomasti.

Siitä oon tavallaan helpottonut, että tulin kiusatuksi aikana, jolloin some ei ollut vielä pinnalla. Oli tietysti mese ja IRC-Galleria, mutta niitä käytettiin lähinnä yhteydenpitoon ja kuvien lisäämiseen, ei muiden mustamaalaamiseen. Nyt some mahdollistaa joukkohyökkäykset, jolloin laumallinen lapsia tai teinejä käy haukkumassa kiusaamisen kohteeksi valikoituneita. Se tuntuu helvetin pelottavalta. Kiusaaminen missään muodossa ei ole hyväksyttävää, mutta ennemmin ilkeät kommentit kuulee päin naamaa kuin somessa, jonne viestit jäävät huomattavasti pysyvämmin elämään. Netissä on ja pysyy, usein poistamisen jälkeenkin. Uskon että kiusaaminen on tänä päivänä monin tavoin raaempaa kuin aiemmin. Lasten ja nuorten pahoinvointikin tuntuu lähinnä lisääntyvän, eikä koulumaailman rajut säästötoimenpiteet varmastikaan auta asiaan.

Mua surettaa, ettei kouluissa enää tunnu olevan minkäänlaista kuria. Opettaja ei ole enää sellainen auktoriteetti, jota se vielä mun lapsuudessa ja nuoruudessa edusti. Opettajan sanaa toteltiin, eikä kenelläkään tullut mieleenkään esimerkiksi haistatella tai potkia. Hands down, opettajat ovat ammattiryhmä, jota arvostan kaikista eniten. Vielä kun saisivat keskittyä opetustyöhön, eikä siihen kaikkeen muuhun sivutoimiseen kuormitukseen. Vanhemmilta satelee vaatimuksia: joidenkin mielestä ei saisi puuttua kasvatukseen, ja osa nimenomaan toivoisi, että koulu kantaisi leijonaosan kasvatusvastuusta. Musta on täysin selvää, että päävastuu lapsen kasvatuksesta on vanhemmilla, ja koulu vain avittaa siinä osaltaan. Kaikenlaiset pullamössövanhemmat ovat mielestäni yksi suurimpia yhteiskunnan uhkia nyt ja varsinkin tulevaisuudessa. Eletään kuin pellossa ilman kykyä ottaa täyttä vastuuta edes itsestä, saati lapsista. Kyllä ne muut varmaan hoitaa, jos itteä ei kiinnosta. Sitten ihmetellään, miten nassikoiden käytöshäiriöt lähinnä vaan lisääntyy vuosi vuodelta. Joku fiksu on joskus tokaissut, että "vanhempien parisuhde on lapsen koti". Indeed. Kotioloista kaikki usein lähtee, hyvässä ja pahassa. En tosin ihan niin vanhoillisesti ajattele, että yhdessä pitäisi pysyä lasten takia, vaikka suhde olisi pelkkää riitaa riidan perään. Joskus on vaan parempi erota, ja se on varmasti lapsillekin mukavampi vaihtoehto kuin iskän ja äidin loputon sotatanner.

Vaikka koulukiusaaminen jäi jo lähes 10 vuotta sitten, spottaan edelleen tietyissä tilanteissa sen saman vanhan kiusatun mielen. Ahdistun vääränlaisista katseista, äänensävyistä ja jään erittäin herkästi miettimään, sisältyiköhän sanomisiin jotain ikäviä piilomerkityksiä. Kun toisella on huono päivä, alan oitis etsiä syytä itsestäni. Toisaalta nykyään itsesyytöksen ohelle nousee ärtynyt reaktio, että v*ttuako purat sitä paskaa fiilistäs muhun. Epäoikeudenmukaisuus ja toisten sylkykuppina olo raivostuttaa vuosi vuodelta enemmän.

On myös vaikeaa sanoa ei. Jokaisessa tilanteessa on aina punnittava, olisiko nyt vaan parempi olla miellyttävästi myönteinen vai vastassa sellainen tyyppi, joka ei pahastu jos teen kuten tuntuu ja sanon ei kiitos. Inhoan valtavasti kaikenlaista toraa ja eripuraa, ja pienetkin "ilmaan" vellomaan jääneet erimielisyydet saavat mut herkästi itkemään itselleni päänsäryn. Pattitilanteessa en pysty keskittymään kunnolla mihinkään, kun mietin vain että ei perkele, ei tästä voi selvitä. Viis siitä, että  ihan kaikesta on tähänkin mennessä selvinnyt. 😀 Hirveimpiä on sellaiset tilanteet, joissa sulla on kutakuinkin kaksi vaihtoehtoa, joko tämä tai toi, eikä kumpikaan tunnu hyvältä. Ahdistele siinä sitten itteäs pohtimalla loputtomiin, kumpi on pienempi paha: pitääkö turpansa kiinni vai älähtääkö ääneen. Pyrin valitsemaan aina sen vaihtoehdon, jolla oletan olevan pitkällä tähtäimellä positiivinen vaikutus, vaikka se tietäisi ahdistusta ja kiusallista oloa tässä ja nyt.

Mua eniten lytännyt ihminen sen usein muisti mainita: heikot jyrätään. Halveksin itsessäni eniten sitä, että oon välillä niin kertakaikkisen heikko. Haluaisin tykätä siitä, että oon empaattinen ja herkkä, mutta se menee vähän överiksi. Haluan ymmärtää aina pahimpiakin kusipäitä edes vähäsen; mulla on hyvin vahva tarve hahmottaa ihmisten motiiveja. Miksi ne toimii, kuten toimii. Ihan kaikelle on varmasti pätevä syy, eikö ookkin, jookos-kookos? Pelkään konflikteja niin paljon, että ennemmin nielen mielipiteeni ja kiukkuni, meen jonnekin piiloon itkeskelemään ja kerään taas itseni, niinkuin mitään olisi tapahtunutkaan. Mitä nyt itsekunnioitus aina murenee vähäsen lisää kun elämä muistuttaa, miten minä en vaan pärjää kuten normaalit. Helpoimpia tapoja pärjätä elämässä on volyymilla tai pelolla alistaminen. Kolmas ja vähän miellyttävämpi keino on terve itseluottamus. Musta ei irtoa ensin mainituista kumpaakaan, eikä tota kolmattakaan kuin satunnaisina hyvinä hetkinä. Otsaan pitäisi kasvattaa uloke joka viestittäisi muille, että äläpä tuu mua simputtamaan tai tuut rivissä ja poistut pinossa. Pitäisi osata rummuttaa omat näkemykset läpi silloin, kun ne tuntuu sen arvoiselta. En tee niin ikinä, vaan luovutan miltei heti. Korkeintaan uhoan kiukuspäissäni itselleni, että vielä joskus toiste, jonkun toisen kanssa. "When someone tells me no, it doesn't mean I can't do it, it simply means I can't do it with them."

Oon huomannut, ettei järin moni vanhoista koulukiusaajista ole päässyt kauhean pitkälle elämässä. Ei sillä että mullakaan mitään suurta ylpeilyn aihetta olisi, mutta piru vie, mulla menee kuitenkin paremmin! Tämä ei ole vahingoniloa, sillä tavallaan ne tyypit käy vähän sääliksi. Tuntuu se vaan silti hyvältä huomata, että vaikka olinkin se läski ja ruma ja nössö ja outo ja mitä ikinä kiusaajien mukaan, mun tulevaisuus näyttää vähäsen valoisammalta. Mulla on mörköni jotka estelee tekemästä asioita joita haluaisin, mutta iän myötä kupin pohjalta on saanut kaavittua kasaan yhä enemmän ja enemmän rohkeuden rippeitä. Jotkut asiat jotka kauhistutti viis vuotta sitten, ei tunnu enää miltään. Hiljaa hyvä tulee, ja jos ei tule, niin ei ollut tarkoitettukaan.

Myös mediassa voidaan kiusata. Arvostukseni muuan valtamediaa kohtaan on kokenut romahduksen, kiitos klikkiotsikoiden ja mutuilua sisältävien juttujen. Tuorein pohjanoteeraus on tietty case Brother Christmas. Huomaa että muuan S-alkuisella konsernilla taitaa olla heikot ajat menossa, kun ovat sortuneet niin epätoivoisiin, alhaisiin uutisointeihin. Tulee vähän Seiska mieleen! Ensin maan luetuin sanomalehti esittää melkoisen painavia syytöksiä ilman todisteita väärinkäytöksistä, sitten samaan konserniin kuuluva naistenlehti jatkaa samalla linjalla: BC:tä puolustelevat eivät vain halua myöntää, että ovat tulleet huijatuiksi. Näin väitetään ilman todisteita siitä huijauksesta. En tajua. Sitten kun lukee näiden juttujen kommentteja, vaikuttaa että suurin osa puolustaa BC:tä. Väitän näkemäni perusteella, että edelleen valtaosa tai vähintään hyvin suuri osa tavantallaajista uskoo Koposen pyörittämän ry:n toimintaan. Niin mäkin, ennen kuin poliisi toisin todistaa.

On myös hassua vaatia avoimuutta kuiteista alkaen, kun ei muitakaan järjestöjä sellaiseen painosteta. Voisiko joku lehti tivata Unicefia tai SPR:ää avaamaan kuittikansionsa? Saati vilauttamaan yksityishenkilönä lähettämiään tekstareita tai FB-viestejä, ettei sieltä vaan löytyisi mitään sikailuja? Veikkaan, että valtaosa meistä on joskus kirjoittanut jotain sen verran häijyä, ettei se näyttäisi kovin hyvältä kaiken kansan silmissä. Joo, onhan ne mediassa levinneet viestit törkeitä. Mutta ne on julkaistu alkuperäisestä kontekstista irrotettuina ja vuodettu selvästi pahaa tarkoittaen julkisuuteen. Ajojahti -sanaa on käytetty lähiaikoina paljon, mutta se kyllä kuvaa aika hyvin tilannetta. Ajojahti, joka on mahdollisesti saanut alkunsa perusteettomista syytöksistä. Se on vähän sääli, sillä come on, missä on BC kakkonen? Niinpä, sellaista ei ole. Ainakaan vielä. Toiminta on ketterää, avunpyyntöihin reagoidaan nopeasti, some on täydellisesti hallussa jne. Kuka jatkossa jeesaa monipuolisesti peruspulliaisia hädässä? Tiedän yhden tapauksen melko läheltä, ja lisäksi seuraan erästä blogia, jossa muuan pahoinvointiyhtymä oli toistuvasti käännyttänyt potilaan kotiinsa, leimaten ongelman psyykkiseksi. BC:n kautta tämä suunnilleen mun ikäinen nainen pääsi kokeelliseen, kalliiseen hoitoon, joka auttoi valtavasti ja hän on saanut elämänsä hiljalleen takaisin. Aika surullista, jos tällainen pientä ja suurta apua tarjoava kanava hiipuu pois kohun takia. Tuntuu erikoiselta, että yhden tyypin pyörittämä hyväntekeväisyys lynkataan ilman todisteita, mutta vahingossakaan ei olla kiinnostuneita kaivelemaan suurten järjestöjen asioita, joka mielestäni olisi erittäin perusteltua. Kuka tutkisi niiden luotettavuutta ja vaatisi avoimuutta? Siteeraan yhtä kommentoijaa; "On se hassua, miten nykyään todistustaakka on sillä, kenestä kirjoitetaan, eikä sillä, joka kirjoittaa." Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten tilanne kehittyy.

Koen itseni aika suvaitsevaiseksi tyypiksi, mutta voin käsi sydämellä kertoa halveksivani kaikenlaista kiusaamista täydellä antaumuksella. Koululaisilla kiusaamisen tavallaan ymmärtää; varsinkin murkkuikä on monille rankkaa aikaa. Silloin ollaan monella tapaa haavoittuvaisia ja epävarmoja itsestä. Osa ottaa myöhemmin opiksi vanhoista virheistä ja ymmärtää, ettei muita ihmisiä voi kohdella kuin paskaa konsanaan. Mutta aikuisiällä kiusaajat, mistä edes aloittaisin? Jos kokee että parisuhteessa,  ystävien kesken, työpaikalla tai vaikka harrastuksessa on ok muiluttaa, näpäytellä, lynkata ja kyykyttää, kyseessä on mulkku hyypiö. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, mulkku. Ei ole olemassa perustelua, joka oikeuttaisi henkisen väkivallan missään muodossa. Surullisinta on, että nämä lapselliset "kaapin paikan osoitukset" käydään usein naisten välillä. Kammottavan monesti nainen on susi toiselle naiselle. Miten toisiaan vihaavat ja kiusaavat naiset voisivat ikinä edistää mitään yhteistä hyvää? Yhtäläiseen miehet hanskaavat kiusaamisen ja alentamisen kyseenalaisen taidon, mutta jotenkin naisten välinen valtataistelu vetää ihan erityisellä tavalla apaattiseksi. Se on niin valitettavaa.

Miten ihmeessä tällaisen postauksen lopettaisi? Aina yhtä hankalaa päättää nää ajatusvirrat jotenkin lähestulkoon järkevästi 😄 Toivon, että kouluilla olisi tulevaisuudessa paremmat työkalut kiusaamisen ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseen. Tiukan talouden aikana se olisi ihan erityisen tärkeää, sillä nuorten ja nuorten aikuisten pahoinvointi käy kalliiksi yhteiskunnalle. Ja jos se pahoinvointi pitkittyy niin, että nuori syrjäytyy pysyvästi, siitä kuluja vasta tuleekin. Puhutaan jopa 1-2 miljoonasta per syrjäytynyt, jos koko työura jää väliin. Puhumattakaan kärsimyksestä, jota tuskin on edes mahdollista mitata rahassa. Elämä on helposti pilalla lopullisesti kiusaamisen takia. Osa pystyy  aikuisiällä käsittelemään traumansa ja pääsee niistä yli, mutta moni ei.  Kaikkien kannalta olisi parempi, kun kiusaamiset jäisi kokonaan väliin.


PS: Otsikko on Kapasiteettiyksikköä.

Tarina ahneudesta

236951436
Kuinka moni teistä tiesi Polyvoren, tuon näppärän nettisaitin jolla pystyi väkertämään helposti erilaisia kollaaseja ja ns. mood boardeja? Varmaan aika moni. Harmillisesti Polyvoren lakkasi olemasta päivää sitten, kun muotijätti Ssense osti Yahoon omistaman Polyvoren 200 miljoonalla dollarilla. Polyvorea käyttivät miljoonat (!!!) ihmiset ympäri maailman, ja todella monet myös verkostoituivat ja ystävystyivät palvelussa muiden kanssa. Sivu oli yhteisöllinen siinä missä facet, twitterit ja instatkin. Polyvorea hyödynnettiin jopa opiskelu- ja työvälineenä (stylistit ja muu muotiala, sisustussuunnittelijat jne). Voisi kuvitella, että kaupat tehdessään Ssense halusi pitää kiinni olemassa olevasta yhteisöstä ja toteuttaa bisnestään esimerkiksi verkkokauppaansa suunnatulla tuotesijoitelulla ja bannereilla, mutta toisin kävi: Polyvore suljettiin kokonaan, ilman minkäänlaista varoitusta etukäteen. Nyt polyvore.com johtaa Ssensen nettikauppaan, jossa kerrotaan "Polyvore is now Ssense".

237279705
Aika tahditon liike bisnesmielessä, sanoisinko. Moni polyvorettaja oli viettänyt aikaansa palvelussa jopa vuosikymmenen, joten ymmärrän hyvin, miksi Ssensen joka ainoa somekanava täyttyy nyt vihaisista viesteistä. Trustpilotin arvioista jo 8% lukeutuu bad experienceen, ja onpa netissä jo yli 9000 allekirjoitusta kerännyt Bring Polyvore back -adressikin. Miten Ssense on reagoinut palautteeseen? Ei mitenkään. Yritys postaa Instaan useita kuvia päivässä, muttei ole ottanut mitenkään kantaa niihin tuhansiin vihaisiin kommentteihin. Nyt viimeisimpänä kommentoijat ovat alkaneet levittää postausten alle linkkiä Indeed -sivustolle, josta löytyy aiempien työntekijöiden arvioita Ssensestä työpaikkana. Hämmentävän suuri osa arvioista on hyvin negatiivisia, ja erityisesti lafkan management on kovan arvostelun kohteena. Siinä mielessä Polyvoren sulkeminen ei yllätä pätkääkään, sillä yritykseltä puuttuu selvästi pitkän tähtäimen strategia. Varmasti näitä pähkähulluja, ei-niin-loppuun-asti mietittyjä päätöksiä on luvassa jatkossakin.

237192860
Epäeettisen siirrosta tekee se, että näyttäisi vahvasti siltä kuin Ssense olisi vain halunnut ostaa miljoonien Polyvore-käyttäjien tiedot. Syyttävä sormi osoittaa toki myös Polyvoren ex-omistajia - miksi he ovat suostuneet tällaiseen kauppaan. Eikö käyttäjien yksityisyys merkitse mitään? Toukokuun puoliväliin asti Polyvoren käyttäjät voivat valita "opt out" jolloin heidän yhteystietoja ei välitetä Ssensen rekisteriin, mutta koska tämä tarina on alusta asti ollut täysi floppi, linkki kyseiseen lomakkeeseen ei toimi kuin pienellä osalla käyttäjistä. Samalta sivulta voi myös tehdä pyynnön latauslinkistä, jonka kautta saa pelastettua tekemänsä kollaasikuvat. Mullakaan linkki ei aluksi toiminut, mutta sitten keksin kokeilla Chromen sijaan Mozillaa ja pääsin sivulle.

237191299
Etteikö käyttäjätietojen ostaminen olisi tarpeeksi irvokasta, myös Polyvoren Facebook-sivu on suljettu ja kaikki siitä tykänneet ovat mystisesti siirtyneet Ssensen FB-tykkääjiin. Yhdessä yössä Ssensen naamakirja kasvoi 400 000:sta 800 000:een tykkääjään. Myös tämä on aiheuttanut suunnatonta suuttumusta. Jännää nähdä, että joku yritys kehtaa tänäpäivänä toimia noin, sillä tykkäysten ostamista on laajalti moralisoitu viime vuosina. Esimerkiksi jotkut bloggaajat ja muut somevaikuttajat ovat ostaneet seuraajia tililleen, koska mitä enemmän yleisöä, sen parempiin (lue: rahakkaampiin) diileihin pääset käsiksi. Monetizing on päivän polttava sana. Onneksi tällä hetkellä painoarvo alkaa siirtyä yhä enemmän seuraajamäärästä sitoutumiseen, eli mitä enemmän seuraajat tykkäävät, jakavat ja kommentoivat postauksia, sen arvokkaampia he ovat yhteistöiden kannalta. Ostetut bottiseuraajat eivät usein kauheasti reagoi. Välillä on huvittavaa nähdä tilejä, joilla on olevinaan kymmeniä tai satoja tuhansia seuraajia, mutta reaktioita ei meinaa kertyä sitten millään.

237041970
Ite käytin Polyvorea varsinkin nuorempana paljon: mulle Polyvore oli yhtälailla ajanvietettä kuin jollekin toiselle ikätoverille pelit GTA:sta Wowiin. Sivulla viihtyi useita tunteja. Sittemmin aloin keskittyä lähinnä askartelemaan sisältöä blogiin. Postauksen kuvituksena on mahdollisesti mun viimeiset Polyvore-kollaasit - ellei Ssense tule järkiinsä ja palauta Polyvorea sen käyttäjille. Näkisin, että tällainen kauppa oli tuhoon tuomittu alusta alkaen: Polyvorella ja Ssensellä ei ollut juuri mitään yhteistä. Polyvore oli yhteisöllinen sivusto jolla voi toteuttaa luovuuttaan, Ssense on designer-tavaraa myyvä nettikauppa. Miksi ihmeessä kollaasiharrastaja haluaisi yhtä äkkiä ostaa 800 dollarin huppareita? Ymmärrän samankaltaisten yritysten fuusiot; ostetaan kilpailija pois markkinoilta. Polyvorea on kuitenkin vaikea nähdä kilpailijana Ssenselle, sillä Polyvoren rahavirrat muodostuivat käsittääkseni pitkälti affliate-linkeistä - linkeistä, joista osa varmasti johti trafiikkia myös Ssensen sivustolle. Polyvoren sulkeminen vaikuttaa lähinnä kiusanteolta, varsinkin kun ottaa huomioon, miten mauttomalla tavalla se hoidettiin.

237041632
Mielestäni tällaisissa asioissa on oltava todella varovainen ja hienotunteinen. Negatiivinen kokemus leviää lukuisia kertoja useammin kuin positiivinen, joten itseään kunnioittava yrityksen on pidettävä hyvää huolta maineestaan. Ssense ei toimi näin, sillä se on täysin ignoorannut palauteryöpyn. Oon lukenut suuren osan kommenteista, ja 99,99% on ollut lähinnä vaatimuksia palauttaa Polyvore toimivaksi. Moni on myös todennut, että ennemmin polttaisi rahansa kuin syytäisi dollariakaan Ssenselle. Yksi näkemäni kommentti oli positiivinen - se oli naiselta, joka ei ollut koskaan kuullutkaan Polyvoresta, mutta Ssensen yrityskaupoista hän oli innoissaan.

236275282
235502584
236927070
220973524
233073039
233061120
232651788
232470926
224910253
234933954
232414468
232176721
232043128
230981301
230794527
230615283
230474820
230474277
229872608
234887049
224911615
224374959
221942841
217875103
221061978
217875601
Kaiken kaikkiaan moraalitonta ja sikamaista toimintaa. Ei kannata ottaa mallia.

EDIT// 9.4.2018 Kaiken kukkuraksi Ssense on omalla Pinterest-tilillään "pinnannut" Polyvore-käyttäjien asukollaaseja. Ei siinä mitään, kaikki ovat varmasti tottuneet siihen, että mm. blogi- ja Polyvore-kuvia tallennetaan Pinterestin inspiraatiokansioihin, mutta Ssensen tapauksessa kuvat johtavat heidän omaan verkkokauppaan, eivätkä alkuperäiseen lähteeseen eli kollaasintekijän sivulle. Ssense on piilottanut omat "boardit" Pinterestissä, mutta moni käyttäjä on löytänyt omia kuviaan hakemalla Pinterestistä kuvia omalla Polyvore-käyttäjänimellään. Ne on jaettu Ssensen viralliselta Pinterest-tililtä. Asukollaaseissa on ollut muitakin tuotteita kuin Ssensen valikoimasta poimittuja, joten tällainen toiminta on sangen härskiä sekä Polyvore-käyttäjiä että muita verkkokauppoja kohtaan. Rautalangasta väännettynä: Ssensen pinneissä on voinut vilahtaa vaikka Net-A-Porterin mekko, jota nyt ikään kuin myydään Ssensen tuotteena koska alkuperäistä lähdettä on mahdotonta selvittää toimimattomien Polyvore-linkitysten takia.

Sanoin aiemmin postauksessa, että on vaikeaa nähdä Polyvore Ssensen kilpailijana. Tajusin kuitenkin tänään Instan kommentteja lukiessani, että itse asiassa Polyvore itsessään ei uhannut Ssenseä, vaan kaikki se sisältö, jota käyttäjät olivat tallentaneet Polyvoren items-kansioihin. Varmaan miltein jokaisesta vähänkin tunnetusta rättikaupasta oli polyvoretettu tuotteita. Lisäksi jotkut yritykset tekivät Polyvoren kanssa yhteistyötä, kuten järjestivät kilpailuja jne. Tällaiset asiat ilmeisesti uhkasivat Ssensen liikevaihtoa niin suuresti, että yritys koki kannattavaksi ostaa Polyvore "muutamalla" miltsillä ja sulkea sivusto sen ainutlaatuisuudesta huolimatta. Ssensen kannalta on vaan kovin harmillista, ettei palvelun riisto sen käyttäjiltä tai tietojen ja sometykkäysten ostaminen varsinaisesti lisää puljun good williä. Negatiivisia viestejä on tuhansia ja taas tuhansia, ja myös Trustpilot täyttyy edelleen yhden tähden palautteista. Mielenkiinnolla jään seurailemaan, mihin tilanne kehittyy.

poly
(Instasta poimittu kommentti) 

// R.I.P. Polyvore! I hope Ssense comes to its senses and backs off this stupidness. I personally would never support this kind of business, because their lack of respect for all those millions of PV users is just rudely insane. What do you think? You can sign the petition "Bring back Polyvore" here

Fun Fact Friday #12

IMG_20180215_115551_732

Selaan usein lehdet takaperin läpi, ennen kuin alan tarkemmin lukea juttuja. Jotenkin se tuntuu luontevalta tavalta tutustua sisältöön.

Yksi blogin luetuimmista postauksista on 2016 lopussa tehty listaus inhokkisanoistani. Jatkaisin ragereaktion herättävien sanojen listaa mm. seuraavilla:
  • Räiskäleet. Muistan, kun jo ala-asteikäisenä kakarana sana räiskäle sai pään kiehumaan. Bongasin OP:n Hippo-lehdestä ilmoittautumisohjeet lasten retkelle, jossa muunmuassa paistettaisiin tällaisia herkkuja nuotiolla. Räiskäle kuulostaa siltä, kuin taikinaa olisi vaan epämääräisesti räiskitty pannun suuntaan. Myös lätyt ja ohukaiset ärsyttävät, muttei ihan samassa mittakaavassa. Ainoa oikea termi on lettu! 
  • Ruuhkavuodet. Täysin tietoisesti itse aiheutettu touhukas elämänvaihe. En osaa sanoa, miksi tämä ärsyttää niin kovasti. Kuhan ärsyttää.
  • Falskata. Järkyttävä sana. Aiheuttaa hillittömän himon lyödä pää seinän läpi.
  • Piffi. Ei helvetti. Myös kaffe on kamala, sensuurin arvoinen sana.

IMG_20180310_232422_955

Luulen, että mulla on lievä misofonia. Ärsyynnyn ja ahdistun aivan suunnattomasti, kun kuulen esimerkiksi maiskutusta, ryystämistä, pihinää, puhinaa, kuorsausta... Oon pääsääntöisesti erittäin rauhallinen tyyppi, joten välillä säikähdän itsekin niitä voimakkaita, suorastaan yliampuvia raivon tunteita silloin, kun kuulen epämieluisia ääniä. En mä oo koskaan leiponut ketään turpaan tai muuta aggressiivista, ja 99% tapauksista oon vain hiljaa ja nielen kiukkuni. Tiedostan hyvin, että hurjistuminen on täysin överiksi menevä reaktio, mutten mahda sille mitään. Tuntuu että järki lähtee, kun joku esim. maiskuttaa, ja kaikki keskittymiskyky katoaa siihen raivostuttavaan ääneen. Ikävä kyllä rajun lihomisen ja pinnallistuneen hengityksen myötä oon välillä hönkinyt itsekin hieman raskaampia henkosia, ja sekös ahdistaa - hirvittää kiusata ympärillä olevia puhinalla, kun omalle psyykkeelleni se on kuin syanidia aamiaissmoothien seassa. On kyllä niin #firstworldproblems kuin olla ja voi. Jos sentään jotain positiivistakin: erään yliopiston tutkimuksen mukaan kaltaiseni ääniherkät saattavat olla neroja. 😂😂😂

IMG_20180304_170743_703

Ajattelin kokeilla lähiaikoina Lentävä Jacob -nimistä safkaohjetta. Kanaa, banaania, kermaa, chilikastiketta, pähkinöitä... niin hirveän kuuloista, että kai sen on pakko olla hyvää? Alkuperäinen Flygande Jacob -resepti on vuodelta 1976, kun se julkaistiin ruotsalaisessa ruokalehdessä.

IMG_20180228_232739_088

Päivä päivältä kaipaan enemmän ja enemmän jotain täysin omaa juttua/alustaa/kanavaa, jossa olisi täydet mahdollisuudet kehittyä paremmaksi, ja jonka suhteen saisin päättää aivan kaikesta alusta loppuun. Jotain, jossa pääsisi näyttämään itselleen, onko siinä ajatuksessa "ite tekisin mieluummin näin" mitään perää. Saisi tehdä just kuten lystää, eikä tarvitsisi neuvotella asiasta kenenkään kanssa. Rajoja asettaisi lähinnä oma mielikuvitus, tekniikka, budjetti ja lait. Tulokset puhuisivat hyvässä ja pahassa puolestaan. 

IMG_20171211_201633_780

En olisi ikinä uskonut, mutta oon taas alkanut haihatella Applen leiriin liittymistä puhelinrintamalla. Mulla on ollut Huawei P8 kohta jotain kolme vuotta käytössä, ja se on ollut mahtava. Nyt kuitenkin se alkaa vedellä viimeisiään, ja olisi aika miettiä uutta tilalle. Tekisi niin mieli antaa Applelle vielä yksi mahdollisuus. Mua puhuttelee saumattomasti toimiva käyttöliittymä, kameran täydellisyyttä hipova laatu ja viestien kirjoittamisen helppous. Huawein kuviin tulee herkästi pientä keltaisuutta, ja kuvilta täydellisyyttä vaativana se on mulle armoton miinus. Alusta asti myös kirjoittaminen on ollut paljon tympeämpää kuin iPhonella, jossa näppis on vaan täydellinen. Toisaalta pelottaa ompun akun kesto. Kokemuksia seiskasta, anyone? Kasia en edes harkitse hinnan takia, ja sitä paitsi siinä on hieman pienempi akku kuin seiskassa.

IMG_20180212_001740_633

Oon keksinyt, että lapsi noin seuraavan viiden vuoden aikana olis aika kova tavoite. Vasta lähivuosina mulle on ylipäätään vahvistunut, että joo, kyllä, minäkin ehdottomasti haluan vielä lapsen, josta kantaa huolta omiin hautajaisiin saakka ja todennäköisesti vielä sen jälkeenkin. Mulla on kuitenkin todella painavia syitä epäillä, ettei se haave enää vanhemmalla iällä niin vaan toteudu. Mistä minä tiedän, vaikka jo nyt olisi myöhäistä. Olisi pelottavaa jäädä odottamaan "sopivaa hetkeä" liian pitkäksi aikaa. Lisukkeena mulla on vallan ihastuttava autoimmuunisairaus aka kilpirauhasen vajis, joka tarkoittaa sitä, että oon keskivertoa kansalaista väsyneempi. En mä tästä iän myötä lisää energisoidu, joten nuorena olisi paremmat mahikset jaksaa sitä kahjonrumbaa. En myöskään haluaisi valtavaa ikäkuilua itseni ja lapseni välille. Olisi kivaa, että mahdolliset lapsenlapset saisivat tuntea mummonsa pitkään. Ja varsinkin, että kolme elossa olevaa isovanhempaani saisivat nähdä mun penikat.

Ajankohtaisempaa on kuitenkin kisuvauvan hankkiminen. Haaveilen ostavani joko kesällä tai syksyllä bengalitytön. Kollia en uskalla ottaa, koska ego-ongelmaisen osuessa kohdalle Lulu ahdistuu herkkiksenä liikaa. Se tuli todettua Muksiksen kanssa, joka on nykyään äitini lellipentu. Uskon että tyttökissan kanssa Lulu pärjäisi hienosti. Katotaan nyt.

IMG_20180228_231432_406

Buonasera! Sono finlandese e ho ventisei anni. Lavoro in ufficio. Amo il mio gatto Lulu. En viime syksynä olisi uskonut, mutta niin vaan italiankurssi vetelee viimeisiään, ja oon ahkerasti jaksanut käydä siellä. Muutama kerta on jäänyt sairastelun ja päällekkäisten menojen takia väliin, mutta valtaosalle tunneista oon raahannut itseni paikalle. Hurraa. Duolingo on näppärä app harjoitteluun, ja sitä tulee käytettyä lähes päivittäin. Ensi syksynä tekisi tavallaan mieli kokeilla jotain uutta harrastusta, mutta saas nyt nähdä. Toisaalta psyka avoimessa yliopistossa houkuttelisi myös. Ja shakkikerho. Ja vaikka mikä valokuvauskurssista saksan kertaus-/jatkokurssiin. Miks on vaan yks elämä ja niin vähän energiaa mihinkään?

IMG_20171123_130818_336

Vähähiilariset burgerit

vhh-sämpylä_1
No nyt muistin kaivaa nää hampparikuvat iPhotosta esiin ja editoida blogia varten! Nää karppaus.infosta löydetyn reseptin mukaiset sämpylät on todella hyviä, ja käytän niitä erityisesti kotitekoisissa burgereissa. Takaan, etteivät kaupan valmiit vehnämössöiset hampurilaissämpylät houkuttele enää sen jälkeen, kun on kerran erehtynyt maistamaan näitä karppileipiä. Suosittelen! Varoituksen sanana tosin: yhdessä pienehkössä sämpylässä on miltei 300 kaloria, eli ei kannata mättää montaa kerralla.

Neljään sämpylään tarvitset:

2 kananmunaa
2 rkl turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
2 tl psylliymia
2 tl leivinjauhetta
1,5 dl mantelijauhoa
3 rkl kaurahiutaleita
1 rkl seesaminsiemeniä
150 g emmental-juustoraastetta

Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja lisää sekaan jogurtti. Yhdistä kaikki kuivat aineet toisessa kulhossa ja sekoita muna-jogurttiseokseen. Lisää viimeisenä juustoraaste. Tee taikinasta 4 palleroa pellille. Paista n. kymmenisen minuuttia, tai kunnes pinta alkaa olla kauniin ruskea. 

vhh-sämpylä_2
Tässä on karppisämpylän välissä jauhelihapihvi, cheddar-sulatejuustoa, majoneesia ja rucolaa. 

vhh-sämpylä_3
Tästä burgerista puolestaan löytyy kanapekonipihvi, vuohenjuustokiekko, pinaattia ja paholaisenhilloa. Hillon valmistamiseen käytän aina tätä Kotikokin ohjetta. 

Seuraavaksi tekisi mieli kokeilla jotain kalahampurilaista, kun en ole toistaiseksi koskaan sellasta syönyt. Esimerkiksi lohiribsit vois sopia hyvin tällaisen leivän kaveriksi. 

Best of Vest

IMG_6581

Alan olla virallisesti koukussa Vestiaire Collectiveen, ranskalaiseen käytettyjä designer-löytöjä myyvään verkkokauppaan. 🙈🙉🙊 Siellä on niin huima valikoima "preloved" roinaa, ettei väliä vaikken enää ikinä hankkisi laukkua tai kenkiä uusina. Aitoudestakaan ei tarvitse kantaa huolta, kun VC:n tiimi tekee aitoustarkistuksen ennen ostajalle lähettämistä. Tähänkin asti mun laukkukokoelmasta suurin osa on ostettu käytettynä mm. eBaysta ja Vestiairesta, mutta nuorempana oon tilannut myös Net-A-Porterilta. 20 täytettyäni halusin pyöreiden kunniaksi hommata Yves Saint Laurentin Belle Du Jour clutchin. Sen hetkistä rahatilannetta ajatellen hinta oli ihan jäätävä. Enää en raaskisi! Silloin vuosia sitten ei vaan vielä ollut tällaista luksusuotteiden secondhand-buumia.

Mulle sillä ei ole ollut koskaan merkitystä, onko laukku, kengät, koru tai vaate upouusi vai käytetty. Käytettäväksihän ne on tarkoitettukin, ja uuden ostoksen kohdalla arvo tuppaa putoamaan samalla hetkellä, kun hintalapun leikkaa irti. Ehkä Chanel on tähän poikkeus. Koen että varsinkin laukun kohdalla on jopa plussaa, jos sitä on joku käyttänyt ennen mua. Oikeasti laadukas laukku näyttää mahtavalta vielä kuukausien ja vuosienkin käytön jälkeen. Jos taas vain kerran tai pari käytetty laukku on jo ihan hajoamaisillaan, ei ole mitään järkeä ostaa sellaista edes tingittyyn hintaan omaksi riesaksi. Koen että hutihankintoja on helpompaa välttää secondhand-laukkujen kohdalla. Uudesta ei voi ikinä tietää, miten materiaali ja ompeleet kestävät aikaa. Käytettyä tuotetta on helpompi arvioida.

Onhan käytetyn osto myös ympäristön kannalta parempi vaihtoehto. Tosin, mun laukku- ja kenkähyllyjä katsellessa ei voi kyllä vitsinäkään puhua ekologisuudesta tai maltillisuudesta. Ei yksi ihminen niin paljoa missään nimessä tarvitsisi, ja mulla onkin varmaan kymmenkertainen määrä kenkiä parhaisiin kavereihini verrattuna. Ikävä kyllä tyyli ja sen varioimismahdollisuudet ovat kiinnostaneet mua teinistä lähtien. Raju lihominen on toki tylsistänyt pukeutumistani radikaalisti, mutta unelmoin saavani itseni vielä takaisin lähiaikoina. Pukeutuminen on mun pahe ja harrastus, mutta muutoin pyrin välttämään turhaa saastutusta ja oon yleensä tarkka arkisista valinnoistani. Käytetyn suosimisesta jää jäljelle hitusen parempi omatunto, ja yleensä rahaa säästyy tuntuvasti alkuperäiseen hintaan suhteutettuna. Tää on nyt on jo ihan toissijaista, mutta on sekin ihan kiva lisätieto, jos myyjä esittäytyy profiilissaan opiskelijaksi. Jos vaihtoehtona on hankkia haluamani rompe uutena kaupasta tai käytettynä opiskelijalta, ennemmin valkkaan ton jälkimäisen.

Lässynlää. 😉 Nyt sitten niihin Vestiairen löytöihin.

IMG_6565

IMG_6572

IMG_6579
Tämä iiihana Furlan Metropolis -laukku löytyi itse asiassa jo viime syksynä, mutta koska laukku on hyvin keväinen, vilautan sitä blogissa vasta nyt. Toi vaaleanlila pastellisävy on ihan mahtava! Se on kausiväri muutaman vuoden takaa. Laukku on tosi jämäkän oloinen, ja huhun mukaan Metropolis-mallin saffianonahka on samaa, mitä Pradakin käyttää valikoimassaan. Furla sattuu vaan olemaan Pradaa moninkertaisesti edullisempi merkki. Taisin maksaa tästä laukusta reilun satasen pari kertaa käytettynä, kun uutena laukku maksaisi n. 250€. Tässä ei ollut minkäänlaisia käytönjälkiä, joten hyvä ostos. 

Ja sitten...

IMG_6583

IMG_6585

IMG_6586

IMG_6588

IMG_6591

IMG_6592

IMG_6593

IMG_6598
Charlotte Olympian Kitty -ballerinathan ne siinä! Näitä oon ihastellut siitä lähtien, kun ne lanseerattiin joskus 2011. Niin söpöt ja mun näköiset kengät, mutta järkyttävän kalliit. En muista mitä baltsut maksoivat lanseeraushetkellä 7 vuotta sitten, mutta tällä hetkellä hinta on noin 400 euroa nettikaupasta riippuen. Ei kiitos. Mä olin muutaman kuukauden kytännyt näitä 40 koon Kittyjä Vestiairessa, mutta vasta kun myyjä laski hintaa tuntuvasti, tein tarjouksen 150 eurolla. Myyjä hyväksyi tämän, jee! Vitsilläkään en sanoisi kenkiä edelleenkään edullisiksi, mutta tätä parempaan hintaan niitä olisi varmasti mahdotonta saada. Värikkäitä sesonkimalleja näkyy välillä NAP:lla tarjouksessa, mutta mä tykkään Kittyistä nimenomaan mustina, ja nehän ei klassikkovärinä tule koskaan aleen.

Nämä löytämäni ballerinat ovat olleet muutaman kerran käytössä, eikä sitä huomaa mistään muualta kuin kenkien pohjasta. Pintamateriaali on samettia, joten sitä varjellakseni en ajatellut kenkiä päivittäiseen käyttöön. Koko on tietty sellainen seikka, joka aina vähän arveluttaa netistä ostaessa. Arvoin pitkään, pitäisikö kenkien olla 39 vai 40 kokoa, sillä vaikka mun kengännumero on pääsääntöisesti 39 ballerinoissa ja muissa kesäkengissä, designer-kengät ovat usein hieman kapeampaa lestiä. 40 oli lopulta hyvä valinta, mutta ehkä täydellisin koko mulle olisi ollut 39,5. Jos kengät olisivat avonaisemmat jalkapöydän kohdalta, voi olla että ne välillä putoilisivat jalasta, mutta koska reuna tulee aika korkealle, se auttaa paljon. Pohjallisten kanssa istuvuus on oikein passeli, joten ilokseni voin pitää kengät, eikä tarvitse heti laittaa niitä huuto.nettiin myyntiin. Wohoo!