Näytetään tekstit, joissa on tunniste YSL. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste YSL. Näytä kaikki tekstit

4 x laukku

IMG_2749 
Tänäkin keväänä ja kesänä on tullut tehtyä hienoja laukkulöytöjä! Tällä kertaa poikkeuksellisesti vain yksi laukku on secondhandia Vestiaire Collectivesta, loput ostin uutena niinkin eksoottisista nettikaupoista kuin Nelly ja Zalando.
   IMG_2800 IMG_2803 
Saint Laurentin Mini Lou Camera Bag on ollut mulla haaveissa jo pari vuotta, ja nimenomaan valkoisena! Yllätyin ihan itsekin, kun menin tykästymään nimenomaan valkoiseen laukkuun, sillä yleisesti mä en ole mikään valkoisen värin ystävä. Jostain syystä tämän laukun kohdalla valkoinen näytti silmääni parhaalta vaihtoehdolta - ja näyttää edelleen, vaikka tässä menneiden sesonkien aikana on tullut vastaan vaikka mitä ihania värejä vihreästä tummanbeigeen, punaiseen ja viininpunaiseen. 

Värivalinnan lisäksi mulle oli alusta asti selvää, että tämän laukun tulen hankkimaan käytettynä, sillä uutena hinta on jäätävä! Kun laukku ilmestyi, se maksoi 790 euroa, seuraavana vuonna 890 e ja nyt tällä hetkellä jo 990 e... vaivaiset sata euroa hinnannousua per vuosi siis. Muistaakseni Saint Laurentilla on ollut tapana nostaa hintojaan syksyisin, joten tästäkin laukusta saa kohta maksaa nelinumeroisen summan, jos mielii ostaa sen bränikkänä. 😨😱 Nykyään Net-A-Porterin, Luisaviaroman ja MyTheresan kaltaisissa nettikaupoissa Saint Laurent on suljettu kaikkien alekoodien ulkopuolelle, eikä merkin tuotteita ole mahdollista löytää sesongin lopussa poistohintaisena alennuskategoriasta. Tämä on käsittääkseni jokin brändin tekemä linjaus, että kaikenlaiset alet halventavat brändiä.

Noh, onneksi on tosiaan Vestiaire ja muut secondhandiin erikoistuneet putiikit, joihin ei moiset rajoitukset päde! Oman Mini Lou -laukkuni löysin loppukeväästä vähän käytettynä ruotsalaiselta myyjältä, ja sain aavistuksen tingittua hinnastakin - en uskaltanut pyytää ihan häikäilemätöntä alennusta, sillä todennäköisesti myyjä olisi hylännyt tarjouksen ja laukku olisi ehtinyt mennä jo jollekin toiselle. Tämä kun on hyvin suosittu laukkumalli, joka liikkuu erittäin nopeasti secondhand-markkinoilla.

Laukku on pieni, mutta mahduttaa sisäänsä kaikki normaalit välttämättömyydet: puhelin, korttikotelo, avaimet, huulirasva, peili, nenäliinat... ehkä järkevästi tavarat asetellen saa mukaan pienikokoiset aurinkolasitkin. Laukun kullanvärisessä ketjuhihnassa on fiksusti yläosassa lyhyt nahkainen osa, jotta metalliketju ei ikävästi poraudu olkaan. Hihnan pituutta ei pysty säätämään, mutta tämmöselle 177 senttiä pitkälle hyypiölle se on just sopiva, kun käytän laukkua crossbodyna.

Saint Laurentin laatua ei turhaan hehkuteta! Oon kymmenisen vuotta sitten ostanut merkin Belle Du Jour -clutcheja kaksin kappalein, ja ne ovat edelleen kuin uusia, vaikka varsinkin ekat pari vuotta käytin niitä jatkuvasti. Jos mun pitäisi suositella yhtä merkkiä esimerkiksi ihmiselle, joka on ostamassa ekaa luksuslaukkuansa, suosittelisin Saint Laurentia. Todella kalliitahan nämäkin ovat nykyään, mutta hieman maltillisemmin hinnoiteltuja ja yleisesti ottaen tasalaatuisempia kuin vaikkapa Louis Vuitton ja Chanel. Äsken mainittujen merkkien kanssa saa olla tarkkana, ettei kohdalle osu "maanantaikappale", jollaisia tuntuu olevan paljon markkinoilla. Ja en nyt puhu edes huonosti tehdyistä feikeistä, vaan brändien omassa laadunvalvonnassa ei yksinkertaisesti olla enää kovin tarkkoja: ties minkälaista sekundaa päästetään myyntiin. LV:lla ja Chanelilla tuntuu olevan jatkuvasti ongelmia saada esim. laukkujen etuläpät ja saumojen tikkaukset suoraan. Älkää ymmärtäkö väärin, tykkään edelleen kovasti molemmista merkeistä, mutta aika valppaana saa olla tuon laadun suhteen. 😐
  IMG_2805 IMG_2807 
Lauren Ralph Laurenin ihanan värikäs virkattu laukku löytyi pari viikkoa sitten Zalandolta. Se oli hyvässä alessa, oisko 40% vai peräti 50% ja hinnasta sai pienen lisäalen koodilla. LV:n NeoNoe on yksi mun käytetyimpiä laukkuja, joten tässä LRL:n laukussa värin lisäksi vetosi myös pussukkamainen malli! Tästä tuli heti mun rento kesälaukku, johon mahtuu hyvin pikkusälän lisäksi vaikka vesipullo, sateenvarjo ja kirja mukaan.
  IMG_2819 IMG_2824 IMG_2826 
Laukku vai taideteos? Cult Gaia on yksi kiinnostavimpia laukkubrändejä! Joskus vuosi tai pari sitten ostin käytettynä Cult Gaian puisen Ark-laukun, joten tämä on jo mun toka ostos samaiselta merkiltä. Tämä ei ole mikään käytännöllinen laukku - sisään mahtuu lähinnä pankkikortti, avaimet ja huulipuna. Puhelin on aivan liian iso! Onneksi puhelin kulkeutuu nykytyylin mukaisesti helposti myös toisen käden jatkeena, tai sen voi sujauttaa taskuun, jos vaatetuksesta sellainen sattuu löytymään.

Tätä laukkua voi toki roikottaa kahvasta, mutta parhaalta näyttää, kun laukkua käyttää kuin rannekorua tähän tyyliin. Ai että! Tämäkin löytyi Zalandolta älyttömän hyvään alehintaan, jota edes secondhand-kauppojen hinnat eivät päihitä. Ennen ostoa katselin tietysti nekin läpi ihan vaan siltä varalta, etten turhaan maksa liikaa. 😁
  IMG_2811 IMG_2813 
Viimeistä viedään! Marc Jacobsin Snapshot on jokusen vuoden ollut yksi suosituimpia laukkuja edullisempien merkkien valikoimista, ja toukokuussa mäkin hyppäsin siihen junaan mukaan. Nellyllä tämä laukku oli hinnoiteltu jotenkin hassusti: eurohinta oli n. 250e, kun taas ruotsiksi käännetyn Nelly-sivuston hinta oli n. 3500 kruunua. Varmaan siis joku virhe valuutan käännöksessä, sillä kaikkialla muuallakin tää laukku maksaa 350 euroa suunnilleen. Noh, sitten tuli vielä tarjous, että kaikista laukuista sai -30% alennuksen. Hinnaksi jäi lopulta joku 170 euroa muistaakseni. Mielestäni ihan kohtuuden rajoissa oleva hintalappu super nätistä laukusta, joka on valmistettu laadukkaasta saffiano-nahkasta, joka omien kokemusteni mukaan kestää hienosti käyttöä. Snapshot on myös varsinainen tilaihme pieneksi laukuksi, kiitos etu- ja takapuolelta löytyvien tilavien vetoketjullisten lokeroiden. Tarviiko söpöstä värityksestä edes sanoa mitään? Mulla tulee ainakin mieleen joku trio-jäätelö... 😂
 IMG_2833 
Mikäs näistä neljästä uutukaisesta on eniten teidän mieleen? Ei vissiin tänä vuonna tarvitse enää pahemmin laukkuja katsella, sillä pöhkönä tavoitteena olisi ensi vuodenvaihteen paikkeilla löytää joko Chanelin musta classic flap kullatuilla metalleilla tai Diorin musta Lady Dior hopeisilla metalleilla. Laukku olisi siis 30-vuotislahja itseltä itselle. 🙈🙈 Mulla on synttärit tammikuun lopussa. Kaikista siisteintä olisi, jos sattuisi tulemaan vastaan järkevän (köh...) hintaisena sellainen laukku, joka on valmistettu vuonna 1992! Sitten voisi ajan saatossa verrata, kumpi vanhenee ylväämmin, akka vai laukku. 😜

Kolmantena ikään kuin varavaihtoehtona on vielä Chanelin mini rectangular tai mini square mustana ja chevron-tikkauksella. Chanelin kohdalla valinta tulee olemaan joko vintage-classic flap tai mini rectangular/square, sillä Chanelit on sen verran arvokkaita käytettyinäkin, että tuo tulee takuuvarmasti olemaan mun viimeinen laukkuostos ko. merkiltä. Dioreissa jälleenmyyntihinnat on yleensä vähän maltillisempia, erityisesti todella vanhojen laukkujen kohdalla. Saapa nähdä, mitä aikanaan sitten löytyy, vai löytyykö yhtään mitään!

Jotenkin tuntuu, että tämmöseen postaukseen on hyvä sisällyttää pieni disclaimer. 😅 Laukut ovat kiinnostaneet mua aina jostain teini-iästä lähtien: mulla oli nuorena kaapit täynnä halpoja ketjuliikkeiden veskoja, satunnaisesti löysin kivoja juttuja myös kirppareilta. Sittemmin aikuisiällä  mun mielenkiinto on suuntautunut erityisesti luksusbrändeihin ja secondhand-markkinoiden tarjontaan. Vaikka tässäkin postauksessa oli useampikin uutena ostettu laukku, niin kyllä silti joku 85% mun laukkukokoelmasta on hankittu käytettynä. Musta on hauska ajanviete selata preowned-/vintage-sivustoja ja olla aina metsästämässä parasta mahdollista "diiliä". Nykyään laukkuja on sen verran monta, että niiden säilytykseen mulla on korkea vitriinikaappi. Vaikka tämän perusteella voisi ehkä kuvitella, että tällaiselle himohamstraajalle kelpaa ihan laukku kuin laukku, niin näin ei missään nimessä ole. Mulla on hyvinkin tarkka maku, enkä ikinä toivoisi saavani laukkuja esimerkiksi lahjaksi - ellen sitten oo itse päässyt etukäteen vaikuttamaan siihen lahjalaukun valintaan. 😁

Vaikka klassikoillekin on aikansa ja paikkansa, niin usein mun kiinnostuskiikarit kohdistuvat johonkin ihanan värikkääseen ja kiinnostavasti kuvioituun tai koristeltuun limited edition-versioon. Mulla ei ole ikinä kiire löytää etsimääni, vaan voin kärsivällisesti odottaa monia vuosia, että tietty laukku löytyy tarpeeksi hyväkuntoisena ja itselleni sopivan hintaisena. Esimerkiksi kohtuullisen hintaisen LV Neverfull Roses-laukun löytämisessä meni 10 vuotta, Miu Miun kissaprinttisessä clutchissa yli kuusi vuotta jne. Mikäs kiire mulla olisi, kun ostan laukkuja sillä ajatuksella, että ne on mulla loppuelämän. Joskus harvakseltaan mun mielipide on toki vuosien aikana muuttunut, ja sitten oon listannut joitakin yksittäisiä laukkuja myyntiin. Vuittoneilla on hyvät tsäänssit tehdä jopa voittoa, sillä merkin hinnat nousevat jatkuvasti, pienten ja tuntemattomampien merkkien laukut puolestaan ovat jälleenmyyntiarvoltaan aika kehnoja "sijoituksia".

Musta on hassua, että usein ihmisten mielestä vaikka taiteen, posliinikissojen, kellojen tai autojen keräily on ihan fine, mutta laukut ovat sitten jotenkin turhaa humpuukia ja törkeää kulutushysteriaa. Tässähän on usein kyse pohjimmiltaan siitä, että näin ajattelevaa ei itseä satu pätkän vertaa kiinnostamaan joku sellainen hömpötys kuin käsilaukut. Järkevintähän olisi jättää ihan kaikenlainen keräily ja tavaran hoardaaminen väliin ja vaikka säästää kaikki. Mäkin koko ajan kyllä säästän rahaa mm. tulevaisuuden asunnon hankintaa varten, mutta tietysti voisin tehdä sitä enemmänkin, jos en ostaisi enää lainkaan laukkuja. Mutta sitten taas, laukut on mun harrastus. Intohimosta en ehkä puhuisi, sillä tuntuu vieraalta puhua materiasta intohimon kohteena. 😅 Laukut kuitenkin kiinnostavat mua niinkin paljon, että yhtenä tulevaisuuden unelmana on perustaa oma laukkuihin erikoistunut secondhand-nettikauppa. Eli harrastuksena alkaneesta keräilystä itsensä työllistämiseen, sounds like a plan.

Y

lkmåop
SAINT LAURENT Y BRUSHED LEATHER CLUTCH / LUISAVIAROMA.COM

Saint Laurentilla on aika herkullisen värisiä clutcheja tämän hetkisessä mallistossansa tarjolla! Me waaaaaaants! Punainen iskee eniten, hyvänä kakkosena tulee tuo sähkönsininen. Vaikka Reasonin Ain't Laurent Without Yves -paidat ovatkin mielestäni asian ytimessä, niin pakko sanoa että mahtavaa kun brändin nimenvaihdoksesta huolimatta ihanat Y -laukut ovat ainakin toistaiseksi pysyneet valikoimassa. Yvesin pudotessa pois nimestä oli jonkin verran huhuja siitä, että nämäkin klassikot korvattaisiin ihan uusilla laukkumalleilla, mutta onneksi ei sentään. :)

And I have the audacity to think I matter, I know it's a lie but I prefer it to the alternative

ysl1
Mä oon sikäli tylsä ihminen, että tykkään lakata kynteni mätsäämään joko laukun tai kenkien väriin. Okei, jos laukun ja/tai kenkien väri on neutraali akselilla musta-(konjakin)ruskea-nude-beige niin kynnet ei todellakaan oo sävy sävyyn, mutta siis jos mulla on käytössä vaikka Bvlgarin pinkki clutch niin mieluiten lakkaan kynteni saman väriksi. Mun eniten käytetyt lakkasävyt määriytyykin laukku- ja kenkäkokoelman mukaan: pinkkiä, vaaleanpunaista, burgundya, kirkkaanvihreää. Noita sävyjä käytän useimmiten, perus kirkkaanpunaisen lisäksi (ai että kun sais Marc Jacobsin Stamin punaisena!! Tällainen pikku sivuhuomio haha). Toki multa löytyy myös vaikkapa turkoosia kynsilakkaa, mutta sillonkin pitäis vähintäänkin korviksista tai rannekorusta löytyä samaa sävyä. Mätsäyspakko, en voi sille mitään! :D

ysl1+
Siitä asti kun eBaysta ostamani YSL:n viininpunainen clutch saapui, oon etsinyt sopivaa kynsilakkaa sen kaveriksi. Mulla oli ennestään parikin burgundya lakkaa, mutta toinen niistä on liian vaalea ja toinen taas niin tumma, että näyttää melkein mustalta kynnelle levitettynä. Nyt eilen Sokoksella käydessäni löysin kosmetiikkaosaston alepöydästä ihan t-ä-y-d-e-l-l-i-s-e-n kynsilakan, joka sekin sattumoisin oli yy-äs-ällää. Aleprosentti oli mukavat 70, joten hintaa jäi vain n. 8€, eli todellakin ostin. :) Tää on mun eka lakka YSL:ltä, ja ihan hyvältä vaikuttaa: levittyy helposti, kaksi kerrosta riittää loistavasti ja no, ainakin toistaseks on lakka pysynyt kynsissä.

ysl4
ysl2
Onko joku muukin tehnyt hyviä löytöjä kosmetiikan suhteen nyt alejen aikana? :)

New in: YSL BDJ

kuva
Muistaako joku, milloin täällä blogissa ensimmäistä kertaa haaveiltiin YSL:n Belle Du Jour clutchista viininpunaisena? Mä itse muistan hyvin: viime vuoden keväästä saakka. Ostin silloin vaaleanpunaisen BDJ:n itelleni myöhäisenä 20v-lahjakkeena, ja lähes saman tien aloin unelmoida samaisesta ihanuudesta toisessakin värissä. Hyvin pian net-a-porter -shoppailuni jälkeen hinnat nousivat radikaalisti: 395e hintaisesta clutchista sai pulittaa satasen enemmän. Syksyllä hinnat nousivat vielä lisää ja laukun sai omakseen vaivaisella 650 eurolla. Enää en haaveillut laukun hankkimisesta uutena, vaan päätin siirtyä kyttäämään eBayta. ;) 

IMG_3686
IMG_3688
IMG_3692
IMG_3693
IMG_3701
Hiljattain kyttäys viimein tuotti tulosta, ja onnistuin saamaan pitkään haaveilemani laukun luotettavalta myyjältä kelvolliseen hintaan käytettynä - tosin mitään käytönjälkiä laukussa ei näkynyt, mitä nyt tummassa vuorikankaassa oli pieni meikkivoidetahra joka sekin lähti pois pyyhkimällä. :) Happy happy joy joy! Onneks myin taannoin Parikat ja parit muut kengät pois, niistä sopivasti sai rahoituksen tähän hankintaan heheh. :p Monesti kun syystä tai toisesta päädyn myymään jotain ihanuuksia pois (siis sellaisia "en mä tätä raaskisi laittaa myyntiin mutta toisaalta enpä kyllä oo pahemmin käyttänytkään"), laitan niistä saadut rahat jemmaan jotta voin ostaa tilalle jotain uutta kivaa - tarkoittaen yleensä laukkua tai kenkiä. Kyllä kannatti ainakin tällä kertaa moinen ennakointi! ;)

Tässä vielä kaverikuva molemmista BDJ-laukuistani: 
IMG_3734

Mitäs pidätte tästä burgundy hottiesta? :) Mä oon ainakin ihan myyty! Seuraavaksi sopisi käydä flaksi Miu Miun kissaprinttisen silkkiclutchin kanssa - tosin ei mielellään ihan lähikuukausina, nyt on kyllä  mun laukkushoppailut suoritettu vähäks aikaa... :-D

Purple does something strange to me

c900x842
Mun uusin materialistinen ihastus on jotakin todella kummallista: Yves Saint Laurentin Chyc clutch, violettina. Kyllä! Mä en varsinaisesti inhoa violettia, mutta sen värisiä asioita ei vaan jotenkin osaa ostaa ikimä. Violetti tuntuu jotenkin vaaralliselta syrjähypyltä, en osaa tota hienommin selittää, mutta etenkin suurella pinnalla (kuten paidassa) kyseinen väri on ihan nou nou. :D 

Ja tuosta laukusta sen verran, siitäkään en ole erityisemmin pitänyt tähän asti. Sis totta kai Chyc mulle kelpaisi, jos sellaisen joku mulle haluaisi lahjoittaa, mutta lähinnä oon tähän asti vaan verrannut sitä YSL:n toiseen clutch-vaihtoehtoon eli Belle Du Jouriin, joka on mun mielestä paljon monipuolisempi ja kuitenkin monta sataa euroa "edullisempi". Siksi Chyc ei ole edes pikaisesti käväissyt mulla haavelistalla... paitsi nyt, kun muutama päivä sitten näin sen täydellisen yksilön mytheresa.comissa. Niin outoa tajuta kuolaavansa tällaista laukkua, kun tosiaan mikään suuri violetin fani en ole, eikä tuo Chyc laukku oo malliltansa mitenkään erityisen sykähdyttävä mun mielestä! Tai niinhän mä luulin, ennen kuin fiksaatio syvän violetista Chycistä syntyi sillä sekunnilla kun näin sen. Onneksi laukku myytiin saman tien loppuun, vaikka eipä mulla 750 euroa sellaiseen olisikaan ollut! :-D Saattaapa sitä paitsi olla, että törsäsin mun laukkusäästöt jo erääseen huomattavasti edullisempaan ihanuuteen.. ja se ei ole BDJ viininpunaisena (eikä minkään muunkaan värisenä), kyseisessä värissä se on nimittäin sold out ihan kaikkialla. :/ 

Teki mieli tehä muutama inspiskollaasi tuon upean Chycin ympärille. Nuo upeat välkehtivät korvikset (löytyy boticca.comista) tuon laukun kanssa paritettuina olisi ihan täydellinen match made in heaven! 

c900x827
c900x848
c900x789
c900x741
c900x945
c900x817

Tuleeko kellään muulla toisinaan tällaisia järjettömiä fiksaatioita asioihin, joista ei ikinä olisi uskonut pitävänsä? :D

BoF

Nimetön
Oon jo reilun kuukauden seurannut Business of Fashion -sivustoa, joka on aivan loistava! Nyt kun juuri tuli postattua omia mielipiteitäni YSL:n tulevista kuvioista,  huomasin että myös BoF:ssa on mielenkiintoinen kirjoitus aiheesta. Kannattaa lukea TÄÄLTÄ jos aihe kiinnostelee. :)

// If you're loving YSL, you might find THIS article interesting :)

Thank you for ruining YSL.

ysl-sivu
Jaaha, Yves Saint Laurentin sivut on uudistettu ja näemmä uusi nimi Saint Laurent Paris on jo käytössä. Omasta mielestäni tuleva, nyt ennakkotilattavissa oleva mallisto on suoraan sanottuna todella tylsistyttävä ja kaukana siitä yy äs ällästä johon itse olen ollut kovin ihastunut. Katsotaanpa...

spl-laukut1
slp-laukut2
slp-vaat6
slp-vaat5
slp-vaat4
slp-vaat3
slp-vaat2
slp-vaat1
Kaikki ihana on poissa - se oli ensimmäinen ajatus, joka mieleeni tuli. Hyvästit voi sanoa ikiupealle Arty -sormukselle (kyllä!!!), vanhoille klassikkolaukuille kuten Muse, Cabas ja Belle Du Jour, sekä jopa ne yleensä ah-niin-upeat korkkarit loistaa lähinnä poissa olollaan - tilalle on tungettu röykkiö maailman tylsimpiä kenkiä. Saint Laurent Paris tuntuu näin ensi vilkaisulla kovin koruttomalta ja minimalistiselta entiseen YSL:ään verrattuna - huonolla tavalla. En ymmärrä, miksi Hedi Slimanen piti tulla ja pilata yksi eniten arvostamistani muotitaloista. :( BUU! 

Tosiaan nuo kollaasien tuotteet on tällä hetkellä ennakkotilattavissa, ja YSL:n tämän hetkistä mallistoa on vielä myynnissä - tosin ainoastaan kenkiä, laukkuja ja leathergoodseja (esim. lompakot). Huomasinpas "tuttua ja turvallista" YSL-valikoimaa selatessa seuraavan seikan... 

ysl-clutch
Hellou, 650 euroa? Oikeasti? Eihän se hinta noussutkaan taas kuin vaivaiset 150€, ja viime keväällähän hinta nousi satasella. Mua nyt vähän nyppii tämä uusi hinta - mulla ei oo vielä rahaa tarpeeksi säästössä että voisin heti hankkia viininpunaisen Belle-clutchin, ja nyt äsken kun katsoin, huomasin että ylläripylläri Net-a-Porterilta on kyseinen väri tänään loppunut (tai, kadonnut valikoimasta). Eilen niitä oli jäljellä vielä viisi. Myös My Theresalta on juurikin tänään loppunut viivinpunaiset laukut, äh vähänkö ärsyttää! Waiting listit on aktivoitu eli toivotaan parasta, että laukkua vielä tulisi myyntiin - ja jos tulee, niin siihen vanhaan 495€ hintaan! Tuohon kuuteen ja puoleen sataan en kyllä mäkään enää taipuisi, kun olen ekan (ja jotenkin musta tuntuu että myöskin vikan...) BDJ:n ostanut monta sataa alemmalla hinnalla. Ellei sitten eBayssa satu joskus myöhemmin käymään hyvä tuuri - mitä oon seuraillut "tilannetta", esimerkiksi mustana ja vähän käytettynä laukku lähti hetki sitten jollekin reilulla 300 eurolla, ja harmaa vähän edullisemmin. Huomasin just, että löytyypä myös itsellänikin oleva vaaleanpunainen versio TÄÄLTÄ. Lähtöhinta vähintäänkin kohtuullinen käytetystä laukusta, 199 puntaa :p Ihan vaan vinkkinä jos joku edelleen hinkuaa kyseisen värin perään! 


Mitäs te tykkäätte YSL:n SLP:n uudesta ilmeestä? :)

// I hate the fact that YSL turned into something like this... boring, minimalist, somehow very... stark. Were is all the sparkle?! Saint Laurent Paris just isn't my thing at all. In SLP, I can't find anything in common with the brand I used to love so much. And still love, of course. ;) It's sad that they again raised the price of the Belle Du Jour clutch. It used to be last spring 395€, then 495€, and now... oh. 650€ is definitely too much, I think. I want the BDJ in burgundy but now it seems to be sold out everywhere. Sh*t! Which one do you like better, YSL or SLP? :)

Polyvore: YSL clutch

Viime aikoina mun Polyvore-kollaaseihin on eksynyt harvinaisen usein Belle Du Jour useissa eri väreissä. On se vaan niin ihana! ;)

c800x608ff
c800x545
c800x590
c800x635
c8900er
c800x663
c800x697 (1)
c800x720
c800x733
c8000
c80009
c88880
c800x616dd

Alan olla sitä mieltä, että kyllä viininpunaiseen YSL clutchiin kannattaa seuraavaksi ruveta säästelemään, että saisi vielä tulevan syyssesongin aikana hankittua. Tuskinpa nyt YSL -logoa (vielä) korvataan SLP:llä heti ensi keväänä, kun Yves Saint Laurentin nimi vaihtuu Saint Laurent Parisiksi, mutta eihän sitä ikinä tiedä :-D Ja kuka tietää, mitä YSL:n laatu tulee olemaan vuosien kuluttua? Belle Du Jour on tänä vuonna ollut aikamoinen överi hypetyksen kohde (helppo huomata blogimaailmasta), ja miettikääpä mitä on niin monille upeille mukamas luksuslaukuille käynyt suosion myötä - LV, Mulberry, Miu Miu.. Luin hetki sitten eräästä blogista jopa noottia ihailemistani MMK:n Hamilton -laukuista! Pöh. 

Kuitenkin, ainakin tuossa mun keväällä ostetussa vaaleanpunaisessa Belle-laukussa laatu on ensiluokkaista, ja useista käyttökerroista huolimatta laukku on yhä kuin uusi - ellei pikkuruista rajauskynätahraa satiinivuoressa lasketa, hups.. :-D Toisen yhtä laadukkaan ja monikäyttöisen clutchin kuuluminen kokoelmaan ei varsinaisesti haittaisi mua, etenkään burgundyn värisenä sillä se on juuri niitä värejä, joihin joka syksy rakastun yhä uudelleen ja uudelleen... vähän niinkun keväisin tulee aina kamala neon- ja pastellivillitys :D Hinta nyt on aika härski, mutta tuskinpa laukku vuosien kuluessa halpeneekaan - ainakaan hintalappunsa suhteen, materiaalista ja työnjäljestä nyt taatusti aletaan jossain vaiheessa pihistää suosion huumassa...