Täydelliset syyskengät Gantilta

IMG_7398

Mun kenkätilanne on sinänsä ihan kelvollinen, mutta jo viime syksynä huomasin yhden pienoisen puutteen: simppeleitä mustia nilkkureita multa ei löydy. Suurin osa mun kengistä on mustia; on mustia tennareita, niittibootseja, pitkävartisia saapikkaita ja ties mitä. Itse asiassa mustat nilkkuritkin löytyy, mutta hei, niissä on timanttikoristeinen korko! 😂 Lisäksi kengät ovat mokkaa, joten ihan millä tahansa säällä niitä ei raaski käyttää. Hakusessa oli siispä järkevännäköiset mustat nahkanilkkurit matalalla korolla, mielellään joustinresorilla (eli ei suljentaa vetoketjulla)

IMG_7401

IMG_7408

Ensin tilasin sovitukseen Wondersin näpsäkännäköiset kengät, mutta ne olivat ihmeen pientä ja kapeaa mitoitusta. Mun 39-40 jalkaan koko 40 puristi kauheasti jalkapöydän kohdalta, vaikka muuten kenkä olisi ollut aika sopivan oloinen. Luultavasti 41 olisi sitten ollut hieman suuri. Bongasin Booztilta myös kivat Gantin nilkkurit, mutta 260 euron hinta ei oikein houkutellut. Yleisesti ottaen mun kipuraja kengissä on parisataa, ja siihen hintaan sietää olla jo todella mukavat ja laadukkaat popot, joita oletan voivani käyttää useita, useita vuosia. 😲 Jatkoin selaamista, mutta melko äkkiä tuli todettua, ettei mikään näkemäni vaihtoehto vetänyt vertoja niille himskatin Ganteille. Pienen googlailun jälkeen onnistuin löytämään kyseiset Johanna -nilkkurit Ellokselta hintaan 179,95€. Edelleen paljon rahaa, mutta sentään 80 eekkeriä vähemmän kuin muualla - liekö joku hinnoitteluvirhe peräti? 🙈🙉🙊Koska kengät miellyttivät silmää ja olin lukenut niistä hyviä arvosteluja, nappasin kengät heti kokeiluun. Näköjään kannatti olla nopea, sillä tällä hetkellä tarjolla on enää yhtä kokoa (39)

IMG_7412

IMG_7416

Nilkkurit olivat heti mukavat jalassa, vaikkakin alkuun aika napakat varresta. Jo muutaman käyttökerran jälkeen varsi on kuitenkin jo antanut hieman periksi, ja kenkä muutenkin muotoutunut räpylän mukaan. Korko on sen verran matala, että kengillä on hyvä kävellä. Nämä sopivat mielestäni ihan kaikkeen ja kaikkialle. 

IMG_7417

Hyvä ostos ehdottomasti! 😊

2 kommenttia:

  1. Hyvän näköiset popot! Ja plussaa, että on tuo venyke eikä vetskaria.. Jossain vaiheessa kaupoissa ei ollut muuta kuin vetoketjullisia kenkiä ja itse vihaan niitä - ajan kuluttua vetskari alkaa kupruilemaan eikä pysy kunnolla kiinni jne. Ostin joku aika sitten Gantilta nahkalaukun, ja yllätyin heidän valikoimaa selatessa, ettei kaikki tuotteet ollutkaan ihan "mummoja". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eikös olekin! :) Ehdottomasti ennemmmin venyke kuin vetoketju. Vetoketjut tosiaan saattaa jossain vaiheessa alkaa temppuilla, ja usein se metallin sävy on väärä. :D Ehkä oon pikkutarkka, mutta kultaa rakastavana häiritsee, jos kengissä on hopeinen vetskari. Ja joo, Gantilla on yllättävän paljon kaikkea kivaa! Ennen ei yhtään kiinnostanut kyseinen merkki, mutta nyt kuikuilen aika usein vaatteita ja kenkiä, ehkä pitää ne laukutkin tsekata. :D

      Poista