Selaan usein lehdet takaperin läpi, ennen kuin alan tarkemmin lukea juttuja. Jotenkin se tuntuu luontevalta tavalta tutustua sisältöön.
Yksi blogin luetuimmista postauksista on 2016 lopussa tehty listaus inhokkisanoistani. Jatkaisin ragereaktion herättävien sanojen listaa mm. seuraavilla:
- Räiskäleet. Muistan, kun jo ala-asteikäisenä kakarana sana räiskäle sai pään kiehumaan. Bongasin OP:n Hippo-lehdestä ilmoittautumisohjeet lasten retkelle, jossa muunmuassa paistettaisiin tällaisia herkkuja nuotiolla. Räiskäle kuulostaa siltä, kuin taikinaa olisi vaan epämääräisesti räiskitty pannun suuntaan. Myös lätyt ja ohukaiset ärsyttävät, muttei ihan samassa mittakaavassa. Ainoa oikea termi on lettu!
- Ruuhkavuodet. Täysin tietoisesti itse aiheutettu touhukas elämänvaihe. En osaa sanoa, miksi tämä ärsyttää niin kovasti. Kuhan ärsyttää.
- Falskata. Järkyttävä sana. Aiheuttaa hillittömän himon lyödä pää seinän läpi.
- Piffi. Ei helvetti. Myös kaffe on kamala, sensuurin arvoinen sana.
Luulen, että mulla on lievä misofonia. Ärsyynnyn ja ahdistun aivan suunnattomasti, kun kuulen esimerkiksi maiskutusta, ryystämistä, pihinää, puhinaa, kuorsausta... Oon pääsääntöisesti erittäin rauhallinen tyyppi, joten välillä säikähdän itsekin niitä voimakkaita, suorastaan yliampuvia raivon tunteita silloin, kun kuulen epämieluisia ääniä. En mä oo koskaan leiponut ketään turpaan tai muuta aggressiivista, ja 99% tapauksista oon vain hiljaa ja nielen kiukkuni. Tiedostan hyvin, että hurjistuminen on täysin överiksi menevä reaktio, mutten mahda sille mitään. Tuntuu että järki lähtee, kun joku esim. maiskuttaa, ja kaikki keskittymiskyky katoaa siihen raivostuttavaan ääneen. Ikävä kyllä rajun lihomisen ja pinnallistuneen hengityksen myötä oon välillä hönkinyt itsekin hieman raskaampia henkosia, ja sekös ahdistaa - hirvittää kiusata ympärillä olevia puhinalla, kun omalle psyykkeelleni se on kuin syanidia aamiaissmoothien seassa. On kyllä niin #firstworldproblems kuin olla ja voi. Jos sentään jotain positiivistakin: erään yliopiston tutkimuksen mukaan kaltaiseni ääniherkät saattavat olla neroja. 😂😂😂
Ajattelin kokeilla lähiaikoina Lentävä Jacob -nimistä safkaohjetta. Kanaa, banaania, kermaa, chilikastiketta, pähkinöitä... niin hirveän kuuloista, että kai sen on pakko olla hyvää? Alkuperäinen Flygande Jacob -resepti on vuodelta 1976, kun se julkaistiin ruotsalaisessa ruokalehdessä.
Päivä päivältä kaipaan enemmän ja enemmän jotain täysin omaa juttua/alustaa/kanavaa, jossa olisi täydet mahdollisuudet kehittyä paremmaksi, ja jonka suhteen saisin päättää aivan kaikesta alusta loppuun. Jotain, jossa pääsisi näyttämään itselleen, onko siinä ajatuksessa "ite tekisin mieluummin näin" mitään perää. Saisi tehdä just kuten lystää, eikä tarvitsisi neuvotella asiasta kenenkään kanssa. Rajoja asettaisi lähinnä oma mielikuvitus, tekniikka, budjetti ja lait. Tulokset puhuisivat hyvässä ja pahassa puolestaan.
En olisi ikinä uskonut, mutta oon taas alkanut haihatella Applen leiriin liittymistä puhelinrintamalla. Mulla on ollut Huawei P8 kohta jotain kolme vuotta käytössä, ja se on ollut mahtava. Nyt kuitenkin se alkaa vedellä viimeisiään, ja olisi aika miettiä uutta tilalle. Tekisi niin mieli antaa Applelle vielä yksi mahdollisuus. Mua puhuttelee saumattomasti toimiva käyttöliittymä, kameran täydellisyyttä hipova laatu ja viestien kirjoittamisen helppous. Huawein kuviin tulee herkästi pientä keltaisuutta, ja kuvilta täydellisyyttä vaativana se on mulle armoton miinus. Alusta asti myös kirjoittaminen on ollut paljon tympeämpää kuin iPhonella, jossa näppis on vaan täydellinen. Toisaalta pelottaa ompun akun kesto. Kokemuksia seiskasta, anyone? Kasia en edes harkitse hinnan takia, ja sitä paitsi siinä on hieman pienempi akku kuin seiskassa.
Oon keksinyt, että lapsi noin seuraavan viiden vuoden aikana olis aika kova tavoite. Vasta lähivuosina mulle on ylipäätään vahvistunut, että joo, kyllä, minäkin ehdottomasti haluan vielä lapsen, josta kantaa huolta omiin hautajaisiin saakka ja todennäköisesti vielä sen jälkeenkin. Mulla on kuitenkin todella painavia syitä epäillä, ettei se haave enää vanhemmalla iällä niin vaan toteudu. Mistä minä tiedän, vaikka jo nyt olisi myöhäistä. Olisi pelottavaa jäädä odottamaan "sopivaa hetkeä" liian pitkäksi aikaa. Lisukkeena mulla on vallan ihastuttava autoimmuunisairaus aka kilpirauhasen vajis, joka tarkoittaa sitä, että oon keskivertoa kansalaista väsyneempi. En mä tästä iän myötä lisää energisoidu, joten nuorena olisi paremmat mahikset jaksaa sitä kahjonrumbaa. En myöskään haluaisi valtavaa ikäkuilua itseni ja lapseni välille. Olisi kivaa, että mahdolliset lapsenlapset saisivat tuntea mummonsa pitkään. Ja varsinkin, että kolme elossa olevaa isovanhempaani saisivat nähdä mun penikat.
Ajankohtaisempaa on kuitenkin kisuvauvan hankkiminen. Haaveilen ostavani joko kesällä tai syksyllä bengalitytön. Kollia en uskalla ottaa, koska ego-ongelmaisen osuessa kohdalle Lulu ahdistuu herkkiksenä liikaa. Se tuli todettua Muksiksen kanssa, joka on nykyään äitini lellipentu. Uskon että tyttökissan kanssa Lulu pärjäisi hienosti. Katotaan nyt.
Buonasera! Sono finlandese e ho ventisei anni. Lavoro in ufficio. Amo il mio gatto Lulu. En viime syksynä olisi uskonut, mutta niin vaan italiankurssi vetelee viimeisiään, ja oon ahkerasti jaksanut käydä siellä. Muutama kerta on jäänyt sairastelun ja päällekkäisten menojen takia väliin, mutta valtaosalle tunneista oon raahannut itseni paikalle. Hurraa. Duolingo on näppärä app harjoitteluun, ja sitä tulee käytettyä lähes päivittäin. Ensi syksynä tekisi tavallaan mieli kokeilla jotain uutta harrastusta, mutta saas nyt nähdä. Toisaalta psyka avoimessa yliopistossa houkuttelisi myös. Ja shakkikerho. Ja vaikka mikä valokuvauskurssista saksan kertaus-/jatkokurssiin. Miks on vaan yks elämä ja niin vähän energiaa mihinkään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti