Fun Fact Friday #11

IMG_20170825_184734_552

Mun on vaikea ymmärtää tyyppejä, jotka vaihtavat puhelinta huvikseen joka vuosi, vaikkei vanhassa luurissa olisi mitään vikaa. Monet esimerkiksi haluavat aina sen uusimman iPhonen. Uutuustuotteet ovat aina ihan käsittämättömän hintaisia, ja jos päätät myydä sen vanhan mutta täysin toimivan puhelimen pois, sen hinta on varmasti jo romahtanut naurettavan alas siitä, mitä vuosi sitten siitä olet maksanut. Pääsyy ihmetykseen ei ole kuitenkaan rahan säännöllinen tärväys laitteisiin just for fun, vaan käyttöönottamisen vaiva. Sehän on aivan  u s k o m a t t o m a n  rasittavaa, kun hankit uuden puhelimen tai läppärin ja kaikki asetukset pitää säätää mieluisiksi, numerot lisätä (ellei kaikki varmasti ole simillä), muodostaa yhteys muihin laitteisiin... blaah. Paskaa 3-5 vuoden välein tehtynäkin, joten miten ihmeessä kukaan jaksaa vuosittain noita juttuja? 😆

Kesällä olin koukussa äänikirjoihin, ja nyt lähiaikoina on aikeena jatkaa jäsenyyttä. Niin tyhjältä tuntuu elämä ilman äänikirjoja! Äänikirjamakuni sattuu vaan olemaan niin nolo, ettei tee mieli kertoa ääneen mitä viimeksi oon "lukenut". 😂 Sanotaanko vaikka, että kuuntelen prikulleen just sellaisia kirjoja joita ei tulisi mieleenkään ostaa kirjakaupasta. Oon vuosia tykännyt suht asiapitoisista kirjoista, ellei nyt jotain Bukowskin runoja lasketa, mutta painava fakta ei vaan toimi kuunnellussa muodossa. En jotenkin osaa keskittyä tarpeeksi kuunteluun, joten on helpompaa pitäytyä kevyissä höpöteoksissa. Yksi hyvä äänikirja pitää kuitenkin mainita nimeltä: Havaintoja parisuhteesta. Ihan huikeen hauska! Ajattelin ostaa sen kovakantisenakin hyllyyni.

Toivon todella usein, että olisinpa minäkin sellainen "perus kiva" nainen. Iloinen ja nauravainen, sopivasti kevytkenkäinen ja keijumaisen sulavasti liikkuva nätti hempukka, jolla on vain tosi varovaisia ja kilttejä mielipiteitä. Mutta minäpä oon juro örmyilijä, joka ottaa elämän vakavasti ja itsensä puolikkaana vitsinä. Kaiken lisäksi oon julmetun kömpelö; kolistelen, kompuroin ja törmäilen minkä kerkeän. Joskus fiilis on kuin tosielämän Briget Jonesilla. Multa vaan puuttuu viehkeys, mikä siihen Brigetin symppikseen sekoiluun sisältyy.

Vaikka kirjoitan blogia, jossa näkyy laukkuja, kenkiä, meikkejä ja muuta turhaa vuodesta toiseen, en silti koe naisten maailmaa erityisen omakseni. Monet naisten jutut eivät oikein aukea mulle, ja parhaat naurut irtoaa miesporukassa. Oon vähän poikatyttö, harmillisesti vaan ilman niitä miestentaitoja. Esimerkiksi tekniikan kanssa oon niin hukassa, että usein tekee mieli vajota maan alle piuhoja ja nappuloita ihmetellessä. Pelkään laitteita miljoonine toimintoineen! Tiedä vaikka räjähtävät mun käsissä! 😂 Veljen kautta on sentään hieman silmää spekseille, tiedän mitä missäkin pitää olla jotta kannattaa hassata rahaa, mutta se hetki kun pitää purkaa laatikon sisältö pöydälle ja alkaa kasata... voivoi, se on jännittävää. Musta tuskin tulee isona insinööriä, vaikka muuan opettaja sitä aikanaan tuputti.

Vähän aikaa sitten mulle selvisi, miksi isäni ei koskaan antanut mun suorittaa vesimelonin halkaisua puukolla silloin, kun asuin vielä kotikotona. Ylisuojelevalle paapomiselle oli syynsä: melonissa on selkeästi liikaa haastetta mulle. Puukotin nimittäin itseäni käteen vaativaa teurastusta tehdessäni tuossa hiljattain. Pysyn jatkossakin kaupan valmiiksi pilkotuissa paloissa. "Kauas on ihminen tullut luonnosta" kuten iskä välillä toteaa avuttoman jälkikasvunsa toilailuja seuratessa.

IMG_20170826_000755_177

Pidän itseäni erittäin lähdekriittisenä. Mulla on luontainen taipumus epäillä kaikkea ja kaikkia, ihan yks hailee, miten virallinen taho tietoa jakelee. Hyvin paljon tulee pohdiskeltua, mitä faktaksi julistetun tiedon taustalla on: kukas rahoittaa? Puuhasteleeko pieni piiri vähän omiaan? Onko totuutena esitetty asia koko totuus, vai vaan valikoituja paloja siitä? Kuka hyötyy, kuka häviää? Toisaalta pyrin ajoittain tietoisesti myös vaientamaan tätä piirrettä, sillä onhan elämä mukavampaa kun voi luottaa ihmisiin, eikä vaan neuroottisesti pui kaikkia mahdollisia tarkoitusperiä ja lauseen sivumerkityksiä jne. Tosin se luottamuksen muodostaminen onkin sitten ihan oma lukunsa...

Mun unelmaperheeseen kuuluisi mies, kaksi lasta, kaksi kissaa, koira, lampaita (ainakin kolme, jotta muodostuu lauma!), possuja, kanoja ja kukkoja. Ehkä ipanoilla voisi olla pupukin. Ja siili!!! Lemmikkisiili olisi jotain uskomattoman ihanaa! Jos oi, jos vain norpan saisi lemmikiksi, sekin liittyisi jengiin ja sillä olisi takapihalla oma allasosasto. Byyh. Vaikken usko ihan 101% tämän unelman toteutumiseen täydessä mittakaavassa, musta on silti hauskaa miettiä nimiä tuleville perheenjäsenille. Siis sitten, kun se perhe ylipäätään on. Pojalle oon tiennyt nimen jo 15-vuotiaasta, joten etunimestä ei edes neuvotella sitten aikanaan. 😁 Sen sijaan tytölle en millään keksi kivaa nimeä, vaikka kuinka miettisin. Mikään ei sykähdytä tarpeeksi. Kissojen nimiä ei yleensä kannata miettiä etukäteen, sopivan nimen tietää kun näkee misun nassun ja olemuksen. Dalmikselle oon päättänyt nimen!

...vaan jos en koskaan löydä omaa ihmisistä ja elukoista muodostuvaa laumaani, toinen hyvä ja erittäin potentiaalinen vaihtoehto tulevaisuuden varalle on hankkia tällainen paita ja hyväksyä kohtalo tulevana hulluna kissamummona. Aina jossain jollakin on söpö kissanpentu pelastettavaksi! En oo koskaan oikein osannut kuvitella itseäni esimerkiksi 50- saati 70-vuotiaana, siis että millanen mahdan silloin olla, mutta ainakin kiikkutuoli ja useampi kisumirri paijattavana kuulostaisi siedettävältä tavalta kohdata maan vetovoima. 

Minäkin kun kaikki muutkin: katsoin kesällä norjalaisen SKAM -sarjan läpi. Neljä kautta tuli ahmittua reilussa kuukaudessa ja enempäähän ei enää jaksoja ole luvassa, buu. Vaikka sarja on suunnattu teineille, ymmärrän hyvin miksi myös huomattavasti vanhemmat, jopa yli kolmekymppiset ovat hehkutelleet ohjelmaa.

Oon ilmoittautunut italian alkeiskurssille, jee! Ekat tunnit on ensi kuun alussa.

No comments:

Post a Comment