Kappas vaan, tässähän on blogihiljaisuutta jatkunut kohta kuukauden päivät. Mitä pidempi tauko, sen vaikeempaa palata sorvin ääreen... 😂 Kuvia sun muuta postausmateriaalia on kyllä jemmassa, mutta tänne Bloggeriin ei ole innostanut kirjautua. Ehkä kesätauko on nyt toistaiseksi takana - tai ehkä tää postaus jää viimeiseksi ennen uutta pitkää radiohiljaisuutta, saa nähdä.
Tavallaan teki mieli palata blogiin jollain "asiapostauksella" (as if täällä sellaisia useinkin olisi), mutta kun tekstiä ei nyt irtoa, aloitetaan turhamaisella höhöhöpöllä. Vestiaire Collectivessa on käynyt tänä kesänä pariin otteeseen hyvä tuuri, ja tässä löydöistä ensimmäinen - Christian Louboutinin pikkuinen Mini Loubi Lula silkkilaukku. Eikö olekin nätti? Laukkua on tullut ihasteltua pitkään, ja se on vilahtanut blogissa mm. 2014 eräässä laukkuhaavepostauksessa.
Koska silkki on materiaalina melko arka, se on ollut aina selvää etten "sijoittaisi" tähän uutena, kun hinta huitelee n. 600 eurossa esimerkiksi Net-A-Porterilla ja My Theresalla. Onneksi on se Vestiaire, sieltä nimittäin sain laukun käyttämättömänä reilulla satasella, kun tingin hieman alkuperäisestä pyyntihinnasta. Postikulujakaan ei tarvinnut maksaa, kun menossa oli free shipping -kamppis. Välillä on sellaisia juhlia, joissa huomaa kaipaavansa pikkuista, neutraalin väristä clutchia, joka ei ole musta ja jossa ei ole näkyviä logoja tai olkahihnaa - tässä nyt on täysin kriteerejä vastaava. Shamppanjan värisessä laukussa on hauskana yksityiskohtana punainen vuorikangas ja korkokengät lukkona.
En muuten usko, että koskaan tuun hankkimaan Louboutinin ikonisia punapohjaisia korkokenkiä, ihan vaan koska 400 euroa korkkareista on aivan liikaa ja todennäköisesti pilaisin ne käytössä melko nopsaan. Mulla on sellainen askel, että jalat välillä vahingossa osuu toisiinsa, joten aika monissa kengissäni näkyy naarmuja yms. jälkiä sisäreunassa. Kaiken lisäksi Louboutinin lesti ei ilmeisesti sovi läheskään joka naikkosen jalkaan, ja onpa kenkien epämukavuudesta tullut kuultua useammin kuin kerran. Ei kiitos.
// Got this pretty Louboutin silk clutch from Vestiaire Collective some time ago. Isn't it cute? I like that shoe clasp, it's a great detail in this simple evening purse!
this clutch is everything!!!
VastaaPoistahttp://sepatuholig.blogspot.com
instagram @grace_njio