28

IMG_0870

HBD to me! Meikä täytti tänään 28 vuotta. Kolmenkympin kriisi alkaa olla todella käsillä, vaikkakin mä koen ottaneeni siihen varaslähdön hyvissä ajoin pari vuotta sitten. Ei huvittanut saati jaksanut tänä(kään) vuonna juhlia mitenkään erityisesti, joten ostin itselleni pienen pullon Moëtia, koska why not ja enpä ollut vielä tähän päivään mennessä kyseistä samppanjaa maistellut. Pitäähän sitä tietää, millaisen firman osakkeita aikoo joskus tulevaisuudessa ostaa, kun LVMH lievästi sanottuna kiinnostaa heheh. Juoma oli kelpo tavaraa, mitä nyt ehkä aavistuksen yliarvostettua. Nautiskelin sen Saksasta tilaamani Lindtin mantelivalkosuklaan kera samalla, kun katselin/kuuntelin YouTubesta reseptivideoita ja selasin Nordnettia. Kuulostaa niin umpitylsältä ettei mitään rajaa, mutta itelleni mielekäs tapa vanheta taaaaaaaaas yhdellä vuodella lisää (no sepä vasta olisikin, kun voisi ottaa mittariin kerralla pari vuotta tai samantien pari vuosikymmentä).

IMG_0860

On aika absurdi ajatus, että aikuisiän alkumetreistä on jo tasan kymmenen vuotta! Kymmeneen vuoteen en oo paperilla ollut enää lapsi enkä edes teini, vaan aikuinen. Miten paljon sinä aikana onkaan tapahtunut, ja toisaalta miten vähän! Mähän joskus 15-vuotiaana kirjotin 25-vuotiaalle itelleni kirjeen, jossa kuvittelin nuorena aikuisena olevani jo maailman katolla; perheellinen, koulutettu, menestyvä yrittäjä. Ööh... saanen kysäistä 9-luokkalaiselta itseltäni, missä helvetin välissä tuon kaiken oli tarkoitus toteutua, etenkin kun matkaan on mahtunut "muutama" mutkakin? Vaikka 15-vuotiaan tulevaisuuden näkymiä on toki aikuisena pitänyt jossain määrin lapsellisina ja ylioptimistisina, on ne kuitenkin välillä kummitelleet mielessä silleen "apua, ei tän elämän näin pitänyt mennä!".

18-vuotiaasta 28-vuotiaaksi varttuessa oon...

🙈 ollut väsynyt, masentunut ja synkimpinä hetkinä jopa toivonut omaa kuolemaani. 2010 oli pikkuisen rankkaa aikaa, ja kuljin ihan hirveessä sumussa koko ajan. En muista kovin yksityiskohtaisesti noilta ajoilta mitään, ja ehkä parempi niin. Kaikki oli vaan harmaata ja ankeeta.
🙉 saanut kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnoosin ja sen myötä reseptin tyroksiiniin, tervehtynyt, piristynyt ja ollut kuin uudestisyntynyt immeinen. Elämään palasi värit.
🙊 juhlinut ja rymynnyt baareissa, tosin lähinnä niiden täysi-ikäisyyden ekojen vuosien aikana.
🙈 valmistunut yo-merkonomiksi.
🙉 muuttanut omilleni.
🙊 etsinyt toivottoman pitkään töitä ja miltei menettänyt kaiken toivon siitä, että koskaan työllistyisin ainakaan koulutustani vastaaviin hommiin, kun kintun saaminen oven väliin työelämän alussa on niin himskatin vaikeaa.
🙈saanut lopulta eräänä aprillipäivänä puhelun, että sut on päätetty ottaa meille assariksi. Ja tietysti seuraavana päivänä mulle soitettiin yhdestä toisesta paikasta - onneks puhelut tuli juuri tuossa järjestyksessä ja otin sen ekan työn vastaan! Ikinä en oo katunut valintaani (toivottavasti fiilis työpaikallakin on suurinpiirtein molemmpinpuolinen).
🙉 haaveillut ja haihatellut laittoman kauan ja ihan vaan lopulta huomatakseni, että mjaah näinpä päästin taas ne omat unelmat murskautumaan. Kuin jalkojen alta olisi kadonnut pohja ja elämältä suunta.
🙊 ottanut kantapään kautta opikseni ja todennut, ettei unelmat tuu kenenkään luokse unelmoimalla ja empimällä, vaan konkreettisin sanoin ja etenkin teoin. Paska kokemus ja sen tuoma opetus oli kannaltani tärkeä herätysliike siihen, miten elämä toimii ja miten siinä voi pärjätä ja menestyä, vaikka mun kaikki keinot siihen pärjäämiseen eivät kenties ole vieläkään ihan priimaa leveliä. Nuoresta ja pelokkaasta "en uskalla edes yrittää, kun ei mulla kuitenkaan oo mitään mahdollisuuksia" -tyypistä kuoriutui aikuinen jääräpää, joka toisinaan tyhmyyteen asti pitää pintansa tavoitellessaan sitä, mitä haluaa. Ääripäästä toiseen, olemattomasta tai hyvin vähäisestä yrittämisestä liialliseen yrittämiseen. Pelkään liikaa vanhan kaavan toistumista: sitä, että itselle jää fiilis, etten yrittänyt tarpeeksi, etten riitä edes itse itselleni. Siksi en oikein osaa luovuttaa silloinkaan, kun olisi jo järkevää vaan kiittää ja kuitata. Järki ja tunne ei oikein tietyissä tilanteissa kohtaa mun päässä. Ai mikä ihmeen balanssi?
🙈 ottanut useita tatuointeja.
🙉  rakastunut liikkumiseen, varsinkin pitkiin kävelylenkkeihin iltaisin.
🙊tunnistautunut introvertiksi ja lakannut vihaamasta itseäni siitä, etten ole small talkia natiivisti handlaava sosiaalinen people person, vaan pikemminkin hiljainen ajattelija joka viihtyy parhaiten yksin, kaksin tai pienessä muutaman ihmisen porukassa. Tää on oikeasti mun elämän yksi tärkeimpiä käännekohtia, ellei tärkein. Ja kenenpä ei olis, jos vihdoin alkaa ymmärtää omaa persoonaansa, jopa hyväksyäkin sen? Olihan se mullistavaa tajuta, ettei mussa ehkä sittenkään ole mitään vikaa, vaan satun vain olemaan yksi introvertti muiden joukossa maailmassa, joka suosii ulospäinsuuntautuneisuutta ja toimii enemmistön eli ekstroverttien laatimilla pelisäännöillä ja sosiaalisilla normeilla.
🙈 ottanut liudan kisuja; 2012 Lulu ja Nasu (rip kyklooppi), 2016 Muksis (äitin lellikki nykyisin) ja 2019 Ulla-Bella.
🙉 kirjoitellut mun pientä höpöhöpöblogia satunnaisena lisätienestinä.
🙊uskaltautunut salille ja tehnyt siellä käymisestä rutiinin neljäksi vuodeksi vailla taukoja tai motivaatio-ongelmia. Tästä oon aika ylpeä, mä kuitenkin arkailin salille lähtöä monta vuotta lähinnä siksi, koska iik siellähän on muita ihmisiä ja liikunta on asia, jonka mieluiten hoidan omassa rauhassa! No, salilla on saanut olla aika rauhassa, kun on mennyt sinne aamulla seiskalta ja pitää kuulokkeet korvilla.
🙈 katkaissut välit raskaisiin ihmisiin, jotka ottivat paljon ja antoivat vähän.
🙉tutustunut jokuseen uuteen tyyppiin, joista yhtä voisi kuvailla jossain määrin jopa sielunkumppaniksi.
🙊 tykästynyt Kokkolaan ja käynyt siellä varmaan lähemmäs sata kertaa.
🙈 laihduttanut 50 kg.
🙉 lihonut merkittävän osan kiloista takaisin, saanut raudat sekaisin ja muutenkin koko terveyden siihen jamaan, että oman fyysisen olemuksen ja sen hyväksymisen kanssa tulee kamppailtua ja kipuiltua joka päivä ainakin hetkittäin.
🙊 opiskellut italian alkeita.
🙈 kehitellyt jonkinlaisia jatko-opiskelusuunnitelmia ja pyöritellyt yrityshaaveita päässäni. Enää pitäisi suunnitella mistä, miten ja milloin aloittaisi tämän kaiken...
🙉 toteuttanut jokusen materiaalihaihatuksen, jotka ennen palkkatyötä olivat täysin saavuttamattomissa: muutamat Louis Vuittonit, Guccit ja jopa yksi Chanel löytyy tätä nykyä laukkukaapista, kaikki toki second handina hankittuna. Ehkä joskus voisikin kirjoitella tämän hetkistä laukkukokelmasta, kun sellaisista postauksista usein tykätään.
🙊 käynyt pikkuisen Tallinnaa ja Tukholmaa pidemmällä, check Saksa, Hollanti ja Venäjä.
🙈 kiinnostunut mukamas jostain sijoittamisesta. Oon aloittanut maltillisesti rahastoista ja oon todennut tuon itselleni toimivaksi tavaksi säästää, kun pankin asp-tiliä lukuunottamatta raha ei oo mulla koskaan meinannut pysyä tileillä jemmassa. Sijoituksista rahoja on huomattavasti korkeampi kynnys vetää pois, tavoite kun on jatkaa rahastoihin ja jossain vaiheessa osakkeisiin säästämistä eläkeikään asti.
🙉 päättänyt vaihtaa maisemia Lahdesta Kokkolaan ja jättää Etelä-Suomen taakseni ainakin toistaiseksi. Mitään kovin täsmällistä suunnitelmaa ajankohdasta ei vielä ole, mutta tulevan kesän aikana olisi tarkoitus pakata kimpsut ja kampsut. Luultavasti muutto tapahtuu luontevasti silloin, kun on kesälomaa. Tässä on edessä vielä kaikenmaailman asuntojen kyttäämiset ja erityisesti töiden etsiminen - ahistaa armottomasti, kun Kokkolassa ei ole mitenkään tosi paljon työpaikkoja. Onneksi nykyisessä työssä on alustavasti ollut vähän puhetta, että ehkäpä olisi mahdollista jos jatkaisin jonkin aikaa etänä nykyisiä hommiani. Mutta tietty se ei voi olla mikään väliaikaista pysyvämpi ratkaisu - ei, vaikka tuntuu hirveen surulliselta jättää tuo työ taakseen. Niin hyvin oon siellä jo lähemmäs viisi vuotta viihtynyt! Lahdesta en oo tänä aikana kertaakaan edes vitsillä katsellut työpaikkoja, ja kun joskus oiskohan ollut vuosi sitten kaverin pomo heitti että "vaihdappa sun työpaikkaa ja tuu meille", sen kummemmin miettimättä naurahdin ja totesin, etten varmasti vaihda. Nyt on pakko, kun toi 400 kilsan välimatka on aikalailla sellanen dealbreaker. Oon aivan innoissani siitä että pääsen Kokkolaan, paikkaan jota rakastan ja jossa viihdyn niin paljon paremmin kuin Lahdessa, mutta samalla oon kauhuissani tuosta töiden hakemisesta.
🙊 muuttanut takaisin vanhempien luo maalle. Viime vuoden lopulla kävin asemantaustan asunnollani romppeet läpi, laitoin sohvan, pyykkikoneen, pakastimen ja ruokapöydän tuoleineen myyntiin ja palasin lapsuudenkotiini asustamaan loppuajaksi enenn Kokkolaan lähtöä. Ratkaisussa yhdistyi kerrankin sekä tunne että järki: saisin viettää enemmän aikaa vanhempien ja naapurissa asuvien isovanhempien kanssa ennen kauas muuttamista, voisin herätellä aneemista asp-tiliäni kun ei olisi lähellä keskustaa sijaitsevan kaksion vuokraa maksettavana, sekä tulisi käytyä koko omaisuus läpi ja hankkiuduttua eroon turhasta tavarasta jo nyt eikä vasta kesällä. Lisäksi mun kämpässä oli talvisin aika vetoisaa, kylmää ja kurjaa, ja jo monena vuotena on pitänyt etsiä uusi asunto. Enpä koskaan saanut sitä aikaiseksi, ja tässä vaiheessa olisi ollut lähinnä hullua etsiä uus kämppä niinkin lyhyeksi ajaksi kuin puoleksi vuodeksi. Vanhemmilla oli tilaa, joten sinne siis! Bonuksena on tietty maaseudun rauha, lenkkireitit ja... tidditidii, puusauna, yksi mun suurimpia iloja elämässä.
😂 kaavaillut, että vuosi 2020 on mahtava mahdollisuus aloittaa loistava vuosikymmen, jonka aikana laitetaan asioita tapahtumaan enemmän ja jahkaillaan vähemmän. Heh heh.

No comments:

Post a comment