Kun haluaisi vaan rakastaa

blogi1 
Blogissa on ollut taas ihan ennätyspitkä hiljaisuus, hupsista. Hemmetin elämä, kun ei taaskaan oo mennyt niinku oon meinannut.

Pohjanmaa jäikin vähän lyhyemmäksi kokeiluksi, sillä palasin sieltä romppeineni jo pääsiäisenä takaisin etelään. Eipä siitä sen tarkempia yksityiskohtia, mutta onhan tää harmittanut ja surettanut lukuisina hetkinä. Vuoden eka puolisko on ollut aikamoista myllerrystä monessa mielessä. On pitänyt kohdata arjen kolkot realiteetit ja ennen muuta on pitänyt kohdata itsensä ja solmussa olevat ajatuksensa. Siinäpä vasta setviminen!

Oon aina ajatellut super introverttina pärjääväni ja ennen muuta viihtyväni itsekseni, mutta nyt kun oikeasti pitäisi oppia olemaan yksin, ajatus onkin yllättäen todella ahdistava. On vähän eri asia olla yksin ja tiedostaa, että jossain on silti joku, kuin olla oikeasti ypöyksin. Onhan mulla elämässä ihmisiä ja seuraa, mutta on silti aika yksinäinen olo. Ei oo ketään, keneen purkaa tää kaikki loputon rakkaus! Oon tässä omia tuntemuksia pilkkoessa ja analysoidessa tajunnut, miten tärkeää mulle on, että on joku tietty ihminen, jota saan rakastaa ja suorastaan palvoa. En tunne itteäni lainkaan kokonaiseksi nyt, kun en pääse toteuttamaan tota puolta itessäni. Tää joka päivä lisää ja lisää ja lisää patoutuva tarve rakastaa on kuin joku aikapommi, jonka oisin aivan valmis heittämään heti ensimmäisen sellasen ihmisen niskaan, jossa on tarpeeksi potentiaalia  puolisoksi ja tulevien lasten isäksi.
   blogi2

Ja ne lapset. Aina ne lapset! Niitä pitäs muuttuneesta elämäntilanteesta huolimatta edelleen saada, ja mieluiten pian. Mielellään lähivuosina, jahka tää mun muuton jälkeen fantastisesti liikkeelle lähtenyt laihtuminen jatkuu samaan malliin - en halua olla lihava äiti. Henkisesti pitäisi ehkä vielä paremmin alkaa valmistautua siihen, että joudun mahdollisesti toteuttamaan lapsihaaveeni yksin. On aika vaikeaa löytää sopivaa kumppania lapsiprojektiin tälläisella "ASAP eikä ehkä joskus tulevaisuudessa" -aikataululla, kun tuntuu, että nykyään kaikki haluaa vaan ottaa hiiiiiiiiiiiiitaasti, tapailla pinnallisesti kymmeniäkin ihmisiä samaan aikaan ja katsella kaikessa rauhassa, tuleeko mistään mitään. Mua oksettaa sellanen Tinderin vanavedessä pysyvästi juurtunut deittikulttuuri, jossa ihmiset ja niiden tunteet on kuin jotain kertakäyttötavaraa. Mihinkään ei olla valmiita sitoutumaan, mutta vaihtoehtojen valtameressä voi kokeilla hyvillä mielin niin montaa ihmistä kuin vaan jaksaa. Epämieluisat treffikumppanit voi vaan kylmästi ghostata ilman sen kummempaa selittelyä. Iso osa ihmisistä ei tunnu itekkään tietävän, mitä ne lopulta edes hakee ja haluaa.

Mä oon aivan liian tunnevammainen solahtamaan sekaan modernin treffailun maailmaan. Haluun nähdä tasan yhtä ihmistä kerrallaan, enkä jaksa kovin kauaa ihmetellä ja "katsella". Jahtaamaan en varsinkaan rupea, se on sellasta itsekidutusta, johon ei kannata sotkeutua. Ei mulla oo enää tän ikäisenä aikaa saati halua mihinkään arvuutteluleikkeihin. Musta tuntuu joka päivä siltä, että lapsihaaveen suhteen mun aika loppuu pian kesken, ellei oo jo loppunut. Eikä sillä edes ole mitään väliä, vaikka aikaa olisikin vielä runsaasti! Mä halusin lapsia jo viis vuotta sitten. Kuvittelin itteni aina nuorehkona mammana, enkä todellakaan tällaisessa tilanteessa, jossa vielä 30-vuotiaakin ihmettelen että mitähän tässä nyt sitten tekis. Musta on hienoa, että jotkut hankkii lapsia vielä nelikymppisenäkin, mutta se ei oo mua varten. Mä en oo korkeakouluja käynyt uratykki, vaan hoivaviettinsä vallassa riutuva perheestä haaveileva höpsö.

Vaikka usein ahdistaakin, löydänkö enää ikinä ketään ja tuunko koskaan saamaan edes yhtä niistä haluamistani kahdesta tai kolmesta lapsesta, mulla on silti yllättävän hyvä ja rauhallinen fiilis. Uskokaa tai älkää! 😅 Vaikka tää nykyisin kolmosella alkava ikä muistuttaakin todella kipeästi siitä, että hedelmällistä aikaa ei sitten muikkeli enää kovin kauaa todennäköisesti jatku, niin silti tuntuu, että oon paljon mieluummin 30-vuotias kuin parikymppinen. Kolmekymppisyys tuntuu oikealta ja sopii mulle.

5 kommenttia:

  1. Sinä olet vasta nuori, ehdit vielä tavata monet ihmiset ja potentiaaliset isäehdokkaat :) tällee kun 40 tulee mittariin parin kk päästä eikä edelleenkään ole sopivaa löytynyt niin sitten pitää alkaa huolestumaan :D ja kyllä, Tinder kulttuuri on jotain hyvin luotaantyöntävää, ei minuakaan varten mutta kun aikansa etsii niin löytyy kyllä niitä tavallisiakin ihmisiä. Ehkä kaupungeissa on enempi se "katsellaan ja tapaillaan 10 yhtäaikaa" -meininkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Täytyy toivoa, että vielä joskus jotain tulee vastaan. Uuteen ihmiseen tutustumisrumba on aina vaan aikamoinen ponnistus tällaiselle semisti erakolle, saati sitten jos pitäisi tutustua moniin tyyppeihin sitä yhtä ja oikeaa hakiessa. Saas nähä!

      Poista
  2. ihanaa kun kirjoitat niin avoimesti tunteistasi. samaistun itse tekstiisi todella hyvin, 32 v ja erosin viime vuoden lopussa... lapsia ei vieläkään. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Joskus aina miettii, että miksi pitää ympäri nettiä rönsyillä ja tarinoida ummet ja lammet (tunne-)elämästänsä, mutta toisaalta uskoisin introvertin puoleni pitävän huolen siitä, että säilyy kuitenkin aina tietty yksityisyys ja mystisyys... :D Sitä paitsi arvostan kyllä muita, jotka avoimesti höpöttelee myös vaikeista asioista. Puhumallahan näitä asioita normalisoidaan, ei epäonnistuminen parisuhteessa ja hukassaoleminen 30-vuotiaana kovin tavatonta taida olla. Toivottavasti säkin saat vielä kaiken sen, mistä haaveilet!

      Poista
  3. The first sheet metallic rolling mill MATERNITY VESTS to go up that mirrored da Vinci’s ideas was built in 1590. At this mill, staff used a mill machine that flattened metallic between two cylinders. By doing so, they had been in a position to} perform higher precision sheet metallic fabrication than they'd before. Combined with end-use supplies and excessive throughput, sheet metallic fabrication is nicely known|a broadly known} production technique.

    VastaaPoista