Bye bye Nasu

IMG_1487
Kummallista, miten viime vuoden loppumetreillä oli niiiiiiin vahva fiilis, että 2016 tulee olemaan paras ikinä. Ja paskanmarjat, se on ollut hirvein aikoihin. Intuitio, damn you! Kusetit minua pahemman kerran, kun kaikki tuntuu menevän päin sitä kuuluisaa. Lähinnä huonoja uutisia, menetyksiä ja jatkuvaa epävarmuutta, stressiä, lähtemisiä ja erossa olemista. Tää perjantai 13. on usein ollut mulle suorastaan onnenpäivä, mutta tällä kertaa se on ollut kyllä niin sitä itseään. Painajaismainen. Piti nimittäin raskain sydämin luopua mun Nasusta! :( Sillä oli tänään aika eläinlääkärille, jo toinen kerta tällä viikolla. Alkuviikosta raskaasti hengittävä katti oli saanut kaksi lääkepiikkiä, koska sillä epäiltiin olevan joko tulehdus tai sitten siitepölyallergiaa/astmaa. Vaikka noi oli ne vahvimmat epäilyt, olin silti tänään jo aamusta alkaen kuin perseeseen ammuttu karhu. Töissä jos ohitin jossain peilin, pelotti katsoa sinne kun näytin niin pirun kärttyseltä. Tuntui, ettei päivästä tuu kovin onnistunut laatuaan.

Olin viime viikon loppupuolen Kokkolassa, joten kissat olivat maalla äidin lellittävänä. Sunnuntai-iltapäivällä pakkasin kamani, otin bussilla suunnan kohti Lahtea, ja pian äidiltä tuli viesti että Nasu hengittää vähän raskaasti. Se matka meni aikalailla pillittäessä; harmitti kun taas kerran piti jättää J ilman tarkkaa tietoa, millon seuraavan kerran nähdään, ja sitte vielä oma rakas kyklooppi huolestutti. Ei siinä vaiheessa paljoa kiinnostanut kanssamatkustajien jännät kuikuilut. :D Alkuviikosta äiti vei Nasun eläinlääkäriin, joka suositteli pitämään katin maalla helteisen sään takia - mun paahteinen kolmannen kerroksen kämppä ei oikein olisi hyvä paikka kipeälle kisulle. All right. Tälle päivälle oli sovittuna vielä tarkistuskäynti, ja jos tarpeen, annettaisiin vielä kolmas lääkepiikki Nasulle.

No, kun näin iltapäivällä Nasun ekan kerran yli puoleentoista viikkoon, se näytti ihan karmealta. Se oli surullisen ja uupuneen näköinen, hengitti raskaasti ja jonkinlaista laihtumistakin oli tapahtunut. Matkalla eläinlääkäriin ajattelin, että se kuolee jo siinä matkan aikana. Välillä se yritti viimeisillä voimilla puskea mun kättä, mutta koville otti sekin. Kun päästiin perille, näin eläinlääkärin katseesta kaiken ja taas itkettiin. "Tää on huonommassa kunnossa ku viimeks". Ultrassa selvisi, että sydämeen on kertynyt järjetön määrä nestettä. Kissa ulvoi tuskissaan kun sen mahaan koski. Parantava lääkepiikki vaihtuikin lopulta rauhoittavaan, ja sen jälkeen eutanasiaan. Nasulla on varmasti paaaaaljon parempi nyt, mutta ite en oikein tiedä, miten päin pitäisi olla. Haluisin yli kaiken olla J:n kanssa ja sotkea sen paitaa itkulla ja räällä niin kauan, kunnes väsymys korjaisi unten maille, mutta tosta "pikku" välimatkasta johtuen se ei nyt oo mahdollista. Etoo ajatus typerästä kerrostalokaksiostani ilman Nasua. Sunnuntai-iltana sinne olis vaan pakko mennä takaisin, hyi. 

En koskaan olettanut, että Nasu olisi välttämättä kovin pitkäikäinen kaveri. Se syntyi 2012 keväällä ilman toista silmää, oli rakenteeltansa heiveröinen ja monella tapaa vähän vammainen. Käytettiin se pentuna eläinlääkärissä tarkistuksessa, ja muutoin kaikki oli hyvin - Nasu sai siis elää. Nelisen vuotta se ehti ilostuttaa mua ja monia muita.  Silmän puuttumista Nasu kompensoi älyttömän ihanalla luonteella. Osasihan se olla ärsyttävä tuittupääkin, mutta voi sitä hellyydenkipeyttä, sillä ei ollut mitään rajaa. Nasu kipitti aina innoissaan vastaan kun tulin töistä, nukkui mun vieressä painamalla pään söpösti leuan alle ja apua, miten sitä onnellista hurinaa on jo nyt ikävä. Nasun rukki oli hyvin äänekäs, hRRRR hRRRR hRRRRRRR. Olipa katilla myös kummallinen taito paikantaa nenäliinapaketti ihan mistä tahansa. Laukusta, hyllystä meikkipurnukoiden seasta... siis se varmaan vainusi jotenkin ne nenäliinat. Sitten se retuutti paketteja onnessaan ympäriinsä. :D Ulkona Nasu ei pahemmin välittänyt olla koska haloo, kaulapanta on tylsin juttu maailmassa. Sitten kun sen otti pois, johan tuli vipinää kissan kinttuihin. 

Tietysti kaikki karvakakarat ovat aina olleet erityisiä, jokainen omalla ainutlaatuisella tavallaan, mutta Nasu oli vielä aavistuksen muita erityisempi. En voi sille mitään, mutta kaikki "viallinen" on usein vain kiehtovaa ja positiivista. Varmaan se vaikuttaa, kun ite oon sosiaalisesti melkonen palikka. On helpompaa samaistua, sympatisoida ja rakastaa kaikkea vähän rikkinäistä.

Onhan mulla tietysti Lulu edelleen, mutta en oo varma, raaskinko ottaa sitä nyt Lahteen. Siis sehän ei Nasusta juurikaan välittänyt ja eläisi varmasti ihan onnellista erakkoelämää päivisin mun ollessa töissä, mutta tuntuisi vähän väärältä pitää sitä ainoana kissana. Maalla sillä on isoveli Rambo seurana, ja äiti ottaa sen aina ulos mukaan pihatöihin. :D Oon aika varma, että jossain vaiheessa haluan toisen kissan Lululle kaveriksi. Kaks on niin sopiva määrä.

Perkele mikä perjantai. Ei ikinä enää tämmösiä, kiitos.

Postailen lähiaikoina varmasti lisää kuvia ja videoita Nasusta, niitä nimittäin riittää. Kattelin just jotain pentuaikojen höpövideoita, joissa se loikkii kameraa päin kuin aropupu, ääääää. Tässä postauksessa otsikon alla oleva kuva on yksi lemppareitani; siinä toi pikkupossu näyttää niin onnelliselta kesäpäivää paistatellessa. 

No comments:

Post a Comment