Puhelinlangat ei laula

puhelin1

Oi älypuhelin, modernin ihmisen kädenjatke.

Taisin olla vitosella, kun sain ekan puhelimeni. Se oli mustavalkoisella näytöllä varustettu Noksun 1100, aivan mahtava. Sitten tuli Nokia 3220, Nokia 6280, Samsung Sgh-j700, Sony Ericsson Z555, iPhone 4S kahteen kertaan ja nyt viimeisimpänä Huawei P8, jota en kovin helposti vaihtaisi toiseen. Kahdeksan luuria vajaassa 15 vuodessa on mielestäni melko paljon! Muutamaa vuotta ne puhelimet ovat keskimäärin olleet käytössä. Erikseen mulla on myös työpuhelin.

Puhelimenkäyttö on muuttunut aika mullistavasti tässä vuosien vieriessä. Kakarana puhelin edusti ennen muuta vapautta, kun koulun jälkeen pystyi soittamaan kotipuoleen että en tuu vielä kotiin, vaan menen kaverille kylään. Sitä ennen piti soitella lankapuhelimesta ja kysellä hyvissä ajoin etukäteen, saako teille huomenna tulla tai haluisiks sä viikonloppuna meille yökylään. Kännykällä pystyi myös tekstaamaan, tosin mulla oli pitkään aika rajoitettu liittymä - välillä siitä viestimäärästä hippasen keskusteltiin kotona, että josko ensi kuussa vähän vähemmän. 😉 Tollaset ajat tuntuu niin kaukaisilta, kun vertaa nykyhetkeen rajattomine liittymineen. 

Arvostan rajatonta tiedonsiirtoa liittymässäni, mutta täytyy sanoa, rajattomalla puhe- ja tekstariominaisuudella en tee mitään. Käytän puhelinta kaikista vähiten puhumiseen ja perinteisiin tekstiviestien lähettelyyn. 😮 Ennen muuta puhelin on mulle neljää asiaa; kello, musiikkisoitin, netti ja järkkäriä huomattavasti kompaktimpi kamera. Muita tarpeellisia toimintoja on mm. herätyskello, sähköposti, muistio ja Facebook, jonka poistamista olen välillä pyöritellyt mielessä. Vasta sitten mainitsisin puhelut ja viestit.

puhelin2

Tietyllä tapaa on alkanut jurppia se, että jatkuvasti pitäisi muka olla tavoitettavissa. Monesti en sitten lopulta jaksa sitä olla, vaan vastaan jos siltä sattuu tuntumaan. Jokaisen kannattaa miettiä suhdettaan puhelimeen - kumpi mahtaa olla renki ja kumpi isäntä? Nykyaikaan kuuluu se, että puhelimeen vastataan jopa täysin sopimattomissa tilanteissa, koska niin nyt vaan kuuluu tehdä. Kun puhelin soi, pitää vastata. Vai? Ehkä oon lapsellinen, mutta kapinoin tällaista "linjoilla 18/24 h" -ideologiaa vastaan.

Koen kausittain kevyttä puhelinahdistusta, ja siksi mulla on pääsääntöisesti aina luuri äänettömällä. Puhelin on kyllä usein sen verran lähellä, että huomaan jos näyttö alkaa vilkkua saapuvan puhelun merkiksi. Arvioin sitten tilannekohtaisesti, voinko vastata ilman, että sen hetkisessä tekemisessä tulee paha takapakki keskeytyksen takia. Tutusta numerosta tuleva soitto ei saa sykettä nousemaan, mutta tuntematon numero... äh. Monesti jos bongaan puhelun saman tien, tarkistan salamannopeudella kukasoitti.comista, onko kyseessä vain puhelinmyyjä. Mulla on tosin nykyään jo aika hyvin silmää kaupustelijoille, ja intuitiivisesti pystyn arvelemaan, ettei tuollaisesta numerosta soittavalla voi olla mitään tärkeää asiaa. 😏

Oikeastaan yllä tulikin syy siihen, miksi mulla pitää olla ehdottomasti erillinen työpuhelin. Yksityiselämässä koen että mulla on oltava mahdollisuus kadota jos siltä tuntuu, enkä tunne minkäänlaisia velvollisuuksia puhelintani kohtaan. Työminään sen sijaan pätee eri säännöt; mikäs hitto se sellainen assari olisi, jota ei puhelimitse voisi tavoittaa. Jos joku puhelu menee ohi, soitan myöhemmin takaisin, mitä en läheskään aina harrasta privapuhelimen kanssa. Puhelin on hyvällä tavalla työmaailman pakollinen paha - kun säännöllisesti asioi puhelimessa milloin mitäkin, vääjäämättä oppii suhtautumaan puheluihin rennommin. Soiva puhelin ei enää jännitä ja turhauta samalla tavalla kuin muutama vuosi sitten, ja siitä kaikki kiitos kuuluu työlleni. Paikoillaan istuskelusta tulee kuitenkin edelleen vähän levoton fiilis, joten tuntuu parhaalta laahustaa ympäri huonetta tai käytävää puhelimessa ollessa. Liikkuminen auttaa keskittymään, koska ei siinä oikein muuta pysty samanaikaisesti puuhailemaan kun käsi on naulittuna luuriin.

puhelin3

Puhelimen tulee olla työkalu arjessa, eikä yhtään enempää. Sen ei pidä antaa hallita ja rytmittää elämää. Jos mulla soisi jatkuvasti puhelin ja olisin aina vastailemassa, en varmastikaan saisi mitään aikaan. Aloittaisin vaikka mitä, mutta mikään ei edistyisi. Ei menisi kauaa kunnes ajatukset eivät enää pysyisi kasassa, kun aina olisi puhelin korvalla. Puhelu katkaisee tekemisen flow:n paljon pidemmäksi aikaa kuin mitä se itse puhelun kesto on, ja keskittyminen häiriintyy. Facebook-tuttu jakoi kesällä jossain määrin inspiroivan artikkelin Iltiksen sivuilta. Päätin että jos joskus oon siinä asemassa että mulla on varaa ohjata kaikki puhelut vastaajaan, sen taidan tehdä. Mulkku mikä mulkku. 😊

Ehkä puheluissa nyppii eniten se, ettei läheskään joka soittajalla ole jotakin asiaa. Vain muutaman läheisen ihmisen kanssa tuntuu luontevalta soitella "muuten vaan", ja toki kaukana asuvien kanssa on perusteltua vaihtaa kuulumisia puhelimessa. Mutta muuten höpötystuokiot on kivointa säästää niihin hetkiin, kun ollaan naamatusten. Silloin tällöin tulee kuitenkin vastaan poikkeuksellisia hetkiä, jolloin rupattelulinjalle on yllättävän helppoa ja kivutonta jämähtää, viis siitä että se tapahtuu matkapuhelinverkon ylitse. Joskus jopa omasta aloitteestani! Silloin ei kyllä ole kaikki muumit laaksossa. 

puhelin4

Ja ne kaupustelijat. Oh lord, please no. Milloin Suomessa päivittyy puhelinmyyntikulttuuri nextille levelille, kysynpä vaan? Pakkomyynti on vanhentunutta ja toimimatonta. Se saa kiertämään kaukaa jopa sellaisen palvelun/tuotteen, joka sinänsä saattaisikin kiinnostaa. Mulle on aina ollut kuin punainen vaate, jos väkisin tuputetaan ja kilometrien päästä voi aistia, miten toinen osapuoli haluaa vaan rahani pois. Kaipaan perusteluja ja tarvittaessa aikaa harkita. Tiedän että myyjä hyötyy taloudellisesti jos ojennan rahani hänelle, mutta mitenkäs minä sitten hyödyn? En halua kuulla jotain ulkoa opittua litanjaa, vaan peräänkuulutan henkilökohtaista palvelua - sellaista myyntipuhetta, joka on mulle tai ainakin mun edustamalle kohderyhmälle räätälöity. Myynti pitää hoitaa tyylillä. Tyrkytys ei ole tyyliä nähnytkään, vaan tehokas keino karkottaa asiakkaat.

On hyvä miettiä tilanteita, joissa itse kokee saaneensa aivan poikkeuksellisen hyvää palvelua, ja milloin taas hermot ovat joutuneet koetukselle. Voisiko näistä kokemuksista ammentaa arvokasta oppia, jota soveltaa käytännön kaupustelutilanteissa? Myös ihmistuntemus on tärkeää, kenties jopa kaikkein tärkeintä. Pitää ymmärtää, millaisen tyypin kanssa asioi, ja mukautua siihen. Mä oon rauhallinen, hieman pelokas ja erittäin kyseenalaistava tyyppi, enkä todellakaan innostu kliseisistä iskulauseista - eikä siinä vielä kaikki! Kun toinen ymmärtää hiljentää volyymia ja hidastaa puhenopeutta pakahduttavan puhetulvan sijaan, en todennäköisesti ole puhelun ensihetkestä lähtien närkästynyt ja täysin kypsä painamaan punaista luuria. Menipä sivuraiteille taas - aina on avauduttava mauttomista myyntitaktiikoista, kun vähänkin saumaa löytyy. 😂  Se siitä nyt tällä erää.

puhelin5

Laittakaa ne puhelimet äänettömälle ainakin muutamaksi tunniksi päivittäin. Jos oikein hurjalle tuulelle satutte, unohtakaa puhelin pidemmäksi aikaa jonnekin lojumaan. Lupaan, että pidemmässä juoksussa tällainen muutos tuo aivan uudenlaista rauhaa elämään, kun ei joka hiivatin hetki tartte olla tavoitettavissa, valmiina vastaamaan. Sen sijaan saat mahdollisuuden keskittyä ilman, että keskeytetään jatkuvasti. Keskittyminen on portti draiviin, ja se draivi on usein edellytys parhaisiin oivalluksiin ja ideoihin.

No comments:

Post a Comment