Long time no see. Postaustahti näyttäisi vaan hidastuneen entisestään. Vaikea kuvitella itteäni, introverttiä himahiirtä, sanomassa seuraavaa: kesä on ollut melko kiireistä aikaa! 😁 Tuntuu, että lomaviikoilla on ollut koko ajan menossa ja tekemässä jotain, eikä blogi tietystikään ole ollut mitenkään ensimmäisenä mielessä. Kesä on kulunut sellaista vauhtia, että ihan hirvittää. Onko oikeasti kohta kohdattava taas syksy ja hyi olkoon, talvi? Millainen ura pitäisi itelleen tempasta, että saisi viettää ainakin tammi-maaliskuun välisen ajan pakkaspaossa jossain, missä on edes niukasti plusasteita ja auringonpaistetta?
Syksy- ja talviahdistus sikseen, siirtykäämme postauksen otsikkoon. Tää muija oli juuri ekaa kertaa lentokoneessa, uskokaa tai älkää. Matkailu on aina kiinnostanut mua, mutta erinäisistä syistä johtuen se on aina ollut vähän sellainen "sitten joskus tulevaisuudessa". Oon mä sentään Ruotsissa, Virossa ja Norjassa käynyt, mutta en kauempana. Nuorempana raha oli aika oleellinen rajoite kaikenlaiselle huvittelulle ja reissaamiselle - eioolla on hankalaa maksaa lentoja ja hotelleja. Lähivuosina katteeton kortti ei ole enää ollut esteenä, mutta pari juttua on mietityttänyt: korvat ja lentämisen ilmastovaikutukset. Tietty myös sopivan matkaseuran ja -kohteen löytäminen on seikkoja nekin.
Ajatus lentämisestä ei ole ikinä pelottanut tippaakaan, väitetäänhän sen olevan turvallisempaa kuin autolla matkustaminen. Korvistani oon kuitenkin ollut hieman huolissani. Mun korvat on monesti vähän vaativat asiakkaat. Jo Norjan kumpuilevat tiet riittivät aikanaan siihen, että korvat olivat muutaman päivän enemmän ja vähemmän lukossa. Mulla on myös super ahtaat korvakäytävät, ja oon joutunut käymään n. 5-7 vuoden välein korvahuuhtelussa. Viimeksi toisesta korvasta meni kuulo, ja se aika huuhteluun pääsyä odotellessa oli helvettiä. Tuntui, että minä hetkenä tahansa pimahdan, kun korvassa kuului vaan huminaa, ja kaikki muut äänet oli tosi vaimeita, vähän kuin oisin jossain kuplassa. Tän varmaan halusittekin tietää. 😆 Mut joo, enimmäkseen stressasin korviani ennen lentämistä.
Lentämisen ilmastovaikutukset eivät ehkä ahdistaisi niiiiin paljon, ellen olisi joskus törmännyt Flightradariin. Sivustolta voi seurata lentoja reaaliajassa. Toi kartan katsominen saa mut oikeasti voimaan pahoin. Ihan sairasta, millainen määrä lentokoneita on jatkuvasti taivaalla! Ei mitään järkeä. Pelkkä Euroopan zoomailu saa masentumaan, saati sitten koko maapallon lentojen tutkiminen. Tää on ehkä suurin syy, miksi lentäminen ei tunnu täysin hyvältä ja oikealta. Mutta sitten taas toisaalta, matkustaminen avartaa... Oon pohtinut, että itelleni max. matkamäärä lentäen olisi kaksi per vuosi. Se tuntuu ihan sopivalta kompromissilta omatunnon ja maailmaa kohtaan kokemani uteliaisuuden välillä. Laivallakin toki pääsee vaikka minne, mutta onhan se ihan erilainen projekti kuin helppo ja nopea lento. Toivon, etten ikinä tuu olemaan niin kiireinen, että pitäisi lentää kotimaan sisällä. Ennemmin matkustaisin bussilla tai junalla vaikka puoli vuorokautta, koska onhan se lentäminen piru vie aika itsekästä hommaa. Kuten moni, moni muukin asia. Tästä Flighradar-ahdistuksesta voisi jauhaa loputtomiin, mutta jätetään nyt tähän. Ehkä nyt niitä reissukuvia? 😀
Ja mitenkö se lento sitten sujui korvien kanssa? Mennessä korvat alkoivat poksua lähes heti, kun kone irtosi maasta. No kidding. Sitten yläilmoissa nukahdin hetkeksi jossain vaiheessa, ja heräsin pian helvetilliseen toispuoleiseen korvasärkyyn. Teki mieli itkeä, mutta kasasin itseni koska tiesin, ettei laskeutumiseen mene enää kauaa. Särky meni onneksi muutamassa tunnissa ohi, mutta poksumista ja heikentynyttä kuuloa jatkui useita päiviä.
Onneksi paluulento sujui huomattavasti paremmin, korvat menivät vain kevyesti lukkoon, eikä kipuja ollut lainkaan. 😊
Oltiin mun kummitädin kanssa Saksassa vajaa viikko. Hän asui Münchenissa kymmenisen vuotta sitten, joten kaupunki lähistöineen on hyvin hallussa. Kummitädin ystävä asuu Unterschleißheimissä, joten otettiin hotelli ko. aluelta, jotta voidaan helposti puuhata yhdessä kaikenlaista. Junalla hurautti puolessa tunnissa Münchenin keskustaan, mikä nyt ei ole aika eikä mikään. Samalla tuli nähtyä taatusti enemmän paikkoja ja maisemia, verrattuna siihen jos hotelli olisi ollut keskustassa ja oltaisiin pyöritty enimmäkseen vain siellä.
Paras nuudeliannos jonka oon ikinä syönyt. Tossa oli ainakin rapuja, härkää, vihanneksia ja ilmeisesti jotain sipulirouhetta tms. rapeaa pinnalla. Ihan 10+, eikä hinta ollut kuin jotain 6,90e! Saksassa ruoka oli kyllä ihanan halpaa, siitäkin huolimatta jos pikkusen tippasi. May Asia Centerille iso suositus lounaspaikkana, jos Unterschleißheimiin satutte!
Ekana päivänä poikettiin myös Freisingissä, joka on nätti pikkukaupunki lyhyen ajomatkan päässä Unterschleißheimistä:
Nää karhut oli jokin the juttu Freisingissä. Niitä oli joka puolella!
Hauska postilaatikko! 🦉
Naisten parkkiruudut. 😆
Kun palattiin Unterschleißheimiin illalla, haettiin kreikkalaisesta ravintolasta ruuat mukaan ja mentiin kummitätini ystävälle syömään. Safkoja odotellessa hörpittiin parit drinkit. Ouzo ei pääse jatkoon, ällöttää ajatellakin... 😨
Myöhemmin lähti mopo käsistä ja hillitty siemailu lähenteli ehtaa ryypiskelyä. Ossenkämper oli oikein hyvänmakuista yrttilikööriä, mutta eipä kyllä sitäkään tee enää koskaan mieli maistaa. 😂
Lindtin suklaita 😍😍😍 Eikä tässä hyllyssä ollut edes mikään erityisen laaja valikoima, kun vertasi Münchenin muutaman ruokakaupan valtavaan tarjontaan...
Pitsa kolmeen osaan meni kevyestä lounaasta.
Tokana päivänä ajeltiin alpeille! Ajeltiin mm. Angerin ja Pidingin ohi Berchtesgadeniin, jossa vierailtiin Obersalzbergin dokumentaatiokeskuksessa/museossa. Siellä on siis kaikenlaista natsihistoriaan liittyvää. Museo oli varsin mielenkiintoinen kokemus, eikä pääsylippu maksanut kuin kolme euroa muistaakseni.
Museon jälkeen jatkettiin vielä matkaa Bad Reichenhalliin, jossa oltiin yksi yö hotellissa Wyndham Grand. Satuttiin paikalle juuri, kun kaupungissa oli stadtfest jossa ilmeisesti kerättiin paikalliselle urheilujoukkueelle rahaa. Kävelykadun varrella oli ainakin neljä eri esiintymislavaa, jotka kaikki olivat aktiivisesti käytössä ja musiikki raikasi miltei nonstop. Olut näytti kuuluvan vahvasti juhlimiseen, sillä sitä joivat ihan kaikki. Paitsi mä. 😉
Jokirapupastaa, mmmm
Cover-bändi soitti suomalaista musiikkia, Sunrise Avenueta!
Saksa-postauksia tulee lähiaikoina vielä pari lisää, stay tuned! Jos tätä enää edes kukaan lukee, kun sen verran horroksessa on tää vuosi bloggailujen kanssa mennyt. 😆
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti