Siitä lähtien kun mulla on pysynyt kynä kädessä, oon aina rakastanut kirjoittaa. Rakkaus on painava sana jota liikaviljellään sellaisten asioiden yhteydessä, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä rakkauden kanssa, mutta kyllä, kirjoittamista tämä akka rakastaa. Aluksi aakkoset oli vähän nurin kurin vaikka omaa nimeä harjoitellessa, mutta siitä se hiljalleen lähti. Ala-asteen sarjakuvavaiheessa halusin oppia "näppis-aan" ja lopputulos oli se, että teksteissä saattoi olla sekä kauno-a:ta että sitä näppis-a:ta. Jopa samassa sanassa saattoi olla kahta eri aata. Skitso meininki. 😁
Suhtaudun kieleen vakavasti. Meni pahasti tunteisiin, kun Suomen kielen lautakunta pari vuotta sitten hyväksyi ALKAA TEKEMÄÄN -muodon ihan oikeaoppiseksi suomenkieliseksi ilmaisuksi. No, minä aion aina ja ikuisesti teksteissäni ALKAA TEHDÄ enkä tekemäääääääään. Miksi kielitoimistolla olittekin niin heikkoja että taivuitte massan painostuksesta? MIKSI!?!
En tunnustaudu kielioppipoliisiksi, mutta yhdys sana virheet nyppii. Nielen erheet, jos huomaan ettei kirjoittaminen ole toiselle helppoa, tai tiedän jopa taustalla vaikuttavasta lukihäiriöstä. Mun mielestä on todella hienoa, että moni bloggaajakin on kertonut kärsivänsä lukihäiriöstä, mutta silti he kirjoittavat pitkiä tekstejä blogeihinsa - siitä huolimatta, että aina joku keksii tulla narisemaan virheistä. Usein vaikuttaa siltä, että kieliopillisia kömmähdyksiä oikein etsimällä etsintään tekstistä, jos kirjoittajan vaikeudet lukemisen ja kirjoittamisen kanssa ovat julkista tietoa. Mun mielestä on rohkeaa olla piittaamatta moisista pikkusieluisista kommentoijista.
Sen sijaan puhdas huolimattomuus ja välinpitämättömyys on rasittavaa. Kiireessä ja puhelimella näpytellessä kirjaimet saavat lennellä, mutta eivät 99% ajasta. Ja onpa mullakin ollut sellainen näppis, josta on ollut R-kirjain jumissa. Koita siinä sitten kirjoittaa oikein, kun yhtä näppäintä pitää suunnilleen hakata että se toimii.😄
Ikuisia inhokkisanojani ovat mm. paituli, kotoilu, hölläily, mutsi, fatsi, some. Somea on vähän pakko käyttää; ei töissä jaksa aina kirjoittaa sosiaalinen media. Sitä paitsi sosiaalinen media pitkässä muodossa tuo mulla ensimmäisenä mieleen, miten epäsosiaaliseksi sosiaalinen media meidät tekee. Epäsome, miten olis?
Fiilis ja fiilistely ovat tavallaan ärsyttäviä, mutta käytän varsinkin ensin mainittua paljon. Fiilis on tunnetta kepeämpi ilmaisu.
Vanhemmistani en ikimaailmassa opi puhumaan porukoina. Porukat kuulostaa teinimäiseltä ilmaukselta.
Vittu ei sovi useimpien lausumaksi. Joidenkin rauhallisella tavalla räväköiden tyyppien ulosantiin se mätsää kohtuullisesti käytettynä.
Helsinki on joko Helsinki tai Stadi, muttei Hesa - vaikka kyllähän se joskus lipsahtaa. Hesasta puhuessa tulee vähän maalainen olo. Tosin, maallahan mä valtaosan elämästäni oon viettänytkin. 😉
Lahe on lahtelaisten muotisana. Lahti-aiheisiin kuviin laitetaan hashtag #lahe. Ei, ei, eiiii! Siis tykkään siitä kun puhutaan Lahesta ilman d:tä, siitä tunnistaa paljasjalkaisen lahtelaisen tai ainakin pidempään seudulla asuneen. Mutta en ymmärrä tota Lahe-ilmiötä pätkääkään. Lahest(a) kelpaa, lahe ei!
Voimaannuttava lähinnä uuvuttaa kaikessa ällökliseydessään. Jos jotain toimintaa mainostetaan voimaannuttavana, tiedän pötkiä pakoon!
Juurikin on trendisana, joka on tainnut saada alkunsa muotiblogien maailmassa. Naikkoset juttelee kynsilakoista "juurikin tuollaista burgundyn sävyä olen etsinyt, kiitos vinkistä!". Se on juuri eikä juurikin.
Masuasukki. Tarviiko tätä edes perustella?
Hiljattain törmäsin K-Plussan uutiskirjeessä sanaan kaksilollinen - you know, yksilöllinen, kaksilollinen. Jumankauta, siis kaksilollinen. K A K S I L O L L I N E N. Teki mieli lopettaa uutiskirjeen tilaaminen.
Omata on ärsyttävä. Semmonen muka fiiniltä ja sivistyneeltä kuulostava ilmaisu, jonka aina voisi kirjoittaa toisellakin tavalla. Joskus tulee houkutus kirjoittaa omata, mutta kierrän sen aina pakkomielteisesti. Omata -sanan hyväksymistä on vastustettu ihan adressillakin vuonna 2010.
Kaikista hermostuttavinta on bongata kirjoituksesta enään. Jos tekstissä seisoo enään, paska osuu pahasti tuulettimeen. Mikään ei ole enää ennallaan!
Suomen ja muiden kielien liian estoton sekoittaminen tympii. Kaikkia vierasperäisiä sanoja ei mun mielestä tarvitse kääntää suomenkieleen istuvaksi, mutta sekin risoo, jos kieli aivan vilisee englannilta tai ruotsilta haiskahtavia uudissanoja. Oon vähän hankala asiakas. 😁
Tämmönen negatiivinen ragepostaus tuntuu parhaalta lopettaa johonkin mukavaan, joten listataanpa nyt inhokkisanojen vastapainoksi jokunen suosikki! Lempisanojani ovat ainakin perhe, koti, muikea, hillitön, törkeä, rääpäle, höpsö, hupsu, otus, villi ja lappalaisjuuriin sopiva perkele. Perkele pärisee kotoisasti, muttei sitä liikaa tohdi viljellä.
Ja kyllähän niistä kirjoitusvirheistä ja muista teksteissä esiintyvistä aivopieruista saa monesti revittyä (mustaa) huumoriakin. Miten olis legendaariset mummonliha pullat? Vai söisitkö mieluummin kaksi ihmistä?
