Valkoposkihanhien muuttopuuhat & varpushaukka

IMG_3168 
Vaikka mun valokuvausinto tuntuu tulevan ja menevän hyvin kausiluontoisesti, täytyy silti sanoa, että Canon 6D ja siihen putkeksi hankittu edullinen teleobjektiivi ovat ehkä mun elämän parhaita ostoksia. Tekniikka mulla kusee ja sitä olisi varaa treenata paljonkin, mutta aina vähän kerrallaan jotain uutta tarttuu mieleen. Mä oon ihminen, joka haluaisi vaan räpsiä kuvia ilman, että tarvitsee vaivata päätänsä jollain asetusten veivaamisella ja eri nappien ja kuvausohjelmien harjoittelulla... mutta parempi se olisi nekin malttaa opetella joskus kunnolla. Onneksi nykyään on paljon opetusvideoita mm. YouTubessa, joka on mulle huomattavasti mieluisampi tapa opetella elektronisten vempainten käyttöä kuin opasvihkot ja -kirjat. Jännää, miten yleisesti suht paljon lukevana ihmisenä en yhtään siedä mitään ohjekirjoja. 😂

Vähän aikaa sitten parinsadan metrin päässä kotoa oli varsinainen show, kun tuhannet ja tuhannet valkoposkihanhet laskeutuivat lähipellolle. Välillä lauma lennähti lentoon, jos ohi meni vaikkapa pyöräilijä, ja siitähän sai aika lennokkaita kuvia muistoksi. Näissä tosiaan laatu ei ole ihan priimaa, vaan tarkkuus/tarkennus on paikoin aika surkea. Halusin silti julkaista nämä täällä.
   IMG_3050 IMG_3222 IMG_3223 IMG_3070 IMG_3152 IMG_3037 IMG_3158 IMG_3169 IMG_3156 IMG_3025 IMG_3172 IMG_3066 IMG_3166 IMG_3060 IMG_3045 IMG_3114 IMG_3106 IMG_3120 IMG_3140 IMG_3150 IMG_3151 IMG_3184 IMG_3234 IMG_3200 
Lintujen muuton seuraaminen on kyllä joka vuosi yhtä kiinnostavaa! On käynyt mielessä jopa lintubongausharrastuksen aloittaminen. En olis joskus nuorempana uskonut koskaan edes harkitsevani tämmösiä juttuja, mutta nykyään luonto ja sen asukkaat kiinnostavat tosi paljonkin. 😊😁

Loppuun vielä kuva pihalla nököttäneestä varpushaukasta...
   IMG_3012 
Tää pieni poloinen oli kai lentänyt ikkunaa päi tai saanut muuten jonkin tällin, kun se vaan möllötti keskellä etupihaa tiellä. Lähti se kyllä hiukan huterasti lentoon, kun huomasi mut hiippailemassa lähemmäs - ehdin tasan astua etuovesta ulos rappusille ja napata yhden kuvan, sitten haukka lähti menemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti