Jahuu, siitä on kuulkaas jo kolmisen kuukautta, kun meikäläisen saliharrastus sai alkunsa! Lienee hyvä hetki kertoa tähän astisista fiiliksistä. :)
Käyn salilla keskimäärin 4-5 kertaa viikossa. Oikeestaan vaan silloin käynnit jää vähemmälle, jos oon osan viikosta Kokkolassa, mutta muuten ei ole ollut mitään ongelmia käydä säännöllisesti treenailemassa. Tietty joskus on aamuja, jolloin tekisi mieli jäädä peiton alle löhöämään eikä lähteä vartti heräämisen jälkeen tarpomaan salia kohti, mutta ikinä ei ole jäänyt väliin koska ei nyt vaan huvita. Kerran oon joutunut skippaamaan salin hyvin huonosti nukutun yön jäljiltä, mutta se olikin järkipäätös se, ei varmaan tarvitse edes perustella. :D Aamusalista on tullut tärkeä rutiini, jota ilman en enää osaisi olla. Siksipä uskaltauduin viime kuussa korvaamaan määräaikaisen jäsenyyteni vuoden pituisella sopparilla, jei!
Jalkatreeni on parhautta. Jalkaprässi on lempilaitteeni, eikä nopea kehitys ja siitä seuraava motivaatioryöppy varmastikaan ole pienin syy siihen. Kun tammikuun lopussa tehtiin pt:n kanssa mulle saliohjelma, prässin kohdalle merkittiin 15 toistoa kolmessa sarjassa, painona 50 kg. Silloin se 50 kiloa meni just ja just, silleen että viimeset toistot alkoi olla kovan tuskan takana. No, nyt prässihommat luonnistuu jo jopa 140 kg painolla, jee jee! 150 kiloa ei ihan vielä suostu nousemaan, mutta kyllä se siitä vielä. :D Myös Adductor ja Abductor -laitteet on kivoja, varsinkin jälkimäisessä alkaa pikku hiljaa max.painot lähestyä kun siinä on helppo kehittyä.
Siinä missä jalkoja on super kiva treenata, kädet ja yläkroppa onkin toista maata. Mulla on järkyttävän heikot käsilihakset! Huomaa, ettei käsiä tuu käytettyä läheskään yhtä paljon kuin jalkoja. Ennen kuntosalille liittymistä olin tehnyt kotitreeneissä lähinnä pystypunnerruksia ja ojentajia, joten pettymys oli karvas kun liikeradat alkoivat laajentua salitouhun myötä ja piti myöntää, että surkeassa hapessa ne haukkarit on. :D Murr. Aika kevyillä painoilla on toistaiseksi menty, mutta enpä aio luovuttaa. Hitaasti mutta varmasti eteenpäin.
Vatsalihaslaitteista kivoin on ab coaster. Siinä tulee ylivoimaisesti kovin hiki, vaikka liike on sen verran hauska, ettei se edes tunnu oikealta treenaamiselta. :D Sen jälkeen kun kokeilin laitetta ekan kerran, en oo tainnut käydä kertaakaan salilla ilman, että oisin lopussa leikkinyt ab coasterilla. Semmosen kun saisi kotiin! Hinnat vaan on tuhansia, hrrr...
Sain J:ltä synttärilahjaksi tammikuussa Polar Flow -aktiivisuusrannekkeen. Tasan kerran oon ollut salilla jo ennen kuutta!
Keskimäärin mulla tulee päivässä 20 000 askelta - yleensä se lukema on siinä 18 000 ja 22 000 välillä. Ennätys on toi 33 800. Se oli yks lauantai jolloin olin koko ajan säntäilemässä jonnekin, ja vieläpä se päivän päätteeksi suunniteltu leffahetki kavereiden kanssa vaihtuikin lenkiksi, kun oli vaan pakko saada happea... :D
Vaikka vaatteista ja muiden kommenteista huomaa, että jotain tulosten tapaista siellä salilla on jo ehtinyt saada aikaan, alkaa pikku hiljaa tuntua että tuun aina mieltämään itseni ihan liian isoksi omassa päässäni. Oon sellanen "henkisesti läski", oli peilikuva mitä hyvänsä. Mun koko on jotain S:n ja M:n välimaastosta, mutta koen itseni edelleen XL-kokoiseksi. Kömpelyys vaikuttaa siihen varmasti jossain määrin, samoin ryhti - oon välillä ihan hukassa raajojen kanssa, en tiedä mitä näillä kuuluisi tehdä perhana! :D Mutta ettei nyt mene aivan ruikuttamiseksi, täytyy sanoa että meinasi kahvakuula pudota kädestä pari päivää sitten, kun hoksasin ojentajia tehdessä että ohoh, paidan alta kuultaa pikkusen vatsalihasten ylimmät palikat. LIHAKSIA, MULLA MUKA?!?! Tuli kummasti uutta motivaatiota siihen treenihetkeen. :D
Siitä oon edelleen täpinöissäni, että pystyn menemään salille ilman meikkiä. Se on oikeasti suuri saavutus tällä ei-niin-mahtavalla itsetunnolla. Vielä yllättyneempi oon siitä huomiosta, että melkeinpä joka toisella naisella on jotain pakkelia naamassansa treenatessa. Ahdistaa niiden tyyppien ihohuokosten puolesta...
Salitouhu on tuonut ehdottomasti hurjasti uutta energiaa arkipäiviin, ja terveysasioissa muutenkin kuuluu ihan hyvää. Oon pikku hiljaa alkanut siirtyä kohti laktoositonta ruokavaliota, ja saattaa olla että jossain vaiheessa lähtee kokeilumielessä gluteenikin lautaselta. Erinäisistä syistä johtuen uskon, että pienillä ruokavaliorajoitteilla saattaisin voida paremmin. Aion ainakin testata!
Kävin alkuvuodesta terveystarkastuksessa, ja kolestroliarvot olivat niin loistavat että alkoi jo melkein nolottaa, kun hoitaja kehui kehumistaan niitä puhelimessa. Nimenomaan HDL:n eli "hyvän kolesterolin" määrä veressä oli ihanteellinen. Siispä aion jatkossakin suosia ruuanlaitossa empimättä täysrasvaisia tuotteita: täysmaitoa, kuohukermaa, voita, oliiviöljyä, kookosöljyä... Kohtuu kaikessa tuntuisi toimivan erinomaisen hyvin, jos kerran on mahdollista mättää kovia rasvoja ilman että kolestroliarvot aiheuttavat ongelmia. ;)
En ole ikinä uskonut kevyttuotteisiin, kasvisrasvavalmisteisiin sun muihin vaan mieluummin käytän tuhteja, mahdollisimman aitoja raaka-aineita. Margariinin valmistamiseenhan käytetään samoja raaka-ainejalosteita kuin muovin valmistamisessa, ja mössö värjätään keltaiseksi jotta se olisi houkuttelevampaa... hrrr. Sanokaa mitä sanotte, mutta mulla on suht radikaaleja ajatuksia elintarviketeollisuudesta. Ensin ihmiset koukutetaan sokeriin lisäämällä sitä kaikkiin mahdollisiin mukamas perusterveellisiin maitotuotteisiin kuten jogurtteihin, ja kun kaikissa arkipäiväisissäkin ruuissa on lisättyä sokeria, alkaa jännästi muodostua sokerikoukku ja ihminen siirtyy karkkihyllylle suklaashoppailemaan. Sitten kun sokeri alkaa aiheuttaa ongelmia, tai vähintään omatunto kolkuttelee mässäilyistä, ostetaan ns. terveystuotteita joissa ei ole lisättyä sokeria (vaan lisättyjä keinotekoisia makeutusaineita, hehe), proteiinia hieman keskivertoa enemmän ja hintaa tuplasti tai jopa triplasti. Tutkailkaapa joskus maitotölkkien etikettejä - rasvaton maito sisältää enemmän sokeria kuin täysmaito! Kaloreita täysmaidossa on tietysti vähän enemmän, mutta jos maitoa juo ja käyttää ruuanlaitossa maltillisesti, ei ne kalorit ole erityisen oleellinen seikka.
Mua on jo pitkään huolestuttanut, voisiko mulla olla anemiaa. Oon käynyt muutaman kerran kokeissa, ja aina on sanottu ettei ole missään nimessä mitään anemiaan viittaavaa, huolimatta siitä että mulla on käytännössä kaikki mahdolliset oireet jotka sopii kyseiseen vaivaan. Oon esimerkiksi hengittänyt todella huonosti kohta jo vuodenpäivät. Hengitys on pintapuolista; tuntuu ettei ilma vaan mene tarpeeksi syvälle keuhkoihin. Mua huimaa helposti, aika ajoin on nenäverenvuotoa, hiukset, iho ja varsinkaan kynnet ei oo kauhean hehkeässä kunnossa, keskittyminen on ajoittain äärimmäisen vaikeaa ja väsyttää, vaikka nukkuisikin sen ihanteelliset 7-8 tuntia. Jalat kramppaa usein, epämääräisiä päänsärkyjä on tämän tästä, aargh en edes jaksa luetella enempää. Muutama vuosi sitten veriarvot olivat täydelliset, kirkkaasti keskitason yläpuolella ilman että kuitenkaan oli mitään punasolujen liikatuotantoa. Sitten luovutin verta, ja kun puolen vuoden päästä olin menossa luovuttamaan uudelleen, jotain oli tapahtunut sillä välin. Arvot olivat tulleet alas sen verran reippaasti, että hemoglobiinin mitannut hoitaja soitti lääkärille kysyäkseen, saanko edes luovuttaa. No sainhan mä, tosin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä voinut jättää väliin. Sittemmin en oo käynyt verta luovuttamassa, vaikka mieli tekisikin - neulakammoiselle se on maksimaalista itsensä haastamista. ;)
Nykyään hemoglobiini on viitearvojen alarajalla, mutta silti sitä vaan intetään että ei missään nimessä ole anemiaa. Sitten kun kysyy, että no mistäs nämä kaikki ongelmat voisivat johtua jos ei anemiasta, niin jopas mennään hiljaiseksi ja toppuutellaan että nooh sun pitää vaan totutella elämään niiden oireiden kanssa. Murr, Anne-Mari on hyvin kärttyinen. Kilpirauhanen on ikävä kyllä opettanut, että terveydenhuollon ammattilaisten sanomisiin kannattaa välillä suhtautua kyseenalaistavasti. Totta kai ymmärrän että viitearvot on oltava olemassa, mutta mun mielestä siinä kohtaa menee pieleen ja pahasti, jos ne viitearvot eivät jousta ollenkaan. Esimerkiksi kilpirauhasen kohdalla arvo X saattaa olla täysin sopiva henkilöllä A eikä aiheuta ollenkaan ongelmia, mutta henkilöllä B saattaa jo mennä elämänhalu koetukselle samalla tuloksella. Miksei sama pätisi hemoglobiiniin; se mikä sopii toiselle, ei välttämättä ole toiselle ihanteellinen tulos? Jos käytännössä kaikki mun oireet viittaavat anemiaan ja se hemoglobiini huitelee viitearvojen alarajalla, miten voidaan sanoa ettei mulla missään nimessä voi olla anemiaa? Vain siksi, että joku taulukko niin sanoo? Hah. Viitearvot on pelkkiä viitearvoja; suuntaa antava ohjeistus. Sitä paitsi, vuosikymmenten mittaan viitearvojakin on rukattu uuteen uskoon. Jos elettäisiin äidin nuoruusvuosissa, mulla olisi ilmiselvä anemia. Kuuntelin omaa fiilistäni ja ostin nokkostabletteja, viis siitä että en missään nimessä ole aneeminen ameeba. Vielä en oo syönyt edes yhtä purkillista joten en osaa sanoa, onko niistä ollut merkittävää apua, mutta pikkuisen pirteämpi fiilis tässä onneksi alkaa jo olla. Voi tosin johtua keväästä ja satunnaisesta auringonpaisteestakin... ;)
Semmoset löpinät tällä kertaa. Nyt täytyy alkaa siivoilemaan, kun yks mörökölli tulee tänne illalla! Nyt ei ollakaan nähty yli puoleentoista kuukauteen, joten ikävä on jo melkoisen valtava. :(
