Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit

Saliturinaa

IMG_20160304_083439

Jahuu, siitä on kuulkaas jo kolmisen kuukautta, kun meikäläisen saliharrastus sai alkunsa! Lienee hyvä hetki kertoa tähän astisista fiiliksistä. :)

Käyn salilla keskimäärin 4-5 kertaa viikossa. Oikeestaan vaan silloin käynnit jää vähemmälle, jos oon osan viikosta Kokkolassa, mutta muuten ei ole ollut mitään ongelmia käydä säännöllisesti treenailemassa. Tietty joskus on aamuja, jolloin tekisi mieli jäädä peiton alle löhöämään eikä lähteä vartti heräämisen jälkeen tarpomaan salia kohti, mutta ikinä ei ole jäänyt väliin koska ei nyt vaan huvita. Kerran oon joutunut skippaamaan salin hyvin huonosti nukutun yön jäljiltä, mutta se olikin järkipäätös se, ei varmaan tarvitse edes perustella. :D Aamusalista on tullut tärkeä rutiini, jota ilman en enää osaisi olla. Siksipä uskaltauduin viime kuussa korvaamaan määräaikaisen jäsenyyteni vuoden pituisella sopparilla, jei!

Jalkatreeni on parhautta. Jalkaprässi on lempilaitteeni, eikä nopea kehitys ja siitä seuraava motivaatioryöppy varmastikaan ole pienin syy siihen. Kun tammikuun lopussa tehtiin pt:n kanssa mulle saliohjelma, prässin kohdalle merkittiin 15 toistoa kolmessa sarjassa, painona 50 kg. Silloin se 50 kiloa meni just ja just, silleen että viimeset toistot alkoi olla kovan tuskan takana. No, nyt prässihommat luonnistuu jo jopa 140 kg painolla, jee jee! 150 kiloa ei ihan vielä suostu nousemaan, mutta kyllä se siitä vielä. :D Myös Adductor ja Abductor -laitteet on kivoja, varsinkin jälkimäisessä alkaa pikku hiljaa max.painot lähestyä kun siinä on helppo kehittyä.

Siinä missä jalkoja on super kiva treenata, kädet ja yläkroppa onkin toista maata. Mulla on järkyttävän heikot käsilihakset! Huomaa, ettei käsiä tuu käytettyä läheskään yhtä paljon kuin jalkoja. Ennen kuntosalille liittymistä olin tehnyt kotitreeneissä lähinnä pystypunnerruksia ja ojentajia, joten pettymys oli karvas kun liikeradat alkoivat laajentua salitouhun myötä ja piti myöntää, että surkeassa hapessa ne haukkarit on. :D Murr. Aika kevyillä painoilla on toistaiseksi menty, mutta enpä aio luovuttaa. Hitaasti mutta varmasti eteenpäin.

Vatsalihaslaitteista kivoin on ab coaster. Siinä tulee ylivoimaisesti kovin hiki, vaikka liike on sen verran hauska, ettei se edes tunnu oikealta treenaamiselta. :D Sen jälkeen kun kokeilin laitetta ekan kerran, en oo tainnut käydä kertaakaan salilla ilman, että oisin lopussa leikkinyt ab coasterilla. Semmosen kun saisi kotiin! Hinnat vaan on tuhansia, hrrr...

IMG_20160222_170949
Sain J:ltä synttärilahjaksi tammikuussa Polar Flow -aktiivisuusrannekkeen. Tasan kerran oon ollut salilla jo ennen kuutta!

IMG_20160409_231122
Keskimäärin mulla tulee päivässä 20 000 askelta - yleensä se lukema on siinä 18 000 ja 22 000 välillä. Ennätys on toi 33 800. Se oli yks lauantai jolloin olin koko ajan säntäilemässä jonnekin, ja vieläpä se päivän päätteeksi suunniteltu leffahetki kavereiden kanssa vaihtuikin lenkiksi, kun oli vaan pakko saada happea... :D 

Vaikka vaatteista ja muiden kommenteista huomaa, että jotain tulosten tapaista siellä salilla on jo ehtinyt saada aikaan, alkaa pikku hiljaa tuntua että tuun aina mieltämään itseni ihan liian isoksi omassa päässäni. Oon sellanen "henkisesti läski", oli peilikuva mitä hyvänsä. Mun koko on jotain S:n ja M:n välimaastosta, mutta koen itseni edelleen XL-kokoiseksi. Kömpelyys vaikuttaa siihen varmasti jossain määrin, samoin ryhti - oon välillä ihan hukassa raajojen kanssa, en tiedä mitä näillä kuuluisi tehdä perhana! :D Mutta ettei nyt mene aivan ruikuttamiseksi, täytyy sanoa että meinasi kahvakuula pudota kädestä pari päivää sitten, kun hoksasin ojentajia tehdessä että ohoh, paidan alta kuultaa pikkusen vatsalihasten ylimmät palikat. LIHAKSIA, MULLA MUKA?!?! Tuli kummasti uutta motivaatiota siihen treenihetkeen. :D

Siitä oon edelleen täpinöissäni, että pystyn menemään salille ilman meikkiä. Se on oikeasti suuri saavutus tällä ei-niin-mahtavalla itsetunnolla. Vielä yllättyneempi oon siitä huomiosta, että melkeinpä joka toisella naisella on jotain pakkelia naamassansa treenatessa. Ahdistaa niiden tyyppien ihohuokosten puolesta...

Salitouhu on tuonut ehdottomasti hurjasti uutta energiaa arkipäiviin, ja terveysasioissa muutenkin kuuluu ihan hyvää. Oon pikku hiljaa alkanut siirtyä kohti laktoositonta ruokavaliota, ja saattaa olla että jossain vaiheessa lähtee kokeilumielessä gluteenikin lautaselta. Erinäisistä syistä johtuen uskon, että pienillä ruokavaliorajoitteilla saattaisin voida paremmin. Aion ainakin testata!

IMG_20160426_174711

Kävin alkuvuodesta terveystarkastuksessa, ja kolestroliarvot olivat niin loistavat että alkoi jo melkein nolottaa, kun hoitaja kehui kehumistaan niitä puhelimessa. Nimenomaan HDL:n eli "hyvän kolesterolin" määrä veressä oli ihanteellinen. Siispä aion jatkossakin suosia ruuanlaitossa empimättä täysrasvaisia tuotteita: täysmaitoa, kuohukermaa, voita, oliiviöljyä, kookosöljyä... Kohtuu kaikessa tuntuisi toimivan erinomaisen hyvin, jos kerran on mahdollista mättää kovia rasvoja ilman että kolestroliarvot aiheuttavat ongelmia. ;)

En ole ikinä uskonut kevyttuotteisiin, kasvisrasvavalmisteisiin sun muihin vaan mieluummin käytän tuhteja, mahdollisimman aitoja raaka-aineita. Margariinin valmistamiseenhan käytetään samoja raaka-ainejalosteita kuin muovin valmistamisessa, ja mössö värjätään keltaiseksi jotta se olisi houkuttelevampaa... hrrr. Sanokaa mitä sanotte, mutta mulla on suht radikaaleja ajatuksia elintarviketeollisuudesta. Ensin ihmiset koukutetaan sokeriin lisäämällä sitä kaikkiin mahdollisiin mukamas perusterveellisiin maitotuotteisiin kuten jogurtteihin, ja kun kaikissa arkipäiväisissäkin ruuissa on lisättyä sokeria, alkaa jännästi muodostua sokerikoukku ja ihminen siirtyy karkkihyllylle suklaashoppailemaan. Sitten kun sokeri alkaa aiheuttaa ongelmia, tai vähintään omatunto kolkuttelee mässäilyistä, ostetaan ns. terveystuotteita joissa ei ole lisättyä sokeria (vaan lisättyjä keinotekoisia makeutusaineita, hehe), proteiinia hieman keskivertoa enemmän ja hintaa tuplasti tai jopa triplasti. Tutkailkaapa joskus maitotölkkien etikettejä - rasvaton maito sisältää enemmän sokeria kuin täysmaito! Kaloreita täysmaidossa on tietysti vähän enemmän, mutta jos maitoa juo ja käyttää ruuanlaitossa maltillisesti, ei ne kalorit ole erityisen oleellinen seikka.

Mua on jo pitkään huolestuttanut, voisiko mulla olla anemiaa. Oon käynyt muutaman kerran kokeissa, ja aina on sanottu ettei ole missään nimessä mitään anemiaan viittaavaa, huolimatta siitä että mulla on käytännössä kaikki mahdolliset oireet jotka sopii kyseiseen vaivaan. Oon esimerkiksi hengittänyt todella huonosti kohta jo vuodenpäivät. Hengitys on pintapuolista; tuntuu ettei ilma vaan mene tarpeeksi syvälle keuhkoihin. Mua huimaa helposti, aika ajoin on nenäverenvuotoa, hiukset, iho ja varsinkaan kynnet ei oo kauhean hehkeässä kunnossa, keskittyminen on ajoittain äärimmäisen vaikeaa ja väsyttää, vaikka nukkuisikin sen ihanteelliset 7-8 tuntia. Jalat kramppaa usein, epämääräisiä päänsärkyjä on tämän tästä, aargh en edes jaksa luetella enempää. Muutama vuosi sitten veriarvot olivat täydelliset, kirkkaasti keskitason yläpuolella ilman että kuitenkaan oli mitään punasolujen liikatuotantoa. Sitten luovutin verta, ja kun puolen vuoden päästä olin menossa luovuttamaan uudelleen, jotain oli tapahtunut sillä välin. Arvot olivat tulleet alas sen verran reippaasti, että hemoglobiinin mitannut hoitaja soitti lääkärille kysyäkseen, saanko edes luovuttaa. No sainhan mä, tosin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä voinut jättää väliin. Sittemmin en oo käynyt verta luovuttamassa, vaikka mieli tekisikin - neulakammoiselle se on maksimaalista itsensä haastamista. ;)

Nykyään hemoglobiini on viitearvojen alarajalla, mutta silti sitä vaan intetään että ei missään nimessä ole anemiaa. Sitten kun kysyy, että no mistäs nämä kaikki ongelmat voisivat johtua jos ei anemiasta, niin jopas mennään hiljaiseksi ja toppuutellaan että nooh sun pitää vaan totutella elämään niiden oireiden kanssa. Murr, Anne-Mari on hyvin kärttyinen. Kilpirauhanen on ikävä kyllä opettanut, että terveydenhuollon ammattilaisten sanomisiin kannattaa välillä suhtautua kyseenalaistavasti. Totta kai ymmärrän että viitearvot on oltava olemassa, mutta mun mielestä siinä kohtaa menee pieleen ja pahasti, jos ne viitearvot eivät jousta ollenkaan. Esimerkiksi kilpirauhasen kohdalla arvo X saattaa olla täysin sopiva henkilöllä A eikä aiheuta ollenkaan ongelmia, mutta henkilöllä B saattaa jo mennä elämänhalu koetukselle samalla tuloksella. Miksei sama pätisi hemoglobiiniin; se mikä sopii toiselle, ei välttämättä ole toiselle ihanteellinen tulos? Jos käytännössä kaikki mun oireet viittaavat anemiaan ja se hemoglobiini huitelee viitearvojen alarajalla, miten voidaan sanoa ettei mulla missään nimessä voi olla anemiaa? Vain siksi, että joku taulukko niin sanoo? Hah. Viitearvot on pelkkiä viitearvoja; suuntaa antava ohjeistus. Sitä paitsi, vuosikymmenten mittaan viitearvojakin on rukattu uuteen uskoon. Jos elettäisiin äidin nuoruusvuosissa, mulla olisi ilmiselvä anemia. Kuuntelin omaa fiilistäni ja ostin nokkostabletteja, viis siitä että en missään nimessä ole aneeminen ameeba. Vielä en oo syönyt edes yhtä purkillista joten en osaa sanoa, onko niistä ollut merkittävää apua, mutta pikkuisen pirteämpi fiilis tässä onneksi alkaa jo olla. Voi tosin johtua keväästä ja satunnaisesta auringonpaisteestakin... ;)

IMG_20160413_183532

Semmoset löpinät tällä kertaa. Nyt täytyy alkaa siivoilemaan, kun yks mörökölli tulee tänne illalla! Nyt ei ollakaan nähty yli puoleentoista kuukauteen, joten ikävä on jo melkoisen valtava. :( 

Salil eka salil vika

IMG_20160123_093126

IMG_20160123_093441

...no, ehkei nyt ihan. Mutta hitto vieköön, salilla on järjettömän kivaa! Ei voi kuin ihmetellä, miksei tätä(kin) puuhaa tullut aloitettua jo aikapäiviä sitten. Se fiilis on vaan niin uskomattoman koukuttava, kun treenituokion jälkeen lähtee hilaamaan luitansa kotia kohti: kintut tutisee siihen malliin, että jokainen askel tuntuu siltä kuin se voisi jäädä viimeiseksi. Ja portaat, ne vasta onkin metkoja. ;) Toivottavasti tää innostus on tullut jäädäkseen!

Alunperin tarkoitus oli aloittaa maltillisesti, "jos nyt joka toinen päivä kävisi treenailemassa". Niin sitä vaan on tullut poikettua salilla hikoilemassa jokaisena arkiaamuna siitä lähtien, kun kortin hommasin. Ja vaikka oon kaavaillut pitäväni viikonloput salivapaana ja pyhittäväni ne leppoisille kävelylenkeille, tulipa tänään lauantainakin raahauduttua punttikselle aamuseiskalta. Niin kuin ei muita aktiviteetteja keksisi viikonloppuna, kuten pitkään nukkuminen. ;) Noh, tänään oli äidin synttärikekkereet ja kakunsyöntihommia ennakoiden totesin, että voisi olla hyvä idis käydä hikoilemassa aamulla, jotta voi sitten hyvillä mielin mutustaa herkkuja. Sitä on kyllä tullut tehtyäkin. Broileri-vuohenjuustosalaattia, tonnikala-riisisalaattia, kinkku-pastasalaattia, lohta, lihapullia, karjalanpiirakkaa... as if tuolla mätöllä ei olisi saanut tankkia täyteen, niin johonkin varavatsaan katosi vielä jälkkäripöydästä juustokakkua, kinderkakkua, keksiä ja varmaan jotain muutakin. Sour apple -shotteja ja viskiäkin oli tyrkyllä. Huhhuh! Huomenna voisi olla vesipaasto paikallaan. :D 

Takaisin salijuttuihin. Oon huomannut olevani paljon pirteämpi jo aamusta alkaen, kun käyn salilla ennen töitä. Kuntoilulla herää ihan erilailla kuin pelkällä kahvilla! Tykkään mennä salille joko täysin tyhjällä vatsalla tai sitten syön jotain pientä proteiinipitoista, esimerkiksi 50-100g raejuustoa. Treenin jälkeen teen smoothien ja keitän kylkeen ison mukillisen kahvia (kookosöljyllä tietty). Johan lähtee päivä nätisti käyntiin! Sen lisäksi että salilla herää, se tuntuu myös poistavan stressiä tehokkaasti. Oon kova tyttö hermoilemaan, mutta viime aikoina on ollut jotenkin rauhallisempi fiilis ja ajatukset ovat pysyneet paremmin kasassa, jopa silloin kun niitä risteilee samanaikaisesti miljoonittain pääkopassa. Vaa'an lukemakin on taas joulun jäljiltä hitaassa mutta varmassa laskusuhdanteessa, jee. Ravintojutuissa ei ole tapahtunut mitään radikaaleja muutoksia lähiaikoina, mutta karkkilakko alkoi vuodenvaihteen jälkeen ja jatkuu ainakin tammikuun loppuun asti. Jos into riittää, ehkä vedän helmikuunkin samaan syssyyn. Leivokset ovat sallittuja kohtuullisissa määrin, mutta eipäs oo tullut leivottua itse kuin tasan kerran, kun toissa viikonloppuna tehtiin kavereiden kanssa runebergintorttuja.

Kaloreita en ole laskenut tässä kuussa, ja se tuntuu helkkarin hyvältä. Mulla on ollut Kalorilaskuri käytössä vuosikausia, joten sen käyttö sujuu pitkälti rutiinilla. Siksi en osannut ajatella päivittäisten safkojen ylöskirjaamista minkäänlaisena "taakkana", mutta nyt kun sen homman laittoi hetkellisesti tauolle, huomaan fiiliksen olevan rennompi. Ei itseään ja joka ikistä suupalaa kannata kytätä tauotta 24/7. Sitä paitsi, vaikken enää tiedä päivän tarkkaa kalorisaldoa, muistan monia juttuja lähes ulkoa. Perusasiat on aina ne samat: vettä pari litraa päivässä, puolisen kiloa kasviksia, marjoja ja hedelmiä, mahdollisimman paljon proteiinia ja hiilarit pääsääntöisesti minimissä. Kun kokonaisuus on kunnossa, ei sillä oo väliä tuleeko päivän kalorivajeeksi 600 vai 1000. Kyllä se ylimääräinen rasva ajan myötä lähtee, vaikkei aina olisikaan "kaikki tai ei mitään" -asenteella liikenteessä. :)

Yksi positiivinen lisäseikka saliharrastuksen aloittamisessa on ollut se, kun oon joutunut opettelemaan julkisesti meikittömänä olemista. Aiemmin ei tullut mieleenkään lähteä ihmisten ilmoille ilman pärstäkertoimen ehostamista vähintään meikkivoiteella, valokynällä, kulmakarvavahalla ja ripsarilla, ja huonoina päivinä jo pelkkä postilaatikolla poikkeaminen au naturel -lookissa on aiheuttanut ahdistusta. Salijäsenyyttä hankkiessa mulle oli kuitenkin heti selvää, että ilman pakkelia se treeni on pakko pystyä hoitamaan. On ollut kiva huomata itsetunnon kestävän ihan hyvin sen 45-60 min treenihetken, vaikka naama on ollut luonnontilassa ja seinillä olevista peileistä näkyy, miten ihonväri alkaa loppua kohden muuttua kirjavan punaiseksi. Ei oo suoraan sanottuna hirveästi kiinnostanut, miltä naama näyttää, kun yleisfiilis on energinen ja loistava. Salin ulkopuolellakin oon miettinyt yllättävän vähän ulkonäköjuttuja, joten ehkäpä se salille uskaltautuminen oli paras päätös pitkään, piiiitkään aikaan.