MMK uutuudet

kors4+
kooors
Huhhuh mitä upeuksia Michael Michael Korsin kevätmallistoon kuuluu! Tuo kertakaikkiaan u-p-e-a Selma on käsittääkseni (korjatkaa jos oon väärässä?) ihan täysin uusi laukkumalli MMK:n mallistossa, ai että miten meninkään rakastumaan sekä tuohon vihreään että tummansiniseen! Kuvassa olevien värien lisäksi Selmaa löytyy myös konjakinruskeana. Tässä kohtaa kun näitä uusia laukkuihastuksia syntyy joka hemmetin sesonki, täytyy sanoa että jos raha ei olisi esteenä ja pystyisin ostamaan minkä hyvänsä merkin laukkuja, kääntyisin silti ensisijaisesti Michael Korsin puoleen - ja nimenomaan tähän "kakkosmallistoon" eli Michael Michael Korsiin. Vaikka ihailenkin esimerkiksi Louis Vuittoneja, en silti vaihtaisi mun ihania Hamiltoneja esimerkiksi Speedyihin - vaikka tietysti tällaisena laukkufriikkinä molempi parempi, hihi. ;)

Totta kai Selman lisäksi Korsilta löytyy pilvin pimein muitakin ihanuuksia...
kors1
kors2
kors3

Mitäs te siellä ruudun toisella puolella tykkäätte näistä uutuuksista? :)

Kotijuttuja

Tein äsken pitkästä aikaa tilauksen Ellokselta, kun kaveri vinkkasi nähneensä kuvastossa vajaalla vitosella 5-osaisen vatkainsetin. Sellainen mun olisi muutenkin pitänyt hankkia, joten kiva että sen sai nyt naurettavan halvalla! :p Myös netistä saa kyseisen setin tilattua femmalla, kun vaan menee ostoskoriin, näppäilee tilauslomakkeeseen tuotenumeron (joka on 115-9709) ja klikkaa "lisää ostoskoriin". :p Lisäksi tilauksen kalleimmasta tuotteesta saa nyt alennusta 50% koodilla 288103, niin ja vielä ilmaisen toimituksen kaupan päälle! Tällaiset tarjoukset todellakin kelpaa mulle tällä hetkellä, kun tulevaa muuttoa ajatellen ostoslistalla on kaikenlaisia kotijuttuja nyt! :)


zarapaivapeitot
Zara Homen päiväpeitteitä oon ihastellut kauan, mutta ne on aika kalliita normaalihintaisena ja niihin ikävä kyllä ei pysty mitään alennuskoodeja hyödyntämään.. no, nytpä monet Zara Homen tuotteet näytti olevan alessa, mm. useita peitteitä oli n. -30%, joten vihdoin pistin tilaukseen yhden! Noi kaikki peitteet on mun mielestä tosi kauniita, mutta päädyin lopulta tuohon Savoyhin. :) Kuvan perusteella väri ja materiaali vaikuttaa just hyviltä, toivottavasti niin on sitten livenäkin kun paketti saapuu!

lampppu
Tykästyin nähin pöytävalaisimiin, ja pitikin tovi miettiä, kumman haluaisin. Tuo vasemmanpuoleinen lopulta meni tilaukseen. :) Normaalihinta lampulla oli 35€, mutta siihen sai hyödynnettyä 50% alennuksen eli tosi halvalla lähti. ;) Lamppu tulee yöpöydälle - jollaiseksi oon tosin miettinyt kaikkea muuta paitsi pöytää... 

yopoyta
Nämä kummatkin on kivannäköisiä! Homedit on maailman vaarallisin sivu mulle tällä hetkellä, sieltä tulee jatkuvalla syötöllä uusia ideoita :D 

ps_kartell_lama_top
Tästä tuli nyt aika makkaripainotteinen postaus, noh ei se mitään! :D Sängyn ja yöpöydän lisäksi makuuhuoneeseen tulee mun kampauspöytä, ja mikäli huone ei mee liian täyteen tungetun näköiseksi, niin myös vaaterekki lähtee täältä kotoa mukaan. Kampauspöydän kaveriksi oon ostohetkestä lähtien haaveillut tuosta mainiosta Kartellin La Marie -tuolista, tulis niin mahtava kontrasti vanhan ja hieman kuluneen pöydän ja tuollaisen super modernin tuolin välille! Lisäksi täytyisi jonkunlainen matto keksiä makkariin. Mä en kauheesti pidä matoista, mutta sellaiset täytyy ehdottomasti olla, kun lattia on suhteellisen ruma. Olkkariin onkin jo matto löytynyt, onneksi. 

kartell
Vaan kyllä mattoja enemmän päänvaivaa aiheuttaa kattoon tulevat valaisimet! Tuntuu mahdottomuudelta löytää hieno kattovalaisin edulliseen hintaan. :D Mä tykkään hirveesti tosta Kartellin lampusta, etenkin tuo kirkas iskee muhun niin suuresti kun vaan iskeä voi. Mutta hintaa on sitten 165 euroa (yooxilla), höh! Nyt mulla on kuitenkin aika paljon kaikenlaista hankittavaa - thank god ne astiat ja tekstiilit on lojuneet jo kauan kaapissa omilleen lähtöä varten - joten tällä hetkellä en oo valmis laittamaan niin paljon rahaa yhteen valaisimeen. Saapa nähdä, millaiset lamput sitten olkkariin ja makkariin päädyn hankkimaan, jos tulee mieleen kivoja niin saa linkittää/vinkata! ;)

(mainoslinkki!)

Laukkukoukku

Tällaisen turhakkeen tilasin eBaysta reilu kuukausi sitten noin eurolla, ja nyt tänään se tuli vihdoin perille! Enää ei taida tulla esim. ravintolassa sellasta tilannetta, että laukku olisi pakko laskea (likaselle) lattialle. :D





Polyvore pt 1

Viimeisimmän Polyvore-postauksen jälkeen uusia kollaaseja on tullut tehtyä varmaan sata ainakin tässä kuukausien mittaan, ja aattelin nyt osan esitellä täälläkin. Vielä tulee yks tai kaks osaa, katotaan nyt. :D Mikä näistä on lempparinne? 

c800x586
c800x591
c800x581 (1)
c800x597
c800x601
c800x610 (1)
c800x614
c800x624
c800x651
c800x667
c800x679
c800x695
c800x749
c800x808
c800x832

YR-tilaus

IMG_2224
Lupailin tekeväni postausta Yves Rocher -tilauksestani, ja tässä se nyt olisi. :) Kuten kuvasta näkyy, laatikko on aikalailla täynnä kaikenlaista, ja hintaa koko satsilla oli vaan 24 euroa! Muuten laskua olisi ollut hitusen enemmän, mutta tilaushetkellä oli voimassa jokin alekoodi, jolla sai vitosen alennusta. Postaritkin oli ilmaiset - YR:llä on niin kiva että postikuluja ei tuu ollenkaan jos tilaa +17 eurolla (ja sehän onnistuu helposti hehhee), mua kevyesti tympii sellaset nettikaupat joista pitää tilaa about 666 euron edestä jotta saa ilmaisen toimituksen. :D

IMG_2231
Vaniljalta tuoksuva voide ja suihkugeeli. Nämä tilasin lähinnä siksi, että voin käyttää niitä yhdessä Pradan Candy -hajuveden (joka tuoksuu mm. vaniljalta) kanssa. Mulla on muut hajuvedet aika hedelmäisiä, samoin kuin ihovoiteetkin, joten halusin sitten vähän paremmin tuohon hajuveteen mätsäävät tuotteet. En iiiihan raaski satsata Pradan voiteeseen ja suihkugeeliin, ne kun ovat aika hunajaisia hinnaltaan, joten nää YR:n vaniljaiset tuotteet vaikutti hyvältä ja huomattavasti edullisemmalta vaihtoehdolta. 

IMG_2243
Mun äiti tilaili loppuvuodesta YR:lta kaikennäköstä, mm. Candied Mallows -sarjan käsisaippuan. Ihastuin ihan sikana sen tuoksuun, ja kun äskettäin huomasin tuotteet alennuksessa, nakkasin suihkugeelin ja vartaloemulsioon tuplana tilaukseen. :D Heh, mulla taitaa olla nyt voiteita ainakin ensi kesään asti.. en vaan voinut vastustaa, kun oli sen verran edullisia alessa (pari euroa kappale). :)

IMG_2256
Myös Candies Mallows -sarjan käsisaippuaa ja käsivoidetta tilasin, tuplana löytyy nämäkin. 

IMG_2262
Kaupan päälle sain silmämeikinpoistoaineen ja tollaisen roll on-silmänympärysvoiteen (jonka ovh. on melkein 30e!). Tota meikinpoistaria mulla itse asiassa oli ennestäänkin, oon tykännyt siitä enemmän kuin muista tähän mennessä kokeilemistani vastaavista tuotteista (Maybelline, Lumene) sillä se ei tunnu iholla niin kovin öljyiseltä, vaikka poistaakin meikin helposti. 

Alla olevaa kuvaa (mainosbänneri!) klikkaamalla YR:n sivuille! Koodilla 10CHECKOUT saa 10€ alennuksen väh. 39,95 euron tilauksista, voimassa 28.2. asti.

Sohva - check!

airton
Jihuu, oikeen kiva sohva me äidin kanssa mulle onnistuttiin tänään eilen löytämään! Maskussa tärppäsi, ja tuollainen kuvanmukainen 3-istuttava Airton sohva (tosin eri värisenä, valitsin sellasen tummanharmaan/mustan meleeratun) on mulle sitten ens kuussa tulossa kotiin toimitettuna, jee. :) Sohvan valitseminen oli loppujen lopuks aika helppo homma; kierrettiin Sotka, Asko, Jysk ja Masku, ja viimeksi mainitussa sitten lopulta tärppäsi ja kivan mallinen sohva löytyi täydellisessä värissä. Samaa sohvaa olin katsellut jo aiemmin netistäkin. 

Sohvaostoksille mentäessä kriteerit oli:
- ei mitään törkeän kallista
- ennemmin 3-istuttava kuin 2-istuttava
- tarpeen tullen ainakin yksi pystyy nukkumaan sohvalla
- ei liian pehmeä/upottava, ryhdikäs ulkonäöltä
- värinä kaikkein mieluiten tummanharmaa
- materiaali kangas, ei nahka/keinonahka

Kaikki kriteerit täyttyi, jes! :) Me so happy.

Moving out!


jee1
jee2
345
Heimoi!! Alkuun pahottelut siitä, että blogissa on nyt ollut tosi hiljaista, on vaan mielessä pyöriny viime aikoina niiiin paljon kaikkea muuta. :) Mä näillä näkymin pääsen vihdoin muuttamaan omilleni ens kuussa, jee! On tätä odotettukin. Kämppä on tosi ihana, siinä on 43 neliötä eli yhelle ihmisille tilaa on enemmänkin ku tarpeeksi, ja löytyy iso parveke ja tilava vaatehuone. Keittiö on kiva ja kylppäri siisti. Mulla on myös ollut pieni pakkomielle päästä mahollisimman ylös, joten sekin on tosi kiva että tää kämppä on ylimmässä kerroksessa. Keskustaan kävelee n. 10 minuutissa joten sijainti on loistava, kaiken muun ohella. :) Ainiin ja lemmikit on sallittu, joten saan viedä Lulun ja Nasun mukanani! Mua huolestutti vähän että näinköhän joudun jättää ne kotiin, vaikka toki niistä täälläkin olis huolta pidetty. Ne on kuitenkin mun vauvveleita niin tietty ihanaa, että voin muuttaa niiden kanssa. Ainoa miinuspuoli kämpässä on se, että siellä on rumahko vaaleanharmaa muovimatto. Se on kuitenkin täysin sivuseikka ton kaiken muun mahtavuuden ohella, ja enköhän mä puu-/laminaattilattiasta pääse nauttimaan viimestään sit kun on omistusasunnon ostoon mahdollisuudet! :)

Tänään pääsin jo käymään Ikeassa (kiitti viel P&J kun otitte mut mukaa :D) ja sieltä lähti mukaan iso kassillinen kaikenlaista pientä tarpeellista tilpehööriä keittiöön, kylppäriin jne, ja huomenna olis tarkotus käydä kattelemassa sohvaa. Oon niin ilonen nyt täst kaikesta! :)

qwads
Onneks oon viimeset pari vuotta hamstrannu astioiden lisäksi kaikenlaisia tekstiilijuttuja; löytyy pussilakanoita, pyyhkeitä keittiöön ja kylppäriin, suihkuverhoja jopa kaksin kappalein jne :D Tällä hetkellä tosin en todellakaan enää ostaisi noin värikkäitä (erityisesti pinkkejä...) juttuja mitä oon joskus H&M:n alemyynneistä tilaillut, mutta noh, eihän se tyhmä värivalinta onneks käyttökelvottomaksi tee.. :D Musta on tulossa tylsä aikuinen, tykkään kaikenlaisesta hillitystä! Beigeä, valkoista ja ruskeeta haluisin sisustukseen pääväreiksi, ja sitten lisäksi muutamia väripilkkuja. Iskä on luvannu tehdä mulle ruokapöydän tuoleineen, ja ne aattelin maalata mintunvihreiks tai jadevihreiks. :) 


Ja sitten asuntofiilistelyt sikseen, ja vähän lisää kuvatuksia Instagramin syövereistä... 

goll4
1. Synttäripäivänä päätin leipoa macaroneja ja testata Stockalta ostettua muottimattoa... 2. Leipomukset meni kyllä taas niin käsittämättömän nappiin että huhhuh! En tajuu mikä meni pielee :D 3. Jo kertaalleen blogiin päässeet P:n tekemät kanapatongit ansaitsee ehdottomasti vilahtaa täällä toistamiseenkin, nam :D Kanaa, fetaa, punasipulia ja vissiin jotain mausteita = perfection 4. Asterixit taisi maistua!

wert

goll6
Kohta nää maisemat vaihtuu uusiin, jee! :)

goll5
1. Leipäjuustoa lakkahillon kera + Gossip Girlin vahtaamista. YHYY ku kutoskauden jälkeen ei enää oo lisää GG:tä luvassa :( 2. Hörökorva Lulu 3. random 4. En muista, millon viimeks oisin käyny kattoo suomalaisen leffan - varmaa joskus lapsena viimeks, tyylii Heinähattu ja Vilttitossu. :D Mä en oo koskaa oikee pitäny suomalaisist leffoist, eikä poikkeus ollut tämäkään, mutta muuten oli kyllä kiva piiiitkäst aikaa käydä leffailemas - etenkin kun Finnkinon popparimausteet on tehny jossain välissä comebackin! :D

goll3
1. & 2. P:ltä sain synttärilahjaks hienon Muumi-peltirasian ja kynsilakkoja. Noi Gina Tricotin lakat on tosi hyviä, suosittelen kokeilee! Yllätyin positiivisesti, ja aion jatkossa tsekata ensin GT:n sävyvalikoiman ennen ku rupeen jenkeistä tilailee ;) 3. Jenkeistä joulun aikoihin tilatut lakat. Nyt ei vähää aikaa tartte kyllä uusia lakkoja... 4. Yves Rocherin tilauksen esittelen tässä joku päivä paremmin. Laatikolliselle tavaraa tuli laskua vaan 24 euroa, ei paha mun mielestä! ;)

goll2
1. Pancho Villassa syömässä 2. Yks mun lempi aamiaisista; maustamatonta jugua, marjoja, pellavansiemenrouhetta ja auringonkukansiemeniä! Nam! 3. Mamma Marian kanapasta, omnomnom my favorite 4. Lisää herkuttelua :p

Semmosta tällä kertaa! Koitan huomenna postailla tosta YR:n tilauksesta. :) Nyt hyvää yötä mun puolesta!