You're the reason pencils have erasers

kkoll1
Long time no see! Mihin ihmeeseen nää päivät oikein aina vierähtää niin äkkiä, kun edellisestä postauksesta on jo toista viikkoa.. tosin ei sen puoleen, että mulla mitään huippu kiinnostavaa postattaa olis kuluneina viikkoina ollut, saati nytkään kun tätä postausta teen. :D Kameraan ei oo viime viikkoina tallentunut yhtään kuvamateriaalia kaverin lapsen synttärijuhlia lukuunottamatta, ja Instagramkin vaan täyttyy täyttymistään ainaisista ruokakuvista. (Miks ruokaa on niin kiva aina kuvata?! :D) KitCamin uumenista puolestaan löysin jokusen detail-otoksen kämpästäni. Kunnon kuvia huushollista laitan kyllä ehdottomasti sitten, kun täällä on valmista - tai noh, sisustus taitaa olla sellainen asia mikä ei koskaan voi tulla täysin valmiiksi, mutta siis kunhan kaikki oleellinen on hankittu ja saatu paikoilleen! :)

Omillaan asuminen on tuntunut suurimmilta osin ihan muksalta ja kaikki on tällä hetkellä vielä sellasta jännää ja uutta, mutta pikkuisen kyllä vaatii totuttelua kun joutuu olee itseksensä niin paljon. Etenkin iltaisin tuntuu välillä vähän oudolta olla ihan vaan omissa oloissansa, mutta eiköhän tää tästä! Onneks koti on kuitenkin lähellä edelleen, ja onhan mulla sentään Lulu ja Nasu seurana. :) Ja siinä vaiheessa kun mun ihana sohva suvaitsee saapua jostain Baltiasta tai mistä lie, niin asunto alkaa varmasti tuntua huomattavasti kodikkaammalta! Nyt mulla ei oikeen vielä oo sellasta löhöilypaikkaa missä voisi vaan röhnöttää ja datailla - ja sellanen paikkahan on viihtyvyyden kannalta erittäin oleellinen ominaisuus kämpässä kuin kämpässä. ;) Toistaseks multa puuttuu telkkari ja sen lisäks olisi vielä kaikenlaista pientä hankittavaa; muunmuassa pari kivaa mattoa ja muutamat verhot pitäisi jostain metsästää, mutta siis muuten kaikki on oikein hyvällä mallilla. En millään malta oottaa sään lämpenemistä, että tarkenis siirtyä sisätiloista parvekkeen puolelle hengailemaan joko läppärin tai hyvän lehden parissa. :) 

kuw1
kuw4
kuw2
kuw3

2 kommenttia:

  1. Ooooo, Gé on päässyt kattoon! Innolla odotan lisää kämppäkuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se saatiin ku saatiinki kattoo, jee! Vähän se tosin on vielä vinossa ja sormenjäljet pitäis pyyhkiä, mutta paikoillaan on ja pysyy kuitenkin :D

      Poista