Mä oon lapsi hyppimäs taivaalta kuuta, en voi sitä saada mutten haluu mitään muuta

Jaahas, saatoin aiemmin lupailla toista postausta tälle päivälle käyttäen adjektiivia 'järkevä'. Toisin kävi, tässä tulee mun lauantai... ruokakuvina ja turhanpäiväisenä ininänä! Mun herkkupäivä useimmiten ajoittuu lauantaille, ja kuten kuvista huomaa, silloin ei kaloreilla kikkailla! :P

kuva (17)
Aamupala: kahvi kookosöljyllä ja mangolassi (200g mangoa, 100g kreikkalaista jogurttia, 2dl appelsiinimehua, pari ruokalusikallista sitruunamehua)

kuva (15)
Lounas: pinaattipastaa (kastikkeessa broileria, reeeeilusti sipulia, pakastepinaattia, ruokakermaa, fetaa)

kuva (515)
Jälkkäri: inkivääriolut, juustoja, viinirypäleitä ja tucceja

kuva (222)
Iltapala: kreikkalaista jogurttia, mustikoita, banaania ja vähän muromysliä + lisäksi chaiteetä

Nyt tylsäilen sohvalla Nasu kainalossa ja katselen sivusilmällä Bondia telkkarista. Utopian ja optimismin lumoavan cocktailin voimin haaveilen tapahtuvan jotakin jännää, odottamatonta ja uskomatonta, tyyliin joku mystinen herrasmies ottaisi koodia ja pyytäisi kaljalle, mutta puoli miljoonaa kertaa todennäköisemmin mun silmät liimautuvat kiinni hetkenä minä hyvänsä, pää notkahtaa taaksepäin ja seuraavan kerran palaan elävien kerhoon joskus kolmelta aamuyöstä ripsarit poskilla ja voittoputki tv:ssä pauhaten. Jes!

Totesin just kaverille että mulla pitäis olla jonkinlainen viikonloppupoikaystävä - aivan sama missä se viikolla huitelisi, mutta perjantaina ja lauantaina siitä olisi hyvä olla edes vähän seuraa. :D Mulla ei oo mitään ongelmaa olla akselilla ma-ti-ke-to yksikseni vaikka aamusta iltaan, mutta viikonloppua kohden iskee joku käsittämätön sosiaalisuuden kaipuu. Usein ratkaisen sen sangen kiinnostavasti - lähtemällä vanhempien luo maalle. Nykyään kukaan mun ystävistä ei oikein pysty lähtemään mun kanssa baariin rymyämään johtuen elämäntilanteesta tai kauemmasta asuinpaikasta, ja koska mä en mitään laajoja kaveri-/tuttavapiirejä harrasta (en osaa :D), pysyn sitten itsekin himassa murjottamassa ja ajattelemassa, miten hirveän kivaa kaikilla muilla aivan taatusti tälläkin hetkellä on. Joko siellä yökerhossa ryypiskelemässä davidguettamusiikkia korville siedettävämmäksi ja kanssaörveltäjiä kiinnostavammaksi, tai sitten kotosalla kultsipultsin kanssa leffaa katsellen ja sipsejä mussuttaen.

Mikä siinä yöelämässä sitten niin kiehtoo? Ei ainakaan alkoholi tai kreisibailaaminen meikit levinneenä ja sukkikset rikkoontuneina. Sosiaalisena häppeninkinä baari-ilta on toki parhaimmillaan erittäin jees, mutta oikeastaan yökerhoissa pyöriminen ei oo kiinnostanut mua enää vuosiin muuten kuin mahdollisuutena törmätä yhteen ja ainoaan mielenkiintoiseen tyyppiin. Usein oon törmännytkin, mutta lopulta jalat on alkaneet tutista kuin Nipsulla konsanaan. Hyvä jos sanan moi saa äänijänteistä puskettua ulos, hemmetti soikoon. Tiedän että voisin vaikka nyt samantien laittaa tälle kyseiselle hemmolle viestiä Facebookin kautta, mutta en kehtaa. En halua. Arvostan sitä tyyppiä ihan liian paljon, eikä sieltä mistä aita on matalin -lähestymiskeino tunnu yhtään sopivalta vaihtoehdolta. Ei, vaikka kaikkihan nykyään Facebookissa tutustuu toisiinsa, ja joka tapauksessa tulee päivittäin vietettyä ihan liian monta hetkeä roikkuen kyseisellä sivustolla. Mua ei haittaisi jos mua joku lähestyisi sosiaalisen median kautta, mutta taas tullaan siihen että itseltäni en tyydy vähempään kuin parhaaseen. Tässä tapauksessa kasvotusten jutusteluun. Koska siihen parhaaseen ei rahkeet aivan riitä, en tee asialle yhtikäs mitään. Tai no, teen mä sentään jotakin - asioista vaikeita. :P

Kaikista huvittavinta lienee se, että oon suhteellisen varma kiinnostuksen olevan molemminpuoleista. Tai ainakin olleen - on toki mahdollista että mun juna ehti jo mennä, kun jäin liian pitkäksi aikaa jahkailemaan ja etsimään typeriä "merkkejä" vastavuoroisesta kiinnostuksesta. Löysinkin sellaisia, mutta samantien kyseenalaistin ja heitin roskiin ne kaikki. Eihän musta kukaan koskaan voisi olla kiinnostunut. Viikonloput on toinen toistaan vaikeampia, koska ne on potentiaalisinta aikaa useimmille meistä törmätä vanhojen kavereiden ohella myös uusiin tuttavuuksiin. Varmasti pätee myös tähän herra X:ään, on vain ajan kysymys milloin joku nappaa itselleen jotain niin loistavaa. Todennäköisesti tällä ihanalla miehellä on vielä joskus vaimo ja lapsia, ja mä löydän itseni keski-iän kriisin keskeltä miettimästä, mikä perkele meni vikaan.

Pöljä on pöljä vaikka voissa paistais! ;)

6 comments:

  1. Anonymous27/4/14 13:47

    Nyt laitat sille viestiä! ;) jos et laita niin voi myöhemmin harmittaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Erittäin mahdollista! En tajuu mikä muhun menee, oon miljoonat kerrat päättäny että no NYT mä lasken kolmeen (joinakin päivinä kymmeneen) ja alan kirjottaa, mut ei. Jäädyn aina vaan uudestaa. :D Tavallaan elättelen toiveita siitä että tässä maailmassa olis vielä aloitteellisia miehiäkin olemassa ja itse ei tarvitse tehdä tikkua ristiin ensi askeleen eteen (kuten ylipääsy naurettavasta ujoilusta), mutta toisaalta se ensi askel on siltä suunnalta jo tullut aikoja sitten. Ja mä pösilö en tajunnut tarttua ehkä jopa elämäni tilaisuuteen. Rankkaa! ;)

      Delete
  2. Facebookkiin mars ja viestiä kehiin, tai tökkää edes ;) Mun J lähti motskarireissulle puolekstoistaviikkoa ja kun viikonloppu lähestyi, tuli tuska ja meitsikin lähti äitin luo maalle. Niin ne asiat ratkee :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Vielä mä (ehkä) kerään rohkeuteni joku päivä! Toi tökkäys olis muuten ihan hyvä idea sekin :D Hahah, mustakin on ihan mahtavaa asua sen verran lähellä vanhempia että aina tietää minne voi mennä jos tylsä ja hiljainen viikonloppu uhkaa! :P

      Delete
  3. Anonymous29/4/14 00:23

    Hullu olis se mies joka ei pitäisi susta. Eli siitä vain chattailemaan, oma on tappionsa jos ei tarraa tilaisuuteen! ;-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hmmmmm, ottaisin ehkä ekasta lauseesta sanan "ei" pois! ;D

      Delete