Paljon onnea vaan, mä etin onnea vaan

dominosushi_1

dominosushi_2

Noni, nyt sitten ollaan kakskytviis. Shit gets real. Aamulla herätessä ahdisti yllättävän vähän! Matkalla yhteen tilaisuuteen piti jopa pikkusen kyynelehtiä silkasta ilosta, kun kaveri lähetti mulle söpön videon 4-vuotiaasta tyttärestänsä. Ihana typy onnitteli synttäreistä ja kertoi rakastavansa. Aww. 💗

Töissä olin kaikkea muuta kuin kyvykäs multitasker, vaikka sitä olisi kyllä tarvinnut olla. Ajatusten korttitalo romahteli toistuvasti; kun esimerkiksi yritin keskittyä asiaan X, tuli toistuvasti jotakin joka keskeytti homman ja se piti aloittaa uudestaan. Koitin varmaan kolme kertaa, kunnes piti todeta ettei nyt vaan onnistu. Tulipa myös todettua, ettei musta olisi asiakaspalveluun vaikkapa kaupan kassalla. Esillä olo, sellanen valmiusasemassa "pönöttäminen" on kamalaa. Koko ajan täytyy muistutella itseänsä että nyt akka hymyile, jumalauta h y m y i l e  ettet näyttäisi ainakaan kauheen murhaavalta. Posket tulee kipeeksi, kun liikaa jumppaa suupieliä! Otan myös liikaa itteeni, jos joku tulee purkamaan pahaa mieltänsä muhun. Tunsin itseni sylkykupiksi pariin otteeseen. 😀  Miten kaupan kassatädit kykenee työhönsä? En mm. osannut vastata kysymykseen, joka koski paikkaa jossa oltiin - minä en ollut siellä koskaan aiemmin ollut, joten en tuntenut rakennusta ollenkaan. Oisin tietysti lähtenyt mieluusti etsimään jotakuta, joka olisi osannut vastata mua paremmin, mutta tilanne oli sellanen, ettei siitä niin vaan voinut sännätä muualle. Pahoittelin tietämättömyytäni ja sain vastauksena sättimistä ja ikävän katseen. Jeijj. No, toisaalta kokemus vahvisti taas sitä, että se ympäristö jossa valtaosan työajasta vietän, on ihan sopiva mulle.

Kun porukka lähti syömään, pakenin omille teilleni ja kävin vihdoin tsekkaamassa Lahteen hiljattain avatun sushiravintolan, Domino Sushin. Oli kyllä todella hyvää ruokaa, ja ravintola oli viihtyisä. Suosittelen, jos japanilaisesta sapuskasta diggailee! Tästä tulee kova kilpailija Mamma Marialle. Jatkossa kysymys kuulunee: japanilaista vai italialaista? Kävin myös varaamassa tatuointiajan liikkeeseen, jossa oon "aina" halunnut ottaa tatuoinnin. Se on se huhujen mukaan Lahen paras, eli tietenkin Custom X. Aika löytyi parin kuukauden päähän, ja koordinaatteja tulee nahkaan.

dominosushi_3

dominosushi_4

Iltapäivällä tilaisuuden jatkuessa pystyi olemaan jo rennommin. Sitä riemua ei liian pitkään jatkunut, kun huomasin kellon lähestyvän kolmea - oon syntynyt jossain kolmen-neljän hujakoilla. Tuntui että nyt elämä on virallisesti ohi, kaikki mikä voi kusta, on kussut. Alkoi surettaa toden teolla ja päässä risteili tuhat asiaa jotka eivät olleet menneet putkeen, ja toiset tuhat jotka todennäköisesti eivät tulevaisuudessakaan suju kuten neiti naiivi toivoisi. Kotona vapauduin ja heittäydyin dramaattisesti makkarin lattialle itkemään takki ja muut tamineet päällä. Kova ja epämukava lattia tuntui tilanteeseen sopivammalta kuin vaikkapa sohva. Nenä oli niin tukossa ettei henki kulkenut kunnolla, ja itku alkoi kuulostaa naurulta. Ha ha, onpa muuten nastaa olla 25! Päätin että vielä tähänkin päivään on mahdollista ujuttaa pientä juhlan tuntua, ja avasin viinin joka on ollut jemmassa viime kesästä. Se oli perkeleen pahaa, kuten lähes kaikki alkoholi nykyään. En tiedä mitä odotin. Ei vaan maistu, ja toki se on lähinnä positiivista. Vois ruveta absolutistiksi - aika varmasti lähivuosina rupeankin. Loput vinkut voisin käyttää vaikka kanaruoan marinadina. Hurraa alkoholille leivonnassa ja ruuanlaitossa, nej-nej lasissa! 😉

Äsken nostatin mielialaani ilmoittautumalla yhteen vapaaehtoisjuttuun. Oon pari kuukautta miettinyt, että voisin hyvin poiketa silloin tällöin jossain vanhainkodissa ja esimerkiksi ulkoiluttaa vanhuksia. Tai olla vaan juttuseurana - vaikka osaankin olla varsinainen tuppisuu, usein kuitenkin riittää että vaan kuuntelee ja on läsnä. Ja jos kuuntelee tarkkaan, voi alkaa hiljalleen kommentoida ja siitä sitten alkaa keskustelusta tulla molemminpuolista. Oon aina arvostanut mummoja ja pappoja, ja muutenkin viihdyn parhaiten itseäni huomattavasti vanhemmassa seurassa - noh, poikkeuksena parhaat ystävät ja J. Muuten lähipiirissä onkin ikäeroa ainakin se kymmenen vuotta. Vanhuksissa on parasta se, ettei heidän seurassa tarvitse pahemmin stressata mistään. Heillä ei yleensä ole tarvetta naurettavaan hoppuiluun ja hötkyilyyn. Poikkeuksia toki on, mutta kenties ne todelliset teräsmummot ei olekaan se mun "kuppi teetä". Vanhoilta ihmisiltä on kiva yrittää ammentaa rauhaa ja tyyneyttä.

Toivoin että oisin voinut tänään laittaa eteenpäin "esityslistan" yhdestä jutusta, sillä siinä olisi ollut mulle tälle illalle kivaa puuhaa ja muuta ajateltavaa kuin vanheneminen. En kuitenkaan saanut tarkempia yhteystietoja, vaikka pyysin niitä monta päivää sitten. No, täytyy jatkaa hiillostamista, tai etsiä järkevä kiertotie. En oo varma kuinka realistinen suunnitelma mulla on, mutta olisi kiva käydä sitä läpi sellaisen kanssa, jolla olisi silmää asialle. 

Hmmm, vastaiskuna vanhentumiselleni ostin eilen kaupasta viidakkomuroja, lapsuuden suosikkeja. En oo aiemmin kehdannut ostaa niitä, kun eihän nyt aikuiset semmosia voi syödä. Pah, miksei? On muuten aika juhlallinen iltapala, kun voi onkia lusikalla apinoita ja leijonia kulhosta. 🙈 🙉 🙊

2 comments:

  1. Anonymous27/1/17 11:21

    Onnea! 25 tuntui omalla kohdalla myös ahdistavalta 'etapilta', nyt 27v on jo ihan rauhallinen fiilis iästä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti! Onnea tässä tarvitaankin :D Eiköhän mullakin käy noin, ens vuonna tuntunee jo vähän paremmalta. Katotaan. :D

      Delete