Teetä kiitos!

IMG_7880
On muutamia asioita, joita hamstraan: secondhand-käsilaukkuja, kenkiä, kirjoja ja teetä. Tää postaus on oodi listan jälkimmäisenä mainitulle. 🍵😍 Oon aina tykännyt teestä, mutta aikuisiällä mulla ehti olla sellainen muutaman vuoden pituinen kahvivaihekin. Opettelin hampaat irvessä juomaan kahvia, koska kyllähän nyt kahvi kuuluu aikuisuuteen, ja onhan sen kohtuukäytöllä tutkitusti positiivisia vaikutuksia terveydelle. Lopulta jossain vaiheessa sumppi alkoi maistua ihan siedettävältä, ja siitä tuli tapa aloittaa päivä. Elämä oli helppoa, kun kylässä pystyi juomaan sitä samaa litkua, jota kaikki muutkin yleensä ruukaavat kitata. Mutta sitten tuli stoppi. Kahvi alkoi maistua päivä päivältä kuvottavammalta, ja sen haju ällötti - on itseasiassa aina vähäsen ällöttänyt, jopa silloin kun join itsekin sitä kahvia. En pysty samaistumaan ihmisiin, jotka hehkuttavat "mokan tuoksua"! Mä en ikinä oo erityisemmin halunnut haistella kahvikupin sisältöä.

Aloin myös miettiä, sopiiko kahvi mulle ylipäätään. Kahvista tuli herkästi tosi rauhaton ja keskittymiskyvytön olo; olin jotenkin liian täpinöissäni ja välillä ihan fyysisesti tärisytti. Etsiskelin aikani kahville korvaajaa, kunnes törmäsin matchaan, japanilaiseen vihreään teehen. Ostin matchaa ja lopetin kahvinjuonnin kertarykäisyllä - eipä ole tullut maisteltua suodatinkahvia sitten syksyn 2017! Jotain kylmänä juotavia suht matalakofeiinisia makukahveja oon harvakseltaan hörppinyt, mutta niiden ero Moccamasterin tuotoksiin on kuin yöllä ja päivällä. 😉 Matcha on tullut jäädäkseen mun elämään, ja suorastaan harmittaa että löysin sen niin myöhään. Mikään ei oo niin ihanaa kuin kaura-, manteli- tai vaikka kookosjuomaan keitetty matcha. Okei, se on vielä parempaa jos seassa on myös kookosöljyä tai kermaa - tai molempia. Se on sellanen mun sovellettu teeversio bulletproof- eli rasvakahvista, jota tiettyjen piirien terveysihmiset tuntuvat suosivan. 

IMG_7778
Tässä on kaikki matchat, joita tähän mennessä oon kokeillut. Parhaaksi rankkaisin Feel Vividin matchan, jota oon käyttänyt pisimpään ja tilannut lukuisia kertoja lisää. Maku on paras ilman minkäänlaista kitkeryyttä, ja hintakin on aika kohtuullinen. Yksi 50 gramman pakkaus riittää mun käytössä noin kuukaudeksi, eli eipä tule juurikaan kahvinjuontia kalliimmaksi. Erinomaisen arvion antaisin myös Superfruitin matchalle, jota onnistuin tilaamaan hävikkiruokaa myyvältä Matsmartilta älyttömän halvalla. 50 g pussi maksoi nimittäin neljä euroa kappaleelta! Tilasin muistaakseni ainakin kahdeksan pussia saman tien.

Loput matchateet oon ostanut iHerbiltä. MRM:n matcha ja Organic Evolutionin matcha ovat sellaista perus jees tavaraa, ehkä ihan aavistuksen kitkeriä verrattuna noihin ensin mainittuihin kahteen suosikkiini. Kitkeryys matchassa johtuu yleensä siitä, ettei teetä ole jauhettu tarpeeksi tuoreista lehdistä. Värikään ei ole silloin niin kauniin vihreä. Tosin, tuo pieni kitkeryys kyllä häviää aika tehokkaasti, kun matchan sekoittaa vaikka just kaurajuomaan. Vaan kyllähän sitä nyt mieluummin hieman hifistelee ja suosii mahdollisimman tuoretta, laadukasta teelaatua. 😉

Viimeisimpänä ja vähäisimpänä kuvassa näkyy tuo OMG matcha, jota en menisi suosittelemaan, ihan vaan harhaanjohtavan markkinoinnin perusteella! Siis purkissa lukee "Matcha, powerful green tea from Japan" ja sitten pikkupräntti kertookin, että matcha on kiinalaista laatua. 😀Japanilaista matchaa sanotaan usein laadukkaimmaksi, joten tässä on nyt todella harhaanjohtavasti keksitty käyttää Japania hyväksi kiinalaisen teelaadun myynnin edistämisessä. Kiinasta tulee muuten monet Suomessa ruokakaupoissa myytävät matchat, joten kannattaa olla tarkkana etikettien kanssa! On tuo OMG:n kiinamatchakin juomakelpoista, sellaista "ihan ookoo", mutta siinä on selkeästi kitkerin sivumaku. 

Aamuisin juon aina poikkeuksetta matchaa, mutta iltapäivällä siirryn perus pussi- ja irtoteihin. Pitipä muuten naurettavan kauan miettiä tota teen monikkomuodon taivutusta, TEIHIN kuulostaa niin pöljältä. Nominit haltuun... 😆 No joo. Erityisesti mun makuun on kaikenlaiset chait ja vihreät teet. Nyt seuraa rajua materiaalia, nimittäin kurkistus mun teekokoelmaan... 

IMG_7767
Hieman on ruuhkaa tällä hyllytasolla. 😅 Eikä tässä vielä kaikki, on aika todennäköistä, että multa olisi löytynyt vielä muutamat teepaketit lisää keittiön muista kaapeista, mutta perehdytäänpäs nyt tarkemmin tämä hyllyn sisältöön! 

IMG_7808
Chai. 💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕💕

Chai on ihanaa! Hyvä chai-tee on samaan aikaan sekä mausteinen että rauhoittava ja rentouttava. Näistä kaikki toimii, eikä ole niin väliä onko mukissa Clipperiä, Twiningsia vai vaikka Liptonia. Ylivoimaisesti parasta on kuitenkin tuo Pirkka

IMG_7813
...vaan mitä helvetin perkelettä, tämä tajunnanräjäyttävän ihana-mahtava-loistava-huumaava-euforinen chai poistui keskuudestamme jo pari vuotta sitten, kun jostain aivan käsittämättömästä syystä Pirkka deletoi sen valikoimastaan. PIRKKA!!! MYÖNTÄKÄÄ VALTAVA VIRHEENNE JA TUOKAA CHAI-TEE TAKAISIN PRIKULLEEN SILLÄ ALKUPERÄISELLÄ RESEPTILLÄ!!! MINÄ JA VARMASTI MONI MUUKIN KAIPAA TÄTÄ TEETÄ! Koska mun suosikki chai-teetä ei ole aikoihin saanut ostettua yhtikäs mistään, oon säälittävä ja säästelen kenties maailmanloppuun saakka kahta tuossa rasiassa jäljellä olevaa teepussia. En tiedä mitä teen, kun tulee aika käyttää nekin pois, eikä sitä upeaa makuelämystä saa enää kokea kuka ties koskaan uudelleen. Musta tulee teenjuojana kuin lapsi, joka on tullut liian monta kertaa vanhempiensa hylkäämäksi, enkä enää uskalla ja jaksa luottaa siihen, että miltään pussiteeltä voisi odottaa kovin suuria. Ei sen jälkeen, kun Pirkan chai-teen ja mun tiet lopullisesti erkanevat. PIRKKA, TÄÄ ON TEIDÄN VIIMEINEN WAKE-UP CALL! BRING THE CHAI BACK! 

No, ehkä raaskin käyttää yhden pussin Pirkka chai-teetä pois kuleksimasta, kun täytän vajaan kolmen vuoden päästä 30. Sitä ennen en näe mitään syytä juhlia elämää niin ylellisin elkein, että tärväisin tätä herkkua. Sen toisen chai-teepussin kohdalla uhrautunen verisesti ja säästänen sen perintönä tuleville sukupolville. Myykööt lapsenlapset sen jonnekin kansallismuseeon. "2015-2016 never forget, ajankohta jolloin maailmasta katosi loppukin järjestys ja Pirkka julisti sisällissodan suomalaisia chai-fanaatikkoja kohtaan riistämällä heidän suosikkiteensä markettien hyllyiltä."

IMG_7817
Vihreä tee toimii aina, ja luojan kiitos siihen ei liity niin valtavaa tunnesidettä kuin äsken mainittuun P****n ch**-teehen. Vihreä tee on jebou, oli se sitten tuiki tavallista tai jotain kivasti maustettua. Viime aikoina oon huomannut suosivani erityisesti eukalyptuksen makuista vihreää teetä, joka on mukavan raikasta ja piristävää. Saattaisi toimia viilennettynä jääteeversionakin! 

IMG_7837
Satunnaisia aarteita. Tuossa oikeassa reunassa näkyy marokkolainen minttutee, jota juon vain kesäisin kylmänä. Paras jäätee ikuna, IKUNA. 

IMG_7844
Saksasta olisi pitänyt ehdottomasti hamstrata useampi paketti apfelstrudel-teetä. Nää maksoi tyyliin euron paketilta, joten seuraavalla reissulla rahtaan mukanani ainakin kymmenen boksillista!

IMG_7865
Näistä neljästä teepaketista nostettakoon esiin tuo vihreä kookostee. Kookos on mun mielestä melko eksoottinen teemaku, sillä ainakin tässä Heath&Heatherin teessä maku on yllättävän voimakas ottaen huomioon, että kookos sellaisenaan on aika miedon ja pehmeän makuista. Erikoista mutta ehdottomasti hyvää. 

IMG_7887
Tästä postauksesta tuli nyt tällainen teejuoppohullun päiväkirjat. 👿 Saa ehdottomasti suositella kaikenlaisia teemerkkejä ja -makuja kommenttiboksin puolella!

PS: Arkena en TODELLAKAAN vatkaa kermaa kuohkeaksi hunnuksi matchan pinnalle. Tää vaivannäkö oli puhtaasti näiden kuvituskuvien ottamista varten. Tuo vihkokin on toistaiseksi tyhjänä ajatuksista ja ideoista, vaikka kovasti yritin tuoda sillä mukaan semmosta älykästä vaikutelmaa...

4 kommenttia:

  1. ooh pirkka chai </33333333333

    VastaaPoista
  2. Hei! Selvittelin tuota Pirkan Chai teetä ja sain vastauksena asiakaspavlelusta, että siinä oli seuraavanlaiset ainekset: musta tee, inkivääri, maustepippuri, kaneli, kardemumma, neilikka, pitkäpippuri, tähtianis. Joten noista voi sitten itse lähteä kokeilemaan oikeaa reseptiä. Itsekin pettynyt samaan asikaan.
    Toisaalta löysin uuden chai-teen joka on aika hyvä: Clipper, organoc Indian chai black tea, jota löytyy K-kaupoista ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Tapsa! Kiitos kommentistasi. Kiva kuulla, etten ole ainoa, joka Pirkan chaita on jäänyt kaipaamaan. Vuosia sitten laitoin itsekin tästä chai-asiasta viestiä Pirkalle, ja muistaaksen sain silloin myös tuon saman ohjeen - tai sitten löysin sen itse googlaamalla, en enää muista varmaksi. Noilla aineksilla tulisi varmasti hyvää teetä, mutta toistaiseksi en ole innostunut kokeilemaan. Kai sitä täydellisyyshakuisena pelkää, ettei itsetehty vetäisi yhtään vertoja sille alkuperäiselle, hah. :D Clipperin chaita on joskus tullut kokeiltua, ja se on kyllä tosi hyvä! Mutta harmillisesti sekään ei ole korvannut Pirkkaa. Aijai, tunnen edelleen kevyttä katkeruutta Pirkkaa kohtaan, kun päättivät lopettaa maailman kenties parhaimman chain valmistamisen.

      Poista