Joulukalentereista kiinnostavin

mac advent calendar
Postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä


Vaikka on vasta lokakuu, joulun lähestyminen on tuskin jäänyt keneltäkään huomaamatta. Kaupoissa on ollut myynnissä jo useamman viikon ajan joulukalentereita ja -konvehteja, ja eri nettikauppojen uutiskirjeet suorastaan tursuavat joulua. Mun puolesta joulurummutuksen voisi jättää marraskuulle, mutta noh, tällä mennään. 😉

Kosmetiikkaa sisältäviä adventtikalentereita on vuosi vuodelta enemmän, valikoimaa on varmasti jo kymmenittäin ellei sadoittain! Monilta brändeiltä Armanista Biothermiin, Estee Lauderiin, Lancomeen, Lushiin, Maybellineen, Nyxiin, The Body Shopiin, Tom Fordiin ja YSL:ään löytyy tänä vuonna tuotevalikoimasta joulukalenteri, samoin useilta kosmetiikkaa myyviltä nettikaupoilta kuten Kicksiltä, Look Fantasticilta, Lykolta, Net-A-Porterilta ja Harrodsilta. Kosmetiikkakalentereihin kätkeytyy pääasiassa meikkejä ja ihonhoitotuotteita, joista osa on normaalikokoisia myyntipakkauksia ja osa minikokoisia tuotenäytteitä. Hinnat vaihtelevat suunnilleen viidestäkympistä jopa satoihin euroihin. Kalleimmat näkemäni ovat Armanin ja Harrodsin kalenterit, jotka maksavat 300 euroa!

Mikään edellä listatuista ei mua ainakaan tänä vuonna sykähdyttänyt, mutta sitten viime viikonloppuna törmäsin Instagramissa Macin adventtikalenteriin*. Tutustuin kalenterin sisältämiin tuotteisiin, googlailin mitä ne maksaisivat erikseen ostettuina ja katsoin vielä Youtubesta muutamat unboxing-videot. Parin päivän harkinnan jälkeen olin vakuuttunut, että jos jonkin kalenterin hommaan, niin ehdottomasti Macin! Lisäsin sähköpostini Look Fantasticin odotuslistalle, sain henkilökohtaisen ostolinkin keskiviikkona ja tittiditii, tulinpa pistäneeksi kalenterin tilaukseen. En uskaltanut ohittaa tilaisuutta, sillä tiedän Macin kalenterin myyneen viime vuonna hyvin nopeasti loppuun. Luulenpa että olisi kevyesti jäänyt harmittamaan, jos olisin jäänyt ilman! Laskeskelin nimittäin ihan oikeasti "säästäväni" rahaa, jos ostan kalenterin. Todella monet kalenterin tuotteista on mulle jo entuudestaan tuttuja, ja ostan niitä muutenkin. Jos voin saada 300 euron edestä itselleni erittäin mieluisaa Macin kosmetiikkaa maksamalla kalenterista 150 euroa, why not? Vähän tyyrishän se on kertasijoituksena, mutta ainakin omalla kohdallani kelvollinen diili. Ensi vuonna ei varmaan tarvitse hommata mitään meikkivoidetta kummempaa, sillä kalenterista tulee niin kulmakarvageeli, ripsari, rajausväri, highlighter kuin nudehuulipunakin. Ja vaikka mitä muuta kivaa! 😊Erityisesti odotan, että pääsen testaamaan monien meikkitaiteilijoiden ylistämää silmänympärysvoidetta, hehe. Huomaa että ei ole enää mikään nuori tyttönen, kun jaksaa innostua jostain silmänympärysvoiteesta. Ehhh...

Sinänsä kosmetiikkakalenterit on musta aavistuksen epäilyttävä konsepti, jossa on isona riskinä tulla ostaneeksi turhaa ja kallista paskaa nätissä pakkauksessa vain, koska markkinakoneisto on aivopessyt meistä ainakin jokusen hinkuamaan yllätyksiä ja itsensä hemmottelua joulun alla... ja aina muulloinkin, kun siihen joku veruke löytyy. 😉 En ikinä hankkisi kalenteria ilman sisällön selvittämistä etukäteen. Joo, se siitä yllätyksellisyydestä, mutta en kaipaa lipastoni täytteeksi sellaisia puteleita ja purnukoita, joita en halua tai voi käyttää, saati että huvittaisi maksaa kymmeniä tai satoja euroja sellaisesta turhuudesta. Vaan jos vastaan tulee kalenteri, jonka luukuista tulen varmuudella löytämään monia entuudestaan tuttuja suosikkituotteitani, mikäpä jottei, jos pakkaus tulee halvemmaksi kuin yksitellen ostaminen. Tää on mun toimintalogiikka näiden aikuisten adventtikalentereiden suhteen. 😂

MAC advent calendar löytyy täältä*
Look Fantasticin oma, myöskin hyvin suosittu kalenteri täältä*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti