He did something to me that was so perverse! Okay, I'm just going to say it. He tried to hold my hand.

ec4

Viime aikoina oon yrittänyt edes aavistuksen verran skarpata ja tutustua uusiin ihmisiin. Mulle on näin 22 vuoden iässä alkanut vihdoin pikkuhiljaa valjeta, ettei ne ihmiset välttämättä kävele luokseni hakemaan mua pois lymyilemästä yksin nurkassa (vaikka siellä viihdynkin, jopa liian hyvin) - mun täytyy kerätä rohkeuteni ja kävellä niitä vastaan. :) Yhden tyypin kanssa jutskaillessa niitä näitä tämä sattui yhtä äkkiä kysäisemään, tykkäänkö romanttisista asioista, ja mikä ylipäätään on mun mielestä romanttista. Harmillisesti sen kysymyksen myötä mun varovainen kiinnostus ko. ihmistä kohtaan koki aikamoisen inflaation, enkä sen koommin ole jaksanut kauheasti nähdä vaivaa jotta tutustuttaisiin paremmin. Jäädyin ihan täysin! Oon kuitenkin iloinen että tuo romantiikka-seikka tuoli puheeksi, nimittäin taas ymmärsin itsestäni jotakin uutta. Harvassa on nykyään kuukaudet kun en jotakin "tosi tärkeää ja oleellista" hoksaisi persoonassani. :D Kulunut vuosi on ollut yhtä itsensä etsimistä ja löytämistä, hahhaa.

Koska romantiikka ei ole toistaiseksi koskaan ollut ajankohtainen asia omassa elämässäni, en ole myöskään ilmiölle sen suuremmin uhrannut ajatuksia. Oikeastaan ainoa ajatus on ollut se, että sanana romantiikka on aivan naurettava, hölmö ja siirappinen. Sille tekee mieli muljauttaa silmiä kuten sanoille voimaannuttavakotoilupaituli sekä yolo. Jumalauta, yolo!!! No, nyt pienimuotoisen itsetutkiskelun jäljiltä osaan kertoa vähän enemmänkin mielipiteitäni romantiikasta. Kuten myös osaan kertoa sen, että taidan olla aika pirun epäromanttinen typykkä.

ec3

Pidän romantiikasta ja kaiken sortin söpöilymeiningistä komedioissa, kirjoissa ja biisien lyriikoissa. Saatan leffan jälkeen kelata takaisin siihen itkettävän ihanaan kohtaan, lukea moneen kertaan tunteikkaat kappaleet kirjoista ja kuunnella koko päivän Celine Dionin My heart will go onia repeatilla jos sille tuulelle satun. Useimmiten satun sille tuulelle joka ikisenä aurinkoisena kevätpäivänä joka ikinen vuosi, mutta viime kevät oli monen asian summana vähän synkempää aikaa. Silloin tuli melodramaattisesti tekaistua iTunesiin FML-soittolista ja sitä sitten luukutettiin tippa linssissä. Joo anyway. Imelä biisi kuulokkeissa soimassa on hauska pakohetki arjesta toiseen todellisuuteen, kuin jonkinlaiseen satumaailmaan. Mutta tosielämää en halua värittää vaahtokarkkien pehmeillä pastellisävyillä. Kaipaan särmää; punamustia peacemerkkejä jotka ovat sitkeitä ja kirpeitä, eivät mitään pehmeää höttöä.

En tahdo elämääni muistilapuille kirjoitettuja rakkaudenosoituksia runtattuna takkini taskuun, ylläri-illallisia kynttilänvalossa, sydänhymiöitä Facebookissa, kukkia ja suklaata, käsi kädessä kulkemista julkisesti, yhteistä aikaa kylpylälomalla, oven auki pitämistä tai poltettuja cd-levyjä lempi kappaleistani. Toki sinänsä on paha huudella yhtään mitään kun ei omista kokemusta äsken luetelluista eleistä, mutta jo ajatuksen tasolla ne tuntuvat kauhean etäisiltä; niin typeriltä ja niin kliseisiltä. Eivät romantiikalta joka olisi tämän neiti-ihmisen makuun, vaikka ovatkin kuin suoraan oppikirjasta konsanaan.

ec2

Mikäs hemmetti mua sitten mahdollisesti miellyttäisi? Olettaen että ikipäivänä tuun edes parisuhteessa olemaan, koen kaipaavani suhteen toiselta osapuolelta mm. älyllistä tasavertaisuutta, lojaaliutta, ymmärrystä, samankaltaista arvomaailmaa, mauttoman sarkastista elämänasennetta, kykyä olla mielistelemättä ketään ja kyseenalaistaa asioita... tosin, viimeksi mainitun laita on hieman niin ja näin. Toisaalta olisi huojentavaa jos vierellä olisi joku jonka kanssa pohtia keskellä yötä, kätkeytyykö leipä- ja margariiniteollisuuteen jokin jännä salajuoni vai ei. Toisaalta taas olisi aika hienoa, jos se toinen lähinnä vaan naurahtaisi mun höpötyksille ja kyseenalaistaisi mun kyseenalaistamisen. No, voisi kai siis sanoa, että ennen kaikkea unelmoin elämäni the suhteen perustuvan syvään luottamukseen, ymmärrykseen ja - oi kyllä - ystävyyteen. Jos tulevaisuus ylipäätään on sellaista suhdetta mulle tuodakseen. Aika pahalta näyttää. :D

Mulle romantiikassa on kyse myös aidosta tasa-arvosta; molemminpuolisesta arvostuksesta. Henkilökohtaisesti en oikein ymmärrä, minkä helvetin takia nimenomaan naista kuuluisi muka koko ajan olla hemmottelemassa jotenkin - ainakaan sen enempää kuin nainen itse hemmottelee miestä. Tässä täytyy myös muistaa, että ihmiset persoonasta ja sukupuolesta riippuen voivat kokea hyvinkin erilaiset asiat hemmotteluksi/romanttisiksi eleiksi, eikä se naisen suurella vaivalla loihtima kynttiläillallinen välttämättä oo miehen mielestä pätkääkään niin romanttista kuin vaikkapa seinäkiipeily tai lätkän katsominen yhdessä. Tämä voi toki päteä myös naiseen; eivät kaikki itseni mukaan lukien haaveile jostain elokuvakulissimaisesta fine dining -tuokiosta. Ehkä nykyromantiikassa kuseekin mun mielestä usein nimenomaan se, että turvaudutaan liikaa kliseisiin - siis eihän kukaan voi olla tykkäämättä kun sanoo tälleen ja tekee tolleen! Jaa, ei vai...

ec1

Tästä tulikin hienosti aasinsiltana mieleen; musta on tasa-arvon kannalta melkoisen ongelmallista jos mies maksaa (aina) laskun ravintolassa. Why oh why?!? Musta on hölmöä että moni nainen meuhkaa tasa-arvon puolesta 24/7, mutta sitten kuitenkin mukisematta annetaan miehen maksaa sapuskat ravintolassa tai drinkit baarissa - ilman pienintäkään aikomusta toimia itse maksajana vastaisuudessa. Mielestäni tuollainen toiminta on vanhanaikaista ja kaukana tasa-arvosta. Ikäänkuin protestoidaan huonolla tolalla olevien asioiden takia, mutta kuitenkin oletetaan että on ihan ookoo poimia kakusta kirsikat ja kernaasti kangistua niihin tarkoin valikoituihin kaavoihin, jotka sattuvat miellyttämään ja tuntumaan edun mukaisilta. Jos haluaa asioiden muuttuvan, pitää olla myös valmis joissain tilanteissa luopumaan vanhoista traditioista ja luontaiseduista, vaikka ne kivoja olisivatkin. ;) Hah, eeehkä tasa-arvohöpinä riittää tältä erää. (Varmaan viimeistään tässä kohtaa suututin kaikki)

Jotta en nyt tämän kirjoituksen myötä vaikuttaisi pakastinlokerossa asuvalta jääpuikkomuijalta, myönnettäköön että mäkin haaveilen jonkin sortin romantiikasta: nimittäin vahinkoromantiikasta. Sellaisista spontaaneista, ei pätkän vertaa etukäteen suunnitelluista hetkistä, jotka jokin lausahdus, ele tai teko saa sattumalta tuntumaan romanttisilta. Jostain syystä ronski huumori ja murhaava sarkasmi on mun mielestä jo itsessään romanttisia; kun mies on huumoriheikki, ei sellaisesta voi olla edes vähäsen tykkäämättä. Pilke silmäkulmassa on parempaa kuin yksikään kuihtumaan tuomittu kukkakimppu.

ec5
Pahoittelen turhan rönsyilevää tekstiä, vähän haasteellista muodostaa järkeviä lauseita näistä ylivilkkaista ajatusvirroista joiden uhriksi toisinaan joudun. :D

No comments:

Post a Comment