Ajatuksia terveydestä

Viime aikoina terveys on ollut sellainen asia, joka on mietityttänyt mua paljonkin. Aiemmin olen pohtinut sitä lähinnä laihduttajan näkökulmasta; miten pitäisi liikkua ja syödä että liikakiloista pääsisi eroon. Kultainen keskitie tuntuisi olevan se, joka mulla toimii parhaiten: mahdollisimman paljon hyötyliikuntaa, päivittäin reippaita kävelylenkkejä ja 3-4 kertaa viikossa "kunnon" hikoilua vaikuttaa olevan liikunnan suhteen ihan toimiva kaava, ainakin tällä hetkellä. Ravinnossa keskityn siihen, että joka päivä tulee juotua pari litraa vettä ja syötyä ainakin puoli kiloa vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Lisäksi vältän parhaani mukaan turhaa hiilihydraattien mättämistä, sillä olo on paljon virkeämpi ilman niitä - tosin, tietysti aina silloin tällöin on vain pakko saada syödä pastaa tai burgeria. ;) Karkkipäivän yritän ajoittaa viikonloppuun, ja jos arkena tekee mieli jotain hyvää, ostan vaikka vanukkaan tai jätskin, jossa on maltillisesti kaloreita. Ja niitä kaloreitahan mä lasken edelleen kalorilaskuri.fi -palvelua hyödyntäen, vaikka melkeinpä jo osaisin ulkoa, mitä päivän mittaan "saa" syödä jotta tulee toivotut energiavajeet.

Mitä liikuntaan tulee, kevääseen asti olin tyytynyt lähinnä reipastahtisiin kävelylenkkeihin. Omistin kyllä kahvakuulan, mutta se oli pitkään ollut lähinnä koristeena... into nimittäin oli päässyt lopahtamaan aiemmin siitä syystä, että meinasin hajottaa yhden lampun kuulaa heilutellessa. Jes, aikamoisen pätevä (teko)syy laittaa kotijumpat katkolle totaalisesti. ;) No, sitten sain onneksi pientä verbaalista perseelle potkintaa osakseni, ja kas näin kahvakuula oli jälleen säännöllisessä käytössä. Aluksi huomauttelu hitusen harmistutti, mutta jälkeen päin ajateltuna se oli just sitä, mitä siinä tilanteessa kaipasinkin. Sopivan teräväsanaista hiillostusta alkaa nähdä hieman enemmän vaivaa oman terveyteni eteen.

Ensin tein pitkään yhtä ja samaa kahvakuulaohjelmaa, mutta sitten innostuin vatsalihasohjelmasta, joka mulle linkitettiin. Sen suorittamiseen menee vain kahdeksan minuuttia ja liikkeet ovat sellaisia, joiden suoritustyylin tajuaa hönökin - tosin, pakko myöntää että viimeisen liikkeen kanssa meinaa olla edelleen pieniä hahmotusvaikeuksia... :D Aloin myös huvikseni tekemään istumaannousuja, ja voi jummi, niistä mä vasta oonkin innoissani! Rehellisyyden nimissä alkuun jo parikymmentä sit-upia tuotti tuskaa, mutta niissä kehittyy aivan hurjaa vauhtia kun vaan säännöllisesti tekee. Tämän hetken ennätys on 110 toistoa. Oon huomannut omalla kohdallani hauskan seikan; usein on vain yksinkertaisesti päätettävä, että nyt menee x määrä toistoja, ja sitten loput onkin ihan lastenleikkiä: sen kuin vain keskittyy tekemään niitä liikkeitä. Vaikka tahdonvoimalla pääsee yllättävän pitkälle, sekään ei tietysti aivan kaikkeen riitä: en usko, että tänä iltana yksinkertaisesti vaan päätän, että teen 200 istumaannousua ja that's it, helppoa kuin heinänteko. Tavoitteen on oltava sopivassa balanssissa hullun kunnianhimon ja realismin välillä. Ei ihan järjenvastainen, muttei liian vaatimatonkaan.

Juuri alkaneen syksyn aikana oon ajatellut vihdoin ja viimein alkaa käydä kuntosalilla, jäiks! Hommaa helpottaa huomattavasti, että mulla on tiedossa ystävä, jonka kanssa voitaisiin yhdessä alkaa käydä siellä. Yksin tuskin saisin aikaiseksi, tai no, ainakin tuntuu että siinä alkuvaiheessa kaverin läsnäolo on toivottavaa. Salitouhun aloittaminen kävi mulla mielessä jo, ennen kuin aloin laihduttaa vuosia sitten. Silloin kuitenkin totesin, etten kehtaa mennä niin lihavassa kunnossa salille, ja että ehkä vaikka 20 kilon pudotuksen jälkeen. Ok. No, se 20 kg lähti, ja sen jälkeen on lähtenyt vielä liki 30 kg, enkä silti koskaan lähtenyt salille. Treenit kyllä kiinnosti, mutta jotenkin teki vain mieli kapinoida - mitä minä ääri-introvertti kuntosalille väkisin hakeudun, hyi siellähän on varmaan hirveästi aina ihmisiä. Mediassa oli myös valloillaan kunnon fitness-buumi, ja se tietyllä tapaa ällötti. Mähän en tommoseen lähde mukaan! No, ainakin ajattelin nyt antaa salille mahdollisuuden ja kokeilla, miten se lähtee sujumaan.. :)

Taatusti oleellisinta on just se, että löytää ne juuri itselleen mieluisat liikuntamuodot joista nauttii, ja jotka oikeasti on valmis sisällyttämään osaksi arkirutiineitansa. Pakkopullaa ei jaksa pitkällä tähtäimellä, vaan motivaatio lopahtaa vääjäämättä, mikäli on ajautunut sellaisen lajin/harrasteen pariin, jota oikeasti syvällä sisimmässään inhoaa. Ei kaikkien ole pakko mennä salille treenaamaan habaa, eikä lenkkipolkuakaan ole pakko opetella rakastamaan, jos se alusta alkaen tuntuu vastemieliseltä. Maailma on täynnä erilaisia liikuntamuotoja, pitää vain testailla ja löytää oma juttunsa. Tärkeintä on, että saa laitettua itsensä liikkeelle säännöllisesti, eikä vain satunnaisesti muutaman viikon tai kuukauden pätkissä, kunnes into taas kaikkoaa.

Sohvan pohjalle perunana maatuminen käy toki kalliiksi yhteiskunnalle, mutta ennen muuta se käy kalliiksi ihmiselle itselleen - kuten niin monen muunkin asian kohdalla, terveyden merkityksen usein tajuaa vasta, kun se on uhattuna tai on jo (osittain) menetetty. Terveys on tärkeimpiä pilareita elämässä, ja sen puuttuminen tekee erittäin suurella todennäköisyydellä arkielämästä vähemmän mielekästä. On paljon helpompaa ennaltaehkäistä liikkumattomuudesta ja epäterveellisestä ravinnosta aiheutuvia ongelmia ja sairauksia, kuin paikkailla jo alkamaan päässeitä vaivoja, vaikka korkeaa verenpainetta, diabetesta tai nivelongelmia. Toki 100 prosenttisesti näihin ei voi omalla toiminnallaan vaikuttaa, vaan aina voi silti sairastua, vaikka kuinka kävisi hölkkäämässä ja nostelemassa puntteja salilla. Ajattelen kuitenkin, että lähtökohtaisesti ihminen voi kyllä vaikuttaa fyysiseen (ja samalla henkiseen!) terveyteen itse, kun vain oikeasti sitä haluaa.

Muutoksen pitää lähteä ihmisestä itsestänsä: kukaan muu ei voi syödä terveellisesti ja liikkua tarpeeksi puolestasi. Alku on usein se haastava vaihe, mutta kun vain hammasta purren jatkaa sitkeästi kaidalla polulla, alkaa homma sujua ennen pitkää rutiinilla. Itse nautin lenkkeilystä ja nykyään jopa niiden vatsojen tekemisestä - kehitys motivoi loputtomasti, ja nuo ovat sellaisia "aivot narikkaan" -aktiviteetteja mulle. Liikunnan jälkeen on ihanan euforinen ja pirteä fiilis. Mutta jos siihen lenkillä käymiseen tulee vaikka viikon tauko, se lenkkipolulle palaaminen tuntuu päivä päivältä vaikeammalta. Ääh, ei huvita, ei jaksa. Ehkä joillakin tuollaiset pidemmät "lomatauot" eivät vaikuta juurikaan liikuntamotivaatioon, mutta omalla kohdallani on ehdottoman tärkeää pyrkiä pitämään se liikkuminen säännöllisenä - muuten tulee helposti ongelmia. Tietysti välillä osuu kohdalle sellaisia yksittäisiä päiviä, että vaikka kuinka on aamulla ajatellut käyvänsä lenkillä tai tekevänsä kotitreeniä, ei vain kertakaikkiaan kykene - se on ihan fine silloin tällöin, mutta se on sitten back on track seuraavana päivänä. Sairaana ollessa toki on maltettava olla niin pitkään paikoillaan, kun olotila sitä vaatii.

Vielä oon ajatellut pudottaa n. 5-10 kiloa, riippuen projektin työläydestä ja siitä, milloin tulee se fiilis että nyt saa jo riittää. Sitten kun fiilis omasta koosta on hyvä, loppuu laihdutus. Nytkään se ei varsinaisesti ole enää mun prioriteettilistan kärjessä, vaan vaa'an lukeman sijaan haluaisin keskittyä enemmän kropan kiinteyttämiseen, ja siihen se salikin varmasti sopisi loistavasti. Ei kai ne lihaksetkaan varsinaisesti haitaksi olisi. Toivon todellakin, että siitä salista voisi muodostua sellainen pitkäaikainen liikuntaharrastus, mutta jos se ei ala ajan myötä tuntua mieluisalta, on vaan keksittävä jotain muuta. Oon pyrkinyt olemaan koko laihdutusurakan aikana tarkkana sen suhteen, että semmonen "terve maalaisjärki" säilyy enkä kehitä itselleni mitään pakkomielteitä tai aseta itselleni epärealistisia (paino)tavoitteita. No, toisinaan oon ollut itselleni todella ankara, toisinaan taas todella lepsu, mutta valtaosan ajasta oon pystynyt pitämään itseni sillä linjalla jolla haluankin olla. Homman on oltava kivaa ja motivoivaa, eikä sellaista että verenmaku suussa tarvitsee huhkia menemään.

Postauksen alkuun palatakseni; nykyään terveysasioita tulee funtsittua vähän yleisemmällä tasolla, ei pelkästään painonpudotus mielessä. Kevään ja kesän mittaan mulla on ollut kaikenmoisia pieniä ja vähemmän pieniä huolenaiheita terveyteni kanssa, mutta pikku hiljaa ne ovat onneksi jääneet taka-alalle. Taidokkaana googlaajana ja kotitohtoroinnin mm-mestarina ehdin jo miettiä vaikka ja mitä, mutta nyt tuntuu, että ehkä kyse oli yksinkertaisesti siitä, ettei elimistö aina oikein tahdo pysyä perässä, kun tapahtuu isompia elämänmuutoksia. En silti lähtisi kaivamaan varsinaista stressikorttiakaan esiin, sillä tuntuu ettei siinä olisi oikein järkeä - kaikkihan on just hyvin tällä hetkellä, paremmin kuin aikoihin. Ehkä oon vain tulossa vanhaksi, ja kroppa alkaa jo fragaamaan pikku hiljaa... ;)

Tästäpä nyt tuli taas varsinainen ajatusvirta, huh. Aika mennä nukkumaan, moido!