Synttäröintiä

IMG_20151126_220651

Hyvää syntymäpäivää J! Kun kyselin, mikä on hänen käsityksensä top shit -kategoriaa edustavasta leivoksesta, vastaus oli Runebergin tortut. Selevä. En ollut aiemmin niitä leiponut, mutta lopputulos oli onneksi ihan okei - mitä nyt kardemummaa oli ripaus liikaakin. Näissä on tietty rommiakin. ;) Lisäksi yritin tehdä Nutella-juustokakun, mutta se meni pieleen ja pahasti... sille vaan tapahtui jotakin uunissa! Se ei hyytynyt ollenkaan, ja pohjasta valui rasvat leivinpaperille. Murr.

Tutustuttiin J:n kanssa reilu vuosi sitten, moderniin tapaan netissä. Tavallaan aika huvittava sattuma, koska niihin aikoihin  hieman "vastustelin" ajatusta nettitutuista, sillä aiempien kokemuksien mukaan ne harvoin johtivat oikein mihinkään. Maksimissaan jokusen vuoden juttelet niiden tyyppien kanssa, koskaan tapaamatta heitä livenä ja niin ne yhteydenotot sitten jossain vaiheessa alkaa vähentyä. Olinkin ollut jo pitkään aikeissa poistaa profiiliini kerrassaan legendaarisesta Irc-Galleriasta, ja kirjauduin sinne silloin tällöin lähinnä ottaakseni talteen kuvia ja tekstejä teiniajoilta, joita ei enää koneen kovalevyltä löytynyt. Onneksi en ehtinyt poistaa tunnuksiani. J aloitti jutustelun kysymällä, miten kaamos on lähtenyt liikkeelle. Olin skeptinen ja mietin että meneeköhän nyt vaan molemmilla aikaa hukkaan jos vastaan, mutta vastasin silti. Onneksi! Vastineeksi sain nimittäin jotain älyttömän mahtavaa.

Kauan me juteltiin vaan galleriassa, joka kieltämättä oli aika kömpelöä kun jälkeen päin ajattelee. J usutti mua lataamaan Skypen, ja alkuvuodesta sitten lopulta uskaltauduin. Pitkälle on tultu niistä ajoista kun chattailukin tuntui kauhean rohkealta, nykyään kykenen jopa skype-puheluihin. :D Tavattiin ekan kerran viime keväänä. J tuli käymään mun luona Lahdessa, ja olin ihan paniikissa kun odotin, milloin hän soittaa ja sanoo olevansa perillä. Oon todella huono kutsumaan ihmisiä kotiini, usein menee jopa vuosikausia ennen kuin oon "valmis" sellaiseen. Tein J:n kohdalla poikkeuksen, sillä matka oli piiitkä ja ei olisi ollut mitään pointtia käydä vain kaupungilla pyörimässä, saati sitten pelkästään kahvilla jossain. Olihan se aika hirveetä, en puhunut juuri mitään. Käytiin satamassa kävelyllä, ja rautsikan läpi talsiessa mulla oli hirveän turvallinen olo J:n seurassa, vaikka ympärillä oli kauhea häly. Suuret ihmismassat ovat usein tuskaa mun psyykkeelle.

Uusiin ihmisiin tutustuessa mulla menee yleensä pitkään, ennen kuin tuppisuuvaihe menee ohitse ja pystyn ottamaan rennommin; olemaan oma itseni. J vähän ekoilla tapaamisilla valitteli, ettei kemiat taida kohdata, mutta pyysin sinnittelemään ja uskottelin, että kyllä sitä puhetta irtoaa kerta kerralta enemmän. Aluksi en oikein itsekään uskonut sanojani, mutta onneksi mun "uhoomiset" kävikin toteen. Kerran kun J oli taas Lahdessa, lähdettiin yöllä kävelylle ja radiomastot nähdessään hän sai sponttaanisti idean että nyt loikataan kaiteen toiselle puolelle, juostaan autotien yli ja kiivetään ylös jyrkkä ja risuinen mäki, josta pääsee mastojen luo. Ei olisi ihan hirveän montaa metriä tarvinnut mennä toiseen suuntaan jotta sinne mastoille olisi päässyt järkevästi kävelytietä pitkin, mutta ei hemmetti miten hauskaa oli. :D Silloin taisin miettiä ekan kerran että vautsi, tossa on muuten aika spektaakkelimaisen mahtava hyypiö.

J esitteli jo alkuvaiheessa itsensä Eino-fucking-Leinona. Se pitää paikkansa, nimittäin makeimmat hihitykset irtoaa silloin kun hän innostuu runoilemaan tai laulamaan. Hopeinen kuu tulee niin tunteella, että menee suorastaan bravuurista - kai J:llä vaan iskee toisinaan  hillitön tarve lahjoittaa mulle korvamatoja, jotka sitten vainoavat mua loppuelämäni. :D Mutta onneksi J:llä on todellisuudessa hyvä musiikkimaku, ja oon saanut soittolistoilleni vaikka mitä uutta kuunneltavaa: ruotsalaista metallia, klassista...

J tykkää kun sille kokkaa ja leipoo, ja sokeripossuna hän arvostaa irtokarkkituliaisia. Tosin, hänellä kun on "melko" tarkka ja selektiivinen maku, se ihka ensimmäinen mun ostama karkkipussi sai jälkeenpäin suorastaan naurettavan kritiikkivyöryn, ja minä syväanalyysin itsestäni karkinostajana. Silloin ajattelin täysin tympääntyneenä että helvetti, ostakoon itse irtarinsa jatkossa. No, oonhan mä edelleen niitä karkkeja ostellut aina välillä, ja ilmeisesti kehitystä on tapahtunut kun "palaute" on vähentynyt radikaalisti.  Muutenkin J kyllä sanoo aina mitä ajattelee, hyvässä ja pahassa. Joskus toivon että sille kaikelle rehellisyydelle olisi edes pieni filtteri olemassa, mutta toisaalta on helpottavaa ettei tarvitse jatkuvasti arvailla, mitä toinen mahtaa juuri nyt ajatella. Hän kertoo sen ihan itse! J on myös "opettanut", ettei kannata pitää mitään liian pyhänä, ja että tabuja on hyvä välttää.

J inhoaa kauppareissuja, ja siksi ostoksille on hyvä suunnistaa mahdollisimman valmiin sotasuunnitelman ostoslistan kanssa. Täydennysreissuja hän ei mielellään tee. Sen sijaan luonnossa J viihtyy hyvin. J osaa haastaa mua juuri oikealla tavalla älyllisesti, ja joskus saan tuntea itseni suorastaan tyhmäksi. Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta tykkään siitä! Se on virkistävää vaihtelua sille, kun valtaosan ajasta tunnen olevani askeleen edellä muihin verrattuna. J:n kanssa on pysyttävä skarppina. J ei siedä mamoilua, ja väitänkin että kuluneen vuoden aikana musta on tullut paljon rohkeampi. Hän osaa yllyttää mua juttuihin jotka koettelevat mun uskallusta, ja motivoi mua tulemaan paremmaksi versioksi itsestäni. J:n kanssa hiljaisuus ei ole koskaan awkwardia tai muutenkaan häiritsevää, vaan täysin luontevaa. Hänelle ei koskaan tarvitse kummemmin selitellä omia outoksiaan - hänkin on kovasti introvertti, vieläpä tarkemmin "määriteltynä" INTJ kuten itsekin olen. Nykyään en kirjoita introverttiongelmistani lähes ollenkaan päiväkirjaani, koska voin kertoa niistä J:lle ja  hän varmasti ymmärtää. Hän pystyy samaistumaan esimerkiksi puhelinkammooni ja siihen, miten lounastaminen tuntemattomien/puolituttujen kanssa pienen pöydän ääressä on usein suorastaan helvetillinen kokemus. Siinä vastapäätä istumisessa on vaan jotain pirun ahdistavaa, meistä kumpikin kokee sellaisen luontevaksi vain todella läheisten ihmisten kanssa.

Meillä molemmilla on sattumoisin synttärit 26. päivä, mulla tasan kahden kuukauden kuluttua tästä päivästä. Horoskooppeja pidän täysin humpuukina, mutta oonpa uteliaisuudesta perehtynyt niihin sen verran, että tiedän tähtien olevan meidän puolella: niin astrologiaan perustuva perinteinen horoskooppi, kiinalainen horoskooppi sekä viikonpäivä"skooppi" mätsäävät totaalisesti. Ihan hauska sivuseikka!

Onnea J, oot mulle aivan mahdottoman tärkeä otus! Vaikka tuskinpa ikinä edes luet tätä, hömppäblogit kun eivät ole juttusi... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti