Gluteenittomat laskiaispullat

gluteenittomat_laskiaispullat_1
Leivontaohjetta pukkaa taas. Maamme kansallisrunoilijan nimikkotorttujen jälkeen on aika siirtyä toiseen talvisesongin herkkuun; laskiaispullaan. Hassua, kun tää gluteenittomuus on saanut mut kiinnostumaan leivonnassa ihan muista jutuista kuin ainaisista juustokakuista, joita todennäköisesti pystyisin väsäämään vaikka silmät peitettynä, kädet selän taa sidottuina ja 3245667 promillen humalassa. 😂 No joo. Gluteenikokeilun myötä on ollut mielenkiintoista tutustua esimerkiksi eri jauholaatuihin ja testailla niiden toimivuutta leivonnassa. Vähän haastetta elämään. 

gluteenittomat_laskiaispullat_2

Gluteenittomat laskiaispullat (6-7 kpl)

pullataikina:
2,5 dl täysmaitoa
75 g voita
25 g tuoretta hiivaa
1,5 tl psylliumia
1 kananmuna
0,75 dl sokeria
0,5 tl suolaa
3 dl gluteenittomia kaurajauhoja
2 dl kookosjauhoja
1 dl mantelijauhoja
2,5 tl kardemummaa

pinnalle:
1 muna voiteluun
raesokeria

täyte:
maun mukaan joko hilloa tai mantelimassaa
1 dl kermaa

viimeistely:
tomusokeria

- Sekoita sulatettu voi ja kuumennettu maito keskenään. Murusta joukkoon hiiva ja lisää psyllium. Vatkaa hyvin vispilällä ja anna seistä viitisen minuuttia.

- Lisää seokseen kananmuna, sokeri, suola ja kardemumma.

- Sekoita kaura-, kookos- ja mantelijauhot erillisessä kulhossa huolellisesti sekaisin. Lisää n. 2/3 jauhoista voi-maitoseokseen ja vaivaa taikinaksi. Lisää loput jauhoista hiljalleen mukaan.

- Pyörittele taikinasta pienehköjä palloja leivinpaperille pellille. Taikina on löysähköä, ja jos se meinaa jäädä käsiin kiinni, käytä apuna jauhoja. Peitä pullat liinalla ja anna kohota 45 minuuttia. 

- Voitele pullat kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista pullia 225 asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia, kunnes pullien pinta muuttuu kauniin ruskeaksi.

- Jahka pullat ovat jäähtyneet, leikkaa niistä kannet irti ja täytä kermalla ja joko hillolla tai mantelimassalla. Mun mielestä laskiaispulliin kuuluu ehdottomasti hillo eikä todellakaan mikään manteli! 😉 Pullien pinnalle voi halutessaan ripotella vähän tomusokeria.

gluteenittomat_laskiaispullat_ennen_uunia
Pullat vasta menossa uuniin...

gluteenittomat_laskiaispullat_uunin_jälkeen
...ja paiston jälkeen.

gluteenittomat_laskiaispullat_3
Helppoa kuin mikä! Nää pullat maistuivat huomattavasti enemmän pullalta kuin kaupasta pari viikkoa sitten bongaamani gluteenivapaat minilaskiaispullat, jotka olivat yhtä nameja kuin pakkauskartonki. Täysin mauttomia siis. Vaikka nyt leipomani pullat ovat valovuosien päässä niistä ryöstöhintaisista kamaluuksista, on kuitenkin myönnettävä että edelleen maailman parhaista pullista vastaavat sekä mummoni että äitini (tosi puolueeton mielipide). Valtavin harppauksin pitäisi kehittää omia pullareseptejä ja leivontataitoja, jotta yltäisi samalle tasolle edes keski-ikään mennessä. 😁

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti