Eilen tuli kokkailtua itselle hieman astetta parempaa lauantaisapuskaa: kaikki lähti siitä, että mun oli jo ties miten pitkään tehnyt mieli silakkapihvejä. Eikun tivaamaan ohjeita äidiltä ja kauppaan kalatiskille! Torstaina viikonlopun ruokapuolta suunnitellessa sain jostain päähäni että silakoiden lisäksi lautaselle voisi eksyä ainakin kotikutoisia ranskiksia, jolloin annoksesta tulisi edes etäisesti Fish&Chips -henkinen. Sitten löysin vielä ohjeet sweet chili -ruusukaaleihin ja paahdettuihin kikherneisiin sekä sinihomejuustodippiin, ja kas näin, ruokalista oli lyöty lukkoon. Vaikka kevyestä keittiöuusavuttomuudestani huolimatta tykkäänkin laittaa ruokaa, harvoin sitä nyt ihan tässä mittakaavassa huvittaa panostaa ajallisesti suunnitteluun ja toteutukseen, ainakaan jos syöjinä on "vaan" me, myself & I. Taloudellisesta näkökulmasta tällainen ruoka on suorastaan edullista. Ja vaikka annoksessa onkin suht monta erilaista komponenttia mukana, väitän kuitenkin naamakerroin pokerina että kokonaisuus oli silti ihan harmoninen. Semmoinen hallittu kaaos.

Tästä se lähtee: kaikki ainekset potentiaaliseen katastrofiin.

Ranskiksia ja paahdettuja kikherneitä.

MÄ TEIN SEN!!! Syömäkelpoisia silakkapihvejä! Eihän ne nyt hienoimpia mahdollisia ole, mutta hei, harjoitus tekee mestarin sitten jatkossa. ;)

Ready! Huomatkaa karvainen kyttääjä tuolla taustalla.

Lasissa kylmää Ginger Joeta, kuinkas muutenkaan.

Auradippiä ja ketsuppia.

Tässä vielä uusavuttoman top chefin ohjeistus näiden safkojen loihdintaan. Ohjeesta tulee 2-3 annosta, riippuen miten nälkäisiä syöjät on. :)
Silakkapihvit
200-300g silakkafileitä
1-2 kananmunaa
reilusti ruisjauhoja
suolaa
sitruuna- tai valkopippuria
voita paistamiseen
(tilliä)
Huuhtele fileet. Riko 1-2 kananmunaa kulhoon, sekoita valkuainen ja keltuainen hyvin keskenään. Mittaa ruisjauhot lautaselle. Dippaa yksitellen fileet kananmunaseoksessa, pyörätä sen jälkeen ruisjauhoissa ja nosta lopuksi pannulle paistumaan, alkuun nahkapuoli alaspäin. Mausta pannulla olevat kalat suolalla ja pippurilla. Sopiva paistoaika on about pari minuuttia per puoli.

Ranskikset
3-4 kpl rosamunda-perunoita, isohkoja
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria
Huuhtele ja kuori perunat, pilko mahdollisimman ohuiksi tikuiksi. Keitä perunatikkuja muutama minuutti, sen jälkeen siivilöi huolella ja levitä leivinpaperilla suojatulle pellille. Voitele ranskikset oliiviöljyllä ja mausta merisuolalla ja reilulla määrällä pippuria. Paista 200 asteessa puolisen tuntia, kääntele välillä lastan avulla.

Sweet chili -ruusukaalit & paahdetut kikherneet
n. 400 g ruusukaalia
1 pkt kikherneitä
2-3 rkl sweet chili -kastiketta
valkosipulia maun mukaan
oliiviöljyä
voita
suolaa
mustapippuria, chilihiutaleita
Jos olet ostanut tuoreita ruusukaaleja, ensin kannattaa huuhdella ne, poistaa päät ja keittää muutama minuutti. Tämän jälkeen lisää ne pannulle jossa on reilu nokare voita. Anna paistua pitkään ja hartaasti; ruusukaalien pinta saa tummua ihan reilusti. Mausta suolalla ja sweet chilillä.
Huuhtele kikherneet, valuta hyvin. Sen jälkeen kaada herneet kulhoon, lisää sekaan oliiviöljyä ja mausteita kuten suolaa, pippuria ja/tai chilihiutaleita. Sekoita lusikalla. Kaada öljytyt ja maustetut herneet pellille ja paista uunissa n. 45 min. Herneistä tulee kullanruskeita ja rapeita. Miksaa ruusukaalit ja kikherneet yhteen.

Auradippi
Aura -sinihomejuustoa, reilun kokoinen pala
1 dl kermaviiliä
ripaus suolaa ja sokeria
mustapippuria
tuoretta/kuivattua ruohosipulia
Murenna aurajuusto pieneksi silpuksi. Sekoita kaikki ainekset huolellisesti keskenään, pidä jääkaapissa maustumassa ainakin muutama tunti ennen tarjoilua.

Letkeä meininki
Hyvää musiikkia
Lauantai
0,33 l Olut
Pistä musiikki soimaan, korkkaa yksi olut jo ennen ruuanlaiton aloittamista, fiilistele viikonloppua. :D
Lauantai
0,33 l Olut
Pistä musiikki soimaan, korkkaa yksi olut jo ennen ruuanlaiton aloittamista, fiilistele viikonloppua. :D
Darling, I like your blog very much! I like your style of writing and your photos! Everything so beautiful!
VastaaPoistaI’ll be happy to see you in my blog!)
Diana Cloudlet
http://www.dianacloudlet.com/