The soul is a terrible reality. It can be bought and sold and bartered away.

Mulla on koneella semmonen Seikkailuja -niminen kansio, jonne erottelen aina ne kuvat jotka oon ottanut J:n kanssa ollessa. Siellä on lähinnä luontoa, luontoa ja vähän lisää luontoa, koiria, kissoja, ruokaa ja paljon (sala)kuvia J:stä. :D Viime kerralla J tuli Lahteen perjantaina töidensä jälkeen, ja seuraavan viikon keskiviikkona lähettiin mun töiden jälkeen kohti Kokkolaa. Sunnuntai-iltapäivällä alkoi mun paluumatka Lahteen, eli reilu viikko kertyi yhdessäoloa. Varsinkin täällä Lahessa ehdittiin tehdä vaikka mitä, kerrankin! Tässä postauksessa olis nyt valtava kuvapommi niiltä ajoilta.

"Kevyttä" aamupalaa

Käytiin Heinolassa lintutarhalla moikkaamassa siipiveikkoja. Pöllöt tuimine ilmeineen olivat ihan söpöjä, mutta varsinkin korppipoika Julli ja papukaija Otto veivät sydämen mennessään! :D Otto on varsin huomioh... huomionkipeä; heti kun lähti kauemmas sen häkin luota, johan alkoi riehuminen. Aivan ihana olento. Lintutarhavisiitin jälkeen pyörittiin vähän siinä ympäristössä, ja bongattiin torni jonka ylimmässä kerroksessa on kahvila. Sinne siis! Puffetit syötiin ja jatkettiin matkaa. Yritettiin metsästää yhtä luontopolkua, mutta opasteita oli sen verran kehnosti että luovutettiin.

Onneksi sitten taas Hollolan Kiikunlähde löytyi jopa yllättävän helposti, mä kun ajattelin että se saattaa olla juuri sellanen kohde jota hieman "piilotellaan". Tosin, kenties syytä moiseen olisi, kun nyt just hiljattain uutisoitiin siitä että joku oli sikaillut tyhjentämällä jauhesammuttimen lähteeseen. Kuka oikeesti on niin idiootti, että keksii tommosta? Pistää vihaksi. Nättiä siellä Kiikunlähteellä joka tapauksessa oli! 

Vappuaatton illalla oltiin eka kiltisti kotona kuoharia juoden ja höpsöä autopeliä pelaillen. Sitten alkoi tehdä mieli irtokarkkeja, ja lähdettiin hakemaan niitä Makuunista. Tie vei kuitenkin lopulta Tirraan. :D En ollut itekkään käynyt koskaan tirrailemassa, mutta baari on sitkeästi pysynyt aina vitsailuissa mukana legendaarisen maineensa ansiosta. No, nyt tuli sekin menomesta tutummaksi. Enpä tiedä, oonko mistään suuremasta jäänyt paitsi aikaisemmin... :D

Yllätysyllätys, vappupäivä meni ei-niin-hyvässä hapessa, mutta ajeltiin kuitenkin Luhdanjoen lintutornille. Se taisi olla jo kolmas tai peräti neljäs kerta, kun siellä käytiin. On muuten Suomen korkein lintutorni! Sekin ehti olla jonkin aikaa käyttökiellossa, kun joku oli käynyt torpedoimassa paikkoja. Nyt keväällä torni oli saatu fiksattua taas kuntoon. Mitä ihmettä ihmiset ajattelee kun kaikki on laitettava paskaksi?

Mäkihyppytornitkin tuli nähtyä, kun käytiin yhtenä arki-iltana pyörimässä urheilukeskuksen alueella. Alunperin oli tarkoitus mennä sinne hölkkäilemään ja muuten vaan palloilemaan, mutta porrastreeniksi se sitten menikin. Ensin käytiin yksitellen kaikissa pienissä Karpalon hyppyrimäissä, mutta kun ne eivät olleet tarpeeksi hurjia korkeuksineen, lähdettiin hipsimään kohti isompia. Ihmetytti vähän että sinne ylipäätään pääsi tosta  noin vaan menemään? Luulisi portteja pidettävän kiinni ihan jo turvallisuussyistä. Kiivettiin eka toiseksi korkeimpaan hyppyriin, ja kun sekään ei riittänyt, pitihän se kaikista korkeinkin kokea. Tässä kohta lienee paikallaan huomauttaa, että mulla oli jo taustalla semmonen kevyt yli kymmenen tunnin maastotyöpäivä. Silloin tuli väsyneenä vitsailtua työkaverin kanssa "eipä tarvi illalla lähteä lenkille enää" Hmmm no eipä... :D

Portaita sinne korkeimmalle hyppyrille oli reilut 700. Laskettiin molemmat, mutta jossain kohtaa mentiin sekaisin. Ylin rupeama oli karmea, hetkellisesti ehti tuntua siltä kuin oisin saamassa jonkun ahdistuskohtauksen siellä yläilmoissa. Kun katsoi ylöspäin, näytti että J menee ihan pystysuoraan yläpuolella. Hullua oli myös se, ettei siinä portaiden vieressä ollut mitään kaidetta josta voisi pitää koko ajan kiinni, vaan satunnaisesti tuli vastaan kahvoja joista pystyi nappaamaan kiinni, muuten oli mentävä käsi seinää myöten. Hrrr. Ylös kuitenkin päästiin, ja olihan ne maisemat kaiken vaivan arvoisia. Alaspäin tuleminen oli jo huomattavasti iisimpi homma. Myöhemmin J alkoi kaipailla grilliruokaa, mutta edestakaisin pyörimiseksi se meni kun enhän mä mitään Lahen grillejä osaa paikantaa. Oon käynyt grillillä ehkä 4-5 vuotta sitten viimeksi. :D "Mä oon aika varma et siellä on yks...!" "Eiku hei Liipolassa ihan varmasti on, ihan pakko olla!" Lopulta onnistuttiin löytämään yks paikka Launeelta, mutta sekin oli kiinni. Mäkkärin drive-iniin oli tyytyminen.

Nasu torkuilla tv:n edessä. Arvatkaa muuten vaan, monesti oon saanut kuulla ton telkkarin koosta, "ei tommosta oo ihmisille tarkotettu" "tää tietokoneen näyttö on samankokonen" :D 

Lahen ja Kokkolan ruokalistaa. Lohisalaattia, katkarapu-lohinuudeliwokkia, kana-kantarelli-pinaattipastaa, kalapuikkoja kurkkumajoneesikastikkeella, kanasalaattia paahdetuilla persikoilla ja halloumilla (ja helvetin väkevän makuisella rucolalla, piti heittää pois! yök), texmex-jauhelihasalaattia. 

Tiistainen Bailey's juustokakku, joka melkein epäonnistui. Tein kakkua jo kolmatta kertaa, joten ajattelin leipomisen sujuvan vähintään hyvin, mutta katastrofi siitä meinasi muodostua. Ensin huomasin että vuoka vuotaa hieman - ei kun elmukelmua ympärille ja syvä lautanen alle, ettei koko jääkaappi lainehdi Bailey's-tuorejuustomössössä. No, lopulta kakku hyytyi. Keksipohja meinasi tehdä temput, kun siirsin kakkua vuoasta lautaselle. Mulla oli huono päivä muutenkin ja hetkellisesti tuntui, että parempi tuupata koko perhanan tekele suoraan roskiin, mutta onneksi maku oli sentään kohdillaan... :D Kun kakku oli valmis ja kissat lähteneet maalle äidin paapottaviksi, kello oli jo vaikka mitä illalla. Päätettiin lähteä vielä Mukkulaan maisemia tutkailemaan.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie...

Puu oli ulkoistanut aivotoimintansa!

Keski-Pohjanmaalle hinkuaa riemuääliö. 

Mulla on uusi naapuri, mielipuolinen tipu joka juttelee eikä oo moksiskaan, vaikka oisin tyyliin puolen metrin päässä. Ihme ekstrovertti. On sillä elämänkumppanikin; yks aamu kun olin lähdössä salille, kaksikko lensi mun olan yli kaiteelle niin äänettömästi, että kas vaan kun ei sydän pysähtynyt.

Keskiviikkona iltapäivällä lähettiin J:n kanssa Kokkolaa kohti, ja siellä oli tosi leppoisa meno. En valita, se tuli nimittäin tarpeeseen. Aktiviteetteina oli mm. kalareissu, piknik lintutornissa, grillailua, koiria, pyöräilyä ja tietty The Sopranos. :D

Jyväskylässä pysähdyttiin matkan varrella.

Tätä kebab-ranskisateriaa en unohda ikinä. Se on eka ruoka koskaan, jonka J on mulle kokannut! :D 

Asiat tuppaa sujumaan paremmin silloin, kun J on organisointivastuussa mun sijasta. Jos ohjat antaa mun kömpelöihin käpäliin, lopputuloksena kukaan ei välttämättä oo kovin hilpeällä tuulella. Se hilpeys alkaa muutenkin olla harvinaista herkkua, meikätyttö kun on ollut lähiaikoina melko räjähdysaltis ilman sen kummempaa syytä. Sääliksi käy noi läheisimmät tyypit... Pelottaa myös, milloin se kiukkumurjotus tai vollotuskohtaus osuu ihan väärään aikaan ja paikkaan. Yllättävä tunteiden hallitsemattomuus on ollut myös isku itsetuntoon: oon aina ollut luottavainen siihen, että minähän jumankauta pystyn kontrolloimaan käytöstäni viimeiseen asti, enkä ikipäivänä alennu olemaan sellanen keskivertoämmä joka perusteetta kilahtelee jatkuvasti. Sori jos tästä joku loukkaantuu, mutta mun mielestä naissukupuoli ei millään tapaa oikeuta katkeraan nalkuttamiseen. Pelolla ja uhkailulla muita hallitseva on mulkku, ei sitä muulla tapaa voi muotoilla. :D Säälin aika usein miehiä, paljon nekin joutuu toisinaan kestämään (noh, siinä missä naisetkin).

Kokemus on opettanut että kilpirauhanen voi aiheuttaa käytännössä ihan mitä vaan, joten aion varata ensi viikolla ajan kokeeseen. Toinen mikä mulla temppuilee, on verensokeri, joka taas saattaa hyvin olla sidoksissa kilppariin. Söin perjantaina töissä vihreän ompun, ja olin aivan koomassa sen jälkeen. Meillä on suvussa sekä liian matalaa että liian korkeaa verensokeria, ja mulla on viitteitä siitä matalasta. Täältä voi lukea hypoglykemiasta. Syömisen jälkeen tulee väsymyskohtaus; paleltaa, ajatus ei kulje ja joutuu tekemään kaikkensa pysyäkseen hereillä. Pahimmillaan olo on poissaoleva, sekava ja itkuinen. Onneksi kunnon ruokakoomat on mulla harvinaisia, niitä tulee ehkä 2-3 kertaa vuodessa, mutta perjantaina oli yksi sellainen. Isoin pelko mulla oli koko ajan että apua, mitäs jos joku tulee kohta sanomaan tai kysymään jotakin, ja pitäisi kyetä vastaamaan vaikkei ajatus kulje yhtään. :D Jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt vaan mennä sanomaan että nyt on asia näin, mutta kun tajunnantaso on hieman harmaalla alueella, ei ymmärrä tommosia seikkoja. Illalla olo alkoi olla jo hieman parempi, mutta näin hypoperkeleenglykemian jälkimainingeissa absurdeja painajaisia koko yön.

Matala verensokeri on siitä vähän hankala, että toisin kuin esim. diabetekseen, siihen ei ole hoitokeinoa. Sen kanssa vaan pitää elää. Äiti on "ratkaissut" asian sillä että syö liian harvoin ja liian vähän, kun siten olo pysyy vähän virkeämpänä. Ite oon kokenut, että mulle sopivin ateriarytmi on 3-4 annosta päivässä. Aamulla juon ison kahvin kookosöljyllä ja n. 0,5 - 0,7 l smoothieta. Töissä syön jotain pientä jos on pakko (lue: maha alkaa murista liian kovaa :D), esimerkiksi Skyrin, avokadonäkkärin, omenan tai mysli-/proteiinipatukan. Silloin kuin en syö mitään, olo on parhain. Töiden jälkeen se kaikista tavallisin päivällinen on iiiiiso lautasellinen salaattia, jossa on vihannesten lisäksi juustoa ja joko kanaa, jauhelihaa tai lohta. Iltapalan pyrin syömään klo 19-20 aikoihin, ja se voi olla paistettua kananmunaa, uuniomppuja, kreikkalaista jogurttia hedelmien kera, puuroa... mitä milloinkin. Usein päivän hiilihydraattikiintiötä tuleekin täytettyä nimenomaan illalla, kun semmosesta sapuskasta tulee uninen olo. Eiku vaan kaurapuuroa naamariin ja simahtaminen on taattu saman tien, kun painun nukkumaan. :D

Onko teillä kokemuksia matalasta verensokerista, tai jopa kilpirauhasen vajaatoiminnan ja hypoglykemian välisestä yhteydestä? Mikä siihen auttaa, vai auttaako mikään?