365.

whiskeysour
Kakstuhattaneljätoista on puoliksi pulkassa. Whiskey sourit sille! 

U s k o m a t o n t a  miten nopeasti aika kiitää. Vuosi 2014 on edennyt jo yli puoleen väliin, ja sen kunniaksi innostuin pikkuisen aikamatkailemaan. Tästä hetkestä suurinpiirtein 365 päivää kelattuna takaperin mahduttaa sisäänsä kaikkea niin uskomattoman upeaa ja hienoa! Ehdottomasti takana on mun elämän paras ja merkityksellisin vuosi, ihan heittämällä. Ja kyllä, missään nimessä en voinut aloittaa postausta vähemmän dramaattisesti. :D

Kuluneen vuoden aikana oon monen sattuman kautta löytänyt itseni (tai edes pienen murto-osan koko totuudesta, heh) ja omfg, jollain tapaa jopa jo hyväksynytkin löydökseni. En enää turhaan kuluta aikaani haaveilemalla "ryhdistäytymisestä" ja siitä, että vielä jonain päivänä mustakin kuoriutuisi iloinen ja sosiaalinen otus jolla on laajat verkostot, neutraalit mielipiteet, pumpulinpehmeä arvomaailma ja paljon sanoja muttei sanottavaa. En enää koe että ollakseni paras mahdollinen versio itsestäni mun täytyisi olla tavallinen, samanlainen, keskiverto, normaali - adjektiivien lista voisi jatkua loputtomiin. Multa on kadonnut miltei kokonaan se aiemmin niin piinaava tarve olla ja elää kuin "kaikki muut". Oon myös oppinut pitämään pikkuisen paremmin puoleni ja vähät välittämään niistä, jotka haluavat änkeä mut kera kummallisuuteni johonkin muottiin, tai kuvittelevat olevansa oikeutettuja ohjailemaan, määräilemään ja jopa muokkaamaan mua vastaamaan paremmin omia mieltymyksiänsä. Mulla on nykyään sellaisille ihmisille aivan oma muottinsa - harkitse kyseisen henkilön numeron poistamista puhelimestasi...

Muutos parempaan alkoi ehdottomasti siitä, kun viime kesänä tajusin olevani introvertti. Siitä oon kirjoittanut täällä sekä täällä. Sittemmin aiheeseen paremmin perehdyttyäni hoksasin tarkan persoonallisuusmääritelmän olevan INTJ, joka vielä lisää selvitti mulle mun omaa luonnetta. INTJ-aiheesta löytyy postaus täällä. Omalla painollaan palaset on loksahdelleet paikoilleen; moni kysymys on saanut vastauksen. Ja okei, koska kyseenalaistaminen on se mun juttu, moni vastaus on saanut aikaan myös lisää kysymyksiä... ;) Tiedän että tälläkin hetkellä moni pitää mua varsin outona tyyppinä josta on mahdotonta ottaa selkoa, mutta itselleni en enää lähtökohtaisesti ole pelkkä ristiriitojen taistelutanner. Se on huojentavaa. Näen itsessäni nykyään muutakin kuin pelkkiä puutteita ja vikoja, ja oon oppinut tunnistamaan heikkouksieni lisäksi myös vahvuuteni. Jep, niitäkin löytyy, pakko myöntää! Enää täytyisi kehitellä se optimaalisin tapa hyödyntää niitä vahvoja puolia. Ideoita on.

1
Introverttiyden lisäksi oon äkännyt itsessäni toisenkin merkittävän ja hyvinkin hallitsevan piirteen: taipumusta perfektionismiin löytyy. Tiedän nyt että se oon tasan tarkkaan minä itse joka on tähän asti estänyt monen monta unelmaa toteutumasta. Aivan liian monta kertaa oon mennyt sieltä mistä aita on matalin, ihan vaan koska mahdollinen epäonnistuminen on pelottanut niin julmetusti. Useinkaan uskallus ei oo riittänyt siihen että yrittäisi täysillä ja antaisi kaikkensa - ja samalla ottaisi riskin totaalisesta feilaamisesta. Tiedostamattani tällainen ajattelu on ohjannut mun tekoja ja päätöksiä jo kakarasta saakka. Kun ala-asteen musantunnilla jokaisen piti soittaa jotakin luokan edessä vapaavalintaisella soittimella, valitsin kellopelin vaikka olisin aivan kuollakseni halunnut kokeilla pianon pimputtelua. Mutta Anne-Mari 9-ween järki käski valita kellopelin sillä tylsällä perusteella, että hei haloo, sillähän sä osaat soittaa Ukkonooan vaikka ilman silmiä, korvia ja käsiä. Kyseisen musantunnin jälkeen vastaavia tilanteita on ollut lukuisia.

Hyvin helposti sitä vain unohtaa, että jo elämä itsessään on aivan helvetinmoinen riski. Sen riskin joutuu jokainen täällä tallaava ottamaan, halusi tai ei. Entä jos huominen on se päivä kun tukehtuu vaahtokarkkiin, tai risteystä ylittäessä tuo vesistöjen eksoottinen olento, kännikala, kaahaa päälle? Niin kliseistä kuin se onkin, sellaisena hetkenä todennäköisesti harmittaisi enemmän ne tekemättömät kuin tehdyt asiat. Kenties tulisi jopa vähän kaduttua niitä käyttämättä jääneitä, loppujen lopuksi melko pieniä ja harmittomia riskejä? Mieluummin sitä siis ottaa opiksi asioista jotka on käytännössä kerran (tai kaksi tai kolme tai miljoona kertaa) todennut toimimattomiksi, kuin loppuelämänsä jahkailee ajatuksen tasolla "Mitä jos?". Lisää ajatuksia perfektionismista löytyy täällä.

2
Kaiken itsetutkiskelun myötä oon hoksannut monia muitakin pieniä ja suuria seikkoja persoonassani. Vaikka tykkään laukuista ja kulutan mielelläni aikaani lukemalla muotiblogeja ja -lehtiä sekä shoppailemalla, oon kuitenkin pohjimmiltani poikatyttö henkeen ja vereen - ihan samanlainen edelleen kuin lapsena. Oon huomannut mun läpeensä paskan huumorin usein aukeavan paremmin miehille kuin naisille, ja kaipaan ihmissuhteilta ennen muuta mutkattomuutta. Tehokkaimpia keinoja ajaa mut mahdollisimman kauas itsestään on pelien pelaaminen, turha tiuskinta sekä klassinen "arvaappas mikä mun mieliala on tänään" -arvuutteluleikki. Myös moni naisten "hömpötys" tuntuu musta vähän vieraalta.

Kilpailuviettiä multa ei tunnu löytyvän lainkaan, ja ärsyynnyn heti jos joku läheinen/tuttu yrittää vetää mua jonkinlaiseen keskinäiseen skabailuun. Ainoa ihminen jota vastaan tahdon kilpailla, oon minä itse. Ehkä oon liian individualistinen, ehkä vain itsekeskeinen - kuka tietää. Mun fokus pysyttelee ennen kaikkea mun omissa päämäärissä ja tavoitteissa, enkä rehellisesti sanottuna jaksa olla kauhean kiinnostunut siitä, missä elämäntilanteessa kukakin ympärillä oleva on verrattuna itseeni. Pääasia että ovat onnellisia, eivätkä tyrkytä omaa elämäntyyliään mulle tai ala (mun kuullen) pönkittämään itsetuntoaan turhalla vertailulla.

Kateuden oon todennut olevan mulle suhteellisen tuntematon käsite, ja ahdistun helposti jos aistin ympäristössäni negatiivista latausta ihmisten välillä - kateutta. Mulle on aina ollut jotenkin hyvin vierasta olla pahansuovalla tavalla kateellinen muiden onnesta, sillä en kuitenkaan ikipäivänä voi täysin tietää kaikkea heidän elämästään. Onnea on voinut edeltää ties kuinka suunnaton vastoinkäyminen, ellei useampikin. Uskon myös vakaasti siihen, että jokainen todella on oman onnensa seppä. Itse en ole menestynyt erityisen hyvin omalla sepän urallani, mutta perhana, vielä tulevaisuudessa mäkin aion takoa jotakin mahtavaa. Ensin tarvitaan huolella hiottu suunnitelma kera plan b:n. ;) Huikeaa huomista odotellessa, koen kymmenen kertaa mielekkäämmäksi keskittyä itseni kehittämiseen kuin pohdiskelemaan mitäs kaikkea kaverilta löytyy ja itseltäni ei. Musta sellainen on niin turhaa, ja ennen kaikkea turhauttavaa. Maailmassa on aivan liikaa itseensä ja omiin valintoihinsa tyytymättömiä elämäntapamarisijoita, jotka kompensoivat omia puutteitaan ja epäonnistumisiaan tallaamalla muita alaspäin. Mutta onhan se luonnollisesti helpointa syyttää ympäristöä omasta onnettomuudesta, sen sijaan että vilkaisisi peiliin tai pitäisi kunnon aivoriihen itsensä kanssa.

ec
Vaikka yleisesti ottaen mun elämä on tätä nykyä parempaa kuin koskaan, pakko silti myöntää ettei tämä 2014:n eka puolikas oo mennyt aivan sillä kaavalla kuin toivoin. Turpaan on tullut, tunnevammaisuutta on testattu ja pariinkin otteeseen on herännyt pieni epäilys siitä, mahtaako ihminen flipattuansa nousta ylös ihan vaan jotta voi sitten samantien juosta päin seinää ja singota itsensä takaperinvoltilla syvemmälle kaivoon. Mutta ei se mitään, mun kaltaiselle vetelälle elämäntapahaahuilijalle pikku karaisu on aika ajoin ihan paikallaan. Sen jälkeen on mitä mainioimmat edellytykset taas muistaa oikein elävästi, mitä tulevaisuudeltansa tahtoo ja mitä ei. Niin, ja tiedostaa mitä olis halunnut muttei saanut, ihan vaan koska päätti jääräpäisesti seisoa itse itsensä tiellä ja olla kokonaan yrittämättä. Mutta hei, vielä olis lähes kuusi kuukautta tuhlattavana ennen vuoden vaihtumista uuteen. Sinä aikana ehtii vaikka ja mitä. ;)

Ja nyt hyvää yötä! Tämä painuu nukkumaan.

No comments:

Post a Comment