Saying adios to the groupies, hello again to you.

bvlgari_effected
Laukkukokoelma tällä hetkellä. Monta vuotta takaperin mulla oli kaapissani noin 40 laukkua. Silti yksikään niistä ei erityisemmin säväyttänyt, ja aina vaan olin hamstraamassa uusia ihan kivoja yksilöitä hyllyjen täytteeksi. Lopulta iski jonkin sortin materiaaliähky, ja pikku hiljaa myin lähes kaiken pois - jäljelle jäi vain äidiltä saatu kullanvärinen paljettipussukka. :D Päätin, että on aika panostaa määrän sijaan laatuun. Annoin itselleni luvan alkaa haaveilla niistä "ei mulla koskaan oo tollaseen varaa" -laukuista; selailin läpi Net-A-PorteritLuisaviaromat sun muut luksusnettikaupat sekä perehdyin ihailemieni suunnittelijoiden laukkutarjontaan. Matthew Williamson oli jo tuolloin yksi suosikeista, ja kun blogeissa alkoi vilahdella kuvia hänen Bvlgarille suunnitteleman SS11 Capsule Collectionin laukuista, suorastaan rakastuin. Jokainen laukku miellytti mun silmää, olisin halunnut ne kaikki! Myöhemmin kävikin loistava tuuri, nimittäin onnistuin nappaamaan eBaysta mallistoon kuuluvan pinkin clutchin. Käytin ihanaa Bvlgariani koko kesän putkeen, ja nykyäänkin se on mun eniten käyttämä clutch. Silti laukku on yhä kuin uusi, ellei nyt metallisen lukon naarmuuntumista lasketa. 

hamilton_effected
selma_effected
Bvlgaria seurasi Michael Michael Korsin Hamilton mustana ja large-kokoisena. Sain laukun vanhemmiltani valmistujaislahjaksi joulukuussa 2011, ja ahkerassa käytössä on sekin ollut. Käyttö alkaa näkyä laukussa kauttaaltaan, mutta se ei haittaa - päinvastoin. Hamilton toimii mun mielestä sekä uutuuden skarppina että elämää nähneenä, hieman rennomman oloisena laukkuna. Seuraava laukkuhankinta oli Yves Saint Laurentin vaaleanpunainen Belle Du Jour, jonka ostin itselleni synttärilahjaksi täytettyäni 20 tammikuussa 2012. Saman vuoden jouluna hankin Korsin konjakinruskean Hamiltonin pienemmässä koossa, woven -versiona. Viime vuoteen puolestaan mahtuikin "huimat" kolme laukkuostosta, nimittäin mini Hamilton, Selma sekä toinen YSL:n BDJ. Tykästyin hurjasti Korsin SS13-mallistossa käytettyyn palm green -väriin laukuissa, eikä pikkuruinen Hamilton loppujen lopuksi riittänytkään täyttämään täydellisen vihreän sävyn kaipuutani. Piti siispä saada palm greeninä myös toinen, isompi laukku. ;) Laukkumalliksi valikoitui Selma, joka oli tuolloin vastikään myyntiin tullut uutuus. Ostettuani kaksi Korsia hyvin lyhyen ajan sisällä, ajattelin että nyt ei kyllä hetkeen uusia laukkuja mulle. Vaan kuinka kävikään... sattuipa niin, että eBayssa vastaan tuli Belle Du Jour viininpunaisena - clutch, josta olin haaveillut siitä lähtien kun ostin samaisen ihanuuden vaaleanpunaisena. Eihän sitä voinut ohittaa! Hyvä että tartuin tilaisuuteen, nimittäin laukku on aivan täydellisen värinen ja sopii mahtavasti eritoten syksyyn ja talveen.

belledujour_effected
paljetti_effected
Yves Saint Laurentin jälkeen ei uusia laukkuja ole tullut ostettua. Koska jo olemassa olevalla laukkukokoelmallani pärjää ihan hyvin, oon satsannut viime aikoina enemmän kenkiin ja asusteisiin. Nyt kuitenkin tekee mieli jo uutta veskaa käsivarrelle keikkumaan. Parin pikkulaukun hintakehitystä kyttään parhaillaan eBayssa; saapa nähdä jos jompi kumpi niistä muuttaa mun luokse lähiaikoina. ;) Toivon mukaan saan piakkoin julkaistuksi päivitetyn Unelmalaukut -postauksen, joka on hävettävän pitkään roikkunut luonnoksissa. Siinä onkin luvassa pitkä lista, hah. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti