Burgeria ja bataattiranskiksia

IMG_4663

Iltaa! Vannon kautta kiven ja kannon, että tänään oli todella tarkoitus tehdä se pitkään mielessä ollut suursiivous. Mutta ei, minkä teet kun vaihtoehdoksi tuli viettää aikaa parhaassa seurassa. Ensin sovittiin ystävän kanssa että lähdetään iltapäivälenkille satamaan. Siinä vaiheessa kun laitoin ulko-oven kiinni, ajattelin ehdottomasti hoitavani ikävät pakkopullatouhut heti lenkin jälkeen. Mutta sitten tarjoutui tilaisuus lähteä saunomaan ja sen jälkeen leipomaan ja leffailemaan. Arvatkaas vaan, siirtyykö ne siivoomiset huomiselle. :D Kumma kyllä, omatunto ei lainkaan kolkuttele, vaan tää oli just sitä mitä kaipasinkin. Rentoa yhdessäoleilua. 

Ennen kuin lähdetään kauppaan ostamaan ainekset Runebergintorttuja varten, halusin vinkata viikonlopun ruokalistalle kuuluneesta burgerista ja bataattiranuista. 

IMG_4668

Mehevät jauhelihapihvit (n. 4-5 kpl)
400g jauhelihaa
1 paketti pekonia
1 sipuli
1 purkki smetanaa tai ranskankermaa
Mausteeksi reilusti valkopippuria

Silppua sipuli ja pekonisiivut mahdollisimman hienoksi. Sekoita kaikki ainekset huolellisesti kulhossa, ja muotoile taikinasta isohkoja pihvejä. Paista voissa, kunnes pinta on kauniisti tummunut.

Bataattiranskalaiset (2-3 annosta)
1 bataatti
Oliiviöljyä
Mausteeksi paprikamaustetta, valkosipulijauhetta, mustapippuria

Kuori bataatti ja pilko se ohuiksi tikuiksi. Sekoita lasissa öljy ja mausteet. Levitä bataattitikut leivinpaperille pellille ja voitele mausteöljyllä pullasutia käyttäen. Rouhi halutessasi vielä lisää mustapippuria pinnalle. Paista 225 asteisessa uunissa niin kauan, että ranskikset alkavat tummua pinnasta. 

En tiedä voiko bataattiranuista saada rapsakoita kuten esim. rosamundaperunoista, mutta oikein maukkaita ne ovat lötköpötköinäkin! Suosittelen testaamaan, jos bataattimania ei ole vielä tavoittanut omia makunystyröitäsi. :) Ja noi pihvit on myös herkullisia, en ole mikään pekonin ylin ystävä mutta pihveissä ne lähinnä tuovat "mehevyyttä" eivätkä maistu liikaa seassa. Hampparileipänä mulla oli Lidlin tuoretiskistä ostettu proteiinisämpylä, ja pihvin päälle ladoin hieman aurasiivuja. Burgeriannoksen kylkeen vielä reilusti salaattia, niin nälkä lähtee takuulla! 

PS: Tämmönen Nasu-niminen otus vahtasi ainokainen silmä kovana mun murkinointituokiota. Syyllistävä pikku possu. :D

IMG_4674
IMG_4684

Nyt täytyy rientää. Heippa vaan ja mukavaa viikonloppua kaikille! :)

No comments:

Post a Comment