I did not have three thousand pairs of shoes, I had one thousand and sixty.

IMG_3669

Millonkohan oon tehnyt viimeksi ostosten esittely -postauksen? :D Viime syksynä postasin blogiin toivelistan, jossa olevia vaatteita, kenkiä ja asusteita on tullut hommattua ihan kiitettävästi viime kuukausina, ja nyt alkaakin jo olla tosi hyvä tilanne niin vaatehuoneessa kuin eteisen kenkähyllyssäkin. Tällä kertaa olisi vuorossa kenkäesittelyä. Tavallaan tuntuu vähän nololta ja hassulta tehdä nykyään tämmösiä postauksia, joissa pointti on vaan esitellä nurkkaan kertyneitä uusia tavaroita. Mutta toisaalta kun kerran kuvamatskua uutukaisista on tullut otettua aina ennen niiden käyttöönottoa, turhapa niitä on jättää koneen kansiohelvettiin pyörimään turhanpanttina. ;)  Ja onhan tää mun blogi, ja vastaavia postauksia tehtailee moni muukin bloggaaja. Sivukäynneistä päätellen näille postauksille on myös "tilausta" lukijoilta aina silloin tällöin, muiden aiheiden ohella.

Ja nyt kun sivukäynneistä tuli puhe, on pakko hieman ihmetellä: viime viikolla julkaistu Thought of the day -postaus on katsottu jo yli 400 kertaa, mihin lie sekin on linkitetty. :D Samoin ko. postausta edeltävä päivänasu eli meitsi tekoturkistakissa on syöpynyt jo lähes 400 kertaa lukijoiden verkkokalvoille. Normaalisti sivukäynnit jää hippasen alle sadan per postaus, mutta viime aikojen ehdottomasti luetuin postaus on ollut hieman yllättäen Possua ja bulguria -resepti, hurjalla 600 sivunäytöllä. Mutta kauas sekin jää eräästä vuosien takaisesta yhteistyöpostauksesta, jota ehdittiin katsoa yli 20 000 kertaa ennen kuin affliate-kumppani ilmoitti viime syksynä haluavansa hieman "siivota" vanhoja mainosmatskuja, ja toivoi postauksen piilottamista.

Hienosti taas poikkesin sivuraiteille. Niinku aina. :) Jauhetaanko vielä lisää kengistä? Viisi kenkäparia samassa postauksessa tuntuu hieman hurjalta määrällisesti, joten ehkä jatkossa täytyy pyrkiä vilauttelemaan ostoksia enemmän ajan tasalla, muiden randomkuvien ohella eikä erillisenä ostopostauksena. Toisaalta, ehkäpä mulla on oikeus viiteen uudehkoon kenkäpariin sen jälkeen, kun kengänkoko on pienentynyt vuodessa taas numerolla, ja viime syksynä lähtötilanne oli punaiset maiharit (jotka on nekin turhan väljät ilman paksuja villasukkia...) ja mustat niitilliset biker-bootsit. Jälkimäisten käyttökin rajoittuu syksyyn, koska ne ovat todella liukaspohjaiset. Talvella niissä lentäisi nenälleen hyvin äkkiä!

No, tässä nyt niitä kenkiä. Nyt kun aloin muistella, niin kaikki nämä ovat tainneet jo vilahtaa asukuvissa, mutta ei se mitään. :D

IMG_3656
IMG_3665
IMG_3670
IMG_3671
IMG_3674
Pavementin patenttinahkaiset bootsit ovat mulla sellaiset "paremmat arkikengät" jotka laitan jalkaan esimerkiksi ravintolaan tai muihin iltamenoihin suunnatessa. Koska korko on todella maltillinen, näissä jaksaa kävellä tarvittaessa pitkiäkin matkoja. 

IMG_4185
Biancon chelsea-bootsit ostin, kun halusin konjakinruskeat kengät jotka mätsäisivät Sophie Hulmen laukkuuni, jonka huusin itselleni viime elokuussa eBaysta. Käytin bootseja loppusyksystä jokusen kerran, mutta lumien tultua emmin pitkään, uskallanko lähteä näissä ovesta ulos. Pohjan pitävyys hieman epäilytti... ihan turhaan. Tänään laitoin kengät ultimaattiseen testiin nimeltä loskassa rämpiminen Siwaan ja takaisin, ja hyvin pysyin pystyssä. Vaikka kenkien pohjat ovat sileät, niiden materiaali on jotain "laadukkaampaa" kumia joka ei kovetu pakkasessa tappavan liukkaaksi, kuten muoviset pohjat. 

IMG_4404
Niken neonkeltaiset Zoom Quick Fit -treenikengät ovatkin jo useampaan otteeseen näkyneet blogissa. Todella mukavat ja kevyet kengät salilla!

IMG_4617
Billi Bin polvipituiset bootsit. Sirot OTK:t eli ylipolvensaappaat ovat ihania, mutta valitettavasti mun paksut möhkälejalat eivät sellaisiin ole mahtuneet, ainakaan toistaiseksi. Ehkä sitten kymmenen kilon päästä. Niinpä olinkin iloinen, kun löysin edes polveen yltävät bootsit, jotka mahtuvat jalkaan. Nämä sattuivat vielä olemaan hyvässä tarjouksessa. Tykkään tuosta mattapintaisen mokan ja hieman kiiltävän nahan yhdistelmästä, tuo pientä särmikkyyttä sinänsä simppeleihin mustiin saappaisiin.

IMG_4621
Last but not least, Merrellit. Ylivoimaisesti käytetyimmät kengät parin viime kuukauden aikana! Eihän nää nyt mitkään super hienot ole, mutta sama se, ne on mukavat, lämpimät ja käytännölliset. :D Ostin nämä pois myymieni Uggien korvikkeeksi. Haaveilin Uggeista pienemmässä koossa, mutta mun mielestä 200 euroa on way too much rumista sämpyläkengistä, jotka ovat materiaaliltansa vesiroiskeille helposti altistuvaa mokkaa ja joiden pohjat ei oo ne pitävimmät. Merrelit sai satasella Sportamoresta, ja nämä ovat vedenpitävät ja tukevapohjaiset. Tosin, eivät niin tukevapohjaiset kuin toivoin. :( Icebugit voisi olla aika kova sana, ehkä vielä joskus... 

Täytinpä tänään muuten 24 vuotta! Nää oli ehkä vähiten synttäreiltä tuntuvat synttärit tähän mennessä, fiilis ei ollut mitenkään "spesiaali" enkä edes tehnyt mitään erikoisempaa juhlistaakseni vanhenemista. Meinasin käydä ostamassa sushia, mutta sitten muistin että mulla on jääkaapissa kanasalaattia joka pitää syödä pois. :D Mielessä kävi myös tatuointiajan perään kyseleminen, mutten jaksanut raahautua keskustaan. Ehkä joku toinen päivä. Nyt täytyy painua pehkuihin, että jaksaa herätä ja porhaltaa salille ennen töitä, moro! 

1 kommentti:

  1. The first pair is my favourite, they are so cool x

    http://thelondonthing.co.uk/

    VastaaPoista