Uskonnosta.

IMG_20170119_145947

Näin toissa yönä unta, että tämä kirkkoon kuulumaton seisoi taivaan porteilla ja vastassa oli kerrassaan aurinkoinen pitkäparta, Jeesus, joka naurahti "Sieltä saapuu viimeinen mattimyöhänen, kyllä sä vielä sisälle pääset". Herätessä uni tuntui yhtä hupsulta kuin 99% unista yleensäkin, mutta toisaalta ymmärrän miten aihe päätyi alitajunnan ohjaamaan REM-taidefilmiin: onhan uskontoon liittyviä asioita tullut funtsittua. Lisäksi hiljattain vietetyillä mummon syntymäpäivillä poikkesi pappi, joka muuten alkoi vitsailla heti ovesta tupaan tultuansa: "Meinasi usko loppua, kun en meinannut löytää perille navigaattorinkaan avulla". Vaikken enää kuulu kirkkoon, arvostan silti kovasti pappeja ja heidän tekemää työtä. Usein he ovat vieläpä todella hauskoja tyyppejä, eivätkä lainkaan vakavia ja virallisia. Ainakaan itse en ole toistaiseksi törmännyt pappiin, josta olisi jäänyt puistattava, saati pelottava fiilis. 😄

Mut on kastettu, oon osallistunut koulun uskonnon tunneille sekä käynyt riparin, mutta mitenkään erityisen läsnä kristinusko ei ole ollut mun elämässä. Ehkä konkreettisinta on se, kun lapsena isovanhempien luona yökyläillessä oli saatava lausua iltarukous mummon kanssa: "Levolle lasken, luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi, aamen". Välillä mummo ehti nukahtaa ennen mua ja veljeäni, ja hänethän piti sitten herättää että hei mummo, iltarukous unohtui. 😂 Siinäpä se oikeastaan on. Myöhemmin aloin kyseenalaistaa, uskonko loppujen lopuksi mihinkään karman ohella. En kuitenkaan halunnut hätiköidä, vaan pohtia rauhassa. Mielestäni on vähän lapsellista, kun niin monet 18 täyttäessään eroavat heti ensitöikseen kirkosta, ja sehän tietty pitää kuuluttaa suureen ääneen kaikkialla. Toki jos on koko nuoruuden ajan ollut selvää, ettei kristinusko ole oma juttu, saahan sitä poistaa nimensä kirkon kirjoilta ja kannattaakin. Täysi-ikäisenä on mahdollisuus tehdä asioita, joihin aiemmin ei ole herunut lupaa vanhemmilta. Mutta jos siitä ateismiin siirtymisestä on tehtävä naurettava kirkko sucks -iskulauseita puhkuva performanssi, esitys on melkoinen floppi.

Kirkosta erosin hmm, vähän päälle kaksikymppisenä. Olin jahkaillut pitkään ja jutellut asiasta muutamien ihmisten kanssa. En halunnut erota vääristä syistä, enkä toisaalta kuulua mukaan ilman, että osasin sitä itselleni perustella. Vain hyvän tavan vuoksi en halunnut kuulua kirkkoon. On hirveän vaikeaa kuulostella itseänsä, uskooko johonkin yliluonnolliseen "suurempaan" vai ei. Tunne vastaan järki, ja jälkimäinen voitti. Nyt kun aikaa on kulunut, en pidä täysin mahdottomana että alkaisin taas joskus maksaa kirkollisveroja. Tavallaan en ehkä osaa uskoa edelleenkään, maailma tuntuu niin järjettömältä ja pahalta paikalta. Edes se aiemmin mainittu karma ei tunnu enää uskomisen arvoiselta, koska ei täällä kyllä aina saa ansionsa mukaan. Enkä muuten puhu tässä kohtaa itsestäni. 😉 Oon kuitenkin alkanut vakavasti miettiä, mahtaisiko elämä olla aavistuksen kevyempää, jos osaisi uskoa johonkin. Että kaikki on koko ajan hallinnassa jonkun näpeissä, vaikka itsellä olisikin neuvoton olo juostessa kymmenennettä kertaa seinää päin. Tietyllä tapaa tuntuisi myös hyvältä kuulua johonkin. Joukot ja ryhmät luo turvaa, vaikka välillä onkin kiva inttää muuta ja vannoa yksin kotona nyhjäilyn nimeen.

Mulle on aina ollut yks hailee, vaikka joku uskoisi vielä viisikymppisenä joulupukkiin. Siitä vaan, jos sen tiedon pitää pääsääntöisesti omanaan, eikä tuputa muille Korvatunturin osoitetta. Universumissa maa on koonsa puolesta pelkkä hiiren papana, mutta on tällä planeetalla nyt sen verran pinta-alaa että luulisi tilaa riittävän monenlaisille mielipiteille, ajatuksille ja uskomuksille. Silti se tila loppuu toistuvasti kesken, kun aina joku keksii alkaa sotia. Olisi virkistävää vaihtelua nähdä asiallista väittelyä uskon asioista. Käsittääkseni rauha on suuressa roolissa liki kaikissa uskonnoissa, mutta silti se tuntuu unohtuvan ensimmäisenä kun eri näkemykset törmäävät toisiinsa. Olisi hienoa, jos jokainen voisi itse oivaltaa oman uskonsa "statuksen", ja päätyi sitten kristinuskoon, ateismiin tai johonkin ihan muuhun, ei tarvitsisi pelätä tulevansa lynkatuksi. Ja kun oma suunta löytyy, voisiko sitä valintaansa olla tyrkyttämättä kaikille ympärillä olijoille, jooko?

No comments:

Post a Comment