Taas sitä on vuoden vanhempi (vaan ei viisaampi), kun viime perjantaina täytin 26. Vuosi 2018 ei ole alkanut ihan suunnitelmien mukaan, mutta noh, kaikkeen tottuu ja kaiken kanssa on mahdollista oppia elämään. Jos sitä viime syksynä ajatteli pohjan jo häämöttävän, nyt uskallan jo aika suurella itsevarmuudella ilmoittaa olevani siellä kuilussa. Jos keskitytään positiiviseen, niin tästähän ei luulisi enää pääsevän vajoamaan alemmas, vaan suunta on vain ja ainoastaan ylöspäin.
On kausia jolloin tunnen itseni täysin turhakkeeksi jokaisella elämän osa-alueella, eikä tulevaisuudelta ole aikoihin uskaltanut odottaa ainakaan mitään hyvää. On vaikeaa suunnitella menoa ja meininkiä loppuelämänsä varalle, kun päivät, viikot, kuukaudet ja nyt jopa vuodet on odottamista, milloin kohdalle osuu se lääkäri, joka ottaa tosissaan ja osaa tarvittaessa ohjata asianmukaisiin tutkimuksiin. Seuraavaksi oon menossa Helsinkiin yhelle erikoislääkärille, enkä toivo mitään muuta kuin että sen myötä tämä, pardon my french, paska, on lähempänä loppua kuin alkua. Mun usko julkisen puolen terveydenhuollon sujuvuuteen loppui aikoja sitten, ja se sai vahvistusta kirjeestä, jonka ilmestyi postilaatikkoon sopivasti synttäreikseni. Pari kuukautta sitten kitisin keskussairaalan lääkärin toiminnasta; ihan noin muunmuassa hän ei ollut tutustunut "melko" oleellisiin esitietoihin, näin toisen potilaan tietoja, osa mulle erittäin piinallisista ongelmista ohitettiin kokonaan... No, osaston ylilääkärin vastineessa lähinnä pahoiteltiin, ettei mua hoitanutta lääkäriä oltu perehdytetty potilasjärjestelmään, ja toivotettiin onnea laihdutusurakkaan lihavuudesta kertovan kirjasuosituksen kera. Hengenahdistusta, alavatsan kireyttä, alaselkäkipuja yms. ei kommentoitu sanallakaan.
Lisäksi vastineessa vedottiin tutkimukseen, jonka mukaan liika energiansaanti on yhteydessä painnonousuun. No shit, Sherlock? Kelle perkeleelle tollainen tutkimustulos tulee uutena tietona? Siis ohoh, eipäs olekaan koskaan käynyt mielessä, että jos syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo! OMG, miten mullistava havainto! Mua suoraan sanottuna vituttaa uskomattoman paljon se, että kaikki painon kanssa kamppailevat tunnutaan leimaavan laiskoiksi syöpöiksi, joilla on vaan elintapaongelmia. Mua on aina kiinnostanut ravintoasiat, ja oon aina lukemassa aiheeseen liittyviä artikkeleita. Lisäksi oon laskenut kaloreita vuodesta 2012, joten väitän tietäväni ruuasta, kaloreista ja kulutuksesta keskivertoa enemmän. Vielä pari vuotta sitten laihdutus sujui mallikkaasti, ja kalorivajeisiin verrattuna painoa lähti juuri siihen tahtiin kuin odotinkin. Syömisissä ja liikunnassa ei ole tapahtunut muutoksia sittemmin, joten miten ihmeessä en enää osaisi laskea kaloreita? Mihin se taito olisi yhtä äkkiä kadonnut? On nöyryyttävää kuunnella jotain ruokavalistusta lääkäriltä, jolle oon juuri juurta jaksaen selittänyt miten syön ja liikun, ja millaisia kalorivajeita noudatan. Tuntuu oudolta, ettei ketään ole kiinnostanut selvittää mahdollisia elimistön nestekertymiä, koska ihan kuten läski, myös neste nostaa painoa. Ei vaaka mulle erottele, onko reilussa vuodessa kertyneet liki 30 kiloa läskiä vai osin myös nestettä. Ainakin olo on sen verran tukala, etten ihmettele vaikka olisikin vähän nesteitä kitusissa.
Onneksi on ystävät ja perhe. Perjantaina oli niin hauskaa Aliasta pelatessa ja viinitellessä, ettei tosikaan. Yhtä kivaa ei ole ollut ainakaan vuoteen. Lähdettiin peräti baariinkin, ja siellä tuntui tosi hyvältä idikseltä ottaa pieni juomakilpailu. Voitin ylivoimaisesti! Mulla oli jo lasi tyhjänä pöydällä, kun vastustajan kurkussa oli vasta pari hassua kulausta olutta. Tosin, seuraavana aamuna fiilis oli kuin jyrän alle jääneellä, ettei olisi niin väliä, vaikka jatkossa jäisi skabailut väliin. Ei tässä 26 vuoden seniilissä iässä enää kannattaisi hirveemmin irrotella ja hölmöillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti