Runebergintortut gluteenittomasti

gluteeniton_runebergintorttu_1

Huomenna maanantaina on Runebergin päivä, ja sehän tietää sitä että on aika ostaa tai leipoa kiistatta maailman herkullisimpia leivoksia, runebergintorttuja! Alla oleva resepti pohjautuu marttojen sivuilta löytämääni torttuohjeeseen, jota oon muokannut mm. lisäämällä taikinaan mantelirouhetta ja kermaa. Kostukkeena käytän rommia omenamehun sijasta. Tällä ohjeella oon tehnyt runebergeja jo muutamia kertoja, ja se on osoittautunut oikein toimivaksi. Nyt korvasin vehnäjauhot gluteenittomilla kaura- ja kookosjauhoilla, eikä jauhovaihdos vaikuttanut oikeastaan mitenkään taikinan koostumukseen tai valmiiden leivosten makuun. Vähän rumia tortuista tosin tuli, kun pinta ehti mennä turhan tummaksi. Onneksi nää ei kuitenkaan maistuneet palaneilta! Myös tomusokerikuorrutteen teko on oma mestarilajinsa, AINA onnistun tekemään siitä liian löysää, ja silloinhan kuorrute levähtää rumasti. Näissä kuvissa näkyy viisi parhaiten onnistunutta, eli kuvitelkaa huviksenne, miten törkeiltä ne loput viisi näyttivät. 😂 😂 😂

gluteeniton_runebergintorttu_3

taikina:
200 g voisulaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
3,5 dl gluteenittomia jauhoja: esim. 2,5 dl kaurajauhoja + 1 dl kookosjauhoja
0,5 dl mantelirouhetta
1 dl piparkakkumuruja (gluteenittomia valmistaa ainakin Semper)
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
5-7 tippaa karvasmanteliaromia (tai maun mukaan, voi jättää kokonaan poiskin)
1 dl kermaa

pinnalle:
vadelmahilloa tai -marmeladia

kostutus:
n. 0,5 dl rommia

kuorrutus:
1,5-2 dl tomusokeria
n. 1,5 rkl vettä

Ohje:
Vatkaa voisula ja sokerit vaahdoksi. Lisää taikinaan munat yksitellen samalla vatkaten.

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan kerman kanssa. Tässä vaiheessa voit sekoittaa joukkoon myös jokusen tipan karvasmanteliaromia, jos tykkäät sen mausta. Monet ei voi sietää sitä, mutta ite tykkään niinkin kovasti, että laitoin varmaan ainakin 10 tippaa. 

Jaa taikina vuokiin ja lisää keskelle nokare marmeladia. Paista leivonnaisia 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, tai kunnes pinta on paistunut kauniin väriseksi.

Kun otat tortut uunista, kostuta ne rommilla ja lisää tarvittaessa marmeladia pinnalle. Anna leivosten jäähtyä kunnolla ja kuorruta lopuksi.

gluteeniton_runebergintorttu_2

Avot!

4 kommenttia:

  1. Tosi hyvän näköisiä runebergintorttuja! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nimen perusteella sulla taitaa olla leivontablogi, pakko käydä vilkaisemassa :D

      Poista
  2. Anonyymi5/2/18 13:50

    Kokeilin, tuli tosi herkullisia. Rommia ei ollut joten käytin maitoa :) Kiitos ohjeesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti itsellesi, onpas kiva kuulla että ohje oli mieleen! :)

      Poista