Bulle

pupuliini
Tänään yksi mun rakkaista karvapalleroista, liki 10-vuotiaaksi ehtinyt Pulla jouduttiin käyttämään eläinlääkärissä. Ihan muutaman päivän sisällä Pullan yleiskunto romahti, se hengitti jopa nukkuessaankin todella raskaasti, ja muutaman askeleen otto sai hengityksen pihisemään. Neiti tuittupää ei suostunut syömään mitään muuta kuin pienen palan seitiä, ja suurin osa ajasta kului olkkarin kukkalaudan alla huilaten. Arvattiin kyllä äidin kanssa, että jotain on pielessä ja pahasti, mutta oltiin toiveikkaita että Pullalla olisi vaikka sydämen vajaatoiminta, tai joku muu sairaus johon on lääkitys olemassa. Mutta ei, kasvaimia siellä sisuksissa olikin, ja Pulla jouduttiin lopettamaan jottei se enää kärsisi. :(

pupu1
pupu2
Tosi outoa, että katti joka on kuulunut mun elämään lähes puolet iästäni, on nyt poissa. Haudattiin se reilut neljä vuotta sitten kuolleen Pörri-kissamme viereen läheiseen metsään, nyt on vanhat kaverukset taas vieri vieressä. ♥ Tällaisina hetkinä, kun tulee aika luopua karvakaverista, rupeaa aina vähän mietityttämään että miksi hemmetissä mun kaltaisella super herkällä höppänällä edes on lemmikkejä. Mulla on aina ollut suuria vaikeuksia kohdata kuolema, saati sitten käsitellä aihetta mielessäni, sama se onko kyseessä läheinen ihminen, lemmikki tai se että kaveri joutuu hyvästelemään jonkun itselleen tärkeän. Myötäelän joskus vähän liiaksikin muiden, tuntemattomienkin, tuskaa ja en mielelläni edes katso sellaisia leffoja tai lue sellaisia kirjoja joissa joku päähenkilölle tärkeä kuolee - esimerkiksi Coco Avant Chanel on mun mielestä mielettömän kaunis elokuva, mutta en halua katsoa sitä uudestaan koska siinä Chanelin "suuri rakkaus" kuolee. En tiedä pelottaako mua varsinaisesti kuolema, sehän siitä luonnollisesti seuraa jonain päivänä jos tänne sattuu syntymään, mutta inhoan menettämistä yli kaiken. Kun kuolema käy niittämässä satonsa, mulle tulee viikkokausiksi valtavan tyhjä olo, ja kaikki ajattelu ja tekeminen tuntuu pointittomalta. Puhumattakaan miten hirveää on nähdä, kun joku muu suree menetystänsä, enkä itse osaa oikein ikinä löytää sopivia sanoja sellaisissa tilanteissa. Ei voi muuta kuin yrittää olla läsnä.

pullahamsteri
IMG_1091
IMG_5757
IMG_0240
IMG_0334
Mutta niin, onko tällainen jäätävä suru sitten sen lemmikin ottamisen arvoista? On hitossa. Etenkin kun tietää, että on parhaansa mukaan aina tarjonnut karvakamullensa parhaat mahdolliset puitteet elää mielekästä kissan elämää. Safkaa löytyi aina kupista ruoka-aikana, sänkyyn sai tulla viereen nukkumaan jos huvitti ja huomiota ja paijaamista Pulla sai varmasti ihan tarpeekseen. Pulla sai myös vapaasti ulkoilla, vaikka mä en siitä nyt myöhemmällä iällä oo oikein pitänyt koska oon täysin sitä mieltä, että sisäkissallakin voi olla loistava elämä kun virikkeitä vaan on tarpeeksi. Ja ainahan kissalle voisi rakentaa ulos ulkoiluhäkin ja sinne vaikka jotain kiipeilysysteemiä sitten. Oon kuitenkin iloinen, että vapaasta ulkoilusta huolimatta Pullaa ei napannut mikään petoeläin eikä se jääny auton alle tms hirveetä, ja voitiin itse se haudata.

IMG_3544
Rest in peace Pulla. 

2 comments: