Lailla koirien ne keppejä noutaa, siinä juoksussa jää vaa kantapalat kouraa. Kurssipörssit ja pörssien kurssit, euriborit, korot ja kissankultaunssit.


Oon aika varmasti joskus kirjoitellut täällä blogissa, että oon hyvin passiivinen etsimään uutta musiikkia soittolistoilleni. Suurin syy on se, että 95% uutuuksista on ärsyttävää paskaa t. kriitikkojen kriitikko. 😁  Kyllä oli kymmenen vuotta sitten räppi räppiä; melkein kaikkea mitä vastaan tuli, pystyi kuuntelemaan. Sittemmin pinnalle on noussut sellanen "höpöhöpö" räppi, jossa jauhetaan paljon ja nopeasti huonon biitin päälle. Kun biisi loppuu, huomaa ettei mieleen jäänyt ainoatakaan tärppiä, ja juuri sellaisia mä kuuntelijana kaipaan. Ehkä tästä syystä kiinnostus räppi-genreen on vähän lopahtanut. 

Nykyään on varmasti aiempaa helpompaa ruveta räppäriksi, kun on lukuisia some-kanavia hyödynnettäväksi. Youtube channel vaan auki ja videolinkit jakoon naamakirjassa, Instagramissa ja Snapchatissa. Kun tarpeeksi raivokkaasti promoaa omaa juttuansa, kyllä niitä videotoistoja alkaa kertyä, ja sen myötä tulee näkyvyyttä. Aiemmin oli ehkä tärkeämpää olla myös hyvä ja aidosti taitava riimittelijä, jotta sai taustavoimia projektillensa. Nyt jos apureita ei löydy, kaiken voi periaatteessa tehdä yksinkin jos on aikaa ja rahaa. Mikin saa kaupasta ja biittejäkin voi ostaa. Eiku äänittämään.

Onneksi aina välillä vastaan tulee kiinnostavalta vaikuttavia artisteja. Vielä kun vaivautuu tsekkaamaan myös ne "saatat pitää myös näistä" suositukset, saattaakin pian huomata että yks kaks on löytänyt kymmeniä uusia biisejä kuunneltavaksi. Nyt oon tykästynyt varsinkin Pummiharmoniaan, jonka bongasin Spotifysta. Tässä vähän kuunneltavaa pummeilta ja muutamalta muulta! 











Seuraavat biisit Atomirotalta ja Polarsoundilta ft. Edorfilta onkin olleet jo pidempään tuttuja, mutta kun nyt räppiteemalla mennään, pakko linkittää nekin tähän postaukseen :)


1 kommentti:

  1. My compliments for your blog and pictures included,I invite you in my photoblog "photosphera" and "video blog".

    CLICK PHOTOSPHERA

    CLICK VIDEO BLOG

    Greetings from Italy

    VastaaPoista