Vihdoin uusi meikinpohjustusmömmö! Mulla oli viime syksynä hetken aikaa käytössä Lancômen La Base Pro Perfecting Make-Up Primer, mutta koska se ei oikein sopinutkaan mun iholle, laitoin sen lopulta eteenpäin. Tykkäsin kyllä kovasti Lancômen pohjustusvoiteen super pehmeästä, silkkimäisestä koostumuksesta joka mukavasti silotti ihoa ja täten meikkivoiteen levitys sujui kuin unelma konsanaan. Harmi vaan ettei tuotteesta ollut mulle mitään iloa t-alueen kiiltelyn suhteen, ja lisäksi kasvoihin alkoi ilmestyä vähän turhan usein näppyjä. Arvatenkin googlatessa La Base osoittautui olevan silikonipohjainen, eli ihan nounou sekaiholle, mutta enhän mä ennen ostamista tajunnut sitä mistään tsekata. :P Arvelisin että normaali- ja kuivaihoiset voisivat Lancômeen ihastua enemmän kuin (osittain) rasvoittuvasta ihosta kärsivät.
No, kerrasta viisastuneena aloin tehdä pientä taustatutkimusta ennen ostoksille ryntäämistä, ja totesin Estée Lauderin Matte Perfecting Primerin vaikuttavan juuri siltä tuotteelta, jota oon meikkipussiini kaivannut. Ja näinhän se olikin, jes! Aikamoinen tovi kyllä kesti ennen kuin raaskin siihen tuhlata, mutta nyt useaan kertaan voidetta testanneena koen saaneeni rutkasti vastinetta rahoilleni, ehdottomasti. :) Matte Perfecting Primerissa on mahtava koostumus - ei nyt ehkä aivan niiiin pehmeä ja smooth kuin Lancômessa, mutta kuitenkin. Voide levittyy helposti iholle ja vaikuttaa riittoisalta. Iho ei kiillä, ei sitten lainkaan! Hyvää on sekin, että meikkivoide levittyy paljon sulavammin ja tasaisemmin iholle kun alla on kosteusvoiteen lisäksi primeria. Mulla on ollut marraskuusta asti meikkivoiteena Double Wear, myöskin Estée Lauderin valikoimasta, ja se on aivan loistava... MUTTA. Pintakuivuus ja DW eivät oikein sovi yhteen. Siksi varsinkin talviaikaan on saanut olla tosi tarkkana siitä, että ennen meikkivoidetta levittää tarpeeksi kosteusvoidetta ihon kuiviin kohtiin, kuten nenänpieliin. Cliniquen geelimäinen DDMG ei aina meinaa riittää siihen tarkoitukseen, ja siksi usein tulee lätkittyä myös vähän tuhdimpaa voidetta päälle. Nyt ei kuitenkaan pintakuivat kohdat aiheuta ongelmia, kiitos tämän brilliantin pohjustusvoiteen! :) Suosittelen kovasti, mikäli hakusessa on primer joka pitää kiillon kurissa ja saa meikin kestämään.
Näitä käytän meikkipohjan tekoon:
Estée Lauder Matte Perfecting Primer
Estée Lauder Double Wear Stay-in-Place Makeup (1N1 Ecru)
Clinique Blended Face Powder (20 Invisible Blend)
Clinique Anti-Blemish Solutions Clearing Concealer (01)
YSL Touche Éclat Radiant Touch (01)
The Body Shop Baked-to-Last Bronzer
Minäkin ostin tuon Estee Lauderin Primerin pari viikkoa sitten ja oon kyllä tykännyt! Iho ei ollenkaan kiillä samalla tavalla kun tuota on alla, toimii siis :)
VastaaPoistaKiva kuulla että säkin oot tykännyt! :) Mua suorastaan harmittaa etten aiemmin tätä oo tullut ostaneeksi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :D
Poista