Tilaus Fitnesstukulta

fitnesstukku_ehrmann_proteiinivanukas
Yleensä ostan proteiinituotteita ruokakauppareissun yhteydessä, mutta silloin tällöin myös tilaan Fitnesstukulta. Siellä on valtava valikoima ja monesti oikein kelvollisia tarjouksia. Tällä kertaa tilaamaan innoitti Ehrmannin proteiinivanukkaat, kun kahdeksan purkkia maksoi alessa vain 9 euroa. Otin sitten saman tien sekä suklaan että vaniljan makuisia, molemmat hyviä! Tavallaan tuntui höhlältä tilata netistä vanukkaita, mutta noh, hinta oli oikea. 😉 Lisäksi ostin proteiinijauheita ja pari proteiinipatukkaa.

Tietäisittepä minkä vaivan näin, että sain tripodin ja itselaukaisimen avulla otettua yllä olevan kuvan! 😁 Oli kuulkaas vaivalloinen homma, kun piti päästä tarpeeksi matalalle ettei pää näkyisi kuvan alareunassa, vaan ainoastaan kädet. Tossahan on kaksi laatikkoa päällekäin, ja niitä piti hetken pitää yhdellä kädellä ilmassa jotta toisella sai painaa laukaisimesta. No, kun painoa on, laatikko meinasi hajota pohjasta, ja pari kertaa vanukkaita putosi lattialle. Ihme, ettei yksikään purkki hajonnut.

fitnesstukku_ehrmann
Ehrmannin proteiinivanukkaat tulivat myyntiin viime vuoden lopussa, ja siitä asti oon ollut niihin koukussa. Nää maistuu ihan tavallisilta vanukkailta, mitä nyt makeutta on ehkä hippasen vähemmän kuin jossain Jacky-makupaloissa. Yhdessä purkissa on proteiinia 20 grammaa, eli saman verran kuin keskiverrossa proteiinipatukassa.

Nyt kun vanukkaista tuli puhe, MIKSI Nami Namit katosivat aikoinaan?! Ysärikakarat varmasti muistavat kyseiset eläinaiheiset vanukaspikarit. Varsinkin Jeppe Jääkarhua on tullut ikävöityä ihan porukallakin välillä! 😍😍😍 Tuokaa se heti takaisin kauppojen hyllylle, niin lupaan ottaa moisen sokerimässyn osaksi päivittäistä ateriakokonaisuuttani!

fitnesstukku_proteiinijauheet
Aiemmin mulla on ollut käytössä Star Nutritionin Whey-80 -proteiinijauheita, nyt ostin Whey satasta joka on siis tavallaan "puhtaampaa" proteiinia. Siitä on suodatettu tarkemmin pois laktoosi ja rasva, jolloin proteiinipitoisuus on korkeampi. Vanilja on hyvä perustoimiva maku. Ultimate Hydro Whey:n maku banaani-toffee kuulosti houkuttelevalta, joten nappasin sitäkin. Lisäksi tilasin Cocovin riisiproteiinia, joka on täysin kasvispohjainen proteiini. Se sopii mainiosti mm. smoothien sekaan.

fitnesstukku_proteiinipatukat
Ja vielä pari proteiinipatukkaa, Snickersiä ja hasselpähkinä-Luxusta ;) Näitä lukuunottamatta kaikki tuotteet taisi olla tilaushetkellä jonkinlaisessa tarjouksessa, ja lisäksi löysin vielä erillisen alennuskoodin jolla sai huikeat 25% tilauksen loppusummasta pois. Toimitus oli ilmainen koska maksettavaa jäi yli 50 euroa, ja sain kaupan päälle Tiivitaavin värisen shakerin proteiinidrinkkejä varten. Se tuli oikeasti tarpeeseen, koska mun ainokainen pinkki sheikkeri on aina tiskialtaassa pesemättömänä silloin kun sitä kaipaisi. 😄

Oon ajatellut postata lähiaikoina tarkemmin käyttämistäni proteiinituotteista, joten stay tuned jos aihe kiinnostaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti