A clever person solves a problem. A wise person avoids it.

IMG_20151213_020027

Huhheijaa. Ei oo mikään maailman loistavin päivä takana. Jotenkin tän kuvion osasi ennakoida jo sillä hetkellä, kun aamulla silmät lävähti lautasen kokoisiksi kelloon vilkaistessa. JAAHAS, oon sitten nukkunut puolitoista tuntia pidempään kuin oli tarkoitus. Ennen sängystä ylös pomppaamista venyttelen vähäsen, ja pohje alkaa krampata vimmatusti. Naama vääntyy kurttuun kuin uhmaikäisellä lapsella. Kun erehdyn kahvia hörppiessä vilkaisemaan ikkunasta ulos, maisema näyttää yhtä tympeän synkeältä kuin lokakuussa. Heippa vaan vähäinenkin joulufiilis, mustat joulut onkin todella tunnelmallisia. 

Sitten eikun vaan töihin. Puolivälissä matkaa lennän turvalleni! Mietin jo, ettei voi olla enää todellistakaan tää mun kömpelyys - siis meninkö just kompastumaan omiin kinttuihin, oikeesti? No en sentään, seuraavaksi huomaan että joku mulkero on päättänyt parantaa maailmaa kylvämällä maahan metallilankaa. Polviin sattuu, farkut ja nahkahansikkaat ovat kurassa. Kipin kapin takaisin kotiin. Liikennevaloissa vastaantulleilla teinityttösillä tuntuu olevan oikein hauskaa, kun näkevät mun rähjääntyneen lookin. Kun pääsen kotiovelle, oon jo valmis huokaisemaan helpotuksesta... vain todetakseni, että oven takana on kasa kissanpaskaa toivottamassa mut tervetulleeksi takaisin 43 neliöiseen kaksiooni. Todellinen oman elämänsä sketsihahmo olisi toki reippaasti ja rehellisesti astunut siihen paskaan, mutta oon oppinut suhtautumaan kissoihini sopivan epäilevästi ja varautumaan about kaikkeen. 

Polviruhjeita putsatessa kuulen kiukkuista oven raapimista. Siellä se Lulu mulkoilee mua vaatehuoneen lattialla; oli sitten taas onnistunut piilottamaan itsensä vaatepinojen taakse. Mikään, MIKÄÄN, ei oo yhtä mieltä ylentävää kuin kissan loukkaantunut katse. Farkut vaihdettuani totean, että jospa nyt kuitenkin istun hetken sohvalla ja täydennän vaikka yhtä töihin liittyvää kuvaprojektia. Eijjeijei. Ei pysty, ei kykene! Keskittyminen on mahdotonta. Ai mutta kappas, kuin tilauksesta on tullut sähköpostia; pitäisi poiketa paikassa X hakemassa sieltä tavaraa pois. Jes, no mutta senhän mä hoidan seuraavaksi, raitis ulkoilma piristää ja auttaa kasaamaan ajatukset. Koska aiemmin paksussa talvitakissa oli tullut vähän kuuma ulkona ollessa, nappaan naulakosta ohuemman parkan päälleni.

Ainiin, niihin polviin sattuu muuten edelleen. Jokainen askel muistuttaa, että tuntia aiemmin vedettyjen flippojen saldona molemmissa polvissa on perkeleenmoiset kuhmut. Kukaan autoilija ei ryhdy niin reiluksi, että päästäisi mut luikkimaan nopeasti noin kahden metrin pituisen suojatien yli. Ei auta kuin odotella, että letka menee ohi. Tekee mieli karjua v:llä, p:llä, s:llä ja h:lla alkavia ylistyssanoja elämästä. Pääsen määränpäähäni, siellä kaikki sujuu yllättävän mutkattomasti. Ulkona on helvetin kylmä, olisi kuitenkin ollut fiksua laittaa päälle se talvitakki. Mun psyyke ei kyllä kestäisi asua sataman lähellä, vaikka järvimaisema onkin kaunis. Keskustassa meinaan hukata itseni ihmispaljouteen, kun joka ikinen kadunvarsi suorastaan tulvii populaa. Hippulat vinkuen toimiston suojiin turvaan kaikelta tältä hullunmyllyltä! 

Koittaa päivän ensimmäinen leppoisa ja suorastaan mukava hetki. Kiskaisen toimiston oven kiinni, laitan Tarja Turusen joululevyn soimaan, mussutan onnellisena suklaata ja uppoudun Excelin ja Wordin ihanaan maailmaan (ihan oikeasti, suorastaan fiilistelen excelöintiä). Pääsen kunnon flow-tilaan lyhyttä raporttia työstäessäni. Kun homma on valmis, teen vielä pari pikkujuttua ja lähden kotiin. En todellakaan jaksa panostaa kokkaamiseen, mutta onneksi näitä päiviä varten on keksitty pakastin: sieltä löytyy aina valmiita ruoka-annoksia, joita pakastelen tuon tuosta kun usein tulee tehtyä liian isoja satseja ruokaa. Oi ihanaa, vielä sattuu olemaan jäljellä yksi rasiallinen lempisafkaani! Riisiä ja kanaa maapähkinävoikastikkeella, mmm. Toisin kuin yleensä, kumpikaan kissoista ei hyökkää kerjäämään. Lautasen tyhjennyttyä heittäydyn sohvalle röhnöttämään mahdollisimman epämääräisessä asennossa ja alan kirjoittaa tätä liirumlaarumia. Tästä taisi tulla puolivahingossa jonkinlainen "päivä mun kanssa" -postaus, ainoo vaan että yleensä ne tuppaa olemaan hitusen hienostuneempia tarinoita, esteettisesti miellyttävien kuvien siivittämänä. No mutta, tämmönen oli mun päivä tänään. Kenties huomenna onnistun kaivamaan itsestäni esiin henkisesti strömsöläisen puoleni, ja hommat hoituu vähän sulavammin. :D 

1 comment: