Take a writer away from his typewriter and all you have left is the sickness which started him typing in the beginning. – Charles Bukowski

IMG_20151220_135605

Kyllä se vaan niin on, että kun vuosi etenee siihen pisteeseen jolloin ulkona on sysisynkkää jo neljältä iltapäivällä, ihmiselle tapahtuu jotakin aivan kamalaa. Tai ainakin mulle tapahtuu. Se on kuin jonkin sortin räjähdys sisä- ja ulkokuoressa. Henkinen takki on tyhjä, ja pärstäkerroin näyttää niin nuutuneelta, ettei kassatäditkään enää koe aiheelliseksi tsekata ikääsi, kun oot ostamassa inkivääriolutta viikonlopun saunajuomaksi. Joka ikinen vuosi siinä kovimpien kesähelteiden aikaan jaksan haaveilla "ai vitsit, tulispa jo äkkiä syksy ja pääsisi fiilistelemään pimeneviä iltoja teekupposen ja kirjan parissa". Sitä fiilistelyä kestää viikon tai kaksi ja sitten  k a a m e a   k a a m o s  iskee päin näköä. Kesäisin jaksan aina hymyillä ja olla iloisella tuulella, jopa silloin kun asiat on huonosti. Silloin ei vaan osaa ottaa turhaa ressiä mistään; aurinko säteilee valoa mieleenkin. Meininki on kuin peuralla pellossa, vailla huolen häivää. Syksyn ja talven pimeydessä kuvio kääntyykin ihan toisin päin: vaikka kaikki olisi äärimmäisen hyvin, minä hölmö alan silti kyseenalaistaa ja pistää elämääni mullinmallin. Jos en konkreettisesti, niin ainakin pääkopassani. Sitä alkaa miettiä, että entä jos tätä yltiöonnellisuutta ei kestäkään enää kauaa, jos se kohta loppuukin kuin seinään ja oon taas lähtöruudussa. Mitäpäs sitten?

IMG_20151123_133748

2014 oli harvinaislaatuisen tympeä vuosi kokonaisuutena, mutta samalla myös todella merkityksellinen. Ymmärsin, ettei mun tarvitse aina joustaa ja olla valmiina miellyttämään muita; opin kantapään kautta pitämään edes alkeellisesti puoliani. TÄÄLTÄ voi lukea vuoden takaisia hajatelmia. Huomaan kyllä vieläkin päätyväni ihan liian helposti muiden tossun alle, tai vähintäänkin kevyesti pompoteltavaksi - se on usein vaan huomattavasti helpompaa olla mieliksi kuin älähtää että no nyt s**tana. Viime vuonna karsin elämästäni pois ihmisen, joka henkisellä tasolla otti paljon, antamatta mitään takaisin. Totesin, ettei hänen henkinen pahoinvointinsa ole millään tavoin mun vastuulla, eikä oo mitään pointtia sairastuttaa itseni murehtimalla jatkuvasti ihmissuhdesotkuja. Olin (täysin oikean) päätöksen tehtyäni pitkään hukassa, ja mietin ettei mun asiat voisi olla enää yhtään huonommin...

No, sitten keväällä tuli vielä tuplaten turpaan, tällä kertaa tunne-elämän saralla. Juku, silloin se maailma vasta romahti. Hyvä niin, silloin nimittäin vihdoin sisäistin sen karun faktan, että jos jotakin tosissaan haluaa, se pitää ottaa. Tai jos ei nyt ihan tosta noin vaan ottaa, niin ainakin tavoitella rohkeasti. :) Pitkälle syksyyn olin ihan murheissani, ja paras paikka universumissa oli vanhempien luona maalla, piilossa julmalta maailmalta. Loppuvuodesta piristyin, kun tutustuin lyhyen ajan sisällä pariin uuteen ihmiseen. Toisesta on tullut todella tärkeä tukipilari mun elämässä, enkä osaa saati sitten halua kuvitella sitä tilannetta, jossa meidän tiet ei olisikaan kohdanneet ihan vaan sattumoisin vuosi takaperin. Siitä sattumasta oon hyvin kiitollinen.

IMG_20151123_133428

Tänä vuonna kaikki on mennyt jotenkin todella putkeen. Päällimäisenä mielessä on se, miten eriskummallisen hyvin mulla on alkanut mennä. Se on aivan helvetin pelottavaa. :D Vaikka maailma pahoinvoi tällä hetkellä todella dramaattisella tavalla, oon samaan aikaan alkanut taas uskoa ihmisten hyvyyteen. Vaikka mulkeroita riittää joka lähtöön, on niitä loistotyyppejäkin olemassa vaikka millä mitalla! Näiden kuluneen 12 kuukauden aikana oon saavuttanut jokusen henkilökohtaisen tavoitteeni, mainittakoon nyt ainakin laihdutus-/kuntoprojektin edistyminen ja ennen muuta se, kun viime keväänä pääsin ihan uskomattoman kivaan paikkaan töihin. Aiempien kokemusten perusteella aloin olla jo hieman skeptinen, voiko sellaista duunipaikkaa olla olemassakaan, jossa voisi rehellisesti sanoa viihtyvänsä täysin... Noh. Kyllä muuten voi!

Innostun vieläkin varmaan viikottain ihmettelemään itsekseni, mikä älytön tuuri mulla kävi kun mut valittiin tuonne töihin. Vielä enemmän ihmetyttää, minkä hiton takia just mut otettiin, eikä jotakuta toista. :D Tähän mennessä aina, AINA, on löytynyt joku itseä paljon osaavampi, koulutetumpi ja kaikin tavoin parempi vaihtoehto. Luovuttaminen alkoi olla yhteen otteeseen lähellä. Olin täysin vakuuttunut siitä, etten ikimaailmassa tule saamaan koulutustani vastaavaa työtä, vaan on tarrattava kynsin ja hampain kiinni vaikka varastohommista, jos sellaseen pestiin pääseminen olisi mahdollista. Mietin puolivakavissani jopa puhelinmyynnin kokeilemista, vaikka tiedostan hyvin että sellasella hommalla vetäisin itseni piippuun ajan myötä. Tavallaan uskon, että musta voisi hyvinkin ollakin myyntityöhön, mutta täysipäiväinen soittelu aka sosiaalisena oleminen johtaisi nopeasti siihen tilanteeseen, etten vapaa-ajalla jaksaisi nähdä ketään ja alkaisin eristäytyä. Arvostan ihmisiä jotka ovat valmiita tekemään "mitä vaan töitä", mutta omat rajat on pakko tiedostaa. Se on eduksi kaikkien kannalta. Toisaalta, niitä rajoja voi välillä kokeilla rikkoa...

Tänä vuonna oon kaiken muun ohella katsellut maailmaa vaaleanpunaisten sydänaurinkolasien läpi, reissannut bussilla tuhansien ja taas tuhansien kilometrien edestä akselilla Lahti-Kokkola, tykästynyt Antti Tuiskun musiikkiin, ottanut Imagine -tatuoinnin ja JES JES JES, oppinut jopa tykkäämään tomaateista. 23 vuoden siedätyshoito on tullut päätökseensä, sitkeys palkittiin. :D Oon myös vaihtanut elämäni ensimmäistä kertaa lampun ihan itse. Kyllä, luit ihan oikein! Ja oi kyllä, hävettää myöntää moista ääneen. Osaan välillä olla äärimmäisen (uus)avuton ja epäkäytännöllinen hyypiö. Olin pitkään suorastaan kammonnut lampun vaihtamista, ajattelin että TIETYSTI tommosissa puuhissa mä oon se onneton, joka saa sähköiskun tekemällä jotain väärin. No, sitten muuan mulkvisti jonka nimi alkaa J:llä (kaikella rakkaudella!) vaan meni ja ruuvasi mun valaisimesta lampun irti, ja sanoi että laitappas takasin. Vähän aikaa keräilin itseäni, mutta sitten uskaltauduin nakkisormillani tarttumaan lamppuun. Hienosti sain sen takaisin paikoilleen. Onhan tässä vuoden mittaan tainnut kaikkea muutakin jännää tapahtua, mutta muunmuassa nyt tollaista ainakin.

IMG_20151220_135317

Nyt lähiaikoina on tullut huonoja uutisia ja tapahtunut ikäviä asioita samanlaisella volyymilla kun kauppojen hyllyjä täytetään Made in China -bulkkitavaralla. Oon koko ajan enemmän ja vähemmän huolissani jostain; jos en omista niin sitten läheisten asioista. Keskittymiskyky on ollut vähän vaakalaudalla, ja oon ison osan ajasta kuin mikäkin hemuli. Hajamielistelen ja unohtelen asioita. Tein yhtenä päivänä töissä monta laskua, ja tsekkasin ihan vaan oman mielenrauhani takia ne tyyliin kolme tai neljä kertaa läpi ennen lähettämistä, että varmasti menee kaikki luvut oikein. En luota itseeni ihan 100% tällä hetkellä, kun kyse on tarkkuutta vaativista asioista. Parasta siis double-checkin sijaan triple-checkata... :D Tykkään valtavasti mun työstä, mutta pakko sanoa että pikkuisen ootan jo jouluaattoa jolloin alkaa l-o-m-a! Sen tarpeessa tää akka vaikuttaisi jo olevan, vaikkei sitä oo kiva myöntää. Mulla on sotasuunnitelmana olla joulu perheen kanssa, ja sitten välipäiviksi karkaan J:n luo Kokkolaan. Sieltä valun sitten vuodenvaihteen jälkeen takaisin Etelä-Suomeen. Ajattelin vaihteeksi ihan vaan olla. Puhelin pysykööt äänettömällä, läppärin äärellä voisi viettää vähän vähemmän aikaa ja vastaavasti lukemiseen ja ulkoiluun voisi satsata. Taidanpa jopa varoittaa kaikkia kavereita, ettei musta irtoa kahvitteluseuraa ennen ensi vuotta.

Oottelen jo innolla vuoden vaihtumista uuteen. Ensinnäkin alkuvuodesta on tarkoitus ylittää itsensä ja mennä sinne salille, iik. Oon jo hommannut sinne sopivia releitä, ja satunpa tietämään että joulupukilla "saattaa" olla mulle lahjakortti salille. :D Enää ei siis voi perääntyä, muahaha. Toivon, että ensi vuonna osaisin hermoilla ja stressata vähemmän, ja vastaavasti olla taas hieman aiempaa rohkeampi ja avoimempi. Tällä kertaa en taida tehdä mitään varsinaisia lupauksia uuden vuoden varalle. Mulla on ollut traditiona polttaa paperille kirjoitetut lupaukset pihalla, ja kun ne kerran haihtuvat savuna ilmaan, puolet listan sisällöstä on jo iloisesti unohdettu juhannukseen mennessä. :D

Nyt täytyy rientää postiin ja kauppaan ennen kuin ne sulkevat ovensa. Adios!

No comments:

Post a Comment