Voivottelua

Mä kuuluun niihin super urpoihin tyyppeihin, jotka ostelee jatkuvasti kaikkea ihan kivaa, mutta silloin kun kohdalle osuu vuosisadan upein, ihanin, mahtavin, erikoisin ja kaikinpuolin täydellisin asia X, iskee jokun idioottimainen ylikriittisyys/pihiys -kohtaus ja kaupat jää tekemättä. Kyllä! Mua ärsyttää nyt aivan suunnattoman hemmetisti se, etten viime torstaina ostanutkaan Tiger of Swedenin kultaneuletta!

gold0

Joo. Neuleen hinta on (tai siis OLI..) täysin järjetön, mutta vähemmällä ininällä olisin tästä selvinnyt, jos olisin hampaat irvessä vaan kaivanut kortin lompakosta ja kiikuttanut sen kassan kautta kotiin. Rahojen meno olisi kirpaissut vaan kerran, mutta tätä ostamatta jättämis -harmitusta kestänee tällä menolla vielä ensi vuoteen asti. :D Ääh. Soittelin Stockalle viikonloppuna uudestaan ja kyselin, olisko neuletta sattumoisin edelleen jäljellä, ja no, eipä tietenkään ollut - viimeinen neule oltiin myyty samana pävänä, kun soitin. Netistä ei edelleenkään löydy mistään kultaista neuletta, hopeinen löytyi jostain ruotsalaisputiikista.

gold1

Tästä päästiinkin siihen, millä tänään itseäni kidutin kun oli tylsää.. :D Googletin ruotsinkielellä! Ja johan löytyi taas kuvia minun unelmarytkystä. On se vaan upea. Oon hahmotellut jo n. tuhat eri asukokonaisuutta, joita innoissani olisin jo toteuttelemassa JOS mulla kyseinen neule olisi... surkujen surku. 

gold2

Ja joo, sovitaan että tää oli nyt viimeinen postaus tästä aiheesta! :'D Päätyköön kultaneule ikuiseen blogiunholaan - ainakin niin pitkäksi aikaa, kunnes (ei JOS) jostain saan sen metsästettyä itselleni.

TRANSLATION: I feel like beating my head against the wall - I was soooo stupid when I left this fucking amazing Tiger of Sweden jumper to the store! And now it's totally sold out. I really hope that during this autumn I can find a bit cheaper alternative from H&M, Vero Moda, Only or so on, but I'm afraid that this one from ToS is invincible and there will be as cool option never ever available :/

2 comments:

  1. Voi ei! Toi on niiiiiiin kurja tunne! Mutta yllättävän usein se osuu kohdalle sitten myöhemmin ja halvemmalla! Itse olen napannut mm. loppuunmyydyt MBMJ-sydänkorvikset, Jimmy choon leolaukun ja monia muita huuto.netin kätköistä :-) Täytyy vaan vähän aikaa odotella, että edeltävä käyttäjä kyllästyy! ;)

    pst. Toi neule näyttää kyllä ihan mielettömän hyvältä (SORI!) ja salaa ehkä aloin vähän vastaavanlaisesta haaveilemaan - kyseistä summaa kun en kykenisi maksamaan. (Ja oon melki varma, että vastaavanlainen ilmestyy ennemmin tai myöhemmin esim H&M:n valikoimii ;)

    ReplyDelete
  2. Elina,
    Joo niin on :( Huuto.net (ja tietty myös eBay) kyllä monesti on muakin auttanut, toivottavasti tässäkin asiassa! Ruotsalaisessa eBayssa itseasiassa oli myynnissä just tää sama neule kultaisena, mutta koko oli väärä ja myyjä ei muutenkaan ois postittanut Suomeen. :/

    En varsinaisesti itsekään fiilistele tota tajutonta hintaa edelleenkään, mutta kaippa silloin on parempi vain antaa lompakon köyhtyä kun löytää jotain todella ihanaa, sellaisen "luottovaate" -tasoa olevan ihanuuden joka pyörii viikkotolkulla päässä senkin jälkeen, kun on sen kerran jo ehtinyt kauppaan hylätä hinnan takia. :D Ja joo, varmasti jossain vaiheessa alkaa H&M:ssä jne näkyä jotain saman tyyppistä!

    ReplyDelete