I’m just a Holy Fool, oh baby he’s so cruel


Jos pitäisi nimetä artisti, jonka musiikkia sekä rakastaa että vihaa, se olis mun kohalla varmaankin Lady Gaga. Sillon kun Pokerface, Just Dance, Paparazzi ynnä muut oli vielä tuoretta kamaa, kelasin että no okei, ihan hyväntuulista ja letkeetä musaa. Ei henkeäsalpaavan loistavaa ja inspiroivaa, muttei myöskään ärsyttävää. Bad Romancea sen sijaan inhosin - ja inhoan edelleen! Viime talvena/keväänä kun kyseistä biisiä kaikkein eniten hypetettiin, teki mieli suurinpiirtein vaihtaa baaria kun kajareista alkoi kuulua rah, rah, ah, ah, ah, roma, roma, ma, gaga, ooh, la, la... pelkästään jo toi oman artistinimensä toistaminen ärsyttää - mun mielestä sellainen sopii vain ja ainoastaan gangstaräppiin. :D Alejandroa fiilistelin jonkin aikaa kunnes siitäkin tuli  puhkikulunut listahitti.

Siitä mulla ei oo haisuakaan, onko Alejandron ja Telephonen jälkeen syntynyt muita radion lemmikkejä The Fame Monster -albumilta - mikäli kyllä, niin ne on menneet multa aika huolella ohi, koska baareilu ja radion kuuntelu on vähentyneet melkein nollatasolle. Muutenkaan ei oo tullut kauheasti seurattua pop-maailman tapahtumia, sillä suomiräppi on tehnyt uuden tulemisen mun musalistoille ja kuuntelen lähes pelkästään sitä nykyään :) Gagan uusimpiin Born this way ja Judas -biiseihin oon törmännyt kumpaankin ekan kerran Blackbird -blogissa. Molemmista tykkään todella paljon, etenkin jälkimmäisenä mainitussa on "sitä jotakin". Odotukset seuraavan levyn suhteen nousi aika korkealle! 

Mitä mieltä siellä ruudun toisessa päässä ollaan, onko Gaga pelkkä hemmetin hyvin toimiva mediatemppu vai oikeasti lahjakas? :P

No comments:

Post a Comment